Harley man, a shadowy ride into the dangerous world of a man who does not exist. HD-man, a middle-aged loner on a crusade to champion the cause of the respect, the brotherhood, the respect in a world of bikers who operate from the respect.
Tuhansien vaarojen HD-mies kiisi vuoristossa kuin Ben-Hurin koiravaljakko klondickissä. Eteen sattui pian karavaanari, joka posotteli vajaata kahdeksaakymppiä mutkaisella tiellä. HD-mies tuskaili vaunun perässä ja manaili karavaanarin hitautta. Nyt ohi! Ei per…taas mutka. Tie oli kapea ja karavaanari ei pystynyt väistämään sivuun, eikä kuljettaja sitä paitsi nähnyt katveessaa ajavaa HD-miestä. Koko ajamisen ihanuus tyrehtyi kittuuttamiseen tuon liikkuvan seinän takana. Liipe ist liipe, HD-mies karjahti ja potkaisi seiskan sisään. Karavaanari havaitsi ylämäessä vierelleen siirtyneen hullun moottoripyöräilijän ja katsoi mäen päälle, josta auton katto kohosi. HD-mies oli jo puolivälissä ajoneuvoyhdistelmää, kun hän huomasi vastaan tulevan auton. Hän karjui karavaanarille:
- Saatanan varaani älä kiihytä!!!
Karavaanari huomasi vaarallisen tilanteen ja löi jarrut päälle. HD-mies teki samoin ja seisoi jarrupolkimen päällä.
- GAATTÄMMIT!!! Karjui HD-mies.
Vastaantuleva autokin jarrutti. Lopulta kolme ajoneuvoa pysähtyivät paikoilleen ja HD-mies oli yhtä raivoa. Hän laittoi pyörän sivutuelle ja juoksi koputtamaan karavaanarin ikkunaa.
- ICH KAPUTT, DU HIMMELTEUFEL!!!!!
Karavaanari lähti ajamaan, koska hänen vaimonsa alkoi kirkumaan hädissään tuosta hullusta bikerista. HD-mies meni pyörälleen ja jatkoi matkaansa. Alkoi hirvittävä sadattelu, kun hän tajusi edelleen olevansa saman karavaanarin perässä.
Onneksi 45 minuuttia myöhemmin hän saapui seuraavaan kaupunkiin. Hän päätti ajaa suorinta teitä leirintäalueelle, koska edellisestä gästhousesta jäi niin huono maku suuhun. Puolen tunnin harhaanajon jälkeen hän löysi leirintä-alueen ja mikä parasta siellä oli BIKEREITA!!!
Hd-mies löi teltan pystyyn ja meni tutustumaan nahka-asuisiin miehiin.
- Guten tag! Ich Finland paikker!
- Sorry we don’t speak russia, sanoi eräs mies.
- Täts okei. Mii kou ty Hitler samökäpin.
- That’s great, I’ve been there in last summer.
- Jees veri nais. Pat hei, juu kat veri nais paiks, HD-mies sanoi innostuneena.
Sitten alkoi esittely ja HD-mies kuunteli mielissään.
- SS kaarpureitör, hahaha, nou tsuuus fakin araunt!!
- Something like that, sanoi biker huvittuneena.
Esittely jatkui, vaikka biker olikin melko varma, ettei tuo kaveri pyöristä paljoakaan tajuaisi.
- 100 cid evolution…
Hd-mies räjähti nauramaan.
- Täts laik fainal soluusson, hahahaha!!!
Bikeriakin rupesi naurattamaan, mutta enempää hän ei jaksanut selittää, koska kaveri oli ihan pihalla. Sitten HD-mies alkoi esittelemään omaa pyöräänsä bikereille.
- Viking lain, kräsh. Paik fakt, kräsh. Gästhaus päkjaart, sapotaas. Gästhaus vfontjaart, kräsh änt känkfait. Karavan, oolmoust total kräsh.
- Wow man, you been in some shitty places. You are lucky to be alive.
- Jees, pat petör ded änt ankuul tän not ded änt tivoors, HD-mies sanoi arvoituksellisesti.
Biker meni ymmälleen ja toivotti hyvää jatkoa.
Ilta koitti. HD-mies tiesi olevansa ihan Hitlerin kesämökin vieressä, bikereiden pyhiinvaelluskohteen tuntumassa. Paikassa, jossa Henri Honda kuvasi legendaarisen Triumph of the Willie G.
Yö koitti. HD-mies katsoi uskollista ratsuaan. Hän, keskiyön sysimusta cowboy ja hänen uskkollinen ratsunsa rin-tin-tin. Kaukana jossain. Kaukana kaikesta. Kultakotka kimmelsi vielä viimeisen auringonsäteen ja sitten yö lankesi.