Hirvet liikkeellä ja math rules!

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja The Legend
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

The Legend

Tunnus suljettu
Kuulin tuossa viikko sitten vaimolta, että joku sen tuttu (mies) oli ajanut hirvikolarin illalla töihin tullessaan. Tapahtuma sattui autolla ja hirvi oli tullut vasemmalta eteen niin nopeasti, ettei kaveri ollut ehtinyt kuulemma edes kunnolla tajuta mihin osui. Olipa kuulemma tyyppi aiemmin vielä uskotellut, että väistää hirven tuollaisessa tilanteessa, mutta eipä sitten tosipaikan tullen saanut edes jalkaa jarrulle. Vauhtia kaverilla oli ollut noin 90km/h.

Yksi asia mikä tässä hieman ihmetytti oli se, että hirvi oli tullut vasemmalta, siis jopa vastaantulijan kaistan yli, ja siitä huolimatta toimenpideaika oli loppunut täysin kesken? Eli, onko jopa 15m vapaa sivusuuntainen tila liian vähän, vai mistä tässä törmäyksessä oli kyse, kun väistöä ei sitten saanutkaan tehtyä?

Eilen työmatkalta kotiin tullessa oli hieman aikaa pohtia kyseistä tilannetta ja kuvitella tapahtumat tämän kaverin silmin nähtynä. Ensin kuitenkin tapahtuman parametrit piti laittaa kohdilleen:
- oma nopeus 90km/h
- hirven nopeus vaikkapa 20km/h
- havaintokulma 22 astetta

Törmäyskurssille ominaistahan on se, että suuntima kohteeseen ei muutu. Eli, tässä mun scenaariossa hirvi olisi sijainnut jatkuvasti tuossa 22 asteen kulmassa, joka ainakin mun autolleni on ongelmallinen sikäli, että siinä kohtaa sijaitsee vasen etupilari. Toisinsanoen, tämän kaverin onnettomuus saattoi johtua täysin siitä syystä, että asteluku oman ja hirven nopeuden välillä muodostui sellaiseksi, että hirvi oli jatkuvasti etupilarin katveessa, eikä tällä näin ollen ollut myöskään mahdollisuutta havaita tätä hirveä paljoa ennen osumaa.

En tiedä, mutta ehkäpä osa sivutieltä päätielle eteenajaneiden onnettomuuksista selvittyy myös sillä, että esim. Y-risteykseen tullaan hidastamatta, jolloin päätiellä kulkeva jää vastaavasti helposti oikean etupilarin katveeseen. Prätkällä tätä ongelmaa ei tietty ole, mutta liian hiljaa ajettaessa aurinkolasien kehykset voivat aiheuttaa saman ongelman. Tai sanotaan paremminkin, että ajettaessa 200km/h riittää, että 30 asteen sektori (15+15 ast) on vapaa, jolloin yksikään alle 30km/h etenevä kohde ei voi ehtiä millään törmäyskurssille. Oikeudessa tämä todistelu ei tietenkään kelpaa, kun lapset teleporttautuvat ja elämme edelleen noitavainojen aikaa. Matematiikan mukaan asia on kuitenkin näin ja ei sitä kinaamalla muuksi muutu. Uskokoon ken tykkää.
 
hirvi oli jatkuvasti etupilarin katveessa, eikä tällä näin ollen ollut myöskään mahdollisuutta havaita tätä hirveä paljoa ennen osumaa.
Hyvinkin mahdollista, jos näkyvyys oli muuten hyvä. Vaarallisia nuo autot.

Tuon lisäksi keli ja olosuhteet ovat hyvinkin usein sellaisia että nelijalkaista ei aina huomaa riittävän ajoissa. Märkää, pimeää, korkea risukko, metsä heti ojan takana jne.

Pääsin itse testaamaan havainnointikykyäni kesällä optimaalisissa olosuhteissa. Olen täysin vakuuttunut, että poro oli kanssani törmäyskurssilla ja tilanne edellytti toimenpiteitä jommalta kummalta. Oletin, että poroa kohtaaminen ei siinä vaiheessa mietityttänyt, joten minullehan se väistö jäi.
Poro tuli oikealta tuollaista kuvaamaasi maltillista 20-30km/h nopeutta (mikä on muuten hidas vauhti. Hirvi saattaa painaa vitikosta vaikka 50km/h ojasta ja risuista huolimatta), mutta leveä raivattu oja sekä maantien piennar antoivat aikaa jarruttaa. Väistöönkin olisi ollut tilaa, mutta ei sille ollut enää tarvetta sillä oman nopeuteni tiputus 10x->40km/h antoi porolle tietä ja kaveri ylitti tien onnellisesti 10-20m etäisyydeltä. Sen jälkeen olikin kiire nostaa nopeutta, koska epäilytti mitä juuri ohittamani auto teki takanani. Aikaa sen seuraamiseen ei tilanteen aikana ollut.

Joskus se onnistuu, mutta toisinaan mitään mahdollisuutta ei ole.
 
Mm tuon takia hirviä pitää metsästää! Hirven luontaisista vihollisista ihminen on pystynyt säilyttämään kantansa elinvoimaisena eli sille on langennut hirvikannan ylläpito; mm vähentäjänä.  
baaa.gif
 
Kuinka tuossa tilanteessa olisi käynyt vetomiehelle, joka juuri olisi hetkellisesti ollut raottamassa kaasua? Hehän tunnetusti osaavat valita paikan ja ilmeisesti ennakoida hirvienkin liikkeet.
 
Kyllähän noi elikot sulautuu maastoon niin hyvin, ettei niitä tahdo huomata kovin kaukaa ellei aktiivisesti skannaa tienvarsia katseella.

Pari kertaa itellekkin käynyt niin että hämärän aikaan katellut vaan että, jaa tossa menee tien viertä pari jalankulkijaa ja kohdalla vasta tajunnut että wtf hirvi! Valkoiset sukat vaan vilkku..

MP:llä en aja nykyään pimeällä enään ollenkaan, jos vaan voin välttää. Paitti kylillä ny tietty voin pyöriä.
 
Kuinka tuossa tilanteessa olisi käynyt vetomiehelle, joka juuri olisi hetkellisesti ollut raottamassa kaasua? Hehän tunnetusti osaavat valita paikan ja ilmeisesti ennakoida hirvienkin liikkeet.
No olisivat tietysti kampittaneet hirven pyörällään ja matka ois jatkunu vain pari naarmua katteissa, kuten joku jossain aiemmassa topicissa tiesi kertoa.
 
klip
Yksi asia mikä tässä hieman ihmetytti oli se, että hirvi oli tullut vasemmalta, siis jopa vastaantulijan kaistan yli, ja siitä huolimatta toimenpideaika oli loppunut täysin kesken? Eli, onko jopa 15m vapaa sivusuuntainen tila liian vähän, vai mistä tässä törmäyksessä oli kyse, kun väistöä ei sitten saanutkaan tehtyä?

Törmäyskurssille ominaistahan on se, että suuntima kohteeseen ei muutu. Eli, tässä mun scenaariossa hirvi olisi sijainnut jatkuvasti tuossa 22 asteen kulmassa, joka ainakin mun autolleni on ongelmallinen sikäli, että siinä kohtaa sijaitsee vasen etupilari. Toisinsanoen, tämän kaverin onnettomuus saattoi johtua täysin siitä syystä, että asteluku oman ja hirven nopeuden välillä muodostui sellaiseksi, että hirvi oli jatkuvasti etupilarin katveessa, eikä tällä näin ollen ollut myöskään mahdollisuutta havaita tätä hirveä paljoa ennen osumaa.
klop
Aivan samalla tavalla osuin peuraan toissa syksynä. Tulin vieläpä just valaistulle tienpätkälle (risteys vasemalle) ja katsoin ettei sieltä risteyksestä tule kukaan niskaan.
Samalla kopsahti etulokasuojaan ja siitä pitkin kylkeä pyörien. Rellusta kylki läjään ja etusivulasi syliin palasina. Sivuikkunan karmi taipui sisäänpäin joten kai tuo hönkäs korvaan ohimennessään, ainakin lähellä kävi kurkkaamassa. Ei siinä mitään mutta jotenkin ko. elikko onnistui välttämään vastaantulevan rekan joka humahti mun ohi samalla hetkellä kun kolahdus kävi relluun.
Mä luulin että rekasta lähti pinta irti ja se osui mutta ystävällisesti taakse pysähtyneet kertoivat sen olleen peura. Tämä kyllä selvis sitten kun aukas takaoven ja löysi puolet peuran karvoista sieltä
biggrin.gif

Vieläkään en tiedä mistä tuli mutta todennäköisesti jäi nimenomaan sinne A-pilarin katveeseen. Vielä oli sateinen keli ja tais olla marraskuun viimeinen päivä joten onnistui vielä naamioitumaankin niin hyvin.
En tiedä liittykö tämä mihinkään mutta kai sinne katveeseen voi jäädä paljon muutakin.
 
Kuinka tuossa tilanteessa olisi käynyt vetomiehelle, joka juuri olisi hetkellisesti ollut raottamassa kaasua? Hehän tunnetusti osaavat valita paikan ja ilmeisesti ennakoida hirvienkin liikkeet.
Mieti sitä. Minä puolestani katselen oman prätkän edessä olevaa maisemaa ja annan muiden huolehtia omasta selviytymisestään.
Tosin, jos netin kautta jeesustelu hyödyttää, niin voin toki sanoa, että "äläkää nyt itteenne teloko, saatana". Niin loppuivat vaaratilanteet Suomesta.
 
Kuinka tuossa tilanteessa olisi käynyt vetomiehelle, joka juuri olisi hetkellisesti ollut raottamassa kaasua? Hehän tunnetusti osaavat valita paikan ja ilmeisesti ennakoida hirvienkin liikkeet.
Mieti sitä. Mitä puolestani katselen oman prätkän edessä olevaa maisemaa ja annan muiden huolehtia omasta selviytymisestään.
Tosin, jos netin kautta jeesustelu hyödyttää, niin voin toki sanoa, että "äläkää nyt itteenne teloko, saatana". Niin loppuivat vaaratilanteet Suomesta.
ennakoi tai ei, niin voihan se osua. yhtä hyvin kaasun avaus voi siirtää pyörän pois hirven tieltä, kuin sitä päin. aika/avaruus todellisuudessa kaksi objektia törmää jos ovat samassa paikassa samaan aikaan.
 
Välittävätkös nuo elukat muuten äänestä? Kun pyörässä tuo mökäpönttö kuitenkin ulvoo melkoisesti välillä.

Pistooli tarvisi viritellä pleksin taakse, tai kivääri, voisi tarvittaessa sitten ajella sormi liipaisimella.
pftroest.gif
 
itse huomannut että porot ainakin lakoavat metsän puolelle kun prätkällä huristelee..hirviä ei kiinnosta tuon taivaallista.
ei silti ettenkö hiljentelisi kun elikoita havaitsen.

tämä siis omakohtainen havainto silloin kun olen elikot havainnut jo kauempaa.

nyt pitää koputtaa puuta ettei vaan kolahda..
 
MP:llä en aja nykyään pimeällä enään ollenkaan, jos vaan voin välttää. Paitti kylillä ny tietty voin pyöriä.
Jep, ajovalojen keilan leveys ei millään riitä siihen, että voisi havaita hirven ajoissa ja, jos nostaa nopeuden 200km/h, eivät valot valise enää tarpeeksi kauas -> toimenpideaika jää liian lyhyeksi kaikissa tapauksissa eikä mua kiinnosta ajaa 50km/h, josta siitäkin voi kuolla, jos yhtään ei saa pois. Mopoilijoille tämä on meitäkin vitullisempi tilanne, kun liikennesäännöt pakottavat heidät tien reunaan, josta hirvi voi juosta eteen jopa 0.2 sekunnin varoajalla.
 
... hirvi oli tullut vasemmalta eteen niin nopeasti, ettei kaveri ollut ehtinyt kuulemma edes kunnolla tajuta mihin osui. Olipa kuulemma tyyppi aiemmin vielä uskotellut, että väistää hirven tuollaisessa tilanteessa, mutta eipä sitten tosipaikan tullen saanut edes jalkaa jarrulle.
Minun kaksi tuttua ovat myös joutunut toteamaan saman.

Mitään eivät ehtineet ennen kuin kolahti. Toinen kaveri vielä sanoi,
että ei edes tiennyt mikä osui, kun tuulilasi oli silmillä ja toinen
puoli autosta romuna ja hirvenverta kaikki paikat tulvillaan.
Molemmilla miehillä oli kuolo aika liki, jos elukka olisi ollut yhden
metrin keskemmällä niin ohi olisi ollut maallinen vaellus. Hirvet
kuolivat molemmissa tapauksissa. Toisessa meni Audi Quatro 100
ja toisessa 700 Bemari.

PS. Ei koske hirviä ...
Ajoin polkupyörällä alas yhtä mäkeä kaahaten reippaasti ja kas ..
tulikin tien tukoksi ihmisiä. Jarrutin oikein reippaasti ja kauhukseni
huomasin, että vaikka vauhti motoristille ei ollut kovin ihmeellinen,
niin polkupyörän vauhti ei meinannut hiljentyä väistelyyn edes -
pysähtymisestä puhumattakaan. Luulen oppineeni kerralla
läksyni. Jarruissa ei ole mitään vikaa. Siinä on varmaan niin vähän
kosketuspintaa tiehen ja minä liian painava tjms. *huh*
crazy.gif
 
Nää on kyllä ihan turhia spekulointeja - ihan yhtälailla se katse voi sen puolitoista sekuntia viivähtää mittaristossa, radion näytössä tai vieruskaverin hameessa - ja hirvi on sylissä alta reaktioajan. Paska säkä.
 
ajamista pimeään tai muuten heikon näkyvyyden aikaan välttelen itsekin nykyisin. on vissiin tullut järkeä hieman mukaan tähänkin touhuun, mp-touhuun omakohtaisesti. ennen sitä kaahotti yöllä pimeässä samaa kyytiä kuin valoisallakin ja jos eteen olisi joku elikko hypännyt, niin prätkän valoilla ei olisi voinut havaita sitä mitenkään riittävän ajoissa nopeuteen nähden.

nykyisistä pyöristä 12r kwakassa on todella hyvät valot prätkäksi ihan vakiona. eräät parhaista joita olen pimeässä ajanut. silti ne eivät pimeässä mahdollista juurikaan yli 80 kmt turvallista ajamista vaikka olisi leveäkin tie. sateella vielä vähemmän ja kun puskat ovat ihan pientareen reunassa niin jopa päivänvalolla olisi ehkä hyvä pitää se hirven havaitsema maksimi nopeus eli sanotaan, että hirvi itse ei tajua yli 60 kmt kulkevien kohteiden nopeutta.

kai se perustuu hirveä metsästävien petojen nopeuksiin ja hirven omaan huippuvauhtiin, jotka ovat likimain 60 kmt parhaimmillaan, siis sudet ja hirvet.
 
062802moto_prv.gif
Samaa mieltä kuin miksu tuossa edellä.
Kun kerran on törmännyt elukkaan niin ei tarvitse spekuloida.
Käytännössä ei mitään mahdollisuuksia kun sopivasti sattuu.
Itsellä 1,5 Mkm ajettuna ja 1 törmäys elukkaan, lienee keskiarvo Suomessa. Valitettavasti se sattui mp:llä, 100 km/h päin ja poks.
Hengissä kumminkin tuurilla ollaan ja ajellaan mopolla edelleen, pimeässä en kyllä mopolla tielle lähde jos ei ole ihan pakko.
Sen verran jäi päälle...
bowdown.gif
 
Hengissä kumminkin tuurilla ollaan ja ajellaan mopolla edelleen, pimeässä en kyllä mopolla tielle lähde jos ei ole ihan pakko.
Sen verran jäi päälle...
bowdown.gif
Kiva, että hengissä .. Rock ..  
smile_org.gif

Tuosta pimeällä ajamisesta sen verran, että TLL (Tieliikennelaki)
kyllä sanoo tuttavallisesti, että ei pitäisi ajella kovempaa vauhtia
kuin mitä näkyvyys edellyttää. Sinunkaltaisellesi tuollaista on
turha sanoa, mutta kun katselee mitenkä kovaa muut menevät
vaikka motareilla, niin näkyvyys ei kyllä ihan oikeasti edellytä
120km/h ja varsinkin kun sataa. Ihmisille on ihan turha motkottaa
tästä, sillä ne oppivat vasta, kun on muutama läheltäpiti vaikka ei
vielä osuisikaan - jos yleensä mitään ovat oppiakseen.
 
Back
Ylös