• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Auto kolmion takaa eteen

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja runner67
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Kyllä moottoriajoneuvolla huolimattomasta ajosta johtuvan kuoleman pitäis aina tuoda tappotuomio.
Kännissä murha, koska on harkittu teko.
Mutta kun ollaan täällä, missä alkoholisteja paapotaan kun alkoholismi on "sairaus", niin tuomiot on mitä on.
Eikä tollasen hoitoonhakeutumisen pitäis laskea tuomiota yhtään.

Eräs nyt jo eläkkeellä oleva työkaveri sanoi kerran, että on alkoholisteja jotka juo ja alkoholisteja jotka ei juo.
Mun mielestä alkoholisteille vois antaa valtion puolesta reilusti viinaa että kuolisivat alta vuoden, kun kumminkin sillä itsensä tappavat tai tekevät itsestään hyödyttömiä yhteiskunnalle.
Säästyis yhteiskunnan rahoja esimerkiksi kehitysvammaisten hoitoon ja näille joita on kohdannut onnettomuus ja sen takia mennyt ns. normaalit kyvyt.
 
ku sä pelleilet kännissä ni vittu rahaa tiskiin vaa ja verottaja hymyilee.

Ja mitähän verottajalla on tämän tapauksen kanssa tekemistä? :O

Kyllä moottoriajoneuvolla huolimattomasta ajosta johtuvan kuoleman pitäis aina tuoda tappotuomio.

Vain moottoriajoneuvolla aiheutettu kuolema pitäisi johtaa tappotuomioon? Eikö kaikki huolimattomuus pitäisi olla samalla viivalla rangaistusten suhteen. Ja sitten kohta ollaankin tilanteessa, jossa vankilat olisivat täynnä tappajia (vähän karrikoituna). Täällä somessa on niin helppo vaatia, mutta kannattaa kuitenkin lukea täältä samasta netistä tapon teonkuvausta ja vähän miettiä, millaisista tilanteista meistä itse kukin voisi päätyä 'tappajaksi'. Veikkaan että harva meistä pidempään täällä tallanneista on välttynyt tilanteilta, joissa olisi voinut sattua pahasti, mutta tuurilla näin ei ole käynyt tai joku muu on pelastanut tilanteen. Aika harva meistä kuitenkaan on erehtymätön.

Ja yhtään en puolustele em. tapausta tai muutenkaan esim. humalassa tehtyjä tekoja.
 
Mitä vikaa on tilanteessa jossa vankilat ovat täynnä näitä tappajia? mieluummin siellä kuin vapaalla jalalla. Siinä kun tulee eteen sellainen juttu kuin yleinen ennaltaestävyys, eli kansankielellä sanottuna kun olet kiven sisässä, et ole vapaalla tekemässä rikoksia. Ei siis mikään kosto tms. motiivi, vaan pitää tällaiset idiootit tilanteessa jossa eivät ole vaaraksi muille.
 
Vankilassa on aikaa miettiä mitä on tullut tehtyä, eli se vois monessa tapauksessa olla ihan hyvä juttu.
Puoli vuottakin olis ns. tavalliselle ihmiselle riittävä aika miettiä.
Taparikollisille taas ei oikein auta mikään.

Ja tohon nipo:n kysymykseen, niin kyllä tarkoituksellinen huolimattomuus pitäis olla rankemmin rangaistava teko.
Eli aina kun joku menettää henkensä, niin pitäis katsoa tarkalla silmällä asiat läpi.
 
Mitä vikaa on tilanteessa jossa vankilat ovat täynnä näitä tappajia? mieluummin siellä kuin vapaalla jalalla. Siinä kun tulee eteen sellainen juttu kuin yleinen ennaltaestävyys, eli kansankielellä sanottuna kun olet kiven sisässä, et ole vapaalla tekemässä rikoksia. Ei siis mikään kosto tms. motiivi, vaan pitää tällaiset idiootit tilanteessa jossa eivät ole vaaraksi muille.

Kommentoin vain sitä vaatimusta, että huolimattomuuden aiheuttama kuolema olisi aina tappo. Mietipä vähän mitä siitä seuraisi. Eiköhän me kaikki olla sen verran idiootteja, että ollaan joskus huolimattomia jollain elämän osa-alueella ja huonolla tuurilla voi seurata vaikka mitä.

Sitten tuo marwecin tarkennus, että tarkoituksellinen huolimattomuus aiheuttaisi kovemman rangaistuksen, niin se onkin jo huomattavasti realistisempi ajatus.

"Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään." (Olaus Petrin tuomarinohjeet 1500-luvulta)
 
Kännissä ajaminen ei ole huolimattomuutta, se on täyttä törkeää tuottamuksellisuutta.

Tuolla liikenteessä näkee sellaista käyttäytymistä, että porukka on täysin unohtanut että ajavat tappamiseen kykenevää välinettä. Jos siihen hommaan ei keskity asian vaatimalla vakavuudella, eli on huolimaton, niin sitten se on kyllä tappo. Jos ei kykene ottamaan tätä vastuuta, niin pysyköön jalkamiehenä. Jos kyseessä on tilanne jolle ei oikein olisi voinut mitään teki mitä hyvänstä, tai että uhri teki itse jotain mitä ei voinut ennakoida tai väistää, niin eihän se sitten tappo ole. Meidän eromme taitaa olla että sinä pidät huolimattomuutena sellaista käytöstä jota minä pidän tuottamuksellisena eli omaa toimintaa muuttamalla vältettävissä olevana.
 
Viimeksi muokattu:
Vaikka ko. tapaus olisikin sietänyt vaikka ihan muutaman kuukauden ehdotonta, olihan kyseessä varsin tietoinen toiminta. Tai miten sen ottaa, toisilla puolitoista promillea ei ole enää kovin tietoista.
Siitä huolimatta, kännääminen ja tietoinen piittaamattomuus ovat tietenkin tuomittavia ja ansaitsisivat kovatkin rangaistukset. Vaan selvin päin, kelle vain voi käydä kylmät, hetken huomion herpaantuminen ja seuraukset arvaamattomat. Rajanveto silloin on melkoisen haastavaa, täällä on helppo tuomita mutta, mutta.
Mitä sitten tulee rangaistukseen, toiset viis välittävät jos aiheuttavat hengenmenon toiminnalleen. Jotkut eivät koskaan pääse ylitse asiasta, vaikka olisi kysymys puhtaasti vahingosta.
 
Hetken herpaantuminen on inhimillistä. Mutta se ei että se herpaantuminen johtuu puhelimeen puhumisesta kädessä pitäen tai muuten puhelimen näpräämisestä tai vastaavasta asiasta. Näitäkin on pidetty vain vahinkoina, vaikka kyse on selkeästi tuottamuksellisesta toiminnasta.
 
Olen samaa mieltä tuosta puhelimesta ajon aikana. En voi kieltää, ettenkö itsekin olisi ko. toimintaan syyllistynyt, mutta kyllä se vaikuttaa ajosuoritukseen.
Oma pointti oli siinä, miten haastavaa on erottaa tahallisuus varomattomuudesta. Niin ja keskustelun herättänyt tapaus ei kuulu tähän ryhmään.
 
"myönsi syytteistä vain törkeän rattijuopumuksen, mutta piti muita tekoja perusmuotoisina eikä törkeinä"

Mun mielestä tällaisesta asennevammasta olisi jo pitänyt pistää akka häkkiin.
 
Minusta ei ole. Jos käytät puhelinta ja olet osallisena onnettomuudessa, kyse on tahallisuudesta. Tiesit että sitä ei pidä räpelöidä, mutta räpelöit kuitenkin. Oma valinta, kanna vastuusi. Merkillistä miten nykyihmiseltä on hämärtynyt käsitys vastuusta omien tekojen seurauksien kantamisesta.
 
+1

Rattijuopumuksen aiheuttama kuolemantuottamus on toki perusmuotoinen rike...

Välillä pistää vihaksi meidän hieno oikeuslaitos.
 
Minusta ei ole. Jos käytät puhelinta ja olet osallisena onnettomuudessa, kyse on tahallisuudesta. Tiesit että sitä ei pidä räpelöidä, mutta räpelöit kuitenkin. Oma valinta, kanna vastuusi. Merkillistä miten nykyihmiseltä on hämärtynyt käsitys vastuusta omien tekojen seurauksien kantamisesta.

Miksi hands-free puhelinta sitten saa käyttää. Ihan samalla lailla numeroa valittaessa katse on auton kojelaudassa. Ainoa ero on sitten puhuessa. Saako autoa ajaessa jutella hantin kanssa. Saako säätää lämmityslaitetta. Mihin se raja vedetään?
 
Raja on vedetty tieliikennelaissa. Aika harvoin taitaa auto seilata tien reunasta reunaan lämpöä säätäessä. Eikä yleensä taida estää esim. vilkun käyttöä tai vaihteiden vaihtamista?
 
Oliko kiinteä luuri vielä OK?
 
Sen kännykkälain tarkoituksena ei ollut määritellä millainen puhuminen on ajaessa vaarallista ja mikä ei. Sen tarkoituksena oli vähentää autossa tapahtuvia puheluita.
 
Olen samaa mieltä tuosta puhelimesta ajon aikana. En voi kieltää, ettenkö itsekin olisi ko. toimintaan syyllistynyt, mutta kyllä se vaikuttaa ajosuoritukseen.
Oma pointti oli siinä, miten haastavaa on erottaa tahallisuus varomattomuudesta. Niin ja keskustelun herättänyt tapaus ei kuulu tähän ryhmään.

Tahallisuushan on ajaessa sellaista, että ajetaan oman tahdon mukaan, ei tahdon vastaisesti. Tahattomuus taasen on sellaista, että ei ajeta oman tahdon mukaan, auto karkaaa normaali ajossa liukkaalla tai väistää esim. hirveä.
Tuossa tapauksessa se akka ei joudu maksamaan koko sumaa, eikä pystyisikään. Se rangaistus kohtuulistetaan, valitettavasti. Ihmetyttää kuitenkin se, että mopon kyytiläiselle ei korvaksista ole mainittu. Jos nuori ihminen ja keskipalkkainen, niin työkyvyttömänä vakuutusyhtiö joutuu riitojen kautta maksamaan täyden palkan 65 vuotiaaksi, lisäksi kaikki sairaalamaksut, kuntoutukset matkoinen ja apulaitteineen. 65 vuotiaana eläkkreen, 60% viimeisestä maksetusta eläkkeestä.
 
Viimeksi muokattu:
Tahallisuuden ja tahattomuuden raja voi olla kovin häilyvä. Useinmiten kun tapahtumista ei ole kuvamateriaalia, on vain nuistikuvia ja teknisten tutkimusten arvioita.
 
Raja on vedetty tieliikennelaissa. Aika harvoin taitaa auto seilata tien reunasta reunaan lämpöä säätäessä. Eikä yleensä taida estää esim. vilkun käyttöä tai vaihteiden vaihtamista?

No, minun hinnat alkaen riisikupissani on sellainen juttu jolla saan nappia painamalla juteltua puhelimeni kanssa ja sanottua sille jos haluan soittaa jollekin. Ja jos haluaa olla vastuullinen, niin tuolla tien varresa on vaikka miten paljon noita linjuripysäkkejä joita voi käyttää sen numeron valintaan ja jatkaa sitten matkaa handsfreellä jutellen.

Se handsfreellä toiselle juttelu ei ole sen kummempaa kuin että jos puhuisi jonkun kanssa joka on samassa autossa. Kädet on vapaat (HANDS FREE) auton ajamiseen ja niin poispäin.

Ihmetyttää kun liikenteessä on helvetin kalliin näköisiä saksmanniautoja, joiden kuski puhuu kännykkään sitä korvallaan pitäen ja auto seilaa kuin kännisen ajamana. Onko ne saksmanniautot niin saatanan riisuttuja malleja että häviävät meikäläisen korealaiselle hinnatalkaen riisikupillekin ettei niissä ole mitään systeemiä millä voisi laittaa sen puhelimen pois ja vapauttaa molemmat kädet ajamiseen? te ette nimittäin ole niin hyviä kuskejä, ihan havaintojen mukaan, että se ajaminen onnistuisi teiltä yhdellä kädellä.
 
Back
Ylös