Apuvaaa! (teltta, makuupussit ja alustat)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja w4p2
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
sanoi:
Teltoissa kannattaa suosia pohjoismaisia valmistajia. Saksalaiset ym. on järestään tekniikalla, jossa sisäteltta pystytetään ekaks ja sadeviitta heitetään viimeseks päälle. Saattaa toimia lämpimänä kesäpäivänä alavuoristossa, mutta miettippä samaa kaatosateessa Norjassa. Parempi systeemi on se, jossa teltan kaaret pujotetaan ulkoteltaan, joka nousee ensiksi ja suojaa sisätelttaa. Ja itseasiassa sisäteltta nousee siinä samalla, jos vaan jätetty sinne sisälle, helppoa ja nopeaa.

Osittain eriävää mielipidettä tältä suunnalta. Olen itse talven aikana tehnyt suuritöisen teltan metsästyssession niin en nyt ihan tuulettaisi pohjoismaisten telttavalmistajien ylivertaisuutta. Yksi Halti ollut ja siihen ei voinut kovin tyytyväinen olla kun alkoi vuotamaan parin kesän jälkeen (ja ehkä 3 käyttökerran jäljiltä). Tosin olisin nytkin Haltin kelpuuttanut, jos mittaspeksit olisivat vain osuneet kohdille (hinta olisi ollut ratkaisevasti halvempi kuin muissa vaihtoehdoissa)...mitat ratkaisivat omassa telttavalinnassani ja Halti putosi pois. Noihin antamiisi käytettävyysspekseihin yhdyn kyllä täysin.

Eurooppalaisia laatuvalmistajia on mm. Sveitsiläinen Exped ja Saksalainen Vaude. Löytyy vielä paljon muitakin, jotka ovat monen vaeltajan mielestä parempia kuin esim. Halti. Mitä tuohon pystytykseen tuleen niin otetaanpa esim. Exped: Taitaa liki pitäen kaikki teltat olla sellaisia, joissa sisäteltta nousee pääliteltan kanssa samaan aikaan pystyyn.

Itse tuli tätä teltta-asiaa mietittyä lähinnä mopoilun kannalta ja aivoituksiani sekä tuloksia voipi ihmetellä täältä:

http://munhiekkis.fi/?p=499
http://munhiekkis.fi/?p=552
http://munhiekkis.fi/?p=563

Eli valinta omalla kohdalla kääntyi loppujen lopuksi Expedin Auriga Meshiin, joka painaa 3kg, mahtuu sivulaukkuun, on kupoli (sisäkorkeus muistaakseni 110cm), sisäteltta nousee yhtäaikaa pystyyn pääliteltan kanssa, omaa kaksi absidia ja kaksi isoa kulkuaukkoa molemmilla sivuilla. Hintaa tuolle kertyi kohtuulliset 277€ toimituskuluineen.
 
Pitääkö paikkansa myös heinäkuussa? Telttailu ei kuulu ollenkaan feivöritseihin. Olemme menossa keski Norjaan emme pohjoiseen. Jätän mielelläni teltta hommelit väliin jo vain suinkin mahdollista.
Toissavuonna heinäkuun puolesta välistä eteenpäin löytyi kaikkialta missä Norjassa liikuimme majoitus. Tai olisi löytynyt. Kustannussyistä osa öistä vietettiin silti teltassa... Varsinkin vuono-Norjassa on mökkimajoitusta tarjolla joka töyräällä. Sadepäiviksi, joita osui reissuun pari (kunnon kaatosadetta kaksi päivää putkeen
crazy.gif
) löytyi myös vaivatta majoitus. Olennaista on se, ettet jätä mökin etsintää iltamyöhään. Kannattaa lähteä ajoissa aamulla liikkeelle ja siinä kuuden aikaan viimeistään alkaa miettiä mihin majoittautuu. Illaksi monet mökkialuuet nimittäin tulivat IHAN täyteen, eli nopeet syö hitaat.. Mut jos olet ajoissa asialla majoituksen suhteen, niin no problem! Toinen hyvä tapa on, jos tiedät, että ajopäivä venyy, soittaa edellisestä paikasta seuraavaan ajateltuun yöpymispaikkaan ja varata se yösija/mökki etukäteen. Sitten ei ole paniikkia onko kattoa pään päälle seuraavaksi yöksi. Huom! Norjassakin on aika pitkiä ns. vuoristotaipaleita, jossa ei ole mökkejä tai asutusta sen puoleen kuin huoltoasemiakaan. Joka kylästä sensijaan löytyy yleensä vähintään yksi mökkikylä ja lisäksi yksityisten tarjoamia "rum" eli huoneita. Ledig tarkoitti muistaakseni vapaata ja optat varattua, vai mitenkä se nyt oli. Yleensä tien varressa on kuitenkin tälläisiä kylttejä. Teltta ei tod. ole välttämätön
smile_org.gif
!
 
Kävin pari päivää sitten ostamassa teltan ja makuualustan. Teltaksi otin Jack Wolfskinin Liberty I:sen ja koepystytin sen. On tarjouksessa partioaitan Hotshopissa hintaan 164,50 (ovh 235,00).

http://www.partioaitta.fi/product....id=5339

Entisen Robens Cloud 2:sen heivasin, koska halusin itsestään seisovan mallin ja sellaisen, jonka voi teltan sisuksia kastelematta pystyttää sateessa. Kupoliteltan puhdistaminen on myös helppoa. Liberty on ihan fiksun oloinen teltta ja helppo pystyttää, mutta tuuletuspuoli vähän arveluttaa ja toinen on tuo ulkoteltan sisäpinnalle kertyneen kondessiveden kuivaaminen aamuisin. Ulkoteltan kyllä saa irti sisäteltasta, mutta näyttää aika hankalalta irroitella. Suosittelen prätkälilyhommiin kupolin ostamista, juuri sen itsestään seisovuuden takia. Jos budjettini  olisi ollut rajaton, Hillebergin Staikan olisin ottanut. Libertystä on kolme mallia (I-III), jotka kaikki ovat rakenteeltaan samanlaisia. Leveys vaihtelee 130 cm-145 cm-170 cm.

Makuualustana Expedin airmat 7.5 DLX (86,00 eur). Leveyttä 65 cm ja paksuutta 7,5 cm. Menee todella pieneen tilaan ja kesällä toimii varmaankin hyvin, jos vaan ilma pysyy sisällä. Mukavuutta saa lisättyä virittämällä tuohon päälle makuupussilakanan ja kylmemmillä keleillä alkukeväästä ja loppusyksystä pärjää, kun vielä samaan pussiin sujauttaa ohuen solumuovialustan. Koko paketin voi sitten tyhjennyksen jälkeen rullata yhdeksi kääröksi.

Makuupussina on Haglöfsin Camp Lite, joita myytävänä Stadiumilla hintaan 49,90. Ihan hyvä kesäpussi, joka on ollut mulla käytössä 3 kesää. Menee pieneen tilaan.
 
Tuli mentyä perse edellä puuhun ja hankittua perus kupoliteltta 20 eurolla ja kun meni hermot siihen, niin päätin ns. lyödä rahat tiskiin ja kävelin retkiliikkeeseen. Mukaan tarttui Marmot Limelight 3.

http://www.scandinavianoutdoorstore.com/teltat-....ight-3p

On pikakokeilun jälkeen vakuuttavan oloinen teltta. Pystyttäminen on niin helppoa ja loogista, että asialla on pakosti saksalainen insinööri. Ensin levitetään selkeä sisäteltta maahan, kasataan kaaret pystyyn ja tavallaan nostetaan sisäteltta altapäin, telttakankaassa on nuo mustat klipsut jotka kiinnittyvät kaariin. Mihinkään taskuihin ei siis tarvitse kaaria pujotella. Tuon saa ylös kolmen promillen kännissäkin, jos menee rottarallissa myöhään  
tounge.gif


Kivoja yksityiskohtia. Tuon rinnakkaismalli Twilight on voittanut retkilehden testinkin. Koosta senverran, että noita on 2- ja 3-versiota. Mitoitus on kääpiöille, eli 3 hengen malliin mahtuu 2 ihmistä. Itse ostin tuon puhtaasti tilavaksi 1-hengen teltaksi. Mahtuu helposti istumaan sisällä. Hyttysverkolliset oviaukot molemmilla puolilla. Absidit on hieman pienet, mutta koska matkailen yksin niin ei haittaa koska telttaan mahtuu sisällekin tavaraa. Tuo on siis itsestäänseivova, eli kun kaaret saa nurkkiin kiinni niin kiiloille ei ole käyttöä hyvässä kelissä. Kovalla tuulella kannattaa toki kiinnittää. Absidit pingotetaan kahdella kiilalla, jotka tuntuvat ainakin ihan laadukkailta ja tukevilta.

marmot_limelight.jpg


Ulkoteltta on 4 nurkasta pikaklipsuilla kiinni, ja sen voi ottaa pois ja nautiskella ulkoilmasta.

Sivulaukkuun ei mahdu, mutta itselläni tuo kulkee takapenkin päällä perälaukun kylkeen sidottuna, joten ei sekään haittaa. Pienempiä ja kevyempiä telttojakin on, mutta tämä sopii minulle oikein hyvin.

Todelliset testithän tulee vasta kuukauden reissuilla siperiassa, mutta taidan jättää testaamattakin
biggrin.gif
 
Mulla on tollanen Wechsel Outpost Zero G Line tunneli,kummankin teltan saa pystyyn samalla kertaa tai sitten sisäteltta erikseen jälkikäteen.
Kokoon nähden kohtuu painoinen,noin 3,2 kg kaikkine tarvikkeineen,absidiin on kaksi ovea ja se on kyllä tilava.Laadukkaan oloinen teltta.Pakkauspussi mukavan iso siis helppo pakata, toisaalta ulkomitat jäävät aika suuriksi jollei pussia vedä erillisillä hihnoilla tiiviiksi.Yksi mahdollisuus olisi tehdä ulko sisäteltta yhdistelmälle oma tiukka pussi,ja kuljetaa maavaate kiilat+kaaret vaikka satulan alla tai muualla erikseen.
Makuualusta Haltin puhallettava..menee pieneen tilaan.Kyllä siihen kesäretkillä ainakin voi tukeutua.Niin teltan sain halvennuksesta 199.Nyt en tiedä tuoko noita vesseleitä kukaan Suomeen.
 
Mita ajovarusteiden pakkaamiseen tulee, niin kylla inakin meidan paliskunnassa Yokon goret vaihtuu kevyempaan varustukseen kun lampotila ylittaa parikymmenta astetta.
Ei millään pahalla, mutta kyllä kaksien eri ajokamojen mukaanottaminen kuulostaa hieman pöllöltä hommalta. Tietty jos sitä romua haluaa raahata ihan sikana mukana niin sitte...

Gorepukujen pakkaaminen vie niin jumalattomasti tilaa, että vaikka ottas neljän hengen kamat vaikka kuukaudeksi mukaan niin nekää ei veis yhtä paljoo tilaa. Ja mopoissa kun tuo tila on yleensä kortilla.

Ei niissä goreissa niin kuuma tuu että kannattaa tohon rumbaan lähtee. Kun on liikkeellä nii ei haittaa ja parkissa voi aina ottaa takkia pois ym. Ei ne nahat tms oo helteellä yhtääsen vilposemmat paikallaan ollessa, mut jos se sade alkaaniin sittekkö kaivelet goret kasseista ja nahat paksiin tilalle..... Onnee vaan.

Säästä siis hyvä ihminen toi tila järkevämmille kamoille
smile_org.gif



Olikin tuo alkuperäinen postaus hieman aikaa sitten jo laitettu, mutta asia ei siitä miksikään muutu  
biggrin.gif
 
Mita ajovarusteiden pakkaamiseen tulee, niin kylla inakin meidan paliskunnassa Yokon goret vaihtuu kevyempaan varustukseen kun lampotila ylittaa parikymmenta astetta.
Ei millään pahalla, mutta kyllä kaksien eri ajokamojen mukaanottaminen kuulostaa hieman pöllöltä hommalta. Tietty jos sitä romua haluaa raahata ihan sikana mukana niin sitte...

Gorepukujen pakkaaminen vie niin jumalattomasti tilaa, että vaikka ottas neljän hengen kamat vaikka kuukaudeksi mukaan niin nekää ei veis yhtä paljoo tilaa. Ja mopoissa kun tuo tila on yleensä kortilla.

Ei niissä goreissa niin kuuma tuu että kannattaa tohon rumbaan lähtee. Kun on liikkeellä nii ei haittaa ja parkissa voi aina ottaa takkia pois ym. Ei ne nahat tms oo helteellä yhtääsen vilposemmat paikallaan ollessa, mut jos se sade alkaaniin sittekkö kaivelet goret kasseista ja nahat paksiin tilalle..... Onnee vaan.

Säästä siis hyvä ihminen toi tila järkevämmille kamoille
smile_org.gif
+1 tuolle. Itellä ei kylläkään ole kokemusta kaksien kamppeiden mukana raahaamisesta ja goret päällä on menty niin pohjois-norjan nollakelissä kuin keski-euroopan +35:ssa. Vuoren voi huoletta heittää pois takista ennen lähtöä ja ottaa mukaan fleesin jota pystyy pitämään niin väliasuna ajaessa kuin pusakkana illan viileydessä terassilla. Tekninen urheilualusasu on lämmin ja vie tosi vähän tilaa jos pelkää että kylmä pääsis yllättään.

Ja sille tilalle mitä säästyy toisten ajokamppeiden kotiinjättämisellä, sille on tosiaankin helppo löytää muuta, järkevämpää ja tarpeellisempaa käyttöä.
 
Tuli tossa testattua tuo Marmot Limelight 3P ihan kokonaan. Vettä satoi viikossa ainakin 4 päivää ja sitä tuli tosiaan PALJON. Lammikoita tuli nurmikolle ja vettä tuli kuin esterin perseestä.

Mutta teltta pysyi kuivana!
 
Se on teltoissa4 kg, semmoinen raja jonka alle alkaa maksaa, sairaasti. seuraava raja titaanikaaret. Makuupusseissa comfort -5 astetta jo hyvinkin kalliita! Mitä alempi Comfort - sen kalliimpia! Comfort raja se joka oikeesti ratkaisee!
 
Varusteissa pätenee edelleen, että mikä on matkalla hankala on perillä mukava. Eli iso ja painava on pyörässä ikävä, mutta usein perillä mukava. Itse olen pärjäillyt vaelluskamoilla myös moporeissussa. Joku kehui pohjoismaisia merkkejä teltoissa, olen samaa mieltä jos unohdetaan Halti. Haltin laatu ei ainakaan teltoissa ole vakuuttanut. Itsellä yksi halti 4-hengen teltta ja vielä takuuvaihtojenkin jälkeen vikoja löytyy. Yleensä mukana norjalainen Helsport Rondane III, joka on laadukas, kevyt, pieneen tilaan pakkautuva ja muuten suhteellisen tilava kahdelle hengelle, mutta liian matala. Makuupussit ovat pieniä Joutsenen kesäkäyttöön sopivia untuvapusseja. Makuualustat ohkaisia ilma-alustoja, paksumpia saisivat olla, mutta... Vielä kun löytäisi pieneen tilaaan menevän kestävän ja edullisen retkituolin, niin tilanne olisi hyvä. Helsportin lisäksi hyviä telttoja on myös Hillebergillä. Varmasti mp-matkailuun sopivia telttoja löytyy myös keski-eurooppalaisilta merkeiltä. Jos yöpyy vain kesällä ja leirintäalueilla, pärjää edullisemmillakin tuotteilla.
 
Mielipide: Pitkään matkaan, vaihtelevissa olosuhteissa, sellainen Jokakelinajoasu josta saa lämpöisen "toppavuorin" pois! Mitä järkee kulettaa kaksia ajovarusteita pitkin Eurooppaa tai Pohjoismaita? Kyllä minä olen irroitettavalämpövuorillisella Halvarson puvulla pärjännyt + 35 - 3 astetta! Monta vuotta. En ole kastunut! Toki kuumalla on kuuma! Tuuletukset auki vaan! Nahkapuku paraatiajoon hienolla kelillä!
 
Isoissa prismoissa on kohtuu hyvät retkeily varuste myynnit ja hintakin on aivan muuta kuin partioaitta ymsv.

Juurikin noita myydään alella poies.
 
Kyselin jo toisessa samantyyppisessä aiheessa, mutta kysyn nyt täälläkin. Eli onko kokemuksia Retki (Kotisivut) nimisen suomalaisen valmistajan teltoista?

Kaikki muistuttavat, että olisi hyvä jos olisi tarpeeksi tilaa teltassa ja kun kerran mopolla kuljetaan niin ei se paino ole niin kriittinen. Siksi houkuttelisi kovin tämä Retki 4000 -teltta:
(linkki kotisivulle) 65€ @ www.karkkainen.com
retki_0020_4000_0020_teltta_002E_.jpg


Toisaalta tämä pienempi versio vaikuttaa laadukkaammalta:
Retki 2000 (linkki kotisivulle) ~70€
telttaetu.jpg

RipStop päälliskangas tässä hintaluokassa on ymmärtääkseni ihan hyvin.
 
Mulla on toi Retki 2000. Hyvin pitää rankankin sateen ulkopuolella ja menee helposti pieneen tilaan pakattuna(rapulassakin kasattuna, eli mielentilassa jossa jo muutenkin on hermot tiukalla...
tounge.gif
). Pystyttäminen on helppoa ja kohtuu nopeaakin. Miinuksena tuosta pieneen tilaan kasattuna menemisestä on, että absidi on aika pieni ja kahdelle aikuiselle pikkasen ahdas. Mielestäni hinta-laatusuhde kuitenkin vähintään kohtalainen!
thumbs-up.gif
 
Cittarista saa mukavan 3hengen kupolin eteisellä 49e hintalapulla, pitää
3000mm vesipatsaan joten varmasti riittää, tilaa ei vie paljoa.

Makuualustaksi suosittelen Haltin Lite 500 puhallettavia "Ilmapatjoja"
Säästää tosi paljon tilaa. Menee puolenlitran kaljatölkin kokoseen koloon.

Makuupussit kannattaa katsoa kans tavaratalon hyllyltä, katsot että
lämpötila olisi  extreme -5c astetta, sillä pärjää. Vaatettahan voi aina
pukea alle lisäksi!

Ja sitten suosittelisin vielä ostamaan mikrokuitu pyyhkeet, menee
normi kalja tölkin kokoseen tilaan, kuivaa ihon ekalla pyyhkäsyllä
ja kuivuu erittäin nopeasti!

Makuualusta  Klick
Pyyhe
 
Hankin lopulta Fjällravenin Akka R/S 3 teltan. Kerran olen koepystyttänyt tuon takapihalle eikä pystytystä voi kauhean monimutkaiseksi haukkua. Kolme yhtä pitkää kaarta tungetaan ulkoteltan kaaritunneleihin, kaaren päät jalkoihin kiinni ja teltta vedetään päästä pystyyn. Sisäteltta nousee ulkoteltan mukana ja pysyy hyvin suojassa pystytyksen aikana. Koko paketti mahtuu 47cm leveään(sisämitta) kovaan takalaukkuun(39L) ja teltan kaveriksi mahtuu vielä 2 x ilmatäytettävä makuualusta (Halti 500 lite) ja 2 x makuupussi (Everest Ultralight 800).

Teltassa on tilaa aikas ruhtinaallisesti ja itse 180cm pitkänä mahdun istumaan teltassa. Uskon, että eteisen sadesuoja tulee olemaan kultaakin arvokkaampi huonolla säällä.

Huonona puolena oli 409€ hinta. Kyllä kirpaisi.

Akkatent.jpg

Oman teltan väri on hieman vähemmän huomiota herättävä tumman vihreä.
 
Tosiasiahan on ettei halvalla saa hyvää ja kalleinta on ostaa ensin huono ja halpa, heittää ne sen jälkeen roskikseen ja ostaaa kunnolliset.

Kova taiteilu onkin sitten missä menee raja. Jos telttaa tarvii kerran vuodessa suomen reissulla, on turha hommata esim. hillebergin saitarista tai helsportin svalbardia.

Kesäkäyttöön suosittelisin ehdottamasti makuualustoista expedin air mattia. Menee pieneen tilaan, on pehmeä ja mukava nukkua. Kesällä ei eristävyys ole niin tärkeä.

Jos isoa apsidia kaipaa (meikäläinen kyllä kaipaa, etenkin talvella) suosittelisin kohtuuhintaisista fjellreven akkaa. Siinä on hinta/laatusuhde aika hyvin balanssissa. Ei ole ihan ilmainen, mutta tuolla pärjää jo kohtuu monessa paikassa huonollakin kelillä. Sivutuultahan ei tunnelit kestä oikein hyvin, lofooteilla voi tulla helposti ongelmia. Tosin tuokin kestää kunhan pystyttää huolella ja perä vasten tuulta.

Makuupussiksi joku laatumerikin untuvapussi. Tuo mainittu lafuma tai joutsen on oivia valointoja. (saakohan joutsenta enää) Ajungilak tekee hyviä myös. Valinnan varaa löytyy runsaastikin.

Extreme-arvoja ei kannata tuijotella. Ne on määritelty niin että selviää hengissä kyseisessä lämpötilassa. Yön jäljiltä hypotermia on hyvinkin lähellä. Nykyisistä pusseista kannattaa katella enemminkin comfort ja limit arvoja. Ne on niitä jossa noilla voi oikeasti nukkua.

Haltista on sen verran kokemuksia että suosittelen jättämään kauppaan. Ne vehkeet sopii takapihalla telttailuun ja vaatteet koiran kusetukseen. Suurin piirtein samaa laatua kuin erätukun värmeet.

ps. Oli kiva pystytellä kaverin Halti alfaa 20 asteen pakkasessa ja tuulessa. Kepit ei taivu kunnolla kaariinsa eikä niitä saa kaarikuppeihin. Sisäteltan oviaukko on pyöreä, siinä ei voi kahta miestä ista yhtäaikaa yms. kaikkea kivaa joka varmisti ettei mulle tule koskaan kyseistä pilailuvälinettä.
 
Back
Ylös