• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Milloin riittää?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Eagle
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Eagle

New member
Milloin riittää?

Nyt on ollut paljon kohua mp-verosta, prätkän katsastuksesta, kohenevista sakoista, mustista laatikoista autoihin jne. Milloin motoristit (ja muutkin tienkäyttäjät) saavat tarpeekseen tästä? Itsellä alkaa pian tulla raja vastaan näiden uudistusten kanssa. Moottoripyöräily on suurin intohimoni, ja alkaa tuntua siltä että pian täytyy lähteä muualle harrastamaan. Sakkojen suuruus alkaa tuntua melko järjettömältä, vaikka tuloni eivät suuret olekaan. Ymmärrän riskin kun lähtee kyykkypyörällä ajamaan, ja onhan se oma valinta rikkoa liikennesääntöjä. Sakkojen suuruus tuntuu vain kohtuuttomalta suhteessa moniin muihin rikoksiin. Kaikki tuntuu jeesustelevan ja paasaavan aina ylinopeudesta, vaikka tuolla teillä tapahtuu paljon hullumpiakin rikkeitä.

Aikaisemmin olen harkinnut asunnon ostoa suomesta, mutta tämä uudistusten pelko on vienyt viimeisetkin asunnon oston aikeet pois. Ei paljoa huvita jäädä tänne, jos muutamien vuosien päästä mun ajeluita seurataan mustalla laatikolla ja sakkoja kilahtelee postiluukusta mahdollisista rikkeistä. Tiedän, voisi harrastaa jotain muuta tai ajella vaikka customilla matkaa, mutta mulle toi kyykkypyöräily ja tyhjät mutkapätkät on kaikki kaikessa.

Selvennykseksi vielä:
-pyrin aina ajamaan turvallisesti ja aiheuttamatta haittaa muille tienkäyttäjille
-ajelen myös radalla, matkaa ja enduroa
-en kaahaile päättömästi, enkä varsinkaan alueella missä on mahdollista vahingoittaa muita tienkäyttäjiä
-olen saanut moottoripyörällä vain yhdet sakot

Milloin teille riittää? Onko muilla ajatuksia lopettaa harrastus tai vaihtaa maata jos menee hullummaksi?
 
Downshiftaus pienempiin kuutioihin tai siirtyminen hiekkateille isolla 4-tahti enskalla jäävät kohta varteenotettavimmiksi vaihtoehdoiksi.
Aikalailla kohti Norjan tapaista nollatoleranssia tämän maan ylinopeussanktiot ovat menossa, tosin täällä 31 km/h ylitykset menevät päiväsakoille, Norjan säännöillä vankila uhkaisi. Puoli Suomea täyttyisi nopeasti vankilassa sanktioitaan kärsiviä.
Joku vastaisku pitäisi saada aikaiseksi jos moinen lakiehdotus täällä läpi runnotaan. Kaikki kiinan Monkeylla moottoriteille, siitä selviää 40e liikennerikkoumus maksulla, mutta saisi ainakin melkoisen sumpun aikaiseksi.
 
Milloin teille riittää? Onko muilla ajatuksia lopettaa harrastus

mulle riitti jo, mutta kun nämä pyörät ja autot on se elämän valo tällä hetkellä(joku voi ajatella muulla tavalla, me ollaan erinlaisia), niin tuntuu todella "pahalle", että et voi harrastaa "vapaasti" näitä, aina on joku maksu tai rajoitus, myös kun pitäisi olla joku tila missä harrastaa näitä, mutta kun kimppa tilat on kalliita jne...

Mutta köyhällä ei ole vaan varaa:itkupilli:
 
Tässä on taas tämä kukkahattumoralismi valloillaan. Kun perusteena on sekä turvallisuus että talous, ehdotusta ei voi vastustaa joutumatta moraalisesti arveluttavaan valoon. Turvallisuusargumentti kuuluu tietenkin niin, että ylinopeuksista aiheutuu onnettomuuksia - ja ne tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Talousargumentti kuuluu niinkin yksinkertaisesti, että sakot tuovat valtiolle tuloja. Näitä on vaikea vastustaa, vaikka jälkimmäinen väite onkin kaksinaismoralistinen: miten pitää hyvänä sitä, että rahaa saadaan pahasta?

Vapaudella on hintansa. Kyllä se vain sen maksaa, että joskus joku joutuu onnettomuuteen tai hätään. Tähän mennessä on kuitenkin hyvin riittänyt se, että puhelimella saa apua paikalle. En näe perustetta sille, että - epäsuorasti - turvallisuuden nimissä minut voitaisiin jäljittää milloin vain. Minusta ajoneuvojen seuranta siis loukkaa liikkumisen vapautta. En tiedä, onko tällaista kirjattu perustuslakiin, mutta moraalinen ihanteeni on, että halutessaan ihmisen pitää voida mennä johonkin ilman, että Isoveli tietää, minne. Tällainen liikkumisen vapauden loukkaaminen on minusta osa orwellilaisen valvontayhteiskunnan nousua.

Mutta juu. Alan muutoinkin olla tympääntynyt tähän maahan. Ihmisiä valvotaan kohta liikaa. Työttömyyttä ei saada kuuriin, kun poliitikoilla ei ole kanttia riittäviin toimiin ja niin edelleen. Virheitä ei saa tehdä, vahingoista - vaikka siitä, että ajat vahingossa hetken seitsemääkymppiä kuudenkympin alueella - saa pian automaattisesti kohtuuttoman rangaistuksen. Suoraan sanoen, maanteistä ollaan tekemässä ansoja, jotka eivät laukea piittaamattomuudesta vaan mitättömien inhimillisten erehdysten vuoksi, eikä ansojen tavoitteena ole parantaa turvallisuutta vaan kerätä rahaa. (Tähän loppuun kuuluisi kirosana.)
 
Luen usein ihmisten aikovan muuttaa jonnekin parempaan maahan, mutta harvemmin kuulee mikä se Eldorado on ja mikä siellä on parempaa ja onko varmaa, ettei perillä odota outoja maksuja ja kieltoja(Espanjassa voi saada 30kiloeuron sakot poliisin kuvaamisesta). Mitä tuohon seurantaan tulee, niin olen melko aamen, että se tulee lisääntymään koko maailmassa ja kai se on pakkokin, jos lisäännymme rottien lailla ja elämme kylki kyljessä.
Mitä tulee tuohon yhdessä viestissä mainittuun Norjan vankilaan, niin olisin koska vain valmis viettämään muutaman kuukauden sapattivapaan siinä lomakylässä, mikä juuri äsken näytettiin töllössä. Normaalisti, kun ei olisi varaa lomailla Norjassa niin hulppeassa paikassa:grin:

Valtion rahan ahneudesta valittavat voisivat ehdotella säästökohteita, jotka koskisivat olennaisesti myös itseänsä.
Itse haluaisin kyllä muuttaa pois Suomesta, tosin vain talveksi, mutta jos joku uskoo onnensa löytyvän jostain muualta, niin kannattaa ehdottomasti häipyä, eikä kuluttaa ainutta elämäänsä väärässä paikassa.
 
Mutta juu. Alan muutoinkin olla tympääntynyt tähän maahan. Ihmisiä valvotaan kohta liikaa. Työttömyyttä ei saada kuuriin, kun poliitikoilla ei ole kanttia riittäviin toimiin ja niin edelleen.

Mitäs ne riittävät toimet olisivat?
 
Luen usein ihmisten aikovan muuttaa jonnekin parempaan maahan, mutta harvemmin kuulee mikä se Eldorado on ja mikä siellä on parempaa ja onko varmaa, ettei perillä odota outoja maksuja ja kieltoja(Espanjassa voi saada 30kiloeuron sakot poliisin kuvaamisesta). Mitä tuohon seurantaan tulee, niin olen melko aamen, että se tulee lisääntymään koko maailmassa ja kai se on pakkokin, jos lisäännymme rottien lailla ja elämme kylki kyljessä.

Valtion rahan ahneudesta valittavat voisivat ehdotella säästökohteita, jotka koskisivat olennaisesti myös itseänsä.
Itse haluaisin kyllä muuttaa pois Suomesta, tosin vain talveksi, mutta jos joku uskoo onnensa löytyvän jostain muualta, niin kannattaa ehdottomasti häipyä, eikä kuluttaa ainutta elämäänsä väärässä paikassa.

Karsin tuosta lainauksesta pari asiaa joihin en viittaa.

On todella vaikea keksiä jokin "hyvä" maa jossa olisi automaattisesti asiat yhtä hyvin kuin Suomessa, ja sen lisäksi vapaampi liikennekulttuuri. Kyllä se tuntuu pohjoista kohden elintaso nousevan, ja säännöt lisääntyvän. Liekö tuolla yhteys. Itse asuin muualla kuin Suomessa vuosia, ja tulin takaisin koska täällä on asiat niin hyvin. Sensijaan ihmisten lisääntyminen tuohon tuskimpa on syynä; monessakin 40 miljoonan kansalaisen maassa on höllemmät säännöt, mutta hyvin tulevat liikenteessä toimeen. Samoin Suomen väkiluku ei ole muuttunut niin merkittävästi että yhtäkkiä sakkotulot pitäisi moninkertaistaa. Helppoa rahaahan se kyllä on.

Säästökohteita keksii vaikka kuinka, mutta tuntuu epäreilulta joutua joka vuosi maksamaan enemmän ja enemmän tietyistä asioista jos kulutus ja tulotaso kuitenkin junnaa paikallaan. Eduskunta käyttää jokaisen sentin jonka kerää, ja mitään ei säästetä seuraaville vuosille. Näin ei yksikään ihminen voisi elää kovin pitkään. Ja jos rahalle ei keksitä järkevää käyttökohdetta niin sitten se suolletaan epäjärkeviin kohteisiin (Ylihinoitellut it-projektit, yritystuet jne).
 
Eletyistä viidestäkymmenestäneljästä vuodesta olen asunut (siis maksanut veroni muualle kuin Suomeen) ns. ulkomailla kaksitoista, kuudessa eri maassa. Nyt viimeiset kuusi vuotta olen ollut onnellisessa asemassa ja viettänyt pelkästään talvet Espanjassa, verot menee Suomeen. Eli jotain ehkä tiedän asiasta... Eihän esim. Espanja mikään eldorado ole (sehän on tonnikala...), mutta kuka vittu nyt poliiseja alkaa kuvaamaan, ihan missä tahansa maassa? Täällä voi myöskin saada kahdensadanTONNIN sakot jos avaat väärän oven lentokentällä. So? Pointti on kuitenkin siinä, että täällä ei virkavaltaa juurikaan kiinnosta sun vauhtisi taajaman ulkopuolella, ja jos kiinnostaakin, niin seuraamukset on tolkulliset - muutamasta kympistä muutamaan hunttiin, riippuen rikkeestä, ei tuloista.

-jp-
 
Valtion rahan ahneudesta valittavat voisivat ehdotella säästökohteita, jotka koskisivat olennaisesti myös itseänsä.

Suomessa vallitsee sellainen kollektiivinen harha, että kireämpi verotus tarkoittaa suurempia verotuloja ja talous nousee leikkaamalla. Tämä ei selvästi pidä paikkaansa ja ihmetyttää, kuinka typeriä päättäjiä meillä on, etteivät näin yksinkertaista asiaa tajua.
 
Suomessa vallitsee sellainen kollektiivinen harha, että kireämpi verotus tarkoittaa suurempia verotuloja ja talous nousee leikkaamalla. Tämä ei selvästi pidä paikkaansa ja ihmetyttää, kuinka typeriä päättäjiä meillä on, etteivät näin yksinkertaista asiaa tajua.

Tämä pitää paikkansa, valitettavasti. Kyseessä on tunnettu ilmiö nimeltään Lafferin käyrä. Tähän voidaan yhdistää se että tällä hetkellä keskitytään lähinnä näpertelemään kaiken maailman pikkujuttujen kanssa joissa menee aika mukavasti mutta valmista ei synny esim. MP-vero.

Mistä sitten pitäisi leikata on kiinnostavakysymys ja se että kaikki ihmiset ovat aiheesta eri mieltä pitää pakan mukavasti sekaisin niin että mitään ei voida tehdä. Noniin se oma poliittisesti epäkorrekti leikkuslista: viimeksi tulleet runsaat 35 tuhatta turvapaikanhakijaa takaisin Ruotsiin, käsittääkseni Ruotsi on turvallinen maa joten näitä ei alunperinkään olisi pitänyt päästää rajan yli. Toisena valtion ja kuntien hallinnosta 30% väkeä pihalle ja nimenomaan siten että väen vähentäminen aloitetaan johdosta eikä suorittavasta portaasta. Sama käsittely muutamalle valtion laitokselle esim Trafi ja ympäristöministeriö. Erilaiset kulttuurin apurahat leikataan puoleen sekä lopetetaan kaikki ilmastohysteriaan liittyvä vouhotus yhteiskunnan rahoilla ja jatketaan sitä siinä vaiheessa kun suurimmat saastuttajat ovat päässeet ilmastonsuojelussa samalle tasolle kuin missä Suomi on tällä hetkellä.

Tässä allekirjoittaneen epäkorrekteja ideoita, valitettavasti näissä varmasti riittää aineistoa mielipidepoliisin ajatuspoliisiyksikölle joten ei tarvitse ihmetellä....
 
Onhan tuo jo "riittänyt" jonkin aikaa, kun on käynyt laittamattoman selväksi mihin
nää hommat luisuu ja miksi. Ei yksi juppikootteri/huvikuunarihomma ole tässä kokonaisuudessa
kummonen lisämauste sellaisenaan, eikä se viimeinen, selän katkaiseva karva.

Pahalla sisulla ja vittumaisella luonteella tässä on jo hetken menty:p.
Hieman liian impulsiiviseksi kuitenkin menee, jos täältä "vithuun luikhiminen" hoituu tiukasti
hihojen palamiseen kytkettynä. "Korjaavia liikkeitä" oikeaan suuntaan ei kovin hätäisesti ja hallitusti voi tehdä,
jos ihmisellä on muuta kuin reppu seljässä... ja repussa muutakin kuin paskaset sukat ja kalsarit.
Näin,vaikka siellä ei olisi ensimmäistäkään velkakirjaa painoa lisäämässä ja selkää koukistamassa.

Siinä kohtaa kun on vielä finnit naamassa ja jalka nousee kevyesti vielä seuraavat 30-40v,
asioissa on hieman toisenlaiset ulottuvuudet "elämän rakentamiseksi" vaikka alusta/uusiksi missä vaan.

Tuolla aiempana on ihan hyvin tuotu esiin se, että kaikesta paskasta huolimatta, täällä on edelleen
moni tärkeä asia hyvin. Täällä on myös, edelleen paljon "otettavaa" käsillä.
Voisikin kysyä niin, että jos ei täällä "pärjää", miten kuvittelee pärjäävänsä muualla?

Mutta kaikella on aikansa. Siinä kohtaa kun on aika siirtyä täysin "harrastuslinjalle", löytyy aika paljon
paikkoja, joissa faciliteetit, olosuhteet ja kustannukset on aika lailla paremmin kohdillaan.
 
--snip--

Kun tuo eläkeikä lähenee niin muutto ulkomaille on aika varma. Nyt kun keksisi vielä miten välttyä maksamasta Suomeen omaisuuden myyntivoittoveroja. Jos myisi osakkeet vaikka Panamassa sijaitsevalle yhtölle pilkkahinnalla ( kuulin että Nordea tarjoaa tällaista palvelua isorikkaille, mun pikkurahoilla tuskin saa palvelua). Sitten yritys ostaa omat osakkeensa takaisin tuolta Panamasta. Rahat sitten tulouttaa Panamasta jonnekin missä ei olla turhan tarkkoja omaisuuden myynnistä. Välttäisikö tuolla pääomatulojen veron kokonaan :-)

Noinhan ne isot herrat/poliitikot tekee, miksei me pienet perässä :jippikaijee:
 
Iltasanomissa tänään otsikossa 5 kilsan ylinopeus 70€. punasia päin kävely 20€. Kumpikohan vaarantaa enemmän liikennettä. Taitaa olla vihreet asialla.
 
Eihän esim. Espanja mikään eldorado ole (sehän on tonnikala...), mutta kuka vittu nyt poliiseja alkaa kuvaamaan, ihan missä tahansa maassa? Täällä voi myöskin saada kahdensadanTONNIN sakot jos avaat väärän oven lentokentällä. So? Pointti on kuitenkin siinä, että täällä ei virkavaltaa juurikaan kiinnosta sun vauhtisi taajaman ulkopuolella, ja jos kiinnostaakin, niin seuraamukset on tolkulliset - muutamasta kympistä muutamaan hunttiin, riippuen rikkeestä, ei tuloista.
-jp-[/QUOTE

Kukako alkaa poliiseja kuvaamaan? No vaikkapa joku typerä turisti, joka on tottunut, että niin voi tehdä. Pointtini oli siinä, että monissa maissa on ihan poskettomia sääntöjä MINUN mielestäni, kuten Suomessakin, eikä niitä välttämättä pääse karkuun minnekään.
Tuossa taajaman ulkopuolisessa ylinopeusseuraamuksessa olet kyllä ihan oikeassa. Minusta rangaistuksen suuruus pitäisi riippua siitä missä olosuhteissa teko on tapahtunut.
Oli muuten viime kesänä mielenkiintoista kävellä Dublinissa muiden kanssa päin punaisia, vaikka poliisi seisoi vieressä :p Koko viikon ajelun aikana nähtiin kolme poliisiautoa ja sen jälkeen tullessani kolmelta yöllä turun tyhjää moottoritietä, siellä olikin poliisit pysäyttäneet jonkun ja valot senkun vilkkui, mutta onneksi ne oli siellä toisella puolella :jippikaijee: Näitä sakkoseuraamuksia enemmän minua risoo nämä kaikenlaiset maksut, joita ei mitenkään voi vältellä ja se, mihin kaikkeen saatanaan niitä käytetään:rant:
 
--snip--

Kun tuo eläkeikä lähenee niin muutto ulkomaille on aika varma. Nyt kun keksisi vielä miten välttyä maksamasta Suomeen omaisuuden myyntivoittoveroja. Jos myisi osakkeet vaikka Panamassa sijaitsevalle yhtölle pilkkahinnalla ( kuulin että Nordea tarjoaa tällaista palvelua isorikkaille, mun pikkurahoilla tuskin saa palvelua). Sitten yritys ostaa omat osakkeensa takaisin tuolta Panamasta. Rahat sitten tulouttaa Panamasta jonnekin missä ei olla turhan tarkkoja omaisuuden myynnistä. Välttäisikö tuolla pääomatulojen veron kokonaan :-)

Noinhan ne isot herrat/poliitikot tekee, miksei me pienet perässä :jippikaijee:

Haloja halloo!

"Huikeet idikset", nopeat liikkeet ja jonkinlainen riskinotto ovat ihan hienoja asioita oikeaan aikaan,
oikeassa paikassa ja....... HALLITUSTI TEHTYNÄ! EI PELKÄSTÄÄN IMPULSIIVISESTI!

Näitä asioita voi ja tulisi lähestyä hieman avarammalla katsantokulmalla, eikä vaan pää jumissa ja
täysiä päin seinää.... tai sen läpi... jos käy hirveä munkki.

"Hallitusti sivuun liukuminen" on vähän sama homma jotenkin kääntäen kuin esim. yritystoiminnan aloittaminen.

Heräsin aamulla ja päätin perustaa firman / Heräsin aamulla vitutukseen ja lähen menee tästä hölmölästä.
Lotossakin voi voittaa, mutta tosielämän onnistumiset, vaikka ei mistään ryysyistä rikkauksiin puhuttaisi,
perustuu pääosin siihen, että tarttis vähän ajatella ensteks, vaikka "hyvä tuuri" ei tosin haittaisi yhtään.

Se "hyvä tuurikin" tahtoo kiusallisen usein olla vaan seurausta siitä "vähän ennen ajattelusta."

Jos puuttuu jopa se "punainen lanka", ei ole mitään mihin "kiinnittää" mitään suunnitelmiakaan.
Tuohon voi sitten asioita ja tekemisiä, tai tekemättä jättämisiä ripustella vaihtelevasti ja vaihtelevin
vaikutuksin.

Muutoin ollaan täysin pelaamassa lottoa, tai liian pahasti "kyydissä jos toisessakin."

Kaikkea sitä koitetaan uskotella ja monista eri intresseistä johtuen, mutta aika laittamaton on kuitenkin:

"Elämä on peliä" ( Jerry Maguire )

Saitko? :;):
 
Kukako alkaa poliiseja kuvaamaan? No vaikkapa joku typerä turisti, joka on tottunut, että niin voi tehdä.

Minä minä:D

FHhHtH6l.jpg


LOEPindl.jpg


EZYAhYQl.jpg


Noin 1000:n reissussa otetun kuvan joukkoon mahtui muutama kuva paikallisesta pyöräkalustosta (myös siviilien) sekä ajossa, että parkissa... olin niin saamarin kateellinen kaikille, jotka pystyivät tammikuussa kurvailemaan 20 asteen lämmössä.

Keskustelussa sivuttiin sakkouudistusta. Ottamatta kantaa siihen onko uudistus hyvä vai huono, niin tätähän iso osa kansasta on toivonut... siis luovutaan päiväsakoista ja tilalle kiinteät maksut kuten muissakin "sivistysvaltioissa". Ei kait tuossa uudistuksessa tullut oikeastaan mitään muuta uutta kuin, että päiväsakoille mennään vasta yli 30 km/h ylityksestä aiemman 20 sijaan. Esimerkiksi jalankulkijoille on jo aiemminkin ollut tuo 20,- rikesakko... kuinka moni lie oikeasti sellaisen saanut. Epäilen, että noita uudistuksen 70-100 euron ylinopeuslappusia (ylitys 1-10 km/h) ei hirveästi tulla jakelemaan jos uudistus menee läpi.
 
Epäilen, että noita uudistuksen 70-100 euron ylinopeuslappusia (ylitys 1-10 km/h) ei hirveästi tulla jakelemaan jos uudistus menee läpi.

Perustelut olisi kiva kuulla ottaen huomioon automaattivalvonnan suoritemäärät vuodelta 2015 alla. Meinaatko, että säätäisivät tolpat ja marginaalit uusiksi lievempään suuntaan? Ylivoimaisesti suurimmat volyymit löytyvät tuolta 1-10km/h ylityksistä. Löytyykö muita, jotka uskovat, ettei uudistuksen tavoitteena ole nimenomaan iskeä tuohon saumaan?

2015 Automaattinen liikenteenvalvonta,
nopeusrajoitusten ylitykset, lkm

6–10........250 455
11–15......130 991
16 –20.....47 722
21–30......22 015
31–40......2302
41–.........1088
Yhteensä..454 573
 
Ehkä kysymys tosiaan kuitenkin kuuluisi:

Miksi niitä lappuja pienistäkin ylityksistä ei jaeltaisi siinä
kohtaa kun tekniikka ja faciliteetit tämän hoitumiseksi
ns. "nappia painaen" on olemassa????

Tässä se sudenkuoppa erilaisten "hankkeiden ja uudistusten"
kanssa piilee.

"Luodaan edellytyksiä" !!!!!!

Tekniikan ja sen tuomat mahdollisuudet hoitaa asioita
jotka ennen ei ollut "järkeviä toteuttaa", hoituu potenssiin
kiihtyvällä vauhdilla "tosta vaan" ennen kuin huomataankaan.

Focus on ihmisillä näissä asioissa ihan liikaa muualla kuin sen tulisi olla.
Eli joku muu kuin etänä tarkistettava jääkaapin täyttöaste
pitäisi kiinnostaa ihan pikkasen enemmän:p.

"Sirpa ja Mikko" ei tahdo nähdä nykerönenää pitemmälle vaikka
olisi juuri astunut optikkoliikkeestä ulos tuoreet lasit nenällään.
Kaukonäkö noilla uusillakaan kakkuloilla ei tahdo yltää älypuhelimen
näyttöä kauemmas. Se riittää kun ykkösasia, tsekata luurista
tartteeko himaan lisää kevytjuustoa ja kalkkunaleikettä, hoituu kivasti.

Siinä voidaan sitten ihan rauhassa "takavasemmalla" asetella asemiin vaikka
sähkötolppaa hanuriin survottavaksi Sirpalle ja Mikolle:D.
 
Back
Ylös