Arvosteleppa käytössäsi oleva kypärä

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja moso
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Offroad-kypärissä tuntuu olevan rotaatioiskunvaimennus tämän hetken kuuma kehityskohde, fillarikypärissähän alkaa MIPSit ja muut vastaavat rotaatioiskua vaimentavat systeemit olla jo joka versiossa ainakin maastokypärissä.
 
Niin no jokaisella varusteella on se limittinsä, mihin saakka juuri sen suojausvaikutus juuri siinä tilanteessa ja sillä kertaa riittää. Heikommalla varusteiden laadulla tuo limitti tulee nopeammin vastaan, vaikka kuinka ns. speksit täyttävästä varusteesta olisikin kyse. Ja sitten jos tosiaan ollaan aivan tuolla rajalla taikka jo karvan sen ylikin, niin ne seuraukset voi olla juurikin pilliruokintaa lopun elämää tms. "kiwaa".

Josta tietty jälkiviisaana ns. toisinpäin jos oli vaikkapa se markkinoiden paras kypärä päässä ja silti kohtalona oli vihanneksena vaakatasossa lopun elämää, niin olisiko sillä kertaa kuitenkin se huonompi ruukku ollut parempi.

No nämä on näitä. Eipä tuolla juuri muuta voi kuin itse tehdä ns. parhaansa, mutta kun sekään ei ihan aina riitä. Sitä voi sattua huonosti aivan täysin itsestä riippumattomistakin syistä jos vaan on väärässä paikassa väärään aikaan ja varsinkin silloin otetaan niistä varusteista mittaa riittikö se suojauskyky vaiko eikö.

Tuossa on vielä sekin että ei kaikki suojavarusteet ole olemassa sitä varten kun 150 vauhdista siirrytään pyörän selästä ihmispulkaksi oman tai jonkun muun virheen seurauksena. Olen itse nähnyt kun pyöräilijä kaatui paikaltaan selälleen kun kenkä jäi jotenkin polkimeen kiinni. Ei kypärää päässä, ei vastannut puhutteluun kun osuin ekana paikalle. Näin kun takaraivo osui asfaltiin kun kaatui. Siihen tuli onneksi joku sairaanhoitaja ja minulle jäi lanssin soittelu paikalle. Voisi ajatella että kypärä päässä tuokin olisi noussut siitä ylös minuutin sisään.

Moottoripyörässäkin sama homma. Ei koskaan tiedä miten isoa mälliä varten sitä kypärää ostaa. Se optimi missä mieluummin kuolee kun jää pilliruokintaan kun on aika liikkuva maali. Ilman kypärää voi joku päästä hyppäämään sen pilliruokintastopin yli suoraan suljetun arkun hautajaisiin. Toisella voi alkaa se pilliruokintavaihe siinä kohtaa elämässä. Tai toisinpäin. Ilman kypärää 20 vauhdeista kumoon ja elintenluovuttajaksi. Toinen arpoo tarviiko noin pienen pusun takia edes uutta pottaa ostaa.
 
Jos noin synkkiin ajatuksiin mennään, niin sitten olisi syytä laittaa kypärä päähän jo aamulla sängystä noustessaan.
Sinänsä asiaa, mutta alkaa olla jo kuluttavaa, jos pitää varjoansakin pelätä.
 
Vähän olen ollut nuopeana kun joku on kysynyt mikä olisi sopiva mopokypärä jälkikasvulle. Ei kuulemma ole niin tarkkaa kunhan on edullinen. Luultavasti kaikki iskät haluaisivat parhaan potan omaan päähänsä jos tiedossa olisi heittäytyminen asfalttiin viidenkympin vauhdista. Mukavuus tekijöistä voi toki tinkiä.
 
Jos noin synkkiin ajatuksiin mennään, niin sitten olisi syytä laittaa kypärä päähän jo aamulla sängystä noustessaan.
Sinänsä asiaa, mutta alkaa olla jo kuluttavaa, jos pitää varjoansakin pelätä.

Joo tosin entinen työkaveri soitti ja kertoi, että oli kussut verta ja onneksi kasvain oli ollut hyvänlaatuinen. Oli ollut aika vakavaa poikaa lekurissa ja muistelin miten sanoi aikanaan röökin poltosta, että syöpä tulee jos on tullakseen. Ennen tuulettimeen osumista on helppoa vähätellä riskejä, mutta oikeasti kannattaa hetki miettiä mikä on sopiva hinta minkä on valmis tarvittaessa maksamaan jotta voi elää kuten hyvältä tuntuu.

Yhäkin kuitenkin hyväksyn henkilökohtaisten riskien oton, mutta vaimoni kysyi kerran minulta, että miltä luulet hänestä tuntuvan jos otan tyhmiä riskejä.
 
Shoei GT air II on ollut käytössä muutaman vuoden. Hyvä kypärä, sopii just päähän ja edelleen napakka. Kolarikäyttäytymistä ei onneksi ole tarvinnut testata, mutta uskoisin olevan turvallisemman pään potta.
Tuulen suhinoiden takia vähänkään pidempi ison tien taival vaatii korvatulpat. Kypäräpuhelinta en ole testannut, ehkä sitten siihen seuraavaan kypärään kokeilen. Pinlock on pitänyt näkymät kirkkaana, kolme kesää kesti ensimmäinen ennenkuin alkoi "vuotaa" huurretta väliin. Aurinkovisiiri on jopa parempi kuin alempana mainitussa Schuberthissa, tulee alemmas. Ainoa miinus on ollut vasta-aurinkoon ajaminen. Aurinkovisiirikään ei auta kun oikein matalalta paistaa silmiin. Sen vuoksi on hakusessa ollut viime aikoina vaihto toiseen kypärään jossa olisi "seikkailulippa".

Sen vuoksi tilasinkin Schuberth E2:n viime talvena, mutta tuli tehtyä virhearvio kokomitoituksessa. Shoei on sopivan tiukka XL/61 kokoisena, mutta Schuberth olikin eri mallinen. Päähän laitto on tiukka, mutta kun potta on päässä se heilui liikaa ja piti laittaa kypärä kiertoon. Onneksi uusi omistaja löytyikin jo ja pääsen hankkimaan uutta. Tällä kertaa vahingosta viisastuneena taidan käydä oikeasti sovittelemassa sopivan koon ennen ostopäätöstä. Suupertti täytti muuten kyllä toiveet oikein hyvin, lippa toimi just niin hyvin kuin halusinkin vasta-aurinkoon ajaessa. Lippa lisää jonkin verran tuulen suhinaa ja kypärä oli hieman raskaan tuntuinen, ehkä painon ja ehkä toisaalta suuremman tuulipinta-alan vuoksi. Kypärän avattavuus, aurinkovisiiri ja lippa ovat tärkeitä mukavuustekijöitä, mutta toki kypärän sopivuus omaan päähän on se tärkein. Aurinkovisiirin alareuna jää vähän ylemmäs kuin Shoeissa, mutta kyllä sen kanssa pärjäsi varsinkin kuin lipan säädöillä pystyi tarvittaessa suojautumaan auringolta.
 
Shoei GT-AIR 3
Vaihdoin tähän ykkösmallista. Kakkosmallia hehkutettiin huomattavana parannuksena ykköseen ja kolmosta parannuksena kakkosmalliin. Sanotaan suoraan, että saattaisi ketuttaa jos olisi vaihtamisen ilosta vaihtanut eikä sen takia, että vanha oli 6v vanha ja audiojärjestelmän akku tuli tiensä päähän. Lisäksi pleksi olisi pitänyt vaihtaa niin totesin järkevämmäksi ostaa kokonaan uuden + sai samalla mallikohtaisen audiojärjestelmän. Tämä oli bf-tarjous ja muistaakseni potta 370€ ja päälle pari sataa Senan järjestelmästä.

Sitten se pettymys. En suoraan sanoen huomaa juurikaan eroa esim. tuulettuvuudessa, suhinassa jne. Kokemuksia eri merkeistä on vähän, joten en osaa sanoa onko tämä äänekäs vai hiljainen, mutta uudet (rajummat) filtterit käyn vaihdattamassa valettuihin tulppiin...vanhalla ei käynyt mielessä. Uskaltaisin sanoa, että meteli on kovempi kuin ykkösessä. Harmillisesti laitoin ykkösmallin eteenpäin ennen kuin kolmonen oli kourassa niin ei voinut tehdä testiä...vaikka tuskin olisin silti jaksanut testata.

Sitten ne miinukset;
- Leukaverho on sysipska. Ei se vaan pysy paikallaan vaan irtoaa aina kulmistaan kypärää päähän laittaessa/pois ottaessa. Ensimmäisessä revisiossa oli paljon parempi eikä mitään ongelmia. Leukaverho tuntuu muutenkin myös huonommin blokkaavan viimaa ja ääntä kuin ykkösen. Kokeilin myös ilman, mutta aika jäätävän eron tuo verho tekee viimaan ja varsinkin meteliin kypärän sisällä. Sanoisin että must juttu. Piti oikein manuaalista tarkistaa onko asennusvirhe, mutta niin se käskettiin tunkea potan ja pehmusteiden väliin.

- Senan järjestelmä. Periaatteessa plug&play, mutta asennus oli melkoisen hankala johtojen takia. En ymmärrä miksei tähän ole vedetty johtoja valmiiksi pehmusteiden alla ja setissä sitten tulisi vain moduulit. Johdot vääntävät moduuleita, koska niille ei ole kuoressa johdotuksia (paitsi mikille). Ehkä saisi paremmin asennettua jos purkaisi kypärästä kaiken pois. Ei todellakaan laadultaan 200€ setti. Sai ihan tosissaan asetellla jotta sai jotenkin järkevästi menemään. Kypäräkohtainen sarja ja silti johdot risteävät + ovat turhan pitkiä.

- Sena on usb-c, mutta mikä tahansa piuha ei sovikaan liittimeen. Pitää olla kapea. Tästä aiheutui se, että piti olla kaksi piuhaa mukana. Tilasin sokkona Ugreenin usb-c johdon ja se onneksi sopii myös Senaan niin nyt pärjää yhdellä piuhalla.

- Senassa nappien järjestys on epälooginen eli + on alempana ja - ylempänä. Tottumiskysymys, mutta yleensä plussaa tulee käytettyä (seuraava kappale), mutta käsi menee luontaisesti miinukselle eli plussaa joutuu vähän etsimään. Ominaisuuksiahan tässä on älyttömän paljon. "Hello Sena" käskytys ei toimi ja ei ilmeisesti toimi kellään googlen mukaan. Googlen käskyttäminen toimii...1/10 kerrasta joten susi sekin.

- Pelkäsin visiirin lukituksen avausta, mutta se on itseasiassa todella helppo avata yhdellä kädellä. Sen sijaan lukitus ei. Millään kevyellä painamisella ei loksahda lukkoon vaan visiirin yläreunasta joutuu painamaan voimalla (yhdellä kädellä).

- Aurinkovisiirissä on joku "vahvistus" alareunassa ja uusi muotoilu. Ei onnistu enää käyttäminen niin, että laskisi vain 1-2cm eli leikkaamaan sen pahimman paisteen. En tykkää käyttää "aurinkolaseja" koska hävittää tiestä epätasaisuudet + ei huomaa niin hyvin peuroja.

Plussaa;
+ Senan äänenlaatu on hyvä, mutta about 100€ geneerisen systeeminen äänenlaatu oli yhtä hyvä ykkösversiossa (kypäräkohtaiset kaiuttimet + Snell S-7 vastaanotin). Akku kestää todella kauan, laskinkohan että teoreettisesti 14-16h pitäisi mennä yhdellä latauksella. Käytän siis vain musiikille joten kesto varmasti lyhenee mesh-ominaisuuksilla. Vanhassa kesti uutena max 6h joten se loppui aika usein kesken. Lopussa sitten enää tunnin.

Makuasioita, mutta jos näitä saisi käyttää edes kuukauden ennen päätöstä niin olisin katsonut jotain muuta. Ehkä pieni katumus on ilmassa. Suoraan sanoen ykkösmalli taisi olla sittenkin parempi ja nyt tosiaan tämä kesä ajettu kolmosella, ettei kyse ole mistään yhdestä testilenkistä. Ainut selkeä plussa tässä on tuo akunkesto. En aja kovin lyhyitä reissuja enää ollenkaan, niin tuo 6h loppui aina kesken. Tässä pahimmillaan on ollut akkua 33% jäljellä kun olen saapunut yöpaikkaan.

Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia samasta mallista.
 
Tämä teksti käsitteli suurimmaksi osaksi tuota kypärään suunniteltua kypäräpuhelinta, en osaa siihen sanoa mitään kun itsellä on yleismallin kypäräpuhelin.
Mutta muutama huomio muusta tekstistä: Ootko varma, että tungit sen leukasuojan oikein päin sinne rakoon? Mielestäni se piti pistää sinne vähän niinkuin "väärin päin", mitä muodosta olisi alun perin ajatellut, mutta itselle ainakin istahti niin tiukasti sinne että oli vaikeuksia jopa saada irti. Eikä liikkunut siis mihinkään suuntaan kun kypärää käytti päässä.
Samaa mieltä siitä, että ei vaikuta erityisen hiljaiselta kypärältä. Edellinen kypärä siis ikivanha Raid 2 enkä suoraan sanoen huomaa mitään eroa melussa. Olisin ajatellut että 15 vuota uudempi kypärä olisi myös huomattavasti hiljaisempi, mutta ilmeisesti ei.
Visiiri sulkeutuu ainakin omassa kypärässä pihtiotteella. Ei tarvii sieltä pleksin yläosasta räpläillä.

Mutta hyvällä hinnalla sait kyllä kypärän!
 
Viimeksi muokattu:
Shoei NXR
plussat:
-Istuu Mun päähän hyvin
- hiljainen Mun päässä
- kevyt
- pinlock
- D-D lukko
Miinukset:
- visiiri vuotaa säätöyrityksistä huolimatta niin että, silmät vuotaa
 
Näin on, mutta onko se varsinaisesti kehitystä, jos nyt lisätään ainevahvuuksia eri paikkoihin, eikä kuitenkaan ole saatu ohimoita "vihreälle"?
En tiedä onko SHARP-kriteereitä tiukennettu, mutta neljä tähteä ei ainakaan muutama vuosi sitten olisi ollut mikään kunniamaininta turvallisuudesta.
 
Ei noita viiden tähden avattavia kypäriä montaa ole olemassa.... ei löydy Nolanilta eikä edes AGV:ltä. Lipalla olevia on vielä vähemmän.

https://sharp.dft.gov.uk/helmets/?manufacturer=All&type=4&min-rating=5

Shoeita en saanut omaan päähän silmälasien kera, toisin kuin C3:lla onnistuu vaivatta. Cabergin Duke taas nuijittiin Ruåttalaisten testissä aivan hengenvaaralliseksi. Cabergin uudemmat kypärät taas ovat menestyneet erinomaisesti Sharpin testeissä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta , kurapyöräkypäränä on itsellä lipallinen ei aukeava Caberg.

Omassa käytössä vaatimusmäärittely tärkeysjärjestyksessä menee näin:

-lipallinen jotta näkee ajaa ilta-aurinkoa vasten
-pinlock
-silmälasit päässä voi laittaa kypärän päähän vaivatta 100% onnistumisprosentilla
-aurinkovisiiri
-optisesti virheettömät visiiri, aurinkovisiiri ja pinlock -> kaikki nämä käytössä niin tien ja yksityiskohdat näkee vielä hyvin
-helposti pestävät sisälmykset
 
Viimeksi muokattu:
Tämä teksti käsitteli suurimmaksi osaksi tuota kypärään suunniteltua kypäräpuhelinta, en osaa siihen sanoa mitään kun itsellä on yleismallin kypäräpuhelin.
Mutta muutama huomio muusta tekstistä: Ootko varma, että tungit sen leukasuojan oikein päin sinne rakoon? Mielestäni se piti pistää sinne vähän niinkuin "väärin päin", mitä muodosta olisi alun perin ajatellut, mutta itselle ainakin istahti niin tiukasti sinne että oli vaikeuksia jopa saada irti. Eikä liikkunut siis mihinkään suuntaan kun kypärää käytti päässä.
Samaa mieltä siitä, että ei vaikuta erityisen hiljaiselta kypärältä. Edellinen kypärä siis ikivanha Raid 2 enkä suoraan sanoen huomaa mitään eroa melussa. Olisin ajatellut että 15 vuota uudempi kypärä olisi myös huomattavasti hiljaisempi, mutta ilmeisesti ei.
Visiiri sulkeutuu ainakin omassa kypärässä pihtiotteella. Ei tarvii sieltä pleksin yläosasta räpläillä.

Mutta hyvällä hinnalla sait kyllä kypärän!

Pitää vielä tarkistella tätä, mutta mulla lähtee todella helposti "päädyistä" irti. Kuuluuko se tunkea ihan samaan tasoon pehmusteiden/kypärän kuoren kanssa ? Manuaali ei kauheasti valistanut asioista. On tietysti mahdollista, että siellä joku Senan johto pistää vastaan (vaikkei pitäisi noin kaukana).
Mitä tarkoitat oikein päin ? Sitä kun tuijottelin niin en keksinyt kuin yhden suunnan miten se tunkea kun ne "kynnet" on sillä puolella.

Toivon että tuo visiirin lukitus paranee ajan myötä, vaikka luulisi että olisi jo muuttunut. Alkuun toimi ihan ok, mutta sitten alkoi tekemään tuota ettei enää lukitu ellei voimalla paina yläreunasta. Ensin meni pihtiotteella kuten sinullakin, mutta ei läheskään joka kerta silloinkaan.
 
Vaihdoin jo pari vuotta sitten X-Lite 801:n saman merkin avattavaan X-1005:een, lähinnä koska oli poistomalli ja hintana siksi 158 euroa. Huomioina edelliseen ehkä hieman pienempi meteli, tulpat pakolliset kuitenkin, mutta mukavan tiukka varsinkin alaosasta ja mun pään muodolle sopiva ylhäältä. Huomattavan painava, minkä kyykyllä ajaessa huomaa. Oli hyvä valinta hinta huomioiden ja X-Liten brändin loputtua tästä on ilmeisesti vastaava malli Nolanilla, en ehkä maksaisi viittäsataa vaikka olisikin carboonia.
 
HJC c91N avattava. eli tämä: https://www.xlmoto.fi/product/avatt...vYFsSA2ZOIt6vvlVg86O1x0Xg4HHKBQD0lW0PehNQfMcJ

Ihan asiallisia on HJC:t olleet, nyt on edellisen hyväksynnän umpipotta ja tämä nyky ECE-2206-stanut täyttävä AVATTAVA potta käytössä.

Asiallinen, ei täydellinen. hinta on halpa ja siksi ehkä suhisee jonkin verran, mutta kohtuullisesti. ollut aika kovalla käytöllä (siis tätä käytän 90% ajaessa, koska asensin cardon luurit kajarit ja mikit).

+ vahva ja selkeä avaus- ja leukahihnan mekanismi
+aurinkovisiiri, joka tulee klyyvariin asti alas-suojaa hivenen ittessään itikoilta
+ helppo varaosien suhteen
+ halpa

- suhinat
- pehmusteet ehkä vähän ohkaset kypärässä, vaikkakin alkuun tiukat poskiin nähden (käytössä pehmenee mukavaksi)
- aluksi korvatulppien kanssa oli vaikea löytää sopivaa paikkaa kypäräluurin kajareille- mutta asettuivat käytön myötä ekan euroopan reissun jälkeen.
-ei kummoset tuuletusaukot, täytyy oikein tosisaan kokeilla onko ne auki vai ei
 
Viimeksi muokattu:
Ei noita viiden tähden avattavia kypäriä montaa ole olemassa.... ei löydy Nolanilta eikä edes AGV:ltä. Lipalla olevia on vielä vähemmän.

Turvallisuusmielessä ihan sama onko avattava tai lipalla, mikäli suojaavuus on vain neljä tähteä.
 
Toistaiseksi onneksi asumme vapaassa demokratiassa ja jokainen voi valita kypäränsä omien tarpeiden mukaan. Jopa sellaisen "vain" neljän tähden kypärän saa ostaa jos se muuten on omaan käyttöön sopivin ja paras.

Ihmeellisessä maailmassa elämme kun joku haluaa ajaa jopa avokypärällä, sekin on laillista vaikka suoja kasvojen kohdalta puuttuu täysin.

Avattavan kypärän tärkein turvallisuusominaisuus törmäyksessä taas on kypärän lukituksen kiinni pysyminen.

Jos haluaa turvallisen avattavan kypärän jossa on riittävän matalalla oleva lippa niin sellainen on Schubertin E2. Schubertin C5 on sama kypärä ilman lippaa. C5 on Adac:in ja Motorradin testivoittaja. Kypärä pysyi myös lukittuna 100%:sta Sharpin testeissä.

C5 on jo päähän sovitettu ja seuraava valinta on E2, hyviä tarjouksia odotellaan...
 
Toistaiseksi onneksi asumme vapaassa demokratiassa ja jokainen voi valita kypäränsä omien tarpeiden mukaan. Jopa sellaisen "vain" neljän tähden kypärän saa ostaa jos se muuten on omaan käyttöön sopivin ja paras.

Onneksi, mutta tuntuu hiukan hassulta silloin tuulettaa jonkun neljän tähden mallin parantuneita turvallisuusominaisuuksia.
 
Jos haluaa turvallisen avattavan kypärän jossa on riittävän matalalla oleva lippa niin sellainen on Schubertin E2. ...
Plussaa eekakkosen lipalle vielä siitä että sen kulmaa voi helposti säätää.

Mut on siinä E2:ssa kritisoitavaakin. Mikrofoni on puomilla ja sen kanssa saa olla tarkkana ettei sen meluhuppu putoa kun kypärän pukee tai poistaa. Olisi parempi jos mikki olisi integroitu leukaosaan, tosin eihän silloin kuuluisi hyvin jos leukaosa on ylhäällä (se kelpaisi mulle kyllä).
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös