wantti
New member
Eilen juuri pohdiskelin seuraamuksia jos sattuu sormi heilahtamaan sivareille. Siis jos ei tarkoituksella näytä sormea poliisille, vaan muuten vaan törpölle kuskille...Nojoo, kun kerran tässä on päästy hyvään vauhtiin niin kerronpa mitä itelle sattui tuossa taannoin (edit: 27.6.2005, jos tarkkoja ollaan). Pitkään mietin että viittinkö kirjoitella koko juttua, kun vähän vaikuttaa siltä että jos tällaista sattuu niin niiden äänekkäimpien mielestä sen on ihan oma syy. Ja osittain olikin.
Eli kello oli jotain yhden aikaan yöllä kun käännyin kehä ykköseltä (menossa itään päin) vihdintielle ja pohjoista kohti. Olin vielä körötellyt ihan kiltisti, vain vähän yli rajoitusten kun ei ollut edes kiire mihinkään, ja sieltä rampista sitten löytyi vähän kauempana edessä mennyt auto, joka oli sitten ilmeisesti liikkunut vähän rauhallisemmin. Levenee kahdeksi kaistaksi, auto valkkasi vasemman kaistan ja minä sitten sen oikean, kun molemmista saa kääntyä vasemmalle.
Kyseinen kottero jarrutteli siihen risteykseen tullessaan ihan tasaisesti, ristin sieluakaan ei näy missään ja sitten se päättää jarruttaa yhtäkkiä jostain neljästä-kolmesta kympistä siihen suojatien eteen. Yhtään jalankulkijaa tai edes pulua ei näy missään, liikennevalot on pimeitä, ei mitään järkevää syytä tähän kun siitä kohdalta ei näe edes risteävää liikennettä pusikoiden ja kehä ykkösen siltapilareiden takaa. Olin ehkä 5-10 metriä taaempana viereisellä kaistalla, vauhtia varmaan kymmenen enemmän ja vedin ihan refleksillä täysjarrutuksen siihen viereen pysähdyksiin asti, lähes yhtä refleksillä tuli tehtyä älyttömästä tempusta tervehdyksenä kansainvälinen sormimerkki, jatkoin matkaa todettuani jälleen ettei ketään näy vieläkään missään ja 40 metriä myöhemmin peileissä sitten vilkkui sinistä ja punaista.
Noh, kaiffat oli vähän näreissään, mikä tietysti oli ymmärrettävää. Ihmiset jotka tuntee mut livenä tietää että tuollaisessa paikassa mä vaan hymyilen flegmaattisesti, mutta tolla kertaa hymyilytti kyllä vähän ylimääräisiäkin vielä. Pojat oli erittäin pahastuneita siitä keskisormesta (jonka tehdessäni en ollut huomannut että ne oli poliiseja, "se vaan tuli jostain". Ja se oli ihan siviiliväreissä oleva mondeo eikä tumman visiirin alta näe mitenkään liian hyvin tuollaisia yksityiskohtia), ja oli vielä vähän enemmän pahana kun kohteliaasti yritin tiedustella että oliko niillä mitään muuta syytä siihen jarrutustemppuunsa kuin saada edes joku syy kirjoitella sakot, tuli vaan jotain sekalaista jupinaa.
Noh, keskisormen näyttämisestä ja liikennesääntöjen noudattamisesta ei vielä saa kirjoitella sakkoja, joten sitten vietettiin naseva puolituntinen kun pojat etsi e-leimoja, mittaili kulutuspintaa, vilkkuja, kilpikulmaa ja kyseli vielä radiolla lisää vinkkejä mitä voisi olla pielessä. Ei vaan auttanut kun kaikki oli tasan vakiokamaa. Lopulta sieltä irtosi moraalisaarna kuinka olin kehällä kaahannut ja että kyllä ne äänet kuuluu mutta annetaan nyt tän kerran olla. Niinjoo, ja siitä tummasta visiiristä irtosi kanssa valitusta.
Viimeiseen kymmeneen vuoteen mahtuu kyllä useampi hyväkin kokemus poliiseista mutta tää ei kuulunut niihin. Onneksi vanha rutiini kantakaupungista pelasti sakoilta.
Taisi v*tuttaa kun piti ihan päästä syynäämään pyörä läpikotaisin. Meikäläinen olisi varmaan kuitannut sakot kun puuttuu e-leimalla oleva heijastin.