• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

M1800 r

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Ghostos
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Ja juuri tuohon nykimis vaivaan menin apua hakemaan???
Enkä penkkiä kyselemään.

Oon kyllä jutuista ja kirjoituksista päässyt siihen käsitykseen että penkki on oiva apuväline säätöjen tarkastuksessa.

Oonko sitten tajunnut väärin???
En nyt osaa edelleenkään  muuten tota espoon kommenttia ajatella , kuin ettei siellä ole ihan pätevää kaveria tohon hommaan. Penkki on tietysti silloin hyvä. Se säätö vaatii  asentajaltakin jotain.
"Käppyrä" jonka penkityksessä saa on tietysti teknillinen todiste tehdystä työstä.
Commanderi on tietysti vaihtoehto. Ohjelmat siihenkin sit pitää latailla ja jne. Kuinka vaikeeta se on , en osaa sanoa ku ilman olen pärjännyt.
Niin , vai lataavatko espoossa ohjelman ja muualla säätö?
 
Voi olla että "osaaja" oli lomalla mene ja tiedä.

Mutta kävin dyno-might liikkeessä siellä tuntui olevan homma hanskassa PC:tä suositteli saadaan kuulemma varmemmin säädöt kohdilleen (ei tarkka lainaus, selitti ummet ja lammet varmaan tärkeitä sanoja joista en juurikaan tajunnut mitään)

Aika varattu torstaiksi katsotaan kuinka äijän käy.

Pääasia että nykiminen loppuu ja sen kaveri lupasi...

Suositteli lisäksi tehoputkia, sanoin että vaihdan putket sitten kun löytyy valmis putkisto yhdellä putkella, niin saadaan taka jalkatapit laskettua putken verran alemmas.

Tähän kaveri sanoi että putken vaihdon jälkeen tarviin uudet säädöt, mutta orkkis putkillakin nykiminen loppuu.
 
Kerro kuinka kävi. Todennäköisesti nykiminen loppuu.
Pitää paikkansa , että putken vaihdon jälkeen säätö on taas edessä.
 
Kuinka pahaa se nykiminen on muilla vakiovehkeillä ollut? Oma yksilö ei varsinaisesti nyi, mutta etenkin 3 vaihteella n. 40-60km/h vauhdeissa havaitsee juuri ja juuri ettei etene täysin tasaisesti. Ei siis varsinaisesti edes haittaa enää näin vajaan 5tkm jälkeen. Nelosella 60km/h meneekin sitten silkinpehmeästi. (Meinaan vaan, että itse en aio säädättää ellen sitten innostu vaihtamaan putkia tms. myös samalla kertaa.)
 
Kun "kampe" nykii , niin sen huomaa todella selvästi
bawling.gif
. Sulla taitaa asiat olla ok
062802jumpie_prv.gif
 
Kuinka pahaa se nykiminen on muilla vakiovehkeillä ollut?

Kun sen nyt noin kysyt, ei se ainakaan mulla niin paha oo etteikö sen kanssa pystyis elämään.

Mutta se että 2 ja 3 vaihteella kone "kehräisi" yhtä tasaisesti kuin 4 ja 5 vaihteella on tavoittelemisen arvoista ja mielestäni sitä kannattaa yrittää.

Tää varmaan on tällästä pilkun viilaamista.

Mikä on orggis ja tehoputken "ero" voisiko joku tietävä kertoa niin että maallikko ymmärtää.
 
Mikä on orggis ja tehoputken "ero" voisiko joku tietävä kertoa niin että maallikko ymmärtää.
Maallikko selittää:
biggrin.gif

Tehoputki = enemmän ääntä, enemmän päästöjä (ei kattia, ei lambdoja) ja tässä tapauksessa säätöjen jälkeen n. +10hv. Vähemmän laillinen, usein kevyempi jne. Usein myös paremman näköinen, mutta itse olen mieltynyt M1800R:n vakioputken ulkonäköön.
 
Mikä on orggis ja tehoputken "ero" voisiko joku tietävä kertoa niin että maallikko ymmärtää.
Tuli tossa ne tärkeimmät jo yllä
biggrin.gif
. Itsellä on Cobran putket jotka on aika paljon orkkisputkia kevyemmät ja sirommat. Teho lisääntyy
buttrock.gif
, kun pakovastus pienenee ja loppu sitten tulee antamalla koneeseen "soppaa" juuri tolla ruiskupäivityksellä. Äänet on aika karut ja niiden kanssa pitää vähän olla varovainen asutusalueella ja vallankin ilta aikaan
 
kaikilla tuntuu olevan Cobrat.. mutta onks kenelläkään kokemuksia Road Burnereista

http://www.roadburner.com/Exhaust....06-2008

itseäni kiinnostaisi aika paljon versiot:
Velocity Pros 2-into-1s - Chrome For Boulevard M109 Rs (2006-2008)
tai
3" Black Hawk Road Pros For Boulevard M109 Rs (2006-2008)

eli jotain erilaista kuin Cobrat....
062802moto_prv.gif
033102beer_1_prv.gif

by the way, kävin juuri säädättää ruiskua (siis vakio), parani jokin verran mutta edelleen pientä nypytystä noin 45-50 km/h alueella kolmosella ajaessa...muilla vaihteilla ei nypytystä tunnu millään kierrosalueella..hmm.. täytynee vielä viedä pienee viilaukseen, eiköhän se nypytys siitä katoa..
Metzlerit on tilattu.. ajan vielä muutaman viikon noita vanhoja alta pois, mut sitten eroon...
 
Eli tarkoittaako se sitten ihan suorat pelkät putket ilman mitään sisuskaluja???

Tai tyyliin "pienet" sisuskalut malliksi??

Yksi kaveri neuvoi painamaan porakoneella + pitkällä terällä putken perästä kahden seinämän läpi reijät kulkeepi pakokauhu kuulemma paremmin ulos.

Onko tää sitten omatekele tehoputkesta??? Siinähän säilyis orggisputkien "kauneus"

Ootte varmaan huomannu etten ole paljoon joutunut "pelaamaan" pyörän kanssa, on mennyt pelkästään ajellessa.

Six mul ei oo HD puolivalmiste pyörää, kun en kauheesti oo ehtinyt muuta kun vähän ajelee..

Aikaisempi pyörä oli 750 väinö kultaiselta -80 luvulta.

Oli vaimon mukaan virhe mennä katsomaan uutta, kiiltävää ja tosi massiivisen näköistä pappamallii.

Ja kiitti että ootte viittinyt vastailla, tai se tän foorumin tarkoitus taitaakin olla???
 
Eli tarkoittaako se sitten ihan suorat pelkät putket ilman mitään sisuskaluja???

Yksi kaveri neuvoi painamaan porakoneella + pitkällä terällä putken perästä kahden seinämän läpi reijät kulkeepi pakokauhu kuulemma paremmin ulos.

Onko tää sitten omatekele tehoputkesta???  Siinähän säilyis orggisputkien "kauneus"  
Ei ne ihan suoria ole, enemmän ja vähemmän on vaimennusosaa noissakin mallista ja merkistä riippuen. Itse en lähtisi originaaleja porailemaan paitsi jos saisin esim. romikselta aihion eli esim. kolaripyörän vakioputket tai jotain. Jos menee perseelleen voi käydä kukkaron päälle, eikä pelkällä porailulla kovinkaan todennäköisesti saa mitään merkittävää hyötyä aikaan.
 
Joo, jos on customi tyyppiä... niin sanoisin että paras customi mitä ikinä on tehty ja hemmetin hyvännäköinen.. oli viime syssynä kyseinen mopo ja ajoin 2500km... mutta, kun on bussikuski niin ON  
inlove.gif
ja sen verran pers aukinen ettei pysty pitää kun yhtä kerralla  
sad_orig.gif
Itse ostin kanssa toissa vuonna uutena M1800R:n ja peräti 700 km sain ajettua, ennen kuin vaihtui busaan.

Ehkä sitten joskus vanhana körötellään, vielä toistaiseksi liian vaihtiaddikti customistiksi. Ja toivottavasti en niin vanhaksi ja raihnaiseksi en tulekaan, että pitäisi puhdasveriseen matkapyörään vaihtaa  
smile_org.gif

Ja "Busalle": parhaimman näköinen custom on ehdottomasti Harleyn Night Rod
062802moto_prv.gif
 
Tai tyyliin  "pienet" sisuskalut malliksi??

Yksi kaveri neuvoi painamaan porakoneella + pitkällä terällä putken perästä kahden seinämän läpi reijät kulkeepi pakokauhu kuulemma paremmin ulos.
Ei niissä käytännössä ole sisällä mitään.Ainakaan cobran putkissa.
Älä poraile orkkisputkia. Jos vaikka joskus tarttis ehjiä...................
 
Ja koeajotkin pääsin heittään , enkä kehuis jos vertaa vzr :ään.
Itte ajoin keväällä uuden Musclen ja jos vertaa M1800R:ään (molemmat vakioita) niin:

HD:ssä
+ selkeästi pirteämpi moottori ja äkäisempi kiihtyvyys
+ paremmin toimiva ruisku
- tuuli ottaa jo 100km/h käsivarsiin todella ikävästi
- huonommat äänet
- huonommat ajo-ominaisuudet mutkateillä (tässä voin olla väärässäkin, koska HD:lla koeajo, Suzukilla 5tkm kohta takana.)

Muuta huomioitavaa: Muscle tuntui paljon pienemmältä, vaikka massaa on melkein saman verran. M1800R:n ajoasento on ainakin minulle jonkin verran parempi ja tosiaan pidemmässä ajossa Suzuki on paljon parempi - ainakin siis minulle. Tosin Night Rodin ajoasento on taas käsittääkseni erilainen.

Ulkonäön suhteen homma menee omasta mielestäni jotenkin näin:
1.) Night Rod
2.) M1800R
3.) Muscle
4.) M1800R2 (mieli muuttunut mulla etuvalon suhteen)
5.) V-Rod
6.) Street Rod
 
Ja koeajotkin pääsin heittään , enkä kehuis jos vertaa vzr :ään.
Itte ajoin keväällä uuden Musclen ja jos vertaa M1800R:ään (molemmat vakioita) niin:

HD:ssä
+ selkeästi pirteämpi moottori ja äkäisempi kiihtyvyys
+ paremmin toimiva ruisku
Hetkinen  
eek.gif
Siis aidosti väität , että Muscle on pirteämpi??! Ruisku toimii paremmin?!
Oli varmaan koeajopyörät säädetty vähän kipakammaksi
biggrin.gif

Naapurilla on Sreet Rod eikä se ole kyllä silmille hyppinyt , vaikka on paljon kokeneempi kuski. Jos Suzukilla vielä lähtee 2 vaihteella , niin  morjes vaan  
062802jumpie_prv.gif

Ulkonäkö on tietysti makuasia ja molemmat jakaa mielipiteet varmasti. Ihan perusmuotoilua , kun eivät ole. Hinta on taas toisessa ihan hanurista  
033102ass_1_prv.gif
 
Hetkinen  
eek.gif
Siis aidosti väität , että Muscle on pirteämpi??! Ruisku toimii paremmin?!
Oli varmaan koeajopyörät säädetty vähän kipakammaksi
biggrin.gif

Hinta on taas toisessa ihan hanurista  
033102ass_1_prv.gif
Väitän.

Tässä mitattuja arvoja ja käsittääkseni nuo ovat siis pienempikoneisen vanhan V-Rodin arvoja ja koeajoin sen uudemman yli 1200cc Musclen. M109 luonnollisesti = M1800R. Koeajopyörässä (Muscle edelleen) ei ruiskun toiminnassa ollut mitään valittamista. Omassa Intikassa siis se pienen pieni nykimistyyppinen oireilu kolmosvaihteella.

MEASURED TOP SPEED
V-Rod: 137mph
M109: 128mph

0 - 1/4 MILE
V-Rod: 11.38sec
M109: 11.62sec

0-60MPH
V-Rod: 3.52sec
M109: 3.65sec

0-100MPH
V-Rod: 8.22sec
M109: 8.87sec

POWER TO WEIGHT
V-Rod: 1:5.99
M109: 1:7.26

BRAKING 60-0 MPH (FEET)
V-Rod: 109.5
M109: 135.4

Tuo jarrutusmatka on kyllä mielenkiintoinen... Ja kyllä H-D:n hinnat on aivan hanurista. Voisin maksaa Night-Rodista n. 1000e enemmän kuin Intruderista, mutta kun se ero on 10 000e...
 
Back
Ylös