• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Kolari

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Cubix
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Ikävä tapaus, mutta hienosti hoidettu.
thumbs-up.gif
 
Tommoisia henkilöitä kun löytyisi enemmänkin kuka tekee muutakin kuin kohauttaa olkapäitään,tyyliin kyllähän vakuutus korvaa tai mitäs et ottanut vakuutusta.
bowdown.gif

Ikäväkyllä suurin osa vahingon aiheuttajista tai mukaolioista ei muuta kuin seiso tuppi suuna tai yritä kääntää vikaa muihin.
 
Ajoin viime keväänä motarilla, kun vierellä ajaneesta autosta irtosi rengas ja pomppi iloisesti edestäni keskipientareelle. Olin siis hieman taaempana toisella kaistalla. Vauhtia sata ja mitään en ehtinyt tehdä.

Soitin poliisit, jotka totesivat paikalle saavuttuaan, että eivät löydä tilanteesta mitään sakotettavaa. En mä sitä kyllä pyytänytkään, vaan halusin kuulla heidän kantansa kyseiseen asiaan.

Eli: ainakin Tampereella voit olla kiinnittämättä autosi renkaita ja melkein tappaa motoristin. Kun vahinkoja voi sattua.
 
Eli: ainakin Tampereella voit olla kiinnittämättä autosi renkaita ja melkein tappaa motoristin. Kun vahinkoja voi sattua.
No tuohan nyt on täysin eri tapaus, ei voi verrata kuorman sitomatta jättämiseen mitenkään. Tuskin kukaan jättää tarkoituksella ajossa olevaa rengasta kiinnittämättä, kuorman huono kiinnitys sen sijaan on tahallista tai tietämättömyyttä - eli piittaamattomuutta.
 
Mielestäni piittaamattomuutta voi maallikko asiassa löytää, mutta kyllä pääsääntöisesti pitää tapahtua vahinko, että tulee sanktiota.
 
kurjaahan se on ku sattuu tollasta, mut jos kaikki hoitais tommoset vahingit yhtä tyylillä ku toi sun pomo niin ois kyl motoristien (..tai no kaikkien muidenkin liikenteessä) helpompi olla.
 
Okei sakot kaatui nimismiehen juttusilla syynä että paketti auton takakontissa ei tarvitse sitoa alle 250kg kuormaa  
blush.gif
 
Eli: ainakin Tampereella voit olla kiinnittämättä autosi renkaita ja melkein tappaa motoristin. Kun vahinkoja voi sattua.
No tuohan nyt on täysin eri tapaus, ei voi verrata kuorman sitomatta jättämiseen mitenkään. Tuskin kukaan jättää tarkoituksella ajossa olevaa rengasta kiinnittämättä, kuorman huono kiinnitys sen sijaan on tahallista tai tietämättömyyttä - eli piittaamattomuutta.
Harvoin pelkkä rengas irtoaa...
 
Kannattaa tosiaan mopoillessa pitää kunnon turvaväli raskaaseen kalustoon ja kaikkiin peräkärry yms. virityksiin.. tai sitten mennä heti ohi kun mahdollista. Räjähtänyt rengaskin on ikävä ylläri takana tulevalle..
Eikä vain mopoillessa. Pienehkön kuorma-autokin rengas tekee puhjetessaan rumaa jälkeä vähänkään huonommalla tuurilla hlöautoon.. Ylipäätään turvavälit olis hyvä juttu millä tahansa liikkuessa. Mutta tämä on taas niitä asioita, mistä voi kirjoittaa vaikka maailman tappiin asti, niin se ei muutu. Edes maaliskuun 17. päivä ei riittänyt tuonkaan toteamiseksi, kun silloinhan satoi lunta ja ei nähny mitään!
Sitten kun huomioi, miten lähellä takana ajava tulee, on sitä sitten liikkeellä millä tahansa. Harva värkki pysähtyy alle kolmessa metrissä, kun vauhtia on se 80-100km/h. Puhumattakaan, kun huomioidaan reaktioaika.

Eräs minua viisaampi joskus sanoi, että ei se vauhti tapa, vaan se äkkipysähdys. Nyt joku sanoo, että vanha juttu, onhan tuo kuultu... On joo, mutta moniko sen muistaa tuolla ajaessaan? Kiire on joo yleensä, mutta se kiire voi myös olla laakista ohi...
 
Okei sakot kaatui nimismiehen juttusilla syynä että paketti auton takakontissa ei tarvitse sitoa alle 250kg kuormaa  
blush.gif
HÄ  
eek.gif
Tää oli kyllä mullekin uutta..
eek.gif
eek.gif
Taitaa olla vallesmannin oma tulkinta. Asetus puhuu ajoneuvon kuormasta, erittelemättä niitä mitenkään:

47 §
Kuorman varmistaminen

1. Kuorma ei saa kuormakorissa siirtyä siten, että se voi haitata ajoneuvon liikenneturvallista käyttöä. Kuorma ei saa oleellisesti liikkua kuormakoriin nähden, kun kuormaan vaikuttaa eteenpäin voima, joka vastaa kiihtyvyyttä 10 m/s2, tai sivulle tai taaksepäin voima, joka vastaa kiihtyvyyttä 5 m/s2.

2. Kuorman varmistamiseksi tulee käyttää kuorman tuentaa, sitomista, lukitsemista tai peittämistä. Kuorman varmistuksen lujuutta määritettäessä saa kitkan tarjoaman pidätyskyvyn ottaa huomioon.

3. Kuorma on suojattava kuormapeitteellä, jos on vaara, että kuorma pölyää tai varisee tielle ajoviiman vaikutuksesta.
 
Pakko pistää tähän kevennykseksi aiheeseen löyhästi liittyvä tarina tältä päivältä;

Ajelin tuossa kaupungin keskustasta poispäin ja nelikaistaisen kadun vasenta kaistaa, kohtuullisen vilkkaassa ruuhka-ajan lopun liikenteessä. Hiukan aiemmin oikeanpuoleinen kaista oli hidastanut ja sitten pysähtyi tykkänään. Hetkeä myöhemmin myös ajamallani vasemmalla kaistalla edellä menneet kaksi autoa himmasivat ja melkein pysähtyivät, jota hiukan ihmettelin kun oli juuri ohitettu risteys vihreässä aallossa, eikä edessä näkynyt olevan mitään hämminkiä.

No hetkeä myöhemmin se hämminki löytyi, oikenpuoleisen kaistan pitkän jonon keulalla oli vihreästä valosta huolimatta kotilo edelleen pysähdyksissä, se ei ollut törmännyt mihinkään, mutta jotain puuttui...
Tuon kotilon vasen (etu)rengas oli kaiketi jo liikennevaloissa lähteyt omille teilleen, se kulki hetken auton vieressä menosuuntaan, sitten lähti vierimään vinosti kaikkien neljän kaistan poikki, pysäytti siinä mennessään vastaantulevien kaistojen liikenteen ja lopulta parkkeerasi itsensä vastakkaisen puolen bussipysäkille seinää vasten.

Näin kirjoitettuna se ei tietty ole yhtä hupaisaa kuin se oli livenä, kun suoraa edessä näkee yksinäisen autonrenkaan etenevän verkkaisesti nelikaistaisen kadun poikki kohtuullisen vilkkaassa liikenteessä, osumatta mihinkään, ja lopulta ajautuu kauas autosta bussipysäkille, ja taakse jää auto keskelle kaistaa, yhtä rengasta köyhempänä, piiiitkä autojono takanaan.
biggrin.gif

Tiedä sitten mitähän poliisisedät moisesta on sitten tuumanneet, lieköhän tuostakin tullut rapsut piittaamattomuudesta... Liekö sitten kuski itse kiristänyt renkaan huonosti.
 
Back
Ylös