Hommasin -04 Softail Deucen...
Täytyypä riemuita tänne Moottoripyora.org:illekin...
Ostin alkusyksyllä USA:sta 2000-mallisen
Softail Deucen. ostamani yksilö on sikäli erikoinen vekotin, että se on alkanut elämänsä Euroopassa ja ajautunut edellisen omistajan mukana uudelle mantereelle. Ja nyt pyörä siis saapui takaisin "juurilleen". Ei ole riemulla rajaa!
Laivausoperaation kanssa avustamaan värväämäni henkilö ilmoitti lokakuussa, pari päivää ennen ensilumen saapumista, että hänellä olisi loppuviikosta varastollaan 1 kpl purppuranpunaisia FXSTD:itä, odottamassa pääsyä hyvään kotiin. Alkoi armoton kalenterin järjestely ja säätiedotuksien seuraaminen.
Vaihtoehtoina oli, tuupata pyörä Transitin peräluukusta sisään, tai hakea pyörän kotiin ajaen. Hyvin pian tiesin, että ainoa vaihtoehto, jonka henkinen kanttini kestää on jälkimmäinen. Ellei sada pikku-ukkoja tai ellei maassa ole jäätä, Deucea pitää päästä kokeilemaan heti eikä vasta keväällä.
Lokakuu osoitti haastavuutensa: Sadetta. Kylmää. Vähän kuivempaa. Työkiireitä. Lisää sadetta. Auringonpilkahdus. Kaatosadetta. Talvirenkaiden vaihtamista autoon. Pimeyttä. Ei siis mikään moottoripyöräilyn ydinsesonki.
Eräänä aamuna Forecan Täsmäsääpalvelu lopulta kertoi, että klo 12-16 on puolipilvistä ja kartalla oli vain yksi sadepisaran kuva. Heti sen jälkeen saapuu pahemman kertaluokan syysmyrsky ja ilmassa alkaa lentää sekaisin vettä, räntää, lehtiä, puunoksia ja päivystystehtävissä olleita sähköasentajia. Tekstiviesti vaimolle: "Heitä minut puolelta päivältä tullille!"
Tullivirkailija ei ole uskoa silmiään kun talsin ajokamoissa ja kypärä kädessä tiskille suorittamaan velvotteitani valtiolle ja unionille: "Et kai sinä oikeasti meinaa lähteä ajamaan tätä vekotinta?" Ilmoitin, että mielestäni ilma on ainoastaan virkistävän kosteaa ja happirikasta. Virkailija varmasti tiesi, että uutta pörisevää lelua on pakko päästä kokeilemaan aina heti. Satoi tai paistoi.
Kävelen halliin. Pienen keskiläntisen tomukerroksen peitossa seisoo Harely-Davidson Softail Deuce. Hiljennyn hetkeksi. Sitten näytän varastomiehelle lapsellisen onnellisen virneen.
Istun pyörän päälle. Corbinin solo-penkki ottaa minut syvään syleilyynsä. Fiilistelen sarvista kiinni pitäen. Kohta pääsee kokeilemaan ihan oikeasti.
Työnnän pyörän ulos. Aurinko paistaa jostain tummien pilvien raosta. Upeaa!
Käännän katkaisijasta virrat päälle ja painan startista. Solenoidi naksuttaa. Ei taas! Joka ikinen kerta kun raahaan jonkun kulkupelin Atlanttin yli, sen akku notkahtaa matkan varrella. Lähtisiköhän tämä mäkistartilla?
Pistän kolmosen päälle ja potkaisen vauhtia varaston rampilta. Kytkin ylös. Takarengas siirttt lukkojarrutukseen. TC-konetta ei näköjään käynnistetäkään kuin edeltävän pyöräni,
Sportsterin, 883:a.
Onneksi en ole ensimmäinen, jonka rahtitavara kieltäytyy yhteistyöstä. Irroitan istuimen ja varastomies noutaa buusterin. "Maavirtalähteen" avulla 88B pärähtää käymään aivan kuin se ei hetki sitten olisi kiukutellutkaan. Vance & Hines paukuttaa upeasti. Taas virnistelyttää.
Laitan penkin kiinni ja kypärän päähän. Kiitän virrasta, palvelusta ja asiani hoitamisesta. Lähden lipumaan ulos varastoalueelta. Töks! Kone sammuu kun yritän annostella voimaa kylmästä koneesta ajokin edellyttämällä arvokkuudella.
Nyt ei edes solenoidi enää naksu. Nöyryyttävää. Lykin mopon takaisin hallille ja punastellen pyydän ratsulleni vielä yhtä pientä piristävää virtaruisketta. Ystävällisen naureskelun säestämänä pyörä laitetaan käymään ja kaarran uudelleen matkaan. Nyt hiukan liberaalimmalla kaasukahvan kääntelyllä.
Huomaan, että mittaristossa palaa punainen moottorin kuva ja nopeusmittari toimii vain riittävän isoilla kierroksilla. Ei kai 2000-luku ole tuonut hienohelmaisuutta ja apuvirta-allergiaa Harleyn tekniikkaan... Nyt ei vain voi alkaa tutkia asiaa, koska akkuvammainen pyörä jää juuri siihen mihin sen sammuttaa.
Ajan hämäläistä pikkutietä ja punainen valo unohtuu. Pari vesipisaraa lentää ilmassa ja lokakuinen aurinko valaisee keltaisia puita. Hämmästelen kuinka vakaasti Deuce kulkee. Koeajamatta ostamani pyörä kulkee mutkasta toiseen upeasti ja luottamusta herättävästi. Moottorin vääntö tulee upeana samettisena massana ja jokainen pakoputkesta kuuluva isku menee suoraan sydämeen saakka. Taidan olla retkahtamassa pennsylvanialaiseen. Kypärän laidasta toiseen kulkee leveä hymy.
Tulen Tampereen talousalueelle kun kello ylittää 16. Täsmäsää osoittaa olevansa nimensä veroinen. Horisontin takaa nousee silmänräpäyksessä vahva mustanharmaa massa. Taivas repeää ja tuuli yltyy. Vettä tulee virtanaan kun kahlaan Rantatien ruuhkassa kohti länttä. Onneksi matka alkaa olla lopuillaan.
Kaarran Deucella suoraan talliin. Otan kengät pois jalasta ulkona ja kävelen suoraan suihkuun. Pesen kurat pois päältäni ja menen kertomaan vaimolle, kuinka kivaa minulla oli.
Myöhemmin laitan akun kunnon akkulaturiin ja lataan sen täyteen. Täysi akku sammuttaa moottorin merkkivalon ja Deuce lähtee taas käyntiinkin ilman ulkopuolisia avustajia. On se upea peli! Ulkona tulee lunta taivaan täydeltä.
Tulisipa jo pian kevät...
