Maxiskootteristien järjestäytyminen!

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Trinity
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Vieläköhän sinne Peurungalle sopisi mukaan, kun nyt näyttää että saan sen uuden pelin alleni jo siihen mennessä?

terv hosuya X 2 hlöä
---ja ehdit ajaa sisäänajokilometritkin reilusti ennen kokoontumista. Toivottavasti huolto vetää teillä päin, se kun yleensä on pullonkaulana näin keväisin. Myynti vetää, mutta huolto ei ja ajopeli odottaa ensihuoltoa ja kuski taas odottaa kuumeisesti, että uskaltaisi hiukan kokeilla reilummin ajokkiaan. Onnea valintasi johdosta ja mukavia kilometrejä!

Huomasin, että teitä olikin kaksi eli muutetaan monikkoon kaikki verbit ja persoonapronominit.
 
Juu. Trinitylle lupasin varauksin MP messuilla tulla maxiskootterien Peurungan kokoontumiseen. Ei onnistunut. Palaan Suomeen työreissulta myöhään la iltana.
Kannatan  kuitenkin järjestäytymistä ilman liiallisia velvollisuuksia.
 
Pitkästä aikaa aiheeseen; Peurungan ja Oriveden kokoontumisten jälkeen tiivistetysti todetaan, että Maxistit jatkavat vapaamuotoista kokoontumista 3-4 kertaa vuodessa sekä pyrkivät toteuttamaan yhden Suomen rajojen ulkopuolelle suuntautuvan maxeilla tehtävän matkan kerran kesässä. Ensi kesällä matka päätettiin tehdä Saarenmaalle, Eestiin, muistaakseni pian juhannuksen jälkeen. Aiemmin on ollut puhetta myös oman sivuston perustamista, jonka sisältö olisi informatiivinen ja jonka kautta Maxistit ja maxiskoottereista kiinnostuneet löytäisivät ryhmän ja pääsisivät mukaan toimintaan. Lupasin viedä eteen päin sivuston tuottamista. Minulla on kuvia Peurungan kokoontumisesta, mutta kuvat (muistikuvia on kylläkin  
smile_org.gif
) Oriveden tapaamisesta. Toivon, että mukana olleet kuvia näpsineet toimittaisivat otoksiaan pakattuna ensi tilassa sähköpostiosoitteeseeni (jonka saa joko aiemmin toimitetusta e-mailistani tai jos se on jo poistettu yv:n kautta).
 
Back
Ylös