• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Honda CX 500

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Oma Aika
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Alkaa olla kevätfiilis niinkuin varmaan kaikilla. Kohta kukkaset kedolle ja prätkät pihalle! Vanhaan Hondaan on tullut uutta kromiosaa, kunhan ne vain joskus saisi kiinni ja satula on uusittu - tosin ei eroa vanhasta, vanhassa oli vain runko paikoin pehmennyt. Kunhan kaikki saadaan nippuun, niin täytyy ottaa kuvia blogiin. Siitä tulee hieno (jos on sellainen pervo kuin minä, kaikki eivät CXää niin kauniina pidä). Esimerkiksi kuvassa hyvin näkyvä syylarin kehys on jatkossa kromattu samoin kuin muutamat muut pisteosat.
 
Viimeksi muokattu:

IMG_1800_pp800.jpg

Pitääpäs,itsellä ollut tämä 1995 lähtien
egzfyv.jpg
:cruising::orgmp::orgmp2:
 
Upea Customi! :)
No, Customeita kait on kauniina pidettykin. Ilmiselvästi tuo kuten toivon mukaan kaikki vanhat ja muutkin pyörät saavat olla sisätiloissa kuivassa ja lämpimässä talvet.
 
IMG_1809_pp_blog.jpg

(Juu, sairiksella kun olen, niin ei voi mennä nyt ajamaan, vaikka tiet ovat täällä kuivia ja aurinko paistaa - voi vain lisäillä kuvia blogiin ja odottaa parempaa...)

Kyllä pyöräkalustoni on aina tallissa yötä(jos kotona olen):D
Tuo viimeisin julkaisusi,ei kait nyt ole phtoshopattu pikkasen vaan?
 
Kyllä pyöräkalustoni on aina tallissa yötä(jos kotona olen):D
Tuo viimeisin julkaisusi,ei kait nyt ole phtoshopattu pikkasen vaan?

Juu, koko taustaympäristö on vaihdettu - oikeasti tuo kuva on kuvattu parkkihallissa... kuiva ja lämmin paikka, mutta kovin ankea kuvaustaustana... se näkyy kyllä tuollakin sivulla muutamassa kuvassa. Nyt on vain aikaa laitella tuonne blogiin kuvia ja vaihdella ankeita taustoja...
 
Aika paljo plussia tulee mieleen ku tätä treadia kattelee:

1. Hieno pyörä
2. Intohimoinen asenne omistajalla
3. Huumori harrastamisessa
4. Edellämainittu tarttuu...

:thumbup:
 
Kiitos!

Hienous on makuasia. Eihän tuo millään mittarilla ole paras (tuo Biimerinikin on kaikilla mittareilla parempi), mutta minusta tuo vaan on hauskin kapine!

Minä olen kädetön esteetikko - perushuoltoa kummempaa en osaa enkä halua tehdä, mutta kaiken pitäisi olla mieluiten niin viimeisen päälle kunnossa.

Pakko olla huumoria, kun kumminkin kaikki nauravat ja jos jossain on porukkaa, niin minulla on aina pienin... prätkä. Naisetkin vaan nauravat tai itkevät minulle... ainakin jutuille... ja terveyskin rajoittaa paljon kaikenlaisia tekemisiä. Parempi vaan nauraa...

Tässä kuvassa selviää hyvin, miksi pyörän nimi on Viivi II, kun taustalle laittaa Viivin: molemmilla samanlaiset pullistumat keskikehossa! :grin:

10014815_10152305500283537_2843342023317505354_o.jpg
 
ViiviII saattaisi kaivata sylinterin kansien päälle ohuesta pellistä cusom made -suojukset... Valkoiset ja pitsijäljitelmää :polonen: voi tietty olla että ulokkeiden lämpötila saattaisi häiriintyä…
 
ViiviII saattaisi kaivata sylinterin kansien päälle ohuesta pellistä cusom made -suojukset... Valkoiset ja pitsijäljitelmää :polonen: voi tietty olla että ulokkeiden lämpötila saattaisi häiriintyä…

Tuossa on kyllä ideaa... mutta ehkä molemmat ovat parempia ilman... ja ehkä olisi pikkuisen väärää käsitystä antavaa meikäläisen ajaa pitsikoristeisella prätkällä... :D

Sisäänajo (Viivi II:n eli prätkän, ei Viivin :D ) muuten tuli valmiiksi, eilen piipahdus Mansessa.

cx_tampere.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Viivi II pääsi kotimaiseen elokuvaan! :) Elokuva on nimeltään Syysprinssi ja se ilmestyy kuulema ensi syksynä.

Otin pari kuvaa kuvauksissa - toinen pääosanäyttelijä Lauri Tilkanen ajaa itse ja hyvin ajaa! Toisessa pääosassa Laura Birn.

IMG_3003e.jpg

IMG_3083e.jpg
 
Hianoo on! Tahtoisin itsekin ceeäxän tosin tahtoisin rakentaa siitä jonkinlaisen cafe/cruiser/bobberin. Pakko kysyä, onko tosta makkarikuvasta shopattu jalka veke vai mikä tota pitää pystyssä? Näyttää jotenkin väärältä kun pyörä kelluu "ilmassa"
 
Meinaatko että makkarikuvaa on shopattu vaan seisontajalan osalta? :grin:
 
No jos esim takarengasta katsoo niin onhan tuossa ilmiselvä taustanvaihto tehty niin en edes puuttunu siihen, lähinnä tiedustelin ihan teknisestä näkökulmasta mikä pitää pyörää pystyssä...
 
Hianoo on! Tahtoisin itsekin ceeäxän tosin tahtoisin rakentaa siitä jonkinlaisen cafe/cruiser/bobberin. Pakko kysyä, onko tosta makkarikuvasta shopattu jalka veke vai mikä tota pitää pystyssä? Näyttää jotenkin väärältä kun pyörä kelluu "ilmassa"

Ehkä kannattaa ostaa aihioksi joku, josta joku on jo vähän cafe raceria tai bobberia tehnyt - niitä saa usein halvemmalla, kun niillä ei kait moni kauhean pitkään sitten jaksa kumminkaan ajaa... :D

Juu, itse asiassa tuo kuvasarja on kuvattu pommisuojassa, koko makkari on lisätty jälkikäteen... se pommisuoja kun ei ole maailman kaunein paikka. :) Keskituella tuo pyörä siis on.

Koko kuvasarja, jossa näkyy myös "kuinka tämä tehtiin", on tässä: http://www.vanhamoto.net/2015/02/juhlan-paikka.html
 
Back
Ylös