B kortilla saa ajaa, että ei ole mp. Mikä se on, sitä en tiedä.
Yep. Ja tossa mainoksessa ei mainita, että saa ajaa A ja B-kortilla.
Jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, niin lisätään luokittelijoiden tuskaa.
EU lainsäädännön mukaisesti ajokorttivaatimusten suhteen vaaditaan pääsääntöisesti A kortti mutta kansallisesti on mahdollista hyväksyä EU lainsäädännössä annettu poikkeus joka mahdollistaa myös B ajokortilla ajamisen ja näin on tehty ainakin Suomessa ja Ruotsissa. Eli Suomessa ajokorttivaatimus on siis A tai B.
Rekisteriotteessa ajoneuvoluokkana on kolmipyörä eli L5/l5e. Eli vuosittaisia katsastuksia ei ole kuten ei moottoripyörissäkään.
Otettaessa vakuutuksia vakuutusyhtiöt hinnoittelevat laitteen pääsääntöisesti moottoripyöräksi yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, joka hinnoittelee sen mönkijänä. Tämä taasen perustuu vuoden 2002 Sosiaali- ja terveysministeriön asetukseen, jossa on määritelty mille moottorikäyttöisille ajoneuvolle on myönnettävä bonusoikeudellinen liikennevakuutus. Asetuksen mukaan tämä ajoneuvo kuuluu luokkaan muut, koska asetusta tehtäessä ei ole ollut kyseisen typpisiä menopelejä tarjolla. Tämä taasen tarkoittaa sitä että ajoneuvolle voi myöntää bonusoikeudellisen liikennevakuutuksen (moottoripyörä) tai bonusoikeudettoman (mönkijä).
Morottaessa vastaantulevia moottoripyöriä on jännä huomata ongelma moottoripyöräilijöiden keskuudessa, että ollaan epävarmoja pitäisikö morottaa. Eli morotuksia yleensä saa, jos ensin itse morottaa, mutta yleensä muutoin muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta morotuksia ei tule ellei itse ensi morota. Toisaalta saattaa yllättävästi saada mortuksia jalankulkijoilta tai jopa autoilijoilta.
Lisäksi pitää varoa muuta liikennettä, koska esim. autoilijat saattavat pysähtyä yllättävästi ihmettelemään ja näin ollen heillä itsellään on vaara ajaa ojaan.
Jos tienpäällä nähdään, niin saa tulla kyselemään, minulla on musta harmaa Spyder Red Bullin tarroilla. Harmaita Spydereitä on useampiakin Suomessa mutta tietääkseni ei muita Red Bullin tarroilla.
Lopuksi voin todeta, että minulle on aivan sama, mikä on luokitus. Joka tapauksessa sillä on kiva ajaa.