Hitaan ryhmän kuskit

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja JGo
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Upea rata. Tähän mennessä veikein hidas ryhmä, jossa olen ollut osallisena. Harmittaa, kun ei pystynyt ottaan kuvaa. :)

(Kattaus oli enimmäkseen nopeaa porukkaa, josta osa tuli hitaaseen tutustumaan rataan, joskin kokonaisuuskin oli nopeaan painottunut. Tämä siis muu järjestäjä päivillä.)

Hiukan samoilla linjoilla, kuin yllä oleva Diavel, maltillisilla jarruilla ja hiukan enempi kaartaen määrittelin epäviralliseksi hitaan ja keskinopean rajaksi 2:40

Mutta ai että, jos ei liikaa innostu ja aja ulos niissä parissa mutkassa, jotka alussa tulevat aika pahasti silmille, niin karkkia on tarjolla. On suoraa kokeilla vauhteja ja jarruja, korkeuseroja tuomaan jännitystä, pitkiä kaarteita, joissa voi rauhassa hakea asentoa ja uskallusta roikkua hiukan lisää ja sitten nopeita puolelta toiselle kääntöjä. Joskin parissa kohtaa tuli olo, kuin näin tehdessä oli ottanut ajolinjan optimia hitaammalla tavalla. Muutenkin kyllä nuo linjat saattavat tässä muotoutua vielä, radan paikoittainen leveys jännissä paikoissa sallii hiukan tavallisesta poikkeavia ajolinjoja.

Kun nyt tähdet loksahtaisivat kohdilleen ja tästä saataisiin rata muiden joukkoon.

:jippikaijee:
 
Kun hidas ryhmä ei aina tunnu tarpeeksi hitaalta itselle...:right: Voisin harkita ostavani tämmöisen.. Vai onko liivien käyttöoikeus vain järjestäjillä ja kurssilaisilla??

keep-calm.JPG
 
Kun hidas ryhmä ei aina tunnu tarpeeksi hitaalta itselle...:right: Voisin harkita ostavani tämmöisen.. Vai onko liivien käyttöoikeus vain järjestäjillä ja kurssilaisilla??

katso liitettä 21881

Ei ole säännöissä kielletty. Tietenkin hyvä kun ei olisi keltaiset, että erotetaan kurssulaisista.
Jä hyvältähän se sun ajo näytti. Ajolinja oli looginen. Ajoasento ja katsekkin toimi oikein hyvin. Se että uskaltaa ajaa hitaassa ryhmässä niin hitaasti kuin itse haluaa kertoo vain kypsyydestä ja itsevarmuudesta:thumbup:
 
Viime sunnuntain viimeisen hitaan setin viimeisellä kierroksella ehti tapahtua vielä ohitus, joka nosti allekirjoittaneen hiukset pystyyn kypärän sisällä. Kun järkkäri sanoo ajajakokouksessa, että "älkää ohittako sulkeutuvaan linjaan", niin se tarkoittaa että älkää missään tapauksessa tehkö näin:

https://youtu.be/4z_iuODBbt0

Nyt oli onni myötä ja rata riitti. Juuri tuossa paikassa on käynyt myös toisin ja silloin jälki on ollut todella rumaa.
 
Ainakin videolta katsoen tuo ei oikein voi olla edes virhearvio vaan ohittajan ajattelemuutta/piittamattomuutta. Näistä ja vastaavista saa ja pitää tulla mainitsemaan järjestävälle taholle, että saadaan vaarallinen ajotyyli kitkettyä radalta pois.
 
Hitaassa ryhmässä pitäisi muutenkin aina ajaa hitaimpien ehdoilla kun vielä AT2 mukana. Jos ei yhtään kestä odottelua eikä pysty ajamistaan sovittamaan ryhmän mukaiseksi on varmaan väärässä ryhmässä?
 
Viime sunnuntain viimeisen hitaan setin viimeisellä kierroksella ehti tapahtua vielä ohitus, joka nosti allekirjoittaneen hiukset pystyyn kypärän sisällä.

Nyt on joka kerta tullut itselle vähintään se yksi sydärin aiheuttaja ohitustilanne per harjoituspäivä, eli se että tullaan sisämutkan tai sulkeutuvan linjan kautta ohitse vaikka on kiellettyä. Tilanteet ovat saattaneet vaikuttaa selviltä ja helpoilta ohittajalle, mutta itse saan niistä aina paskahalvauksen, koska en osaa sitä odottaa että joku tulee sisäpuolelta ohi.. Nämä tapahtuneet aina päivän loppupuolella, ylläri, kun kaikilla on varmempi olo.
Sen jälkeen menee pasmat ihan sekaisin ja pakko tiputtaa vauhtia että selviäisin ehjänä varikolle. :( Ja toisinaan jopa kurkin että missäköhän ko. kuski menee ja tuleekohan hän minusta ohi kohta taas..

Yhden kerran taisin yhdelle kuskille siitä sanoa, mutta tuntuu itsestä vaan kauhealta nalkuttajalta jos alan huomauttelemaan muita... vaikka yritän tietenkin ystävälliseen ääneen sanoa. Tietenkin jos joku menisi toistuvasti näin ohitse niin "kantelisin" varmaan järkkäreille.

Mun taakse kun sitä jonoa välillä kertyy :right:
 
Olisikohan ajajakokouksessa mahdollista kertoa konkreettisemmin mitä tarkoitetaan sulkeutuvalla linjalla ja miten ohitus tehtäisiin turvallisesti niin että ohitettavan ei turhaan tarvitse hätäillä?

Ainahan tämä mainitaan, mutta auttaisiko piirros tms missä näytetään ennen mutkaa ja mutkan jälkeen hyvät ohituslinjat? En usko, että kukaan tahallaan toisia säikyttelee: joku arvioi ehkä välillä tilanteen väärin ja joku toinen ei ehkä edes tiedä mitä tuolla tarkoitetaan käytännössä. Muita ajatuksia miten havainnollistaa asiaa?

Ajan itsekin edelleen harjoitusmielessä ilman jarruja radalla eli olen myös ollut usein ohitettavana. Pääsääntöisesti menee hyvin, mutta kyllä joka kerta päivän aikana joku vastaava suoritus tulee nähtyä. Vaikka en itse siitä nyt aina niin hätkähdä, niin kyllä sitä aina vähän miettii eikö nyt yhtään fiksumpaa vaihtoehtoa tullut kaverilla mieleen.
 
kyllähä noita pöhlöjä ohituksia näkee jokasessa ryhmäsä ku videoita tuupisa katselee- tuski se tulee mihikä muuttumaa- toseksee on oikeesti vaaralisia ohituksia ja niitä misä se ohitetava peljästyy eikä muuta- omala ajolaki voi vähäce vaikuttaa käyttää se koko ratan eikä jätä vajaaksi niitä laitoja nin ei ainakaa sinne olla änkeemäsä- tilantee tekee viälä huonommaksi jos o kova avaamaa mutta pysähtyy joka mutkaa nii arvaaha sen misä sillo mennää ohi- hitausryhmä muutenki selane rankastussiirtola että jokane täyspäine sieltä haluaa nopiasti edetä- eihä sitä pysty ajamaa jos paksuje kouluttajaukkoje ja at2 jonoje seasa koettaa mennä- motorsportisa on riskisä jos joku ajaa kylykee maksaja löytämine voi olla vaikeempaa ku oikeessa liiketeesä harva sine poliisia on kuhtumassa vaikka ehkä paree olsi-
 
Nyt taas pitää vähän korjata mutuja ja väärinkäsityksiä:

kyllähä noita pöhlöjä ohituksia näkee jokasessa ryhmäsä ku videoita tuupisa katselee- tuski se tulee mihikä muuttumaa- toseksee on oikeesti vaaralisia ohituksia ja niitä misä se ohitetava peljästyy eikä muuta- omala ajolaki voi vähäce vaikuttaa käyttää se koko ratan eikä jätä vajaaksi niitä laitoja nin ei ainakaa sinne olla änkeemäsä-

Hitaassa ja keskiryhmässä ei pitäisi olla mitään tarvetta ohittaa sulkeutuvaan rakoon. Tuossa videollakin ohitettu käytti kyllä hienosti koko radan ottaen huomioon ajoryhmän. Jostain syystä hitaaseenkin ryhmään eksyy tasaisin väliajoin henkilöitä, jotka eivät osaa huomioida muita tai joilla on vähän liian kova näyttämisen tarve ja silloin syntyy videon kaltaisia vaaratilanteita. Näitä pyritään kouluttajien ja järkkäreiden puolesta kitkemään pois, mutta kaikkea ei mekään siellä radalla nähdä, joten näistä on hyvä tulla mainitsemaan niin voidaan käydä rakentavaa keskustelua aiheesta noiden kuskien kanssa.

tilantee tekee viälä huonommaksi jos o kova avaamaa mutta pysähtyy joka mutkaa nii arvaaha sen misä sillo mennää ohi-

Edellä mainittu pätee myös ns. suoraluukuttajiin. Jo ajajakokouksessa mainitaan, että vältetään hitaassa niitä huippunopeuskokeiluja suorialla ja aika matalalla kynnyksellä puututaan, jos joku vetää kaikki suorat tuppi nurin ja taluttaa mutkat läpi.

hitausryhmä muutenki selane rankastussiirtola että jokane täyspäine sieltä haluaa nopiasti edetä- eihä sitä pysty ajamaa jos paksuje kouluttajaukkoje ja at2 jonoje seasa koettaa mennä-

Melko omituinen asenne ja näkökulma sulla mun mielestä. Läheskään kaikki radalla ajamista harjoittelevat kuskit eivät ole siellä hakemassa kierrosaikaa tai omaa ennätystään. Monet kuskit tulevat sinne vain treenaamaan kadulla tarvittavia taitoja tai nauttimaan mutkien ajelusta ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä, kuten poliiseja, hirviä, kolmion takaa tulevia autoja jne. jne..

motorsportisa on riskisä jos joku ajaa kylykee maksaja löytämine voi olla vaikeempaa ku oikeessa liiketeesä harva sine poliisia on kuhtumassa vaikka ehkä paree olsi-

Jokaisella radalla ajavalla tulee olla liikennevakuutus. Ja liikennevakuutushan sitten korvaa kaikki vastapuolen vahingot. Myöskään kovin epäselväksi nuo tapaukset eivät radalla jää, koska todistajia tapahtuneelle löytyy yleensä kyllä ihan ilman poliisin kutsumistakin. Harvoinhan noita kahden pyörän välisiä törmäyksiä radalla tapahtuu ja vielä harvemmin hitaassa ryhmässä, mutta yleensä niissä ei ole ollut mitään epäselvää.
 
Hitaassa ja keskiryhmässä ei pitäisi olla mitään tarvetta ohittaa sulkeutuvaan rakoon. Tuossa videollakin ohitettu käytti kyllä hienosti koko radan ottaen huomioon ajoryhmän. Jostain syystä hitaaseenkin ryhmään eksyy tasaisin väliajoin henkilöitä, jotka eivät osaa huomioida muita tai joilla on vähän liian kova näyttämisen tarve ja silloin syntyy videon kaltaisia vaaratilanteita. Näitä pyritään kouluttajien ja järkkäreiden puolesta kitkemään pois, mutta kaikkea ei mekään siellä radalla nähdä, joten näistä on hyvä tulla mainitsemaan niin voidaan käydä rakentavaa keskustelua aiheesta noiden kuskien kanssa.

Ja näin oiisin minäkin ihan ehdottomasti tehnyt, mutta kello oli 19:20 ja viimeisetkin järkkärit purkivat telttojaan ja kuskit olivat tietysti lähdössä kotiin. Otin pienen vapauden ja kävin itse juttelemassa kyseisen kuskin kanssa (kun oli vähän jäähdyttelykierroksella omakin pää jäähtynyt). Rakentavassa hengessä asia puitiin läpi ja kerroin, että miksi tuo temppu on hengenvaarallinen.

Jäin siihen käsitykseen että kyseinen kuski otti asiasta onkeensa, ja kyseessä taisi olla juuri se ajattelemattomuus. Hitaassa ryhmässä tuosta tekee hirvittävän vaarallisen paikan juuri se, että ohittaja luulee menevänsä ohi isolla nopeuserolla, muttei tajua että se ohitettavakin kiihdyttää samaan aikaan.

Se sulkeutuva linja tarkoittaa juuri tuota, että ohitettavan ajolinja sulkee sen ohitusreitin vasemmalta. Videon pistin tänne siksi, että joskus video puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Josko vaikka joku näkisi ja kokisi ahaa-elämyksen.
 
Olisikohan ajajakokouksessa mahdollista kertoa konkreettisemmin mitä tarkoitetaan sulkeutuvalla linjalla ja miten ohitus tehtäisiin turvallisesti niin että ohitettavan ei turhaan tarvitse hätäillä?

Ainahan tämä mainitaan, mutta auttaisiko piirros tms missä näytetään ennen mutkaa ja mutkan jälkeen hyvät ohituslinjat? En usko, että kukaan tahallaan toisia säikyttelee: joku arvioi ehkä välillä tilanteen väärin ja joku toinen ei ehkä edes tiedä mitä tuolla tarkoitetaan käytännössä. Muita ajatuksia miten havainnollistaa asiaa?
Onko tuosta kirjoitelmasta hyötyä? http://www.mprata.fi/index.php?topic=1349.0
 
Nyt taas pitää vähän korjata mutuja ja väärinkäsityksiä:

Hitaassa ja keskiryhmässä ei pitäisi olla mitään tarvetta ohittaa sulkeutuvaan rakoon. Tuossa videollakin ohitettu käytti kyllä hienosti koko radan ottaen huomioon ajoryhmän. Jostain syystä hitaaseenkin ryhmään eksyy tasaisin väliajoin henkilöitä, jotka eivät osaa huomioida muita tai joilla on vähän liian kova näyttämisen tarve ja silloin syntyy videon kaltaisia vaaratilanteita. Näitä pyritään kouluttajien ja järkkäreiden puolesta kitkemään pois, mutta kaikkea ei mekään siellä radalla nähdä, joten näistä on hyvä tulla mainitsemaan niin voidaan käydä rakentavaa keskustelua aiheesta noiden kuskien kanssa.

Edellä mainittu pätee myös ns. suoraluukuttajiin. Jo ajajakokouksessa mainitaan, että vältetään hitaassa niitä huippunopeuskokeiluja suorialla ja aika matalalla kynnyksellä puututaan, jos joku vetää kaikki suorat tuppi nurin ja taluttaa mutkat läpi.

Melko omituinen asenne ja näkökulma sulla mun mielestä. Läheskään kaikki radalla ajamista harjoittelevat kuskit eivät ole siellä hakemassa kierrosaikaa tai omaa ennätystään. Monet kuskit tulevat sinne vain treenaamaan kadulla tarvittavia taitoja tai nauttimaan mutkien ajelusta ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä, kuten poliiseja, hirviä, kolmion takaa tulevia autoja jne. jne..

Jokaisella radalla ajavalla tulee olla liikennevakuutus. Ja liikennevakuutushan sitten korvaa kaikki vastapuolen vahingot. Myöskään kovin epäselväksi nuo tapaukset eivät radalla jää, koska todistajia tapahtuneelle löytyy yleensä kyllä ihan ilman poliisin kutsumistakin. Harvoinhan noita kahden pyörän välisiä törmäyksiä radalla tapahtuu ja vielä harvemmin hitaassa ryhmässä, mutta yleensä niissä ei ole ollut mitään epäselvää.

näihä se teoriassa pitäs mennä- niinku liiketeesäki- kummasti vaan ne syyliset kiistää- mua on peruutettu parkipaikallla kylykee vakutusyhtiö alko sanomaan että olen ollu myöski liikkeessä jote mu vika ja peruutaja valehteli minkä kerkis - onneks oli todistaja- oha se mp tue juristi näistä kirjotellu parhaasa tapauksesa menee kute sanot huonosa ei- rataajo ku vakutusyhtiöile muutenki myrkkyä ni yllätyny olen jos kaikki menee kivutta- en o kolaronu radala ni osaa sanoo niitäki varmaa löytyy eri asia sitte kertooko mite meni-

no varmaa sielä osa harjottelee katuajoo- se osa mikä tahtoo kovempaa luuleko että ne tykkää ajella sielä ruuhkasa sillo sitä sattuu ja taptuu- ja päästäksee kovempaa pitää ajaa kovempaa-

turha täsä alkaa mun mielipiteiksi toiste tekemii asiota eikä tossa ohitettava tehnykkää mitää vääri- syytähä ei pitäs olla ohittaa muuta ku turvalisesti- parempi pelätä pahinta ku toivoo parasta-
 
Kävimpä ekaa kertaa ajamassa radalla ja kun mitään nopeusryhmiä ei ollut, niin oletetaan, että tää kuuluu tänne :D Alla oli kaupan halvimmat renkaat eli edessä misukan pilot road 2 ja takana dunlopin gpr300, mutta ihan hyvin tuntui ajo silti kulkevan. Toki etenkin sporttisemmasta takarenkaasta olis hyötyä kun toi dunloppi oli kyllä aika helppo ajaa reunalle. Laittakaas joku kommenttia, että miltä ajo näyttää.

Mitä tossa aamulla ehdin pikaisesti katsoa, niin sulla on hyvin ajamisen perusajatus hallussa. Rytmitys on hyvä, et yritä mitään kammojarruja, maltat kaasun avaamista etkä paikkaa alinopeutta mutkaan kiihdyttämällä jälkikäteen uudestaan. Käytät hyvin rataa pääosin, ja maltat kääntää pyörän kiinni sisäkanttariin asti.

Tossa on mun mielestä todella hyvä pohja lähteä kehittämään omaa tekemistä. Muistat vain että et tee sitä sillä ehdolla että aletaan tuijottamaan kelloa ja sit yritetään repiä sitä aikaa väärillä tavoilla väärissä paikoissa.

Hirveän tarkkaa ajolinja analyysiä en pysty antamaan ku mulla ei ole omaa kokemusta Pesämäen radasta. Mutta videon perusteella ni tekeminen on hyvällä mallilla. Jos osut ens kesänä samoille ratapäiville ni tuu vaik nykimään hihasta. Voin ilomielin coachata paremmin livenä.
 
Suosittelen käymään ORG:in AT2, kävin itse sen viime kesänä. Silloin en omistanut edes korttia, mutta "kotari" Makken opissa homma alkoi sujua ja meno oli rentoa ja opit selkeitä. ORG kouluttajat on valittu huolella, sinne ei kukaan ilman osaamista vahingossakaan eksy ja koulutusjärjestelmä takaa sen että koulutus vastaa oppilaan osaamista.
 
No hyvä, että näyttää hyvälle. Oonkin aika paljon tehnyt itseopiskelua ja koittanut kadulla soveltaa niin hyvin kuin se on mahdollista, niin luuliskin perusidean olevan hallussa. Vaikeimmalle tuntui mielestäni noi hitaat mutkat kun jotenkin niihin ei uskaltanut kallistaa ehkä niin paljon kuin voisi ja ajolinjassa tuntui olevan vähän hakemista.

Ja tarkoituksena olikin ajaa sopivan kovaa ilman liikaa yritystä ja mitään kierrosaikoja en edes ottanut. Varsinkin jarrutukset koitin vetää tehokkaasti, mutta maltillisesti kun veikkaan, että VFR:n vakiojarruilla tulee tunnit täyteen jos oikein alkaa yrittämään :D

Mut jos kierrosajoista kuitenkin puhutaan niin kuvaamistani videoista katsoin, että ajan niillä kerrroksilla, joilla ei oo hitaampaa edessä aika tasaisesti n. 1:17. Joku enemmän pesämäkeä ajanut voisi kertoa, että mihin toi sijoittuu. Mut siitä ainakin tietää, että jotain tekee oikein kun tehokkaampia ja ketterämpiä kusiaisia ym. ei pysy painavahkon, kaupan halvimmilla renkailla varustetun, VFR:n perässä :D

Jos haluaa nähdä ulkopuolelta otettuja kuvia mun ajosta, niin TTMK:n kuvagalleriasta löytyy, ei pitäis olla vaikea tunnistaa. Niistä nyt ainakin näkee ajoasennon muutamissa kohdissa rataa.

Suosittelen käymään ORG:in AT2, kävin itse sen viime kesänä. Silloin en omistanut edes korttia, mutta "kotari" Makken opissa homma alkoi sujua ja meno oli rentoa ja opit selkeitä. ORG kouluttajat on valittu huolella, sinne ei kukaan ilman osaamista vahingossakaan eksy ja koulutusjärjestelmä takaa sen että koulutus vastaa oppilaan osaamista.
Oon kyllä joskus miettinyt tuohon osallistumista, mutta mitä kurssin sisältöä tutkinu, niin siinä ei oikein tule mitään uutta. Kuten tossa aiemmin sanoin, niin oon käyttänyt aika paljon aikaa asioiden itseopiskeluun ja harjoittelemiseen niin en oikein tiedä, että saisko tosta kurssista mitään uutta irti.
 
Mut jos kierrosajoista kuitenkin puhutaan niin kuvaamistani videoista katsoin, että ajan niillä kerrroksilla, joilla ei oo hitaampaa edessä aika tasaisesti n. 1:17. Joku enemmän pesämäkeä ajanut voisi kertoa, että mihin toi sijoittuu.
Nopein aika minkä Pesämäen radalla tiedän on 1:02, ja siinäkin oli ilmaa aivan pirusti. Veikkaisin että ite ainakin 1:00 siellä saa vedettyä. Ja jos tuon nyt teoreettisesti suhteuttaa suoraan Alastaron 1:20 aikaan ni sun aika olisi tasoa 1:42.
 
Back
Ylös