Kuivakytkin oireilee

hillomunkki

New member
Moro,

Eli pyöränä ducati hypermotard 1100 vm 07. Tämä on ensimmäinen kuivakytkimellä varustettu pyöräni. Ex-omistaja on laittanut kytkimeen yhden ylimääräsen kitkalevyn(?) eli kytkin kilisee vain kun kahvan vääntää pohjaan. Pyörässä ei ole luistokytkintä. Pyörässä avoin koppa mutta origaali sisuskalut.

Nyt ilmaantunut sellanen ongelma että kytkin tuntuu ikään kuin luistavan. Kahva pohjassa kuitenkin pitää hyvin ja pyörä ei pyri ryömimään eteenpäin ainakaan niin että sitä huomaisi.

Pahiten tämä luistaminen tuntuu liikkeelle lähdössä. Tulee sellanen kenguru meininki päälle ja tuntuu että mitään ei välity takarenkaalle vaikka kaasua kääntää. Kytkin rätisee ja kuullostaa samalta kuin "kaksi rataspyörää luistaisi"
Haasteellisinta on että "vika" ilmaantuu vähän miten sattuu. Välillä liikkeelle lähtee tosi nätisti ja ilman ongelmia seuraavassa mutkassa alkaa epäilemään osaako sitä edes lähteä liikkeelle enään.

Toiseksi eniten tämä tuntuu moottorijarruissa, taas tuntuu ikään kuin kone ei hidasta takapyörää vaan vain kytkimessä rätisee.
Kovissa moottorijarruissa tämä tulee helpommin esille kuin kevyissä.

Välillä rätisee myös kovaa kiihdyttäessä. Ikäänkuin osa kaasusta menisi taas tyhjään eikä koneelle. Tämä tosin häiritsee vähiten jos juuri ollenkaan.

Apuja mistä lähteä vikaa ettimään? Kuivakytkimistä ei mitään kokemusta ennen tätä kesää niin mitään ei osaa epäillä.
 
Moro,


Nyt ilmaantunut sellanen ongelma että kytkin tuntuu ikään kuin luistavan. Kahva pohjassa kuitenkin pitää hyvin ja pyörä ei pyri ryömimään eteenpäin ainakaan niin että sitä huomaisi.

Ei siinä kuivakytkimessä ole muuta eroa märkään, kuin että öljy puuttuu..

vähän ristiriitainen tuo lainattu kommentti, mutta ymmärtäisin että kytkimesi nimenomaan luistaa=se on kaputt

Jos kahva pohjassa pysyy mopo normaalisti paikallaan, se ei kerro kuin sen että kahva painaa levyt irralleen toisistaan, kitka katoaa ja voima ei välity vaihdelaatikkoon, niinkuin kuuluukin tapahtua.

Kun levyt kuluvat loppuun, alkuun kytkin luistaa, eli moottori huutaa ja pyörä ei kiihdy. Lopulta se ei liiku enää ollenkaan, kun levyistä kitkapinnat loppuvat tyystin (palavat, kun kytkimen luisto aiheuttaa runsati lämpöä. vertaa esim. jarrulevyihin)

syitä luistamiseen voi olla esim. liian kireälle säädetty kytkinvaijeri (jos sellainen on), kuluneet levyt, liian pieni jousivoima kytkinasetelmassa (jousia poikki tai puuttuu kokonaan), öljyä siellä kuivassa kytkimessä...

Jokatapauksessa jos pyörällä nyt ajeltu luistavalla kytkimellä jonkunaikaa, oli syy luiston alkamiseen mikä tahansa, voinee sanoa että levyt lähtevät vaihtoon.

ps.Onhan eturattaassa hampaita vielä jäljellä:)
 
Viimeksi muokattu:
Paljonko kilometrejä kytkimellä? ota se auki ja mittaa pakan paksuus. (ja vertaa siihen mitä se pitäisi olla..)
 
Lukase myös tämä ketju, ja siellä oleva linkki ducati.ms:ään. Auttaa jurnuttavassa kytkimessä lähtöjä risteyksistä/valoista.
 
Jos on ratastettu (kuten monet Ducatit on) siten että edessä 14 piikkinen ratas, niin tuntuu kuluvan nopeammin eturatas. Eli tuossa valossa voi olla eturataskin...
 
Orginaali kytkin ja tuon verran kilsoja :O:O:O SFS:tä meni minulla jo 17tkm vaihtokuntoon ja monella jopa aikaisemmin. Ehkä se hyperi on sitten hellempi? Pura se kytkin ja katso miltä levyt näyttää, onko pintaa minkä verran jäljellä? Sitten vielä mittaat koko pakan paksuuden ja vertaat ohje arvoihin. Mutta tosissaan tsekkaa se ratas, jotenkin kuulostaa että voi olla sekin. Tarvikkeilla pääset tuosta kytkin+kruunu (joka varmaan vaihtokunossa myös) rempasta n 250€:llä
 
Orginaali kytkin ja tuon verran kilsoja :O:O:O SFS:tä meni minulla jo 17tkm vaihtokuntoon ja monella jopa aikaisemmin. Ehkä se hyperi on sitten hellempi? Pura se kytkin ja katso miltä levyt näyttää, onko pintaa minkä verran jäljellä? Sitten vielä mittaat koko pakan paksuuden ja vertaat ohje arvoihin. Mutta tosissaan tsekkaa se ratas, jotenkin kuulostaa että voi olla sekin. Tarvikkeilla pääset tuosta kytkin+kruunu (joka varmaan vaihtokunossa myös) rempasta n 250€:llä

Joo ei tuolle rempalle liikaa tule hintaa. Ellei sitten päivitä samalla luistokytkimeen.

Hämmentää vain kun esim tänään kytkin ollut oireeton.

Eturatas tuskin on kulunut kun käsittääkseni rattailla ja ketjuilla ajettu alle 5tkm.

Kytkin muistaakseeni originaali (en täysin varma ole asiasta).
 
Ilmauskin voisi tulla kyseeseen.

Mitä se ilmaus auttaa siihen, että kytkin ei pidä ajossa?
Ilmaa voi epäillä, jos se ei irrota, kuvauksen mukaan juuri päinvastainen vika. Tosin ei toi "rätinä" oikein luistoonkaan viittaa, vaan tosiaan jonkun (ketjun tai hammasrattaan) ylilyöntiin.
 
Älä aja sillä vaan pura se, jotain on rikki. Osat ei paljoa maksa ulkomailta tilattaessa.
Kytkimen kuuluisi kalkattaa kun kahva ylhäällä ja hiljentyä kun kahvasta vetää.
Jos on epäilys että edellinen omistaja on tuota sorkkinut niin...poista ne ylimääräiset osat sieltä. Jos kaikki näyttää ehjältä niin ilman kytkinkoppaa kone käyntiin ja paineilmalla levyt puhtaaksi, pumppailet kahvasta ja puhallat pillillä pölyt pois. Mielellään et vedä sitä tomua henkeen.
 
Niin vielä kuivakytkimestä...sehän ei kestä luistatusta oikein yhtään. Edellisessä Ducatissani oli alkuperäinen kytkin, 30 tkm ajettuna vaihdoin pyörän pois eikä mitään ongelmia.
Nykyisessä Monsterissa myös alkuperäinen kytkin, ajettu nyt 31 tkm ja tuntuu ihan uuden veroiselta.
Lähdöt vähällä luistatuksella mutta muuten laitteilla ajetaan ihan kuten moottoripyörällä kuuluukin.
Saahan tuon toki palamaan ihan muutamassa tuhannessa jos jotain moto gp tyyppisiä lähtöjä harrastaa...
 
Ei varsinaisesti. Vika katosi ja kaikki on pelannu normaalisti noin 1tkm aikana. Täytyy huollossa sanoa mutta nyt ei oo mitään oireita niin "luottomekaanikko" totes että ei pureta viellä mitään.
 
Noniin. Nyt on pyörä käynyt huollossa ja kytkin tutkittiin samalla.
- levyt ok
- koppa ok
- vaihdettiin "työntötanko" ja laakerit

Muuten pelaa erittäin hyvin mutta kylmänä (koneen lämmöt alle 80) tekee edelleen todella rajuja startteja. Ikäänkuin kytkin tarraisi irroittaessa. Mutta kun kone lämpenee ongelma katoaa?!?

Niin ja kylmillä keleillä ongelma on pahempi/ suurempi :s

Vai onko tämä ominaisuus?
 
Back
Ylös