Eilen 24.5.2009 Hömpstadin sanomissa ilmestynyt arvostelu:
”Riku Immonen: HD-mies ja löydetyn resipektin menetys
Menestysteoksen odotettu jatko-osa edelliselle osalle.
Teos on yllättävä ja avautuu kummasti päin. Naama räässä vollaavasta HD-miehestä paikoitellen tulee hakematta mieleen Peltosen Elmo Jouko Turkan ohjaamana. Ortodoksinen teema myytillisine pääsiäismunineen leikkaa teosta taianomaisesti. Aliisa ja Jablonja tässä teoksessa ovat Inkeri ja Spora. Sama olemisen ja tulemisen pariteetti verhoaa naiset ja luopumisen vääjäämättömyys piirtyy esiin tiukkana, mutta elävänä viivana, jos ilmaus sallitaan. Jos kyynisesti hakemalla hakee teoksesta jotain nuoren kirjailijan liioiteltua "taiteellista vapautta", voinee todeta, että via dolorosa nokkosineen lankesi teoksessa ehkä korostetun yllätyksellisesti Isälle eikä Pojalle. Kaukana ei ole virpomisenkaan pakanauskonnollinen teema.
Teoksessa mitä voimakkaimmin kiehtoo lukijaa vihan muna, Arje. Mätä hylkiö, josta kasvaa vapahtaja. Isänsä virhearvioista huolimatta sileä ja ehjä. Kuin siitä merkiksi kirjailija piirtää hänen kylkeensä Maltan ristin(
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maltan_risti).
Teos ilmestyi varsin verkkaisesti ensi osan menestyksen siivittämänä. Huolellinen lukija vaivatta ymmärtää, että joulumarkkinoilla teoksen keskeinen ydin ei olisi saavuttanut laajoja massoja. Kirjan julkaiseminen pääsiäisen alla, munan ja uudestisyntymän ajankohtana, vie ajatuksen tyylikkään alleviivaamattomasti, mutta sanomattoman ajankohtaisesti perimmäisten kysymysten äärelle.
Mitä tulee kertomuksen väkevään sivujuonteeseen: saksalaisen tuoteperheen käsittelyyn, kuva tuntuu siloitellulta. Ehkä olisin kaivannut analyyttisempää suhtautumista Herr Frizin kauppaan saapuneeseen herraan, joka tiedusteli takaisinkutsun mahdollisuutta. Kuten olen jo aikaisemmin todennut, vika letkussa ja parhaimmillaan takaisinkutsu on hetki, jolloin Insinööri puhuttelee. Puhuttelee ehkä vain kerran elämässä. Silloin moottoripyöräilijä voi saavuttaa aidon yhteyden Insinööriin. Yksi Insinööri, yksi tehdas, yksi maahantuoja, yksi Heilahduskäsi! Ehkä kirjailija on piilotajuisesti juuri tämän halunnut ilmaista kertoessaan, että Enigman langat roikkuivat irrallaan vailla otetta todellisuuteen. Omaelämäkerrallisten teemojen sekoittuminen kuvitteelliseen ainekseen tuo lukijan lähelle kirjailijaa.
Mielilauseitani olivat:
- "Isi ja Arje masentuneina"
- "Etkö sä tiedä kuka mä olen?"
- "Siinä takana on vessa"
- ".. nosti kypäränsä keulaportin yläasentoon ja loi kontrollikatseen ympäristöönsä."
- "Oho, Onpa poika kasvanut."
Kaiken kaikkiaan teos on kuin sipuli, jota onneton Peribsen alati kynsii. Jokaisen kerroksen alta paljastuu uusi. Löytyy ja ei löydy ja koko ajan naurattaa ja itkettää. Käsittämätöntä kuin miehen elämä.
Ensi kuun jälkeen on toukokuu ja sitten onkin jo juhannus ja kesä melkein ohi."
Että sillei, kriitikot ainaski tykkää.