Kummikuljettaja Tuomas Soininen 2022

Terve taas!
Kisakauden kolmas osakilpailu ajettu Alastarolla ja ihan hyvissä tunnelmissa.
Keskiviikkona varikolle alkuillasta ja uusi varikkorakennelman prototyyppi pystyyn. Teltassa alkaa olla jo sen verran tilaa että meinas hävettää olla siinä vaan kolmestaan lauantaihin asti.
Torstaina MP-tuen päivät reeniä ja todettiin että vauhtia puuttui aivan älyttömästi. Perjantaina virallinen reenipäivä ja kokeiltiin jossain kohdin isojakin geometriamuutoksia, mutta tuloksetta. Tultiin siihen tulokseen, että kaadoista oli jäänyt peikkoa vaikka en sitä ite huomannut.
Lauantaina aamupäivästä aika-ajo jossa jäi aika paljon kiristämisen varaa. Kuitenkin ihan siedettävä tulos eli kuudes ruutu suomen sarjassa. Startti onnistui hyvin mutta vaihteenvaihto ykköseltä kakkoselle ei joten ykkösmutkaan en pystynyt ohittelemaan. Pari kierrosta kamppailua viidennestä sijasta kunnes pääsin ohi. Seuraavat kaksi sijaa oli helppo napsia jarruissa, koska olin niissä kavereita aika paljon parempi. Nousu neljänneksi ja kauhea blokkaaminen koko loppukisan ja neljäntenä maaliin. Ihan tyytyväinen vaikka vauhtia puuttuikin.
Sunnuntaina warm upissa keulaan vähän säätöjä joilla saatiin pyörää paremmaksi. Kisassa starttasin neljäntenä ja pysyin siinä maaliin asti vaikka kilpakumppani hiillostikin koko kisan.
Sitten vielä maanantai reeniä, koska iskän oli pakko jäädä vetämään yksi KVR päivä. Pikkusen on väsy ja alkaa toi Alastaro tulla korvista ulos mut taas perjantaina takasin sinne
Kiitos taas Lakkivaarille ja Saijalle avusta sekä hyvästä seurasta.
 
Viimeksi muokattu:
Moro!
Kisakauden päätoskisa ajettiin viime viikonloppuna Botniaringillä. Edellisillä reeneillä Yamahan koneeseen tuli täystuho ja osat ei kerenny tarpeeksi aikasin perille, joten vaihtoehdoksi jäi ainoastaan vuokrata pyörä.
Torstaina päästiin lähtemään yllättävän aikasin, mutta se ei paljoa auttanut, koska Transit hajosi kymmenen metrin päähän kotipihasta. Noh sitten ei muuta kuin purkamaan kamat ja siirtämään osa kärryyn ja osa sai jäädä kotiin, koska jouduttiin lähtemään henkilöautolla ja peräkärryllä. Toisella yrityksellä päästiin jo perille asti ja saatiin suhteellisen hyvissä ajoin leiri pystyyn ja päästiin nukkumaan.
Perjantai aamuna väsytti aika paljon, koska yöllä tuli niin paljon vettä, että heräsin siihen pariin otteeseen. Aamun eka setti jäi ajamatta epävakaan sään takia ja seuraavat kaksi kestivät vain kaksi kierrosta samasta syystä. Yhteensä reeniä tuli vain yksi setti sään ja radalle levinneen öljyn takia.
Lauantain aika-ajoon matalilla odotuksilla, koska lainapyörä oli hieman erilainen, kuin oma josta johtuen vauhtia puuttui. Tuloksena kuudes lähtöruutu.
Kisan startti onnistui täydellisesti ja ammuin heti kolmanneksi ensimmäiseen mutkaan. Kovaa vääntöä taas koko kisa ja maaliin kolmantena. Oli aika hyvät fiilikset sillä pitkästä aikaa alkoi vauhtikin löytyä.
Sunnuntain sää olikin täysin erilainen kuin lauantain aurinkoinen. Vettä tuli kuin saavista kaataen koko päivän. Wa upissa vähän totuttelua märällä ajamiseen ja siitä sitten iltapäivän kisaan. Starttipaikka oli ruudusta kolme ja startti onnistui taas aika hyvin. Ensimmäiseen mutkaan toisena ja loppukisa oli tasaista alamäkeä. Maalissa olin kuudes. Pisteissä jäin neljänneksi harmittavasti vain yhdellä pisteellä joten tunnelmat ovat aika pettyneet.
Tällä viikolla vielä moto kisat ja syksyllä käydään vielä pikkuradalla reenaamassa niin pitkään kuin kelit sallii.
Todella valtavasti kiitosta kaikille jotka on auttaneet meitä tän vaikean kauden aikana ja ensi kesänä nähdään taas!
 
Back
Ylös