Hyvää meneillään olevaa alkuvuotta maxisteille ja tasapuolisesti toki kaikille.
Aikaa on vierähtäny, kun viime kerran olen täälä kirjotellut. Viime vuoden puolella kuitenki. Moni asia on kohdallani muuttunut niin skooteroinnin kun elämän suhteen. Elämä heitti nimittäin perheeni viime syksynä työn perässä Yhdistyneiden Arabiemiraattien ainaisten ajokelien maahan

Keikaus kestää jonkin aikaa. Sain kuin sainkin myytyä juuri ennen lähtöäni lokakuussa Piaggio MP3 400 LT:n. Kiinteistömoguli "Jethro" olis voinu todeta saman kolmipyöräisestäni kuin minä itse "vaikee kohde muttei mahdoton". Muutaman kuukauden pyörä roikkui netin eri palstoilla ja asustelee nykyään PK seudulla.
Asustelemme Al Ainin kaupungissa sisämaassa, aivan Omanin rajan pinnassa. Kaupunki on asukasmäärältään about puolen miljoonan maalaiskylä. Huolimatta sijoittumisesta käytännössä keskelle autiomaata, on Al Ain vihreä keidaskaupunki. Matkaa meiltä kotoa sekä pääkaupunkiin Abu Dhabiin että tunnetumpaan turistimekkaan, Dubaihin, kertyy noin 150km. Moottoritiet kuljettaa ajoneuvoja vaivattomasti näitä välejä. Polttoaine maksaa 1,7 dirhamia/litra joka meidän vaarin euroissa tarkoittaa noin 0,34€. Omanin puolella lääkkyä saapi tankkiin 0.22€/litra. Dieseli on kalliimpaa eikä diiseleitä taideta juuri edes myydä täällä lähi-idän öljyvaltioissa.
Sain viikko sitten joulukuussa Dubaista ostamani uuden maxiskoden. BMW C650GT tuntuu oikein omalta viikon huristelujen jälkeen. Tehot edelliseen maxiin on kaksinkertaistunut 30hp --> 60hp. Kuutiotilavuus siinä samassa. Enpä osaa vielä uutuuden tuskissani mitenkään muuten kun kehua valintaani. Toimii meikäläiselle maharottoman mahtavasti. Kelit on täällä upeat näin talvisin. Päivälämpötilat nousee maks. +25 ja yöllä saattaa tipahtaa +10 hujakoille. Nämä upeet kelit kestää muutaman kuukauden sillä lämpötila alkaa nousta jälleen helmikuun jälkeen ja sehän tarkoittaa päivisin about +40-50 astetta. Porukat pysyttelee sisällä päivisin kuten sielä kovilla pakkasilla. Skootterointi tapahtuu tuolloin ilmeisesti uikkareissa, vallesmannin valvovan silmän välttäessä... Pyörän tuon muuttoajoneuvona ilman veroja luonnollisesti Suomeen ja näytän kotimaani valtion ajoneuvoverolle rinta rottingilla pitkää nenää. Tämähän suodaan vähintään vuoden ulkomailla asumisen johdosta. Pyörän siivellä tulee myös auto samoin ehdoin mutta vaimon nimissä (yksi kulkuväline/käsipari...).
Terveisiä sinne Suomen talveen ja ajokauden odotteluun. Niin sarkastiselta kun edellinen kuulostikin niin sitä se toki on

Mutta se suuri MUTTA: sitä ainakin me kaipaamme mihin mahdollisuutta ei tällä hetkellä ole! Edes yksi päivä talvikelissä temmeltämistä. Näin se ihmismieli vaan on kummallinen, ainaki mulla!
Sylly