Lichtensten

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Pezku
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Pezku

New member
Olemme ensi kesänä matkalla Espanjaan ja Lichtenstein (on muuten vaikea kirjoittaa) olisi melkein matkan varrella.

Onko kyseisessä kääpiövaltiossa nähtävää?

Vai kannattaako ajaa suorinta reittiä?
 
Valitettavasti en Lichtensteinissa ole päässyt käymään, mutta tuohon kysymykseesi vastaan silti
biggrin.gif


Mulla ainakin on periaate, että mielenkiintoisten paikkojen lisäksi on kiva kartuttaa listaa maista joissa on päässyt käymään. Eli itse en ainakaan ohi ajaisi, vaan ainakin lounaan verran istahtaisin johonkin paikalliseen katukuppilaan.
 
Se on mullakin kyllä mielessä, että sais listaan lisättyä yhden maan lisää. Mutta listalta uupuu mm. Monaco ja Andorra jotka olisi tällä reissulla kerättävä. Enkä tiedä ehtiikö nämä kaikki kolme uutta maata keräämään?
 
Turha rakentaa liikaa kiirettä lomareissulle, tee matka niin, että jotain uutta osuu kohdalle ja pidä hauskaa pysähdyspaikoissa. Siinähän ne eväät hyvään lomaan on. Ja tuo sama kyllä pätee ihan jokaiselle, ei ne jatkuvat pikataipaleet ja pitkät siirtymät niin herkkua ole ja varsinkaan niissä ei mitään uutta näe eikä koe.
 
Pari kertaa käynyt, en ainakaan muista mitään erikoista.
Postimerkithä noissa kääpiövaltioissa ovat keräilykamaa, joten jos on filatelisti kavereita niin kirjettä peliin vaan.
Ja muistakaa hiljentää, voipi meinaan ajaa huomaamatta läpi.
biggrin.gif
 
En tiedä mistä Epsanjaan olet(te) menossa, mutta ilmeisesti Alppien itäpuolelta? Olen itse lähdössä Gib Ranttalille ja siellä Epsanjan ja Franskan välissä on Andorra - ÓLE . Se olisi tarkoitus katsastaa.
Ajateltiin mennä alas kartan osoittamaa reittiä
http://www.pcuf.fi/~mattir/fillari/meno.jpg
Takaisin sitten Andorran läpi ja pitkin rantoja Sveitsin kautta, mutta sitä ei ole vielä plänätty.
Me suunnitellaan lähtöä 13.8 Helsinskistä tai Turuust, mistä nyt sitten vaan pääsee. Tuskin Balttian lävitse kuitenkaan - sen verran kiertääpi - tuskin siinä muuten mitään vikaa olisi.
sport05.gif
 
Se on mullakin kyllä mielessä, että sais listaan lisättyä yhden maan lisää. Mutta listalta uupuu mm. Monaco ja Andorra jotka olisi tällä reissulla kerättävä. Enkä tiedä ehtiikö nämä kaikki kolme uutta maata keräämään?
On toi Lichtenstein aivan käymisen arvoinen paikka joskus siel parituntia ollu en sen enempää....kun meinaat andorra kans käydä eikä siellä mene päivää enempää aika pieni paikka sekin tosin katseltavaa varmaan riittää enempikin kuin yhdeksi päiväksi,itse siellä joskus päivän viettänyt ja aika meni siivellä...tosin varmaan eniten katseltavaa Monacossa mutta tosin se on kallein noista paikoista
033102beer_1_prv.gif
033102beer_1_prv.gif
 
Viime kesänä ajoin liehtenstenin läpi ja milelestäni paikka oli uninen pikkupaikka.
Läheltä ajaessa siellä kannataa kyllä käydä, mutta sen takia ei kyllä kannata pitempää mutkaa tehdä. Jos sinne suunnalle "eksyy" niin saksan puolella lindaussa kannataa pysähtyä.
 
Viime kesänä tulin kaverin kanssa Sveitsistä Lichtensteinin kautta Itävaltaan. Lähdettiin aamulla Italiasta ja Vaduziin joskus kello 16:00. Maa ei säväyttänyt mutta käsittämätön hintataso jäi mieleen. Menttin mäkkiin syömään siinä toivossa että on halpaa. 2x Bigmac ateria maksoi 16 euroa eikä saanut 20 eurosta takas kuin jotain paikallista monopolirahaa. No näillä jämärahoilla suunnattiin paikalliseen alepa/Lidl/spar/whatever kauppaan ja ostettiin 3 litraa kaljaa että ei tarvitsisi heittää rahat mäkeen.
Ajettiin sitten yöksi Itävaltaan ja juotiin kaljat siellä.

Siistihän se mesta on mutta Itävaltaan verrattuna niin ei juurikaan mitään nähtävää.

ps. on sitä nykyään niin laiska että ei jaksa vaihtaa valuuttaa kun tulee toiseen maahan. ehkä pitäisi korjata asennetta vähän.
 
Vaduzin linna, kansallismuseo, taidekokoelmat, postimerkkimuseo ja maisemat ovat katsomisen arvoiset
 
Olemme ensi kesänä matkalla Espanjaan ja Lichtenstein (on muuten vaikea kirjoittaa) olisi melkein matkan varrella.

Onko kyseisessä kääpiövaltiossa nähtävää?

Vai kannattaako ajaa suorinta reittiä?
Terve!
biggrin.gif
Toissa kesänä takaisin tullessamme koukkasimme Liechtenteinissa pikaisesti.
confused_orig.gif
Oli vähän sateinen päivä joten teimme sen verran lenkkiä, että voi sanoa maassa käyneensä.
Kaunista seutua kuten siinä ympäristössäkin. Mielestäni kyllä kannatta tutustua maahan jos kerran sielläpäin on.
cool.gif

kotka
033102beer_1_prv.gif
 
En tiedä mistä Epsanjaan olet(te) menossa, mutta ilmeisesti Alppien itäpuolelta? Olen itse lähdössä Gib Ranttalille ja siellä Epsanjan ja Franskan välissä on Andorra - ÓLE . Se olisi tarkoitus katsastaa.
Terve  
biggrin.gif
Hieno reitti. Haluaisin mainostaa pikkuisen sitä Andorraa. Kävimme siellä viime kesänä.
thumbs-up.gif
Jo matka pääkaupunkiin Valle de Andorraan oli huima. Perpignanista Ranskasta kun poikkesimme Andorraan vievälle tielle, emme tienneet, mitä oli odotettavissa. Tie oli alussa leveää ja suoraa, mutta kapeni melko pian ja sitten rupesi tulemaan Pyreneiden alpit. Kyllä customi ja customisti sai vääntää niissä maisemissa oikein kunnolla, hiki tuli nahkavehkeissä pintaan!!
cool.gif

En sano tätä negatiivisessa mielessä, päin vastoin. Maisemat olivat huimat, tiet mutkista huolimatta hyvät. Motoristeja oli tosi paljon.
wink.gif
Suosittelen kuitenkin oman kokemukseni perusteella, että kannattaa yöpyä ja palautua ettei tulisi väsyneenä ajamisen ongelmia ja että niistä huikeista maisemsta voisi nauttia myös seuraavana päivänä.
kynttila.gif

p.s. Kun olette etelä Espanjassa, kannattaa käydä  myös Granadassa.
thumbs-up.gif
Se on hieno kaupunki, etenkin siellä sijaitseva Alhambra, maurilainen palatsi.
Hyvää matkaa!  
buttrock.gif

kotka
 
Olen itse lähdössä Gib Ranttalille ja siellä Epsanjan ja Franskan välissä on Andorra - ÓLE . Se olisi tarkoitus katsastaa.
Ajateltiin mennä alas kartan osoittamaa reittiä
http://www.pcuf.fi/~mattir/fillari/meno.jpg
Takaisin sitten Andorran läpi ja pitkin rantoja Sveitsin kautta, mutta sitä ei ole vielä plänätty.

sport05.gif
Itse aiheen sivuttaen tuosta epsanjasta ja Andorrasta...
Olin syksyllä ajelemassa tuollapäin ja pari paikkaa jäi mieleen...
Reitti oli sama menomatkalla Burgosiin saakka josta mentiin Portoon ja sieltä Portugalia alas saakka ja sieltä aurinkorannikkoa mukaillen ylöspäin.
Fuengirolasta Almeriaan päin alkoi tulla kivoja pätkiä ja jossain siellä Cartagenan kohdalla oli kans tosi kivoja...  Alicantesta hieman pohjoiseen oli Calpe niminen kylä jossa voisin käydä nurkissa ajelemassa vaikka uudestaankin.. Valencian jälkeen käännyin länteenpäin ja menin vanhaan kylään nimeltä Morella (kiva) josta sitten jatkoin pohjoiseen ja Andorran kautta Sveitsiin ja Saksaan... oli hieno reissu vaikka Saksassa meinasikin jäätyä.. Hyviä vinkkejä tuli sivustosta http://www.btinternet.com/~ultrablade/index.html  
sport05.gif
 
Back
Ylös