• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Kilpailemisestä

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Guest
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
KwaCan laskelmista uupuu selvästi mekaanikon elättäminen
tounge.gif


Ja mainittakoon että mitä enemmän on hyviä ystäviä joilta saa tarvittaessa varaosia lainaksi, sen parempi
wink.gif
 
Vielä haluaisin painottaa noiden ajovarusteiden tarpeellisuutta ja tärkeyttä. Osta oikeasti hyvät sellaiset.

Viimeksi lauantaina kiittelin itseäni kun ostin kunnon ajokamat crossiin. Vaikka crossiradalla ei pitäis mitään sattua niin kuis olikaan kun on tällainen lapanen puikoissa?

Lähti peli pikku hypystä jakeleen ja kolmosen vauhdit (tiedä mitä sit tollanen 2T 250 Yamaha kirmaa) niin eikös osoitteena se sillä kohdin isoin kasvamassa ollut mänty. No meikäläisestä tuli metsuri kertalaakista ja karautin päin mäntyä. Olkapää ja kenkä ottivat ensimmäisenä kiinni, sitten polvi.

Mitään en saanut itsestäni hajalle, vaikka siitä sitten kaaduin ja jalka jäi puristuksiin / vääntyi mopon alle. Goret meni kyllä parista kohtaa puhki. Joitakin mustelmia sain, mutta ne on onneks pieniä..

Mulla oli tuollaiset A*:n Tech 6 kengät, polvituet (joissa myös lumpiolle suoja), kyynärsuojat, harttarit, niskatuki ja tietenkin kunnon potta päässä. Polvituista olen eniten tyytyväinen, sillä tällä hetkellä on vasemman jalan sisäreunassa pari ihan mojovaa mustelmaa siitä kun tuo tuki väänti siihen mustelmat. Pelottaa ajatella kuinka olis käyny, jos polvi olis päässy taittumaan "vapaasti"... heihei kierukka.

Nyt ei ole kuin mustelmia ja ajaminenkin jatkui heti kun sieltä hangesta ylös pääsin.

Vaikka nyt kyseessä olikin eri laji niin silti kannattaa niihin ajovarusteisiin sijoittaa. Niitä ei muistaakseni tuossa Callen jutussa ollut mukana ollenkaan (tai sit mä luin sen huonosti läpi).
 
1800€ edestä ajovarusteita. Tai 1300-3000€. On ne siinä.

1K€ puku, 400 potta, 300 kengät, ja 100€ hanskat. Jotain siihen suuntaan omat ainakin maksoi.

Mut jos löytyy muuta mitä puuttuu niin kertokaa ihmeessä, etten huijaa itseäni. Se extra 1000€ mikä siinä mainittu on kattakoot vaikka öljyt+bensat ym.


Mitä noista vannesarjoista porukka on oikein maksanut? Oletteko käytettynä vai uutena ostaneet?
 
itse maksoin joskus aikoinaan (markka-aikaan) är ruutosen vanteista: 1500mk etuvanne sis. hyvät levyt ja holkit
takavanne 1000mk sis holkit ja levyt....
 
R6:sen (2002) täyden ja suoran vannesetin löysin Saksan ebaysta 600 eurolla, vetopakan kanssa. Mukana siis kaikki.

Löytöjä tulee tehtyä, mutta harvoin. Tarttee vaan kyttäillä ja ihmetellä.

Yamahan KIT -osista löytyy vanteet (ALV 0%) ja niissä on mukana kaikki muut paitsi levyt. Etuvanne n. 400 eur ja takavanne n. 443 eur. Niihin alvit päälle ja levyt. Kyllä siinä hintaa alkaa olemaan äkkinäiseltään...
 
Back
Ylös