Partisaani
New member
Holtiton, ehkä
Lumi sulaa ja tuleva ajokausi alkaa pian, meillekin jotka emme talviajoa ole vielä ohjelmaan ottaneet. Itselläni on tapana suhtautua nopeusrajoituksiin, sanotaanko hieman joustavasti. Pääsääntöisesti ihan ilman tavattomia ylityksiä, mutta joskus saattaa ranne antaa hieman myöten. Olen kuitenkin pyrkinyt pitämään itselläni muutamia rajoitteita iloitteluun. Ensinnäkin, kotinurkissa pitää välttää suuria ylilyöntejä, vaikka maaseutuahan tämä lähistö on. Siitä ei saa kuin häirikön maineen, kun kaikki naapurit kuitenkin tunnistavat. Toisekseen, ei taajamissa, se on vaarallista myös muille ja aiheuttaa yleistä paheksuntaa. No, motoristit aiheuttavat sitä ihann vaan pelkällä olemassaolollaankin.
Ohitukset maantiellä, yleensä siivosti mutta ripeästi. Paitsi jos haluaa viestiä jotain ohitettavan ajotavoista ja asenteista, silloin voi käyttää pienempää vaihdetta ja runsaampaa virtausta palotilaan.
Muutoin, hyvällä tiellä ja hiljaisella liikenteellä, ei vaaranna muita ja on aika hauskaakin joskus antaa mennä enemmän kuin lääkäri määrää. Tyhjä hyvä suora, voi sitä joskus testata, paljonko vehkeet kulkee. Ei nyt ihan tavaksi pidä ottaa, mutta joskus. Sellaisesta en tunne minkäänlaista huonoa omaatuntoa.
Mikäli sitten käy niin, että sininutut odottavat pysäkillä, niin parempi vaan pysähtyä ja maksaa. Siitä ei voi, eikä kannata kiukutella enempää, kävi vaan paska tuuri.
Näin meillä, saisikos tästä pienen väännön, oikein vai väärin.