Kuuman kelin ajovarustus

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja w4p2
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
On tää muuten kummallista, tavallaan. Viikonloppuna ajeltiin kaverin kanssa venäjän puolella, minä Bemarin Rallye-kamoissa ja paikalliskollega AirFlowssa. Minä kaikki lävet auki takkia myöten, joten kuten tuli toimeen paitsi pysähtyessä hiki virtasi niin viimeisen päälle.

AirFlow toimi hienosti - tahtoo.

+1

BMW airflow kamat on tosi hyvät. Ostin itselleni viime kesänä malagasta airflow housut paikallisen BMW jälleenmyyjän hyllystä 70 prosentin alella. BMW venting machine housut olisi olleet saman hintaiset, mutta myyjä sanoi että niillä voi tulla kylmä suomessa. Suositteli venting machine housuja vain yli 28 -30 asteen lämpötiloihin
 
Mä ostin ekojen helteiden aikaan kokeeksi tommosen mesh-takin. Pirun hyvä se on helteillä, ilma virtaa läpi niin hyvin että kunhan pyörä on yhtään liikkeellä niin ei tule hiki. Suojat siinä on olkapäissä, kyynärpäissä ja selässä. Kaikki suojatkin on rei'itetty ettei nekään hiota. Ainut haittapuoli siinä on, että ainakin mulle tulee kylmä jos lämpötila on alle 20 C. Eli pidemmille reissuille joutuu ottamaan joko sisävuoren tai toisen takin mukaan takaboksiin.

Tommosen takin turvallisuudesta en osaa sanoa mitään. Ei se varmastikaan niin turvallinen ole kuin nahkat tai goret, mutta varmasti t-paitaa turvallisempi.

Kävin ostamassa myös moisen takin ( http://www.eurobiker.fi/mp-tekstiil...hille-sweep-summer-ohut-ajotakki-p-10290.html) Päivän testauksen jälkeen on kyllä sellainen fiilis, että oli ihan nappi ostos. Taisi olla toiseksi viimeinen liikkeessä, joten on vissiin kauppansa tehnyt. Hyvät vahvennetut kohdat oikeilla paikoilla jne, huomattavasti parempi vaihtoehto kuin listalla ollut kevlarhuppari. Ilma virtaa mukavasti läpi eikä hiki valu kokoajan vaikka välillä oli jalassa kalvolliset housutkin. Voin kyllä suositella.
 
Mun mielestä Suomessa kun ajelee niin on ihan sama onko gore tai nahka-asu, koska täällä on (saa kärsiä) pari viikkoa helteistä ajoasujen kuumuus on yhdentekevää. Suomen takia olen ostanut farkut ja nekin rahat meni mielestäni kankkulan kaivoon.

Eri asia jos suunnittelee tosiaan lähtevänsä etelään ajoreissulle pitemmäksi aikaa pahimpaan helle aikaan. Silloin on hyvä olla varmaan jotain kevyttä päällä. Jos oikein kuumasta puhutaan niin, itse olen ainoastaan 300 kuutioisella piaggiolla ajellut heinäkuun kuumuudessa Kreikassa ja silloin oli niin kuuma että jos olisin omalla prätkällä ollut siellä niin en olisi laittanut päälle muutakuin kypärän. Illallakin kymmenen jälkeen oli vielä yli 30°C

Tänä vuonna Italiassa oli +30°C ja hiukan enempi, ja tuli ajeltua shortseissa Gardajärvellä muutaman kilometrin siirtymiä. Pidemmillä on aina ajoasu päällä, kun lähtee pitkälle euroopan reissulle niin saman reissun aikana tulee vilu ja kuuma. Siksi en lähtis minnekkään 3 viikon euroopan reissuille reikäpaita + suojat + nahkat ilman suojia.
Mun mielestä on vaan helpompaa kärsiä hetken sitten kuumuudesta kuin ottaa jotain ihme yhdistelmä palapelejä mukaan, muutenkin moottoripyörässä tila on kuitenkin rajallinen.
 
Mä ostin ekojen helteiden aikaan kokeeksi tommosen mesh-takin. Pirun hyvä se on helteillä, ilma virtaa läpi niin hyvin että kunhan pyörä on yhtään liikkeellä niin ei tule hiki. Suojat siinä on olkapäissä, kyynärpäissä ja selässä. Kaikki suojatkin on rei'itetty ettei nekään hiota. Ainut haittapuoli siinä on, että ainakin mulle tulee kylmä jos lämpötila on alle 20 C. Eli pidemmille reissuille joutuu ottamaan joko sisävuoren tai toisen takin mukaan takaboksiin.
Pari keraa kuumassa ajaneena olen paatynyt seuraavaan ratkaisuun: Mika tahansa tuulen pitava takki/pusero/vastaava. Itsellani ohut biker jacket ilman suojia jonka pistan meshin paale jos tulee vilu. Menee rullalle satulan alle. Housuilla sama juttu. Monta ohutta kerrosta on mielestani parempi kuin yksi 10cm paksu goretoppatakki jossa viela luotiliiviin verrattava sisatakki... :grin:

Ei tarvitse voimistella sisavuoristoja paalle ja pois tien varressa stripaten. Nailla varusteilla ajettu pitkiakin matkoja lammoissa +45 - +6. Kylla, taalla etelassakin on vuoristossa kylma.

Helletta ja pitka matka: sport t-shirt & alushousut, ei puuvillaa. Mesh jacket & pants joissa suojat. Treking shoe style korkeavartinen kenka. Siis kaksi kenkaa, yksi /jalka. Ohut tuulenpitava pusero & housut meshien paale vilulla, on kahden nyrkin kokoinen rulla. Vastaavanlaiset sadeasut sille varalle etta on kylma ja sataa. Pirusti vetta ja suolaista purtavaa. Kylman kelin varalle lammin kerrasto.

Jos on kuuma ja vahan vetta sataa niin se vain virkistaa. Antaa kastua, viilentaa kivasti.
 
Nonniin, taas on vettä virrannut kuukauden noissa asiallisen lämpimissä oloissa, ulkomailla.
Eipä kotimaan keleissäkään ole tainnut valittamista olla, ainakaan lämpöjen suhteen.

Joo... vetimiä on monenlaisia ja ihan yksi lysti itselle millaisissa kukin vetelee, tulpilla vai ilman.
Ainoa mikä tahtoo muissakin yhteyksissä "sylettää", on nykyisin vallalla oleva
"turvallisuushysteria". Nimenomaan hysteria! Miksi "hysteria"?
Siksi että ihmisillä tuntuu enenvässä määrin katoavan "turvallisuuden otsikon alla"
kaikki suhteellisuudentaju ja vanha kunnon... arvoaan jatkuvasti nostava maalaisjärki.

Turvallisuus on erinomainen asia ja allekirjoitan tuon monessa eri asiassa ja yhteydessä
nöyrästi ja vilpittömästi. Tässä ei tosiaan kloppiaikojen "herran haltuun neiti Fortunan sylissä"
meiningin jälkeen enää pyörittäisi suht kuosissa (fyysisesti :p), ellei näin olisi.

Näissä mopohommissa "turvallisuutta" tuntuu olevan monessa asiassa ihan fiksusti
sovellettuna.... ja toisaalta taas aivan uskomattoman paljon.... vaikka seuraavan mukaan järkeillen:D.

Kesäisin moni ihminen kuolee sepallus auki!!!!

Mopoympyröissä asia on absoluuttisesti turvallisuusvastraavan yksioikoisen tulkinnan mukaan niin,
että sepalluksen auki pitäminen TAPPAA!..... TAI AINAKIN VAMMAUTTAA..... PAHASTIKIN!!!!

Todellisuudessa.... oikeissa puitteissa ja oikein suhteutettuna.....

Kysehän tosiaan on siitä, että vedetään järvellä jollassa "vanttipissat" viiden promillen notkeessa....
ilman liivejä...kipataan laidan yli... imaistaan..... (ei porot :D ), vaan vedet keuhkoon ja se oli sitten siinä.

Ihan saman logiikan mukaan "turvallista ajoasua" edustaa helvetin lerppu tixtex, suojat missä sattuu,
miten sattuu.... ja takki + housut tosiaan joka puolelta "auki" jotta ihminen saisi edes hieman tuuletusta.
Siis.... IHAN PERSEESTÄ KOKO TOUHU.... JA SYYYY-VÄL-TÄÄÄÄ!.

Tuolla setillä kun sitten lähdetään vauhdista konttaamaan, ei "läjän" pysähtyessä enää ihan äkkiä
käy selville, kumpi osa oli puettu ylös, kumpi alas..... jos niistä kumpikaan enää on edes päällä :kääk:.

Toisaalta.... sama ihminen saattaa ihan fiksusti ja asiallisesti liputtaa kunnollisen, napakasti istuvan
nahka-asun puolesta.... ja perustella sitä kestävällä materiaalilla ja napakan istuvuuden....
siis VAIN NAPAKAN istuvuuden takia oikeilla paikoilla pysyvillä suojilla. HYVÄ! NÄIN SE MENEE :thumbup:.

Kun jossain eri yhteyksissä sitten "huomauttaa" hieman siitä, että nyt mielipiteen perusteluissa ei
ole havaittavissa edes "blondin logiikkaa", alkaa aivan kosminen mussutus ja vittuilu hymiöistä ja pisteistä.

Näinhän se tahtoo mennä..... kun ei koko "asiaa" joko huomaa... tai sitten ei vaan ego kestä todeta....
että wuiddu.... eihän tässä ollut taas minkäänlaista logiikkaa koko julistuksessa.... SORI :respect:.
Kyllä jokainen vetää vuorollaan välillä niin "läpiä päähänsä", että itseäkin alkaa naurattaa.
Sehän on vaan elämän suola.... mutta sen verran pitää olla ukossa "taakia" ettei sitten enempää
itseään.... vaan toteaa: :WAZAAP:.... tunari nostaa käden pystyyn :;):.
 
Pannaan nyt vielä "aameneksi" hieman siitä, ettei ole tilaa/varaa ottaa reissuun kaikkia mahdollisia
(tarpeellisia) ajovarusteita.

Itsellä on mennyt monen vuoden neljän-viiden viikon euroopanreissut (kesällä)
seuraavalla setillä:

Falcon tukevat "solkimonot" (saappaat)
Spyken napakasti istuvat, korkeavyötäröiset "kevlarit" lonkka+polvisuojilla.
Täys "suojapaita/haarniska" oikean kokoisena ja omalle kropalle sopivana.... siis istuvana.
Päälle harva crossipaita
Asialliset ajohanskat
Hyvin tuulettuva kypärä... esim. Neotec tms.

Mitäs muuta?

Nessin nahkarotsista poistettu sen omat suojat (kun on kokohaarniska jo olemassa) ja
ja tämä sitten niskaan "välikelillä".

Farkkujen alle menee sovinnolla vielä pitkät kalsarit, joten "alakerralla" pärjää vielä hyvin kympin huitteissa
ja jonkin passon vielä viileämmässäkin.

Haarniska/crossipaidan kanssa (alle) voi halutessaan laittaa muutoinkin mukana kulkevan
pitkähihaisen poolon... teepaidan tilalle tai lisäksi.
Mukana kulkee myös muuna käyttövaatteena hieman ohuempi Windstopper Fleece....
jonka voi taas heittää vaikka crossipaidan alle siihen haarniskan päälle... tai sitten
haarniskan alle jos se on "kituisempi" kooltaan se Fleece.

Kuuman kelin hanskat + mukana paksummat gorehanskat.
Spyken "kumiukko" riittävän isona kokona, jotta on helppo nopeasti vetäistä niskaan
se siitä kuminauhojen alta "takapenkiltä" tai josta niiltä main.
Toisena vaihtoehtona on tietty monikäyttöinen, laadukas kaksiosainen "goretakki+housut"
ihan pelkkänä "sadekuoriversiona".... koska moinen menee vielä puoleen tilaan perinteisen
kumiukon vaatimasta tilasta.... joka sekään ei ole kummoinen kunnolla pakattuna.

Nyt ei vaan pysty tavoittamaan sitä.... että matkassa pitäisi olla joka keliin toimivaa eri vermettä
pakettiautollisen verran... ja saman verran rahaa niiden hankkimiseen.....
vaikka matkaa Suomesta pohjoisen Saksan "miinakenttien" läpi Välimeren ilmastoon.

Noilla pysyy kesäreissuilla kuivana, lämpimänä, "freeshinä" ihan oikeissakin helteissä......
ja kun tuolla sitten päivästä/viikosta toiseen pyörii/ajaa/pysähtelee/pyörii... jne pitkiä
päiviä 30-40 lämmöissä, homma toimii aika kivasti.... ja varustusta voi säätää
pysähdysten pituuden mukaan.

Se on sitten toinen juttu jos elämän tarkoitus on mennä "alpeille kastumaan ja palelemaan" +
siihen väliin vielä silloin tällöin 30+ löylyt.

Jos taas lähtökohta on se, että ajellaan hienoissa keleissä, hienoilla ja lähes tyhjillä teillä viikkotolkulla.....
ja koko reissussa ehkä joutuu 2-4 päivänä johonkin kuuroon.... tilanne on hieman toinen.

"Monikäyttöisyys" (koko reissussa) ja "kerrospukeutuminen" on avainjuttuja reissupukeutumisessa....
muutenkin kun mopoilussa.
Matkan kohteen ja suunnan vaatimukset voi myös halutessaan/ymmärtäessään huomioida yleensä pienellä
hoohoilulla.
Scandit/Alpit/Pohjoinen tahtoo olla tosin aika haastavia.
Mistään ei ole mihinkään aikaan vuodesta mitään takeita.... ja vaihtoehdot liikkuvat usein
monienkin päivien ajan akselilla vaakaräntä - 30+ paistetta:kääk:.

Tuolla euroopan reissuilla taas "open road" taktiikka... eli vara muuttaa reilustikin
suuntaa ja sijaintia kelien/ennusteiden mukaan on varsin mukava.
Majoitukset järjestyvät pienissä puitteissa AINA.... kysyvälle vastataan ja koputtavalle avataan :D.

Esim. 2013 oli "hajatelmana" valloittaa Pyrennit.... mutta kuinkas kävikään?
Grenoblen nurkilla näytti Pyrennien ja sen seudun Ranskan kelitiennusteet monsuuneineen ja
tornaadoineen sellaisilta, että siitä himps-hamps..... Toscanan lämpöön ja aurinkoon..... hienoille ja
tyhjille mutkamäkiteille ajelemaan..... ja sitten kotimatka "Alpenmeister" testialueen kautta
Ranskanherkkuja ahmien.

Tänä vuonna sitten kelit natsas Pyrenneillä.... ja kokemukset oli hienoja.
Naurettavan halpa hintataso oli myös hieno kokemus siellä Epsanian puolen rinteillä.

Nyt vähän "lähti lapasesta":D.... mutta joku löysä side ehkä hellekeliin ja varustukseen tuossakin :;): ehkä.
 
Olipa taas mahtavaa mopoilla reilu 100km normifarkuissa, t-paidassa ja avokypärä+aurinkolasit päässä. Lähes täydellinen ajokeli siis. Saa mopoilu tuotettua ihan reilun napsahduksen lisää mielihyvää kun ei tartte hypätä panssarihaarniskaan.
Toki ei tule vedettyä polvi maassa kun ei ole haarniskaa päällä, vaan noin nopeusrajoitusten mukaan mennään.

Kahvilaan kun pysähtyi niin suurin osa mopoilijoista oli suomalaisen samankaltaisuuden nimissä pukeutunut mustaan panssarigoreen, ja näytti olevan ihan lämmin.
Osa menee varmaan vielä illalla sama mopotakki päällä lavatansseihin.

Jos sateella/kylmällä on syytä lähteä ulkoilemaan, silloin gorea tms.päälle. Jos lähetään mutkia vääntäämään niin suojat päälle. Jos reissuun mennään, kamat päälle. Jos riskejä halutaan välttää tai minimoida, silloin peltikuori ympärille ja ratti käteen.

Jokainen tietysti huolehtii omasta hyvinvoinnistaan enkä siis ole tuomitsemassa ketään. Tietenkin tiedostan riskit kun vetelen t-paidassa eikä siitä kenenkään tarvitse tulla valistamaan.
IMO
 
tällä pipolla on ajettu tämä kesä mm. norjassa 2 viikoa sitten narvikin yläpuolella lämpötila oli kokoajan +28-+30 ja pysy lanttu viileenä kun avas kattoluukun eikä pahemmin suhissut pystyttiin pitään intercom yhteCaberg Ego Helmet - YouTubeyttä 4 pyörän kimpassa koko ajan ja kahdella meistä oli KO. cabergin egot suosittelen .Caberg Ego Helmet - YouTube
 
Aiemmin mainittu aluspaidan kastelu oli aika hyä vinkki iltapäivän pahimpaan helteeseen.
Huoltoasemalla käsisuihkulla kaula-aukosta vettä sisään. Tunnin päästä paita oli 99% kuiva, joten kosteus (lämpö) poistuu nahkapuvun alta:thumbup:
 
Kalsareiden kastelu olis helpompi toteuttaa, eipä ole sitä ehdotettu...mutta sitä kai enemmän suositaan kylmillä keleillä.
 
Olipa taas mahtavaa mopoilla reilu 100km normifarkuissa, t-paidassa ja avokypärä+aurinkolasit päässä. Lähes täydellinen ajokeli siis. Saa mopoilu tuotettua ihan reilun napsahduksen lisää mielihyvää kun ei tartte hypätä panssarihaarniskaan.
Toki ei tule vedettyä polvi maassa kun ei ole haarniskaa päällä, vaan noin nopeusrajoitusten mukaan mennään.

Kahvilaan kun pysähtyi niin suurin osa mopoilijoista oli suomalaisen samankaltaisuuden nimissä pukeutunut mustaan panssarigoreen, ja näytti olevan ihan lämmin.
Osa menee varmaan vielä illalla sama mopotakki päällä lavatansseihin.

Jos sateella/kylmällä on syytä lähteä ulkoilemaan, silloin gorea tms.päälle. Jos lähetään mutkia vääntäämään niin suojat päälle. Jos reissuun mennään, kamat päälle. Jos riskejä halutaan välttää tai minimoida, silloin peltikuori ympärille ja ratti käteen.

Jokainen tietysti huolehtii omasta hyvinvoinnistaan enkä siis ole tuomitsemassa ketään. Tietenkin tiedostan riskit kun vetelen t-paidassa eikä siitä kenenkään tarvitse tulla valistamaan.
IMO

Näitähän on tullut myös tuumailtua, kun tuntuu tuo ilman ajovarusteita ajelu olevan kovasti paheksuttavaa. Mutta eipä niitä näe mopopojillakaan, ja kyllähän nahka saattaa kärsiä jos fillarillakin vetää lipat alamäessä sigman näyttäessä päälle viidenkympin nopeuksia. Ja totuuden nimissä paljon näkee shortsit&t-paita prätkäilijöitä ainakin kaupungilla. No, oma pyörä on seissyt kohta viikon, oli vähän goretexit kosteat viime ajorupeaman jälkeen. Eikä se seisoskelu asfaltointityömaan valoissa ainakaan parantanut asiaa. Kotilossa on ainakin ilmastointi... :blink:
 
Jos sateella/kylmällä on syytä lähteä ulkoilemaan, silloin gorea tms.päälle. Jos lähetään mutkia vääntäämään niin suojat päälle. Jos reissuun mennään, kamat päälle. Jos riskejä halutaan välttää tai minimoida, silloin peltikuori ympärille ja ratti käteen.

Jokainen tietysti huolehtii omasta hyvinvoinnistaan enkä siis ole tuomitsemassa ketään. Tietenkin tiedostan riskit kun vetelen t-paidassa eikä siitä kenenkään tarvitse tulla valistamaan.
IMO

Allekirjoitan tän täysin, jokainen päättäköön itse mitä laittaa päälleen, koska loppujenlopuksi, itsehän me olemme vastuussa omasta hyvinvoinnista.
Lisäksi, ajotamineilla (tai niideen puutteella) ei riskeeraa muita :p

Itse vedin eilen pienen 40km lenkin, farkut, huppari, ajohanskat, ajobootsit ja kypärä setillä.
Ei tulis mieleenkää vetää gorea niskaan näillä helteillä.
Lisäksi, tuo ajoreitti oli pääosin 60km/h aluetta, joka sisälsi muutaman kilometrin 80km/h nopeusrajoituksia.

Jos tulee pidemmälle reissulle lähdettyä monia satoja kilsoja rullaamaan, niin sitten kyllä menee panssarit niskaan jo pelkästään nopeuksien takia. (sekä harvemmin noilla isoilla teillä tarvii valoihin pysähtyä hikoilemaan) :cruising:
 
Näitä juttuja silmäillessä tuli mieleen näkemäni tapaus muutaman vuoden takaa. Pariskunta kaatui Wingillä lähes kävelyvauhdista, varustuksena heillä oli shortsit, T-paidat ja sandaalit - ja piti käydä vaan lähikaupassa.. Oikeastaan uskomattoman pahannäköistä jälkeä, molemmilla meni varpaanpäitä myöten rikki suurinpiirtein kaikki paikat, joiden voi vaan kuvitella katuun osuvan..
Tuon tapauksen muistelu auttaa kummasti omaan pukeutumiseen - tuppaa muistelut vaan näillä keleillä unohtumaan :thumbup:
 
ite ostin just HANXin ajo housut (HANX Dennis) mistä saa vetskarilla lahkeet irti polvien alapuolelta, silti housuihin jää vielä polvi- ja lonkkasuojat mitkä saa näppärästi pois jos alkaa taukopaikalla hiostamaan... noihin pöksyhin oon ollu kyllä tyytyväinen... sit pitäis löytää enää semmonen takki mikä ei oikeesti hiostais, yks vaihtoehtohan olis tietty käyttää nykyinen nahkatakki suutarilla ja suurennuttais/lisäis ilma aukkoja
 
Näitä juttuja silmäillessä tuli mieleen näkemäni tapaus muutaman vuoden takaa. Pariskunta kaatui Wingillä lähes kävelyvauhdista, varustuksena heillä oli shortsit, T-paidat ja sandaalit - ja piti käydä vaan lähikaupassa.. Oikeastaan uskomattoman pahannäköistä jälkeä, molemmilla meni varpaanpäitä myöten rikki suurinpiirtein kaikki paikat, joiden voi vaan kuvitella katuun osuvan..
Tuon tapauksen muistelu auttaa kummasti omaan pukeutumiseen - tuppaa muistelut vaan näillä keleillä unohtumaan :thumbup:

Toinen, ehkä parempi vaihtoehto on hankkia sellainen laiva, ettei 15 asteen kallistuma vielä kaada koko laitetta.
 
Ihan näin keltanokka motoristina niin juuri hiljaisessa vauhdissa on omat kömmähdykset sattuneet,onneksi vain mopoon tuli pieniä naarmuja:right:
 
Ihan näin keltanokka motoristina niin juuri hiljaisessa vauhdissa on omat kömmähdykset sattuneet,onneksi vain mopoon tuli pieniä naarmuja:right:

Sama täällä, oman kaadon jälkeen aina vermeet päällä vaikka olis millainen tropiikki. Nyt jäi tix tex housuihin vasempaan polveen pieni jälki, itse polveen ei tullut mitään. En uskalla miettiä mitä kaikkia paikkoja olis mennyt rikki jos olis ollut t-paita ja shortsit päällä. Tix texien alla mulla Rukan tai HH:n tekninen alusasu. Nämä toimivat suhteellisen hyvin nyt.
 
Allekirjoitan tän täysin, jokainen päättäköön itse mitä laittaa päälleen, koska loppujenlopuksi, itsehän me olemme vastuussa omasta hyvinvoinnista.
Lisäksi, ajotamineilla (tai niideen puutteella) ei riskeeraa muita :p

Itse vedin eilen pienen 40km lenkin, farkut, huppari, ajohanskat, ajobootsit ja kypärä setillä.
Ei tulis mieleenkää vetää gorea niskaan näillä helteillä.
Lisäksi, tuo ajoreitti oli pääosin 60km/h aluetta, joka sisälsi muutaman kilometrin 80km/h nopeusrajoituksia.

Jos tulee pidemmälle reissulle lähdettyä monia satoja kilsoja rullaamaan, niin sitten kyllä menee panssarit niskaan jo pelkästään nopeuksien takia. (sekä harvemmin noilla isoilla teillä tarvii valoihin pysähtyä hikoilemaan) :cruising:

Jokainen luonnollisesti vastaa omasta turvallisuudestaan ja on vapaa ajamaan haluamassaan varustuksessa lain suomissa puitteissa. Itse koen että suhteessa suurin hyöty ajovarusteista saadaan juuri pienemmissä nopeuksissa. Ei varusteista tietenkään ole haittaa missään nopeuksissa mutta pieni kaato varusteet päällä ei välttämättä johda mihinkään seuraamuksiin. Itse kaaduin neljästäkympistä pari viikkoa sitten nahat + muut rensselit päällä eikä käynyt mitään. Farkuissa ja t-paidassa tuskin pystyisin vielä kunnolla istumaan kun lonkka ja perse olis täynnä sepeliä.

Mutta kuten sanottu jokainen saa tehdä niin kuin itsellä hyvältä tuntuu.
 
Ootteko kokeilleet niitä viilentäviä liivejä? Eli liiviin imeytetään vettä ja haihtuu sitten pois ja viilentää kroppaa. Vähän jalostuneempi muoto tuosta "käsisuihkulla vettä kaula-aukosta sisään".
 
Back
Ylös