M58
New member
Usein näkee kaupunkien keskustoissa ajoväylien väleissä näyttäviä ja tuuheita istutuksia - jotka peittävät näkyvyyden tehokkaasti.
Lahdessa näin on ollut viime syksyyn saakka Uudenmaankadulla, Lahden eteläinen sisäänajoväylä. Kaistojen välissä olivat tuuheat, kesällä kaiken peittävät, kurttulehtiruusupensasistutukset. Syksyllä alkoi muutostyö, ruusupensaat revittiin pois, välit peitettiin kiveyksellä ja keskelle istutettiin pieniä puita, joiden runko alhaalta on vapaa ja lehvästö alkaa vasta vähän korkeammalta niin, että autoilijan näkyvyys on esteetön.
Sinänsä ehkä äkkiä ajatellen muutos jolla on pieni merkitys. Mutta tämä on muutos jolla on suuri merkitys koska nyt näkyvyys kääntyjille on täysin toista luokkaa ja asialla on paljon merkitystä, kun liikennevalot ovat keltaisella. Öiseen aikaan ajetaan paljon ja usein viekä tuppaavat nopeudetkin nousta.
Suomen valoisassa kesässä on enemmän kuin suuri vaara, että kääntyvä autoilja ei havaitse suoraan vastaan tulevaa motoristia, istutuksista johtuen - ja osuma on valmis.
Hollolassa Kansankadulla, jossa myös paljon ajan on juuri tällainen bulevardimainen ajoväylien keskusta, jossa on erittäin näyttävät pensasistutukset ja lehmukset. Oli kesä tai talvi, kun tälle ajoväylälle tulee on oltava todella tarkkana lähestyvien ajoneuvojen havainnoinnissa, todella tehokkaasti ne jäävät noiden istutusten taakse - ja minä sentään ajan melko paljon.
Ei ole kuin pari vuotta aikaa, kun nuori motoristi menehtyi juuri tällä kadulla, kun kääntyvä autoilija, vanhempi naishenkilö, ajoi vastaantulleen motoristin eteen, ja se oli siinä.
Uskallan väittää, että jos näitä istutuksia ei olisi ollut, tilanne olisi voinut päättyä täysin toisin.
Kannattaa tehdä aloitteita näiden istutusten muuttamiseksi, mallina vaikkapa tuo Lahden Uudenmaankatu.

.