• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Bensapihi prätkä?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja teemu
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
HD Dyna TC-koneella(vaimentimet, ilmansuodatin ja ruiskuohjelma vaihdettuna) vei 4,7-5,5 litraa satasella.
 
Katti on tässä epäolennainen asia. Niitä on ollut käytössä jo kauan ennen viimeisimpiä kiristyneitä päästönormeja. Vetomiehellä jälleen tähtäimessään sekoitella puurot ja vellit.

Väitän, että esim. ex-DL650-09:ni kulutti samanlaisessa ajossa vähemmän kuin saman mallinen -06 pyörä.
Vai on katti epäolennainen asia. Minäpä väitän että kulutus pienenee katin poistolla, jolloin seossuhdetta voi loiventaa ja säätää se optimaaliseksi moottorille eikä katille...
 
Juu en väittänyt katista mitään. Vaan siitä, että uudemmat, tiukempien normien mukaiset pelit kuluttaa vakiokuosissa vähemmän vastaavanlaisessa ajossa, kuin vanhemmat. Esimerkkinä mikä tahansa laite, joka oli ennen Euro-2 ja on nyt Euro-3. Ja erot ei suinkaan maailmaa mullistavia, mutta kuitenkin selkeästi mitattavan suuruisia.
 
Minäkin väitän, että uudet, painavammat autot kuluttavat vähemmän kuin 40-luvun kevyet autot. Autojen massan lisääminen siis pienentää kulutusta.
 
GPZ500S 4,5-5l/100km

ZX10 5-5,5l/100km

Nopeudet pääsääntöisesti alle päiväsakkorajan,
kiihdytykset kaasua ja kierroksia säästämättä.
Minusta vähällä menivät.

Nykyinen 950 KTM ei mene yrittämälläkään alta 7litran...
 
Jos kulutusta tarvii miettiä, niin ei kannata aloittaa/jatkaa koko harrastusta.
Joitakin nyt vaan kiinnostaa sekin puoli kulkineesta. Älä aja Delvacilla, älä mieti kulutusta, älä etsi halvempaa rengasta, älä tankkaa halvempaa bensaa, älä tilaa mitään netistä mitä saisit kalliimmalla paikalliselta. Älä osta tonnin ajopukua kun Rukkaa saa kahdella. Ostit mitä tahansa niin kannattaa miettiä jatkaako elämää ollenkaan jos haluaa päästä halvemmalla. Älä nyt ainakaan alennusmyyntejä käytä. Ne nyt on niin markinaaliostoksia että kannattaako missään asiassa edes vertailla hintoja. Suomessahan se on häpeä jos on niin köyhä ettei pysty maksamaan listahintaa joka asiasta. Tinkiminen, hyi helvetti.
 
Vanha kaasuttimellinen EVO koneinen Tie Kuningas sivulaukuilla, Tour Pakilla ja tuulilasilla varustettuna vie vapaavirtaussuodattimella, avatulla putkistolla ja suutinsarjalla muutettuna matka-ajossa 4-5 l/100km. Ei paha melkein 400 kilon tyhjäpainoiselta pyörältä. Allekirjoituksessa näkyvä Bemari vie 1-1,5 enemmän samanlaisessa ajossa vaikka on pienempitilavuuksinen ja kevyempi, ja otteen mukaan molemmissa 60 korskeaa orhia.
 
Eli periaatteessa sylinterimäärällä ei ole kovinkaan paljontekemistä kulutuksen kanssa. Enempi kaasukäden asennolla
smile_org.gif

On vähän jäänyt nelaritekniikka vähiin kun on koko pienen ikänsä kurvaillu 2-tahtisella... nyt se lähti niin vois siirtyä nelareihin...
 
Jos kulutusta tarvii miettiä, niin ei kannata aloittaa/jatkaa koko harrastusta.
Joitakin nyt vaan kiinnostaa sekin puoli kulkineesta. Älä aja Delvacilla, älä mieti kulutusta, älä etsi halvempaa rengasta, älä tankkaa halvempaa bensaa, älä tilaa mitään netistä mitä saisit kalliimmalla paikalliselta. Älä osta tonnin ajopukua kun Rukkaa saa kahdella. Ostit mitä tahansa niin kannattaa miettiä jatkaako elämää ollenkaan jos haluaa päästä halvemmalla. Älä nyt ainakaan alennusmyyntejä käytä. Ne nyt on niin markinaaliostoksia että kannattaako missään asiassa edes vertailla hintoja. Suomessahan se on häpeä jos on niin köyhä ettei pysty maksamaan listahintaa joka asiasta. Tinkiminen, hyi helvetti.
Niin. Eiköhän se pointti ole enemmänkin siinä, ettei ne bensakustannukset ole tässä harrastuksessa se suurin menoerä jos ei aja 50tkm kaudessa. Ylensä nämä moottoripyöräilyyn liittyvät hankinnat tehdään tunteella eikä järjellä, sillä aivan satavarmasti ajaisit ajosi halvemmalla jollain diesel pololla.

Jos puolestaan olet pyörää hommaamassa, niin se on kausikustannuksien suhteen aivan sama kuluttaako pyörä 4 vai 5 litraa satasella. Ennemmin kannattaa hommata sellainen pyörä ja ajovarusteet joiden kanssa ajaessasi hymyilet edelleen parin kauden jälkeen. Siihen noi halpisrenkaan, halpisajoasun ja pienikulutuksisimman pyörän jättäminen kauppaan saattaa auttaa. Mun mielestä on ainakin paljon kivempaa harrastaa kun harrastusvälineet on kunnollisia.
 
Jos muut asiat pysyy samoina, ainoastaan polttoaineen syöttötapa muutetaan kaasuttimista ruiskuun, niin kyllä kulutuksen suunta yleensä on alaspäin (kun vakiokuosissa olevia kamppeita verrataan).
Ehkäpä, mutta se mitä kyseenalaistin oli väitteesi, että kannattaa aina ostaa ruiskupeli jos haluaa päästä vähällä bensalla. Myös kaasaripeli voi olla todella taloudellinen, jopa ruiskupeliä taloudellisempi.

Olisi mielenkiintoista tietää mihin nuo uudet 750cc ruisku Shadowit sitten pystyy, kun 2005 kaasarimalli menee normiajossa 3,8l / 100km. Onko kellään tietoa?

TRX meni tosiaan rääkkäämälläkin alle viiteen litraan / 100km.
 
Jos muut asiat pysyy samoina, ainoastaan polttoaineen syöttötapa muutetaan kaasuttimista ruiskuun, niin kyllä kulutuksen suunta yleensä on alaspäin (kun vakiokuosissa olevia kamppeita verrataan).
Ehkäpä, mutta se mitä kyseenalaistin oli väitteesi, että kannattaa aina ostaa ruiskupeli jos haluaa päästä vähällä bensalla. Myös kaasaripeli voi olla todella taloudellinen, jopa ruiskupeliä taloudellisempi.
Voi kaasutinpyörätkin kuluttaa niukasti, en minä sitä sano.

Mutta ruiskut nyt vaan on yleistyneet samaan aikaan kun päästönormit on tiukentuneet (ja kulutus on siis tippunut myös siitä syystä, eli kaasarien aikakaudella ei tarvinnut täyttää yhtä tiukkoja normeja). Siksi se on ihan pätevä yleisohje, että jos etsit pientä kulutusta, niin ruisku kannattaa valita. Ja kuten jo aiemmin mainitsin, siinä tulee mukana myös muita hyviä puolia kaasuttimiin verrattuna.
 
Koska emme pääse yhteisymmärrykseen pihimmästä pyörästä
vähin mitä voimme tehdä on kustantaa ketjun aloittajalle yhteisvastuullisesti
tulevan kesän työmatka polttoaineet.
Siis me,jotka olemme täällä suuta aukoneet.
 
2 kpl -83 kawasakeja...
Twini (400 cc) 3,5 ltr ja nelari (550cc) 4,0 ltr/100 km

edit. Tankit n. 10 / 12 ltr eli toimintasäde noin 200-300 km...
 
Jos kulutusta tarvii miettiä, niin ei kannata aloittaa/jatkaa koko harrastusta.
Joitakin nyt vaan kiinnostaa sekin puoli kulkineesta. Älä aja Delvacilla, älä mieti kulutusta, älä etsi halvempaa rengasta, älä tankkaa halvempaa bensaa, älä tilaa mitään netistä mitä saisit kalliimmalla paikalliselta. Älä osta tonnin ajopukua kun Rukkaa saa kahdella. Ostit mitä tahansa niin kannattaa miettiä jatkaako elämää ollenkaan jos haluaa päästä halvemmalla. Älä nyt ainakaan alennusmyyntejä käytä. Ne nyt on niin markinaaliostoksia että kannattaako missään asiassa edes vertailla hintoja. Suomessahan se on häpeä jos on niin köyhä ettei pysty maksamaan listahintaa joka asiasta. Tinkiminen, hyi helvetti.
Niin. Eiköhän se pointti ole enemmänkin siinä, ettei ne bensakustannukset ole tässä harrastuksessa se suurin menoerä jos ei aja 50tkm kaudessa. Ylensä nämä moottoripyöräilyyn liittyvät hankinnat tehdään tunteella eikä järjellä, sillä aivan satavarmasti ajaisit ajosi halvemmalla jollain diesel pololla.

Jos puolestaan olet pyörää hommaamassa, niin se on kausikustannuksien suhteen aivan sama kuluttaako pyörä 4 vai 5 litraa satasella. Ennemmin kannattaa hommata sellainen pyörä ja ajovarusteet joiden kanssa ajaessasi hymyilet edelleen parin kauden jälkeen. Siihen noi halpisrenkaan, halpisajoasun ja pienikulutuksisimman pyörän jättäminen kauppaan saattaa auttaa. Mun mielestä on ainakin paljon kivempaa harrastaa kun harrastusvälineet on kunnollisia
Pointti on siinä että toiselle kelpaa halvempi kuin toiselle. Toinen pitää kunnollisena sitä mikä ei toiselle kelpaa millään. Ihmiset on erilaisia ja erituloisia. Joku haluaa harrastaa vaikka tulot on pienemmät kuin toisella, ja silloin monista pienistä asioista nipistäminen saattaa sen mahdollistaa. Sitten on heti joku huutelemassa että kannattaako edes harrastaa kun lasket kulutuksia. Pidän myöskin siitä että harrastusvälineet on kunnollisia, mutta en tuomitse niitä jotka syystä tai toisesta eivät kallistu hintahaitarin keskiarvon yläpuolelle. Oli sitten kyse mistä tahansa harrastusta sivuavasta asiasta. Ne on ihmisen omia valintoja.
 
Riippuu tietty mm. siitä, paljonko ajaa kauteen, mutta kyllä uskon että kulutuksella alkaa valtaosalle harrastajista olemaan jo merkitystä, kun katsoo bensanhinnan nousua.

Ja vaikkei se joillekin olisikaan edes rahakysymys, niin pidempi toimintasäde on ainakin matkakäytössä aika kiva juttu. Ei tartte kokoajan päivystää, missä ne huoltoasemat on.
 
Jos kulutusta tarvii miettiä, niin ei kannata aloittaa/jatkaa koko harrastusta.
Joitakin nyt vaan kiinnostaa sekin puoli kulkineesta. Älä aja Delvacilla, älä mieti kulutusta, älä etsi halvempaa rengasta, älä tankkaa halvempaa bensaa, älä tilaa mitään netistä mitä saisit kalliimmalla paikalliselta. Älä osta tonnin ajopukua kun Rukkaa saa kahdella. Ostit mitä tahansa niin kannattaa miettiä jatkaako elämää ollenkaan jos haluaa päästä halvemmalla. Älä nyt ainakaan alennusmyyntejä käytä. Ne nyt on niin markinaaliostoksia että kannattaako missään asiassa edes vertailla hintoja. Suomessahan se on häpeä jos on niin köyhä ettei pysty maksamaan listahintaa joka asiasta. Tinkiminen, hyi helvetti.
Niin. Eiköhän se pointti ole enemmänkin siinä, ettei ne bensakustannukset ole tässä harrastuksessa se suurin menoerä jos ei aja 50tkm kaudessa. Ylensä nämä moottoripyöräilyyn liittyvät hankinnat tehdään tunteella eikä järjellä, sillä aivan satavarmasti ajaisit ajosi halvemmalla jollain diesel pololla.

Jos puolestaan olet pyörää hommaamassa, niin se on kausikustannuksien suhteen aivan sama kuluttaako pyörä 4 vai 5 litraa satasella. Ennemmin kannattaa hommata sellainen pyörä ja ajovarusteet joiden kanssa ajaessasi hymyilet edelleen parin kauden jälkeen. Siihen noi halpisrenkaan, halpisajoasun ja pienikulutuksisimman pyörän jättäminen kauppaan saattaa auttaa. Mun mielestä on ainakin paljon kivempaa harrastaa kun harrastusvälineet on kunnollisia
Pointti on siinä että toiselle kelpaa halvempi kuin toiselle. Toinen pitää kunnollisena sitä mikä ei toiselle kelpaa millään. Ihmiset on erilaisia ja erituloisia. Joku haluaa harrastaa vaikka tulot on pienemmät kuin toisella, ja silloin monista pienistä asioista nipistäminen saattaa sen mahdollistaa. Sitten on heti joku huutelemassa että kannattaako edes harrastaa kun lasket kulutuksia. Pidän myöskin siitä että harrastusvälineet on kunnollisia, mutta en tuomitse niitä jotka syystä tai toisesta eivät kallistu hintahaitarin keskiarvon yläpuolelle. Oli sitten kyse mistä tahansa harrastusta sivuavasta asiasta. Ne on ihmisen omia valintoja.
Samaa mieltä, köyhälläkin on lupa harrastaa tätä hienoa juttua, joka näkyy olevan pikkuporvareille itsestäänselvyys...

Nimimerkillä vuoden työttömyyden jälkeen taas vaihteeksi töissä...
 
ZZR-1100 oli teho-/kulutus-suhteeltaan yksi parhaimmista.
biggrin.gif
no joo...
biggrin.gif

mulla meni 390km tankilla, joten ihan hyvä...

maxilla pääsee just 200 km tankilla/15L, mutta kaverit tykkää, kun saavat enempi tupakkitaukoja
thumbs-up.gif

aika stressaavaa vaan ,ainakin pohjoisen reissuilla kun ei tiedä pääseekö seuraavalle huolttikselle asti
sad_orig.gif

viime syksynäkin näytin kaverille että tankille ja se huus että kavitaattorin mukaan kolmenkymmenen kilsan päässä on seuraava huotsikka, pyssätään sitten siihen...

olihan siellä, kyläkauppa, joka ei ollut sunnuntaina auki, mutta puhelimella sai kauppiaan hälytettyä paikalle ja matka pääsi taas jatkumaan , kiitokset vain hänelle...
bowdown.gif
 
Pointti on siinä että toiselle kelpaa halvempi kuin toiselle. Toinen pitää kunnollisena sitä mikä ei toiselle kelpaa millään. Ihmiset on erilaisia ja erituloisia. Joku haluaa harrastaa vaikka tulot on pienemmät kuin toisella, ja silloin monista pienistä asioista nipistäminen saattaa sen mahdollistaa. Sitten on heti joku huutelemassa että kannattaako edes harrastaa kun lasket kulutuksia. Pidän myöskin siitä että harrastusvälineet on kunnollisia, mutta en tuomitse niitä jotka syystä tai toisesta eivät kallistu hintahaitarin keskiarvon yläpuolelle. Oli sitten kyse mistä tahansa harrastusta sivuavasta asiasta. Ne on ihmisen omia valintoja.
Allekirjoittaneen puolesta saa ja pitää tätäkin lajia harrastaa just niin kuin itse haluaa. Sehän on itsestäänselvyys. Sen olen vain itse ns pitkää tietä kulkeneena havainnut, että kunnollisen ostaminen tulee pitemmän päälle halvemmaksi kuin sen hankintahinnaltaan halvimman. Ajoasuissa tämä tuli koettua erittäin karvaasti ja sama homma oli renkaidenkin osalta. MP-asun vermeet ei vaan laadullisesti ole samaa tasoa kuin Rukka ja niinpä tuli ostettua sitten kahdet kamat, halvat ja hyvät. Kumien kanssa meinasin kipata pyöräni kun asennutin alle tourinkirengasta kunnolla pyörään soveltuvan kumin sijaan.

Edelleenkin suosittelisin laskemaan sen pyörän kokonaiskustannuksia. Ei ole mitään väärää hankkia pyörää jonka ylläpito on kokonaiskustannuksiltaan edullista, mutta mun mielestä on täysin järjetöntä valita pyörää itselleen pelkästään kulutuksen perusteella. Ota yhtälöön oletettavat vakuutusmaksut, rengaskustannukset ja pääomakulutkin, niin vertailuun tulee jotain järkeä.
 
Back
Ylös