Louis Hamburg-Hammerbrook Gigastore on tuttu tältä ja edelliseltä kesältä. Itse Louis ei oikein näy tuon 75-tien varteen, mutta Mersu-liikkeen jos kanvan varrelta löytää on oikeassa paikassa. Mersun kulmalta siis kääntyy, nimim. ensimmäisellä kerralla ajoin ohi.
Parkkitilaa löytyy kadunvarresta ja takapihalta, josta löytyy myös jonkin sortin prätkävarustekirppis. Vieressä myös
Yamaha-huolto. Hyvin tuolla on myymälätilaa kahdessa kerroksessa, löytyy pottia ja hanskoja kokeiltavaksi ja hyvä määrä väliasuja, kaulureita sekä kiva määrä huoltoroinaa yläkerrasta. Ns. kaikkea tarpeellista teltoista OC-sumuttimiin. Ovat vanhan moottoripyörän ympärille rakentaneet pienen "tuulitunnelinkin", jossa testailla kypärän suhinaa.
Kypärät ja hanskat saa eteisen kolikkopantillisiin säilytyskaappeihin, kahvitarjoilu löytyy eteisestä sekä paineilmaa jalkakäytävältä. Yksi vessakin löytyy myymälän perältä, avain vain pitää kysyä henkilökunnalta. Jos jossain Louiksella aikoo poiketa, niin tuo tuskin on huonoimpia.
Edit:
Muistuipa mieleen, että tuosta kortteli etelään on Dainese D-store, sekä pohjoisessa 75- ja 5-teiden mutkassa (kanavan pohjoispäässä valtavan lasipalatsin lähellä) on Google Mapsin mukaan lähes samassa korttelissa mm. Hein Gericke-motovarustekauppa, Polo Motorradstore, Motorradbekleidung PROFIL sekä SFS-Helmstudio (kypäräkauppa ihan 75-tien varressa, muistaakseni Arain ja Shoein lätkät ikkunassa). Keskeisellä paikalla siis, luulisi löytyvän monen merkkistä varustetta.