• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Kypärää uusimassa.

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja mika69
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Itse en ole vakuuttunut tuosta aurinkovisiiristä vaikka kelkkapotasta sellainen löytyykin.

Makuasioita. Mä taas pidän aurinkovisiiriä ehdottomasti hyvänä keksintönä.

Mitä painoon tulee, niin normaalissa tiekäytössä mielestäni aerodynamiikka ja kypärän painopiste ovat ne jolla on merkitystä, ei parilla sadalla grammalla. Kevytkin potta voi olla raskas käyttää jos se ottaa rajusti tuulta tai kampeaa niskaa koko ajan joko eteen tai taakse.

Näinhän se on ja ainakin ym. Rebel tuntui liikkeessä kokeiltuna olevan varsin hyvin balanssissa painoonsa nähden, joten ei tuntunut kovin raskaalta päässä.

Paha vaan mennä sanomaan miltä tuntuu ajossa, jos ei pääse testaamaan. :pissed:
 
Samoin tuntuu tuo X-lite x-702 erinomaiselta nakupyörän seljässä. Ei tunnu 150km/h siivutkaan semmoselta vatkaukselta kuin ennen. Jonkun mainitsemat aerodynaamiset ominaisuudet ja istuvuus siis merkkaavat paljon. Kypärä istuu erinomaisesti kuuppaan, ja on hiljaisempi ilman tulppiakin verrattuna vanhaan Nolaniin. Voin suositella jos kypärä muuten tuntuu päässä hyvältä.

Mopo siis 1250A Bandit, kuski 185cm.
 
Nyt itsellä on Arain Axcess, joka on kyllä hyvä kypärä, varmasti pesee Banditin, mutta noihin cafe pyörittelyihin ajattelin sellasta Banditin XXR tyylistä. Arainkin kanssa käytän tulppia kun pidempää lenkkiä vedän, joten se ei ole ongelma.
Missäköhän Tampereen suunnalla sellasta vois tyypätä ? Täällä Jyväskylässä sellasta ei ole.

Olis tarkotus maanantaina siellä pyörähtää. Jos joku tietää, niin kiitti etukäteen infosta :jpstyle:

Banditin XXR tuli sit hommattua. Saksasta tuli muutamassa päivässä kunhan maksun oli hoitanut.
Kuten tossa aiemmin olikin mainittu vähän kokemuksia, niin voin niitä nyt itse vahvistella kans.
Kypärä istuu kyllä hyvin päähän, eikä toi kapea visiiri aiheuta niin paljon "postiluukun" tunnetta kun etukäteen luulin. Satasen vaiheilla alkaa aika pölinä sisällä, minkä takia ei ehkä euroopan reissua heittäis tämä päässä.
Aurinkolasit ja normi kaukoputket menee helposti sisään.
Hankin tän ihan kulmapyörittelyihin, johon se kyllä ulkonäkönsä puolesta kelpaa oikein hyvin. :jpstyle:
 
Nyt on kuukauden verran kokeiltu ja todettu että ei toi crossikypärä oikein sovi kylä pyörähtelyjä pitemmille matkoille/ moottoritielle.
Kävin kokeilemassa muutamaa umpikypärää ja mukavimmalta tuntui X-lite 702 joten kysyisin nyt mitä muita vastaavan tyyppisiä kypäriä kannattaa käydä sovittamassa ja missä, ennen kun teen osto päätöksen.

Hups. Unohtui järvenpää tuusula seudulla vaikutan joten isollekirkollekin pääsee nopeasti.
 
Viimeksi muokattu:
Schuberth oli tietääkseni ensimmäinen, jolla oli toi integroitu aurinkovisiiri, joka myös tuosta 702:sta löytyy. Ja ainakin itselle Schuberth istuu huomattavasti mukavammin kuin x-lite. Jälkimmäisen hinta tosin olis miellyttänyt enemmän :no:

No, ensi keväänä sitten uudella suubertilla, jos vaikka pukki tois...:thumbup:

Ja missä vois käydä kokeilemassa? Riippuu missä asut.
 
Uuden kypärän hankinta edessä. Vanha C3 alkaa olemaan joo niin kulunut sekä meteli visiirin takana on liian kova. Harkinnassa ollut X-Lite X402Gt, joka nyt näyttää olevan Stormilla halvennuksessakin. Nopeasti katsoen en tuossa muuta huonoa huomannut kuin DD-lukon.

Onkos moisesta potasta jotain käyttökokemuksia?
 
Joku oli lähes vuosi sitten Shark Speeed-R:n ostanut? Onko muilla kokemuksia ko. kypärästä? Joo, varmasti Shoein GT Air on parempi, mutta hintaakin lähes tuplat :grin:
 
TR152L.jpg


Saas nähdä miltä Airoh TR1 tuntuu kun kotia tulee. Piti lähettää takasin kun arvioin pääni koon väärin. En varmaan malta ikinä ottaa leukapalaa irti kun näyttää niin hyvältä sen kanssa. Jaa miksi ostin? -62% hinta, komea ulkonäkö, aurinkovisiiri. Vähän tuo pieni koko jota sovitin tuntui natisevalta, mutta ei se mitään. Kypärän paino tippuu edelliseen umpikypärään verrattuna 200 grammaa niin kelpaa pyöritellä päätä.

Edit: Ei vituta ei. Kypärä tuli kotiin. Sovittelin sitä ja päätin kokeilla leukaosan irroitusta... Kräts. Rikoin sit leukaosan kiinnitysmuovin kiinnitykset.

Edit2: parempi kuin uusi. Läpipultit vetäsin tuohon.
_smaller.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Shoei NXR heti kun on kaupassa.

Oma NXR kotiutui eilen, suosittelen. Korvaa hyvinpalvelleen XR-1000:n, siihen verrattuna on sanottava että kyllä se kehitys vaan kehittyy. Sopivuus omaan kuulaan ehkä jopa parempi, myös skegge mahtuu sisään, silti napakampi "ote" (vaikka voi tietty olla uutuudenjäykkä). Edes poskipaloja ei tarvi alkaa vaihtamaan, mikä on yleensä mulla ensimmäinen toimenpide (kaali on ilmeisesti hehkulampun muotoinen, päältä iso mutta posket sisässä).
 
Oma NXR kotiutui eilen, suosittelen. Korvaa hyvinpalvelleen XR-1000:n, siihen verrattuna on sanottava että kyllä se kehitys vaan kehittyy. Sopivuus omaan kuulaan ehkä jopa parempi, myös skegge mahtuu sisään, silti napakampi "ote" (vaikka voi tietty olla uutuudenjäykkä). Edes poskipaloja ei tarvi alkaa vaihtamaan, mikä on yleensä mulla ensimmäinen toimenpide (kaali on ilmeisesti hehkulampun muotoinen, päältä iso mutta posket sisässä).

Joo kävin sovittamassa ja tilattiin oikea koko kun ei ollut hyllyssä sillä graffoilla minkä halusin. Istui täydellisesti sellaisenaan. Ei tarvi vaihtaa paloja mullakaan.
 
Caberg Tourmax ?
Itsellä myös kypärän uusiminen ajankohtaista. Onko ko. Caberg-kypärästä kokemuksia? Seuraavaan kypärään olisi toivomuslistalla lippa sekä "aurinko visiiri (?)". Tuossa olisi vielä lisänä avattavuus..
 
mulla avattava cabergin justissomo gt, hyvin toimii ja aurinkolippa löytyy.
netistä kun katsoo sharpin kypärätestit niin huomaa että caberg on turvallinen merkki,
monet suomessa hyvän maineen saaneet on saaneet huonompia tuloksia vaikka ovat kolme kertaa kalliimpia.
 
Hyvä juttu. Valitettavasti täällä pirkanmaalla ei näyttäisi (googlen mukaan; Kouvola, Turku) olevan jälleenmyyjää... Pitää katsoa sovitus jonkin muun reissun yhteyteen. Esitteen mukaan kyllä ilmataskusysteemi mikä ilmeisesti mahdollistaa hienosäädön. Hintaluokka kyllä omaan budjettiin sopiva.
Ilmeisesti tuosta lipasta ei "katu käytössä / maantiellä" ole kauheasti haittaa kun ovat yleistyneet..
 
itse sovitin cabergin potan, eri malli tosin, ja tilasin justissimon fc motosta. aurinkolippaa en käytä ollenkaan, mulle ei muuten passaa normi aurinkolasitkaan.
 
kun katsoo sharpin kypärätestit niin huomaa että caberg on turvallinen merkki,
monet suomessa hyvän maineen saaneet on saaneet huonompia tuloksia vaikka ovat kolme kertaa kalliimpia.

Yllättävän "huonoja" tuloksia on esim GT-Air ja Schubertin S2 :O
Pitää muistaa kaatuessa ettei turhaan paukuta noita ohimoita asvalttiin, takaraivolla ja otsalla vaan kovat kontaktit :crash:
 
Back
Ylös