Ajettu on.
Onko järkeä käydä ajamassa missään, mitään pyhiinvaellus reissua en pelkästään tuolle nyppylälle tekisi, mutta seutuvilta löytyy niin paljon muita milenkiintoisia polkuja, että kyllä se siinä samalla menee.
Tiet vaan tuppaa oleen huonokuntoisia eikä ne kuulu italian tielaitoksen ykköskunnostuskohteisiin. Tuokin pätkä oli kahdesti suljettu ennen kuin sen pääsi ajamaan, joten ei ehkä kannata mennä keväällä tai alkukesästä vaan vähän myöhemmin kun talven jäljiltä pahimmat sortumat on saatu siivottua.
Tie on kapea ja kulkee laajalla ylängöllä, josta johtuen se ei tunnu siltä kuin noustaisiin 2,5km:iin eli serpoja ei juurikaan ole, ei myöskään jyrkkää vuorenrinnettä eli soveltuu myös korkean paikan kammosta kärsiville.
Tie on myös rauhallinen eli karavaanituristit eivät tänne eksy, mutta sen sijaan fillareita oli paljon liikenteessä ja tie saattaa olla jonkin fillarikisan etappi. Vähän täältä pohjoisempaan löytyy pätkä joka on joskus ollut tarkoitus ajella vaikka tietä ei kartasta löydykkään mutta se on osa alppien MTB-kisan reittiä ja kuvien perusteella se lienee myös prätkällä ajeltavissa.
Seutu on omimmillaan ehkä sellaiselle jota vanhat sotalinnoitukset ja kasarmit kiinnostavat. Kuuluisin lienee Mont Chaberton joka on ollut suljettuna moottoriajoneuvoilta lähes 20 vuotta. -80-90 lukujen vaiheessa itskututut olivat menossa kyseiselle patteristolle ja kysyivät mua mukaan, mutta silloin olin varmaan tullut juuri sumuisesta ja kylmästä itävallasta eikä nousu 3000 metrin päälle oikein iskenyt ja nythän tuo ottaa pattiin kun sinne ei taida luvallisesti päästä kuin fillarilla tai patikoimalla.
Vähän Faunierasta etelämmäksi löytyy suositeltavampi tai ainakin uniikimpi Colle Tendan vanha tie jossa serpotiheys suurin mitä mulle on tullut vastaan. Tosin tämäkin pätkä on ollut viimeiset viisi kertaa suljettu kun olen sitä yrittänyt ajaa ja myös tämä oli viimeksi huonossa hapessa.
Tendan päällähän on useampia vanhoja kasarmeja ja sieltä alas välimerta kohden kulkee vanha sotilastie "Ligurian rajatie" joka on erittäin suosittu eritoten saksalaisten motoristien keskuudessa. Ja siitä mihin Ligurian rajatie loppuu on pitkin italia-ranska rajaa useita bunkkereita ja linnoitteita. Suurin osa noista pattereista ja linnoitteista on italialaisten tekemiä, mutta sodan jälkeen rajalinjaa siirrettiin piirun verran italiaan päin joten nuo linnoitteet jäivät ranskan alueelle, kuten tuo em. Mt.Chaberton.