• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Mopo talvikuntoon

Perusteellinen pesu, kuivaus ja vahaus. Myös puhdistus satulan alta etc.
Tankki piripintaan bensaa mittarilta.
Mopo varastoon tasainen +10 astC.
Peitto päälle.
Kerran kuussa peitto pois, muutaman kerran etu- ja takaiskarien pumppausta = tiivisteiden voitelu, kytkinkahvan ja jarrujen pumppausta, mopo käyntiin ja kuumaksi käyttäminen.
Eipä sitten muuta kuin kelien keväällä koittaessa baanalle...
 
Moi, kyselin Nesteen tuotteiden asiantuntijalta tuosta bensiinin varastoitavuudesta ja sisällöstä tällä kaudella.

Ilmeni, että bensiinistä on jätetty pois MTB ja lisäksi sekaan on alkoholin lisäksi laitettu eetteriä. Kaikki nämä tavallaan huononnuksia polttoaineeseen. Säilytyskelpoisuus on virallisesti max.4kk. Tämä puoltaa tasalämpöisessä säilytyksessä nimenomaan tyhjää polttoainetankkia talveksi.

Jos tankissa on bensaa, stabilointiaine estää hartsia erottumasta bensasta, vedenpoistoaine hajottaa veden, ei siis sekoitu omaksi faasikseen tankin pohjalle etanolin kanssa.

Osa lisäaineista kuten polttoainejärjestelmän puhdistusaine olisi hyvä ajaa bensatankillisen kanssa läpi ennen säilytystä ja jättää siis tankki mahdollisimman tyhjäksi talven ajaksi vedenpoistoainetta ja stabilointiainetta seassa, jolloin tankki ei ruostu eikä sakkaa kerry. Sakasta on tietenkin eniten haittaa kaasutinkoneissa, joissa tyhjät kohokammiot olisi ehkä se paras ratkaisu talveksi.

Vaatii siis nykyään tosiaan hiukan "rakettitiedettä" jos haluaa että asiat on uudella bensalla kunnossa.

Valitettavasti kaikilla huoltamoilla käytetään Nesteen perusbensaa pohjana lisäaineistukselle. Shellin V-Power bensakin on tuota samaa, mutta ehkä hiukan paremmin lisäaineistettuna ja 98 siis 5% etanolilla.

Kaikkia huoltamoita ja jakeluasemia tankataan aina tuon maksimisäilytysajan eli 4kk sisällä, eli varsinaisesti vanhaa bensaa ei ainakaan käytetyimmillä tankkausasemilla ole koskaan.

Huippuluokan bensaa sanan varsinaisessa merkityksessä ei siis enää Suomesta saa miltään ketjulta, vaan se täytyy käydä tankkaamassa ulkomailta. Mistä, sitä eivät kertoneet.
 
smile_org.gif

Hyvät on ohjeet, mutta kun ei aina oikein ymmärrä, mikä vempele on mikäkin  
wink.gif


Ja hyvä, että joku antaa täydellisen hyviä ohjeita, mutta kuka tekisi nämä kyseiset jutut mun pyörääni ...  
nixweiss.gif


Pitääskö mennä johonkin kurssille  
withstupid.gif
 ja saada sieltä oppia  
idea3.gif
?

Että sillai näin ajokauden loppupuolella  
veryangry.gif
bowdown.gif
ne huoltaa, jokka osaa
smile_org.gif
ja jokka ei osaa vie huoltoon
062802moto_prv.gif
näin meillä
 
Mitenkäs se tosi kallis Pienkonebensiini? Väittävät hyväksi talvisäilytykseenkin? Saa sekä 2-, että 4-tahtisena versioina mm rautakaupoista.
 
Mitenkäs se tosi kallis Pienkonebensiini? Väittävät hyväksi talvisäilytykseenkin? Saa sekä 2-, että 4-tahtisena versioina mm rautakaupoista.
Käsittääkseni paras mahdollinen vaihtoehto. Mutta myös selkeästi kallein. Varsinkin jos on joku yli 20 litran tankki.
Taitaa olla kuitenkin "voittajahevonen" seuraavin perustein:

Helppo homma, kunhan tankkaa ja käyttää sen verran, että
pa-järjestelmässä ole enää muita litkuja.

Sen parempaa tavaraa ei tankkiin saa.

Kaikki arpomiset ja kemistiharrastukset voi unohtaa.

Mikä on sitten "kokonaiskulu" tällä vaihtoehdolla....?
Keväällä tankki täynnä huippukamaa ja eikun menox.

Jos mopo lojuu kuivassa, lämpimässä tilassa.....
mitä ihmettä sinne tankkiin sitten tiivistyy, miten ja mistä,
vaikka se ei olisi täysikään ?

Asiat voi hoitaa helposti, mukavasti, hyvin ja pienin kokonaiskustannuksin..... jos haluaa.
Toki... on huonompiakin vaihtoehtoja jos välttämättä haluaa.
 
Mitenkäs se tosi kallis Pienkonebensiini? Väittävät hyväksi talvisäilytykseenkin? Saa sekä 2-, että 4-tahtisena versioina mm rautakaupoista.
Nii joo, pitäs selvittää, mitä kamaa se oikeesti on. Jos se tosiaan on eri kamaa ni sitte se ois varmaan hyvää ja pikku liru stabilointiainetta kyytiin ja tarvittaessa vedenpoistoainetta, jos ei oo tasalämpöinen/tasaviileä tila.
062802moto_prv.gif
 
Porvoosta Asentajantien Nesteeltä ja Hesan Eläintarhan Nesteeltä pienkonebensaa saa suoraan mittarikentältä.
 
Tämä puoltaa tasalämpöisessä säilytyksessä nimenomaan tyhjää polttoainetankkia talveksi.
Justiinsa, onneksi just tänään viedessäni pyörää talvisäilöön kävin tankkaamassa tankin piripintaan, kun muistin sellaista jostain lukeneeni.  
nixweiss.gif
Isäpuoleni sanoi päästyäni perille, että eikös sen tankin olisi pitänyt olla tyhjä ja mä ihmettelin että ei kai...  
omg.gif


Enivei, mun talvihuolto oli muuten helppo: ajoin pyörän huoltoliikkeen pihaan ja pudotin avaimet postilaatikkoon. Sieltä sen sitten haen keväällä!
062802jumpie_prv.gif
 
Kunhan käy etelässä muutaman viikon lämmittelemässä, niin voikin laitella nastat alle ja tohtori onkin taas talvikunnossa
062802moto_prv.gif
hajabuusa saapi olla "nurkassa häpeemässä" kunnes lumet lähtee eli tuonne jonnekin toukokuulle, niin säilöpaikka on lämmin n. +20°C talli ja ei ole hajabuusaan öljyjä vaiheltu eikä stabilaattoreita tankkiin laitettu, kattelee keväällä kuin käy on siinä kuiten cetekki kiinni ja ylläpidossa.
 
Mitenkäs se tosi kallis Pienkonebensiini? Väittävät hyväksi talvisäilytykseenkin? Saa sekä 2-, että 4-tahtisena versioina mm rautakaupoista.
Nii joo, pitäs selvittää, mitä kamaa se oikeesti on. Jos se tosiaan on eri kamaa ni sitte se ois varmaan hyvää ja pikku liru stabilointiainetta kyytiin ja tarvittaessa vedenpoistoainetta, jos ei oo tasalämpöinen/tasaviileä tila.
062802moto_prv.gif
Wikissä varmaankin baut suoraan nesteen mainostekstit:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pienmoottoribensiini

Ja ei se ny varmaan ainakaan paskempaa talvisäilytykseen oo ku normi 95/98.
 
Motonetistä löytyi Motulin "bensiinin säilöntäainetta" juuri varastointia ja talvisäilytystä varten. Purkin kyljessä mainostettiin että nostaa varastointiajan 24kk:een. Maksoi jotain alle 10 purkki ja siitä riittää 100l käsittelyyn.

Tolla ainakin mä menen.. toimi sitten tai ei..
 
Kunnon pesu, kuivaus (lisäksi yön yli pannuhuoneessa) ja vahaus. Tankki täyteen 98, stabilointi puteli sekaan ja koneen käyttöä hetken. Lukkopesien, virtalukon ja vaijereiden öljyäminen. Mopo on noin +10 asteen tilassa talven yli. Ctek:iä käytän akulle. Näillä tempuilla laitoin mopon talvisäilöön, taitaa olla aloittelijan innostusta
wink.gif
 
Tää threadi on kyllä hauskaa luettavaa.
biggrin.gif


Ite säilytän pikku Z: taa lämpimässä tallissa (~19C). About 1kk sitten laitoin talviteloille, eli työnsin tallin perälle ja nostin pukille.

Tänään aamupäivästä sain inspiksen ja kävin mopon pesaseen, huuhtelin runsaalla lämpimällä vedellä ja pesin fairyvedellä +sienellä. Ketjut Motulin Chain washilla. Vanteet samalla aineella + fairyvedellä. Vanteista lähti KAIKKI rasva ja paska. Sen jälkeen pyörä pihalle annoin käydä ehkä noin 10-15 min. suht lämpimäks kummiskin.

Takas talliin takapukille kuivumaan, illalla käyn rasvaan ketjut sekä muut liikkuvat namiskat. Enstaina parikerrosta Turlewaxin värivahaa reilu kerros ja viltti päälle. 1 2kk käyn höräyttää käyntii ihan vaan ikävän takia.
tounge.gif
 
Itse olen säilyttänyt kylmässä autotallissa mopojani talvesta toiseen. Nyt kun tulin ajatelleeksi, niin en ole edes käyttänyt niitä koskaan lämpimäksi talven aikana.

Pesen, vahaan, vaihdan öljyt ja rasvaan ketjut ennen seisottamista. Tankkiin 98:a ja loraus lisäainetta. Akku pois lämpimään ja lataan sen kunnolla ennen ajokauden alkua.

Lähtenyt aina keväällä käyntiin. Vaihdan lämmittämisen jälkeen vielä kertaalleen öljyt varmuuden välttämiseksi jos liemet ovat keränneet jotain.

Noita perämoottoreita isä säilyttää mökillä samalla tavalla, samassa kylmässä tallissa ja liemet vaihtoon ennen seisottamista.

Ei ole kummissakaan laitteissa ollut koskaan ongelmaa kys. säilytysmetodin takia.
 
Tämäkin on rakettitiedettä :D

Mä syksyllä pesen pyörän ja vahaan. Putsaan ja rasvaan ketjut. Tönään talliin ja irrotan pyörän liittimet akusta.

Keväällä akkuun liittimet kiinni ja tuoretta bensaa tankkiin. Käyntiin ja huoltsikalle tankkaan ja duunissa kattoo rengaspaineet :)
 
Vaihdetaan renkaat samaan aikaan kuin autoihinkin. Lampaantaljan voi sitten kiinnittää penkin päälle, kun alkaa palelemaan.
 
Itsellä on nyt ensimmäinen iso pyörä ja talveksi ajattelin seuraavat hommat tehdä, kunhan saan väliaikaissäilytyksestä sen kummisedän hallille:

-akku irti
-pieni puunaus, on melko puhdas jo valmiiksi
-nostan keskituelle, renkaiden alle pahvit tai lankut jos mahtuu
-tankissa ehkä litra bensaa, annan olla siellä. Keväällä sitten tuoretta bensaa perään.

Keväällä aion vaihtaa öljyt ja suodattimen. Sitten kovaa ajoa, ellei tuo tuhoudu täysin talven aikana tuolla tavalla säilyttäessä :jpstyle:
 
Kausi finaalissa, mopo säilössä, mitä tehty? Kuiva tasalämmin 6 - 8 astC lämpö.
Pesu ja kuivaus + mustiin muoviosiin muovi "vahaa" spray pullosta.
Tankki melkein tyhjä - ja saa olla, keväällä sitten tuoretta bensaa.
Renkaan paikkapullot 2 kpl pois penkin alta (lukenut, että jollain on pullo tyhjentynyt itseksiin, jos
tapahtuisi, niin mikä siivo).
Vuodenvaihteessa akun latausta halppislaturilla, jonka akkuliikkeen asiantuntijamyyjä sanoi riittävän mainiosti, ylläpito-semmoiset kuulemma ajan muoti-ilmiö, keväällä toistamiseen, ainakaan viime talvena ei kauaa huolinut latailla. Tod.näk menisi ilman lataustakin - mutta varma on aina varmaa...
Ja siinä se - ölkit vaihdettu 1500 km sitten, eli kohtuullisen tuoreet.
Suojapeite päälle - keväällä tavataan.
 
Mopo laitettu tääläkin jo säilöön. Pesty ja kuivattu, ketjut rasvattu. Vielä pitäis käydä tulpat vaihtamassa uusiin ja akku samalla irrottaa ja ladata. Tulpat jäi huoltoa tehdessä vaihtamatta kun olis pitäny puoli mopoa tuossa kerrostalon pihassa purkaa, totesin sen helpommaksi tuolla tallissa :) Öljyt ja suodatin vaihdettu reilu 1000km sitten.
Talvehtii autotallissa n.8-asteessa.
 
Back
Ylös