K12S vaihteisto

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja CEBARIXX
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

CEBARIXX

New member
Teen kauppoja uudesta K1200S:stä par'aikaa. Kertokaapa jo omistajat onko vaihteisto niin meluisa ja ongelmallinen kuin ulkomaalaisissa foorumeissa annetaan ymmärtää? Kolisee, paukkuu 1-3 vaihteilla ja laatikoita hajonnut sangen runsaasti. Jossakin puhuttiin, että vaatii hieman erilaisen vaihtamistyylin, jotta pelittäisi vähemmällä kolinalla eli kytkin puoleen väliin ja samanaikainen rivakka vaihto. Lisäksi samoilla palstoilla ovat kertoilleet, että kilometrien myötä laatikon mekaaniset melut pehmenevät? Paljon liikkuu legendaa ja p-puhetta, mutta mikä on totuus???
Nimim: Japsilaatikoihin tottunut
 
Jossain ulkomaisella foorumilla joku mainitsi, että laatikosta olisi kolmas kehitysversio jo käytössä huollon mukaan. Itsellä oli ensimmäisiä 2005-mallisia ja nykyisen vuotta nuoremman välillä en juuri eroja huomannut - mielestäni se ensimmäinen oli jopa parempi, eikä mitään ongelmia ollut koskaan välivapaiden tai minkään muunkaan asian kanssa.

Ei se laatikko nyt ihan "pauku". Ehkä ykköselle laitettessa voisi joskus sanoa paukahtavan. Mieluummin sanoisin, että loksahtelee kolme pienintä vaihdetta. Kyllä se kilometrien mukana vähän muuttuu jouheammaksi. Kyllähän siinä jonkin aikaa menee, että oppii joutuisan vaihtamistavan. Itse ajossa vaihde päällä laatikosta ei ääniä kuulu.

Osta pois vaan, hyvä pyörä se on.
thumbs-up.gif
 
Nykyisellään vaan voimakkaasti ylihintainen jos verrataan riisipusseihin joiden kanssa yleensä sitä vertaillaan. Näin totesi eräs espoolainen K1200S:n omistaja ajettuaan japanilaisia "kilpailijoita".
smile_org.gif


"Tyhmää maksaa liikaa, merkistä..."
biggrin.gif
 
Kävin koeajamassa syksyllä 1300 Jammun, Hondan Pan'in ja kyseisen Bemun. Edellinen oma (jo myyty) oli XX. Bemu oli aivan ylivoimaisen loistava ainakin omaan makuuni. Jammu oli sangen jees, mutta hieman hajuton ja mauton. Pannari oli todella mukava, mutta sangen "pässimäinen" ajettava - olisiko johtunut alla olleista Z4:sta. Kyseisessä Bemarin k12s koeajopyörässä laatikko toimi aivan moitteettomasti (aj. 19tkm). En saanut lodjua paukkamaan sitten matalilla tai korkeilla kierroksilla. Hieman roheasti se vaihtoi tuplaäksään verrattuna. Pyörä oli huomattavasti ketterämpi, ajoasento rennompi, kone väänti miellyttävästi jne. No toinen tykkää tyttärestä, toinen äitistä.

No vielä on aikaa pohtia mihin päätyä.... Odottelen vielä hieman toisten käyttökokemuksia.
 
Vertailukohteina enemmän kohdallaan juuri XX, Busa, ZZR1400, Pan jo enempi sohvaosastoa..GT-Bemu enemmän Panin luokassa, kuten ehkä myös FJR..mun mielestä. :)Mut näähän on pitkälti arvostuskysymyksiä. Ja hyvä niin.
bowdown.gif
 
Kyllä ainakin minun 2005-mallisessa K1200 ässässä loota on aika äänekäs kolmella ekalla pykälällä.

Ei sieltä mitään välivapaita löydy, mutta vaihtaessa tahtoo kolahdella. Täytyy varmaan ensi kesänä käydä useammin radalla, niin jospa se siitä sitten herkistyy, kun vaihtoja tulee enemmän kun maantiellä.

On tuntumaltaan aika lailla samanlainen kuin vanhassa Motoguzzissa
biggrin.gif


Tuli tuossa viime kesänä kokeiltua sedän vanhaa Hondan "tuplaäksää". Vaihteisto ja moottori tuntui Hondassa oikein hyviltä, mutta runko ja alustapuoli taasen Bemariin verratuna aika alkeelliselta.
 
Meikäläinen taitaa olla sen verran huonokuuloinen ja tuntoinen, että en ole mitään häiritsevää huomannut.

2006 mallilla ajettu about yht. 15 000 kilsaa.

Aiemmin ZZR 1100 , Gold-Wing 1500, XX hondra ja CBR 1000 F, sekä FJR 1300, että sekaannuttu on erilaisiin, kuten näkyy.

Tosta Bemusta, jota ei pitänyt koskaan ottaa, tykkään kyllä kun hullu puurosta.

062802jumpie_prv.gif
 
Vertailukohteina enemmän kohdallaan juuri XX, Busa, ZZR1400, Pan jo enempi sohvaosastoa..GT-Bemu enemmän Panin luokassa, kuten ehkä myös FJR..mun mielestä. :)Mut näähän on pitkälti arvostuskysymyksiä. Ja hyvä niin.
bowdown.gif
Mistä kukin tykkää. Jos ostaa tuontyyppisen matkasportin ihan järkisyillä, niin kyllä busa on taloudellisesti järkevin. Jos haluaa elvistellä muskeleilla, eikä järkyttävän rumalla ulkonäöllä ole väliä, niin ZZR voisi jollekin kelvata. Itselle myös mopon ulkonäkö on tärkeä, missä bemari vetää kyllä voiton. Jos taas arvostaa huoletonta kardaanivetoa, helppotoimista sähkökäyttöistä jousitusta, ABS-jarruja, jarrutuksissa niiaamatonta Hossack-etupäätä ja mahtavaa alustaa, matalaa painopistettä, pitkän akselivälin tuomaa vakautta ja muita hienoja teknisiä yksityiskohtia, niin kai siitä vähän voi extraa maksaa. Kerran se vain kirpaisee. Itsellä on toinen KS menossa, yhteensä ajettu n. 54tkm - ei kai sitä samanlaista olisi ottanut, jos en tykkäisi. Pidän pyörästä tosi paljon, eikä mitään mieluisampaa vaihtoehtoa ole vielä ilmaantunut. Osta, osta, osta....

edit: taitaa se xx olla se taloudellisesti kaikkein järkevin...
 
Niin kyllähän tuo vaimennuksen ja jousituksen säätökin on aika mahtava keksintö, kun välillä on muija kytillä ja tien pinta sekä ajotyylikin vaihtelee.

Tulee säädeltyä, kun se on niin hemmetin helppoa.

Viime vuonna muutenn huomasin että ei tullut edes roikoteltua jalkojakaan, tuolla euroopan reissulla.

Havainnon tein vasta kotimatkalla ja totesin että hyvä on ajoasento tällaiselle 177 senttiselle hukkapätkälle.

Muuten eka pyörä, johon ei ole tullut mieleenkään vaihtaa pleksiä, koska sen muotoilu on aivan kohdallaan mulle.

smile_org.gif
 
Niin kyllähän tuo vaimennuksen ja jousituksen säätökin on aika mahtava keksintö, kun välillä on muija kytillä ja tien pinta sekä ajotyylikin vaihtelee.

Tulee säädeltyä, kun se on niin hemmetin helppoa.

Viime vuonna muutenn huomasin että ei tullut edes roikoteltua jalkojakaan, tuolla euroopan reissulla.

Havainnon tein vasta kotimatkalla ja totesin että hyvä on ajoasento tällaiselle 177 senttiselle hukkapätkälle.

Muuten eka pyörä, johon ei ole tullut mieleenkään vaihtaa pleksiä, koska sen muotoilu on aivan kohdallaan mulle.

smile_org.gif
FJR:llä 40000 km ajaneena ja nyt K12S omistavana täytyy kommentoida, ettei FJR mikään huono pyörä ole matkaa tehdä, mutta kyllä K12S painii alustaltaan tosiaan ihan toisessa luokassa.

Moottorin ja vaihteiston osalta, en osaa pyörää rääkkäämättömässä matka-ajossa suuria eroja suuntaan taikka toiseen pyörien välillä erotella. Molemmat hyviä ja vaihteet raksuvat, mutta ei menoa haittaa. Ehkä BMWssä vaihteet 1 - 3 raksuvat vähän enemmän, mutta itse vaihtamistuntuma on täsmällisempi (vaihteet menevät sisään aina samalla voimalla, eikä välillä kanita niinkuin FJR:ssä).

BMW on kevyempi ja painopiste on alempana. Tästä seuraa se että sen käsittely paikallaan on verrattomasti vaivattomampaa kuin FJR:n.

Suurin korvin kuultava ero minun mittaisellani (172cm) on ajossa hiljaisuus. K12S tuulilasi ei aiheuta samanlaista turbulenssia kuin FJR:n tuulilasi (aika samanlainen turbulentti oli muuten K12GT:n tuntuma). Kun tämän hiljaisuuden yhdistää säädettävään jousitukseen (comfort-asento) tuntuu, että lentäisi 1m korkeudella.
 
Kyllä.

Itse ajelin FJR:llä 32 000 kilsaa ja sen kokemuksen jälkeen oli hienoa vaihtaa hieman sporttisempaan menoon ja kuten tuossa kaveri kommentoi, myös hiljaisempaan.

FJR:ään on parhailla vaihtajilla tainnut olla antaa kolmekin visiiriä mukaan ja itse tuntemani 3 muuta FJR kuskia ovat nostaneet usein myös tuon visiirien aiheuttaman kypärämelun puheenaiheeksi.

Itselläni pelasi parhaiten Giwin spoileripleksi.

Eipä haittaa tosiaankaan meteli enää.

smile_org.gif
 
Tuosta kolahtelusta täytyy sanoa että Bemuissa on nopeasti pyörivä laatikko, koska siinä ei ole alennusvaihdetta välillä. Lisäksi jotkut luulee että mopon lootakin on synkronoitu, ei ole. Siis täytyy opetella hieman vaihtotekniikkaa jolla sovitetaan kierrokset likimain kohdilleen vaihdon aikana.
Esimerkiksi eräs tarkka kuljettaja jonka pyörä kolahteli niin että viereenkin kuului, ajon aikana. Hän kiihdytti rauhallisesti ja antoi kierrosten laskea ennen seuraavan vaihteen kytkentää. Kirosi sitten kun ei saa kunnon vaihteistoöljyjä mistään. Sain lopuksi kokeilla tuota kullanpalaa eikä vaihteet kolisseet kuin ykköstä kytkettäessä liikkeelle lähdettäessä, silloinkin vain pieni kolahdus. Mutta millä takoa tekniikkaa tuntemattomalle päähän oikea vaihtosysteemi?
 
Mutta millä takoa tekniikkaa tuntemattomalle päähän oikea vaihtosysteemi?
Oman kokemukseni mukaan se Bemun loota toimii kyllä ihan siedettävästi, jos vaihdon pystyy tekemään nopeasti ja "sopivilla" kierroksilla eli tarkoittaa siellä päälle 6000 kierroksen.

Ongelmaksi vaan muodostuu, että silloin pakkaa tuota vauhtia olemaan turhan paljon oli vaihde mikä tahansa. Alkuun kun ruiskun kartta oli vielä päin helvettiä, niin eipä ollut kovin tasaista menoa. Onneksi se polttoainepuoli alkaa olla jo reilassa toisen päivityksen jälkeen.

Jotenkin vaan tuntuu, että olisi kannattanut kopioida toimivan vaihdelaatikon malli poikittaiseen rivinelkkuun japseilta, koska todistetusti ei ole mikään maailman ihme saada aikaan erittäin hyvin pelaava vaihdelaatikko.

Pienestä yksityiskohdastahan tässä on kysymys, mutta kun kerran pyörää mainostetaan huipputuotteena, niin olisihan se hyvä että kaikki tekniikkaan liittyvät hommelit olisivat edes samalla tasolla kuin suurimmalla osalla kilpailijoista.
 
Onhan tuo loota enemmän tai vähemmäin kaikkien Bemareiden kauneuspilkku. Kyllä sen kanssa oppii elämään, mutta ei tuota oikeasti ikävä tulisi, jos se yhtäkkiä vaihtuisi perus-halpa-japsin toimivaan laatikkoon. Näin se vain on.
 
Miksi laatikon ääntely on ongelma?
Ei nämä bemarin laatikot kumminkaan mitään heikkoja ole.
Vanhoissa oli enempi opimista vaativa vaihtamiskonsti, mutta nämä uudemmat on kyllä helppoja tuossakin mielessä.

Konesta tulee joskus koneen ääniä.

Fin_gser
 
Konesta tulee joskus koneen ääniä.
Nimenomaan. Kokemukseni K1200S:stä rajoittuu toki yhteen tunnin mittaiseen koeajoon, bokserimallisella on ajeltu jo joitain kesiä. K1200S:ssä laatikon paukuttelu on mielestäni sivuseikka ja muutenkin suurinpiirtein sillä tasolla kuin moottoripyörien vaihteistossa yleensäkin. Se mikä pistää silmään tai korvaan ainakin kuivakytkimisten bemujen laatikoissa, on se kun paikallaan laittaa ykkösen silmään: jos malttaa pari sekuntia kytkin pohjassa ennenkuin kuin painaa vaihdevipua on vaihteen kytkeytyminen täysin äänetöntä. Bemun laatikko kun pysähtyy kokonaan johtuen kuivasta yksilevyisestä kytkimestä. Märällä monilevykytkimellä latikkossa pyörii yleensä ensiöpuoli mukana ainakin jonkun verran vaikka kytkin on pohjassa.

Pääasia kai on että vaihteet kytkeytyvät luotettavasti ja johdonmukaisesti, ja näin ne toimii ainakin siinä K1200S:ssä jota minä ajoin.
 
Kiitoksia kommenteista. Kohta nähdään paukkuuko vai ei. Harakanvarpaat raapustettu kauppakirjaan uudesta k12s:stä.
Nimim: reilut 20 tonttua köyhempi
 
Saapui talliin juuri uusi K 1200 S.Pakko oli ostaa 06,kun halus
ehdottomasti kelta/mustana.Syksyllä koeajoin 20000km ajettua Heinolla,enkä huomannut vaihteissa mitään moitittavaa.Tulis vaan kevät pian,niin pääse koittamaan kuinka ne pelaa tuossa uudessa!
 
Back
Ylös