MotoGP 2010

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja pecha
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

pecha

New member
Stonerilla oli Qatarissa voitto hävittävänä, ja hän sen myös teki. Tavallaan yllättävä virhe - mutta huolestuttavasti ei ensimmäinen kerta, ja aiemmatkin tapahtuneet äärimmäisen kalliissa paikoissa. Veti myös edellisessä, eli viimekauden päättäneessä Valencian osakilpailussa itsensä lämppärikierrokselta pihalle. Nyt varmaan alkaa jo pikkuisen jännittämään, että tämä ei voi enää toistua. Käsittämättömän nopea kaveri kyllä, sitä ei voi kukaan kiistää, ja viikonlopun nopein mies, mutta se on laiha lohtu, jollei pääse maaliin.

Rossi ajoi taas kerran erittäin hienosti niillä korteilla, mitkä hänen käteensä oli jaettu. Tiimillä oli probleemaa saada bensa riittämään maaliin (kakku loppuikin cooldown-kierrokselle) joten moottori varmastikin oli jo fuel save-moodissa ison osan kisasta. Ja kuulemma renkaatkin oli parc fermeessä täysin riekaloitumispisteessä. Paine takaa ei kisassa ollut ihan pientä sekään, mutta Rossi hoiti hommansa jäätävän eleettömästi. Ja ihan takuuvarmasti oli Tohtorilla myös vielä parit ässät hihassaan siltä varalta, jos Dovi, Lorenzo tai Hayden olisi alkaneet tosissaan uhkaamaan viime kierroksilla. Mestari on mestari. Mutta Qatarin kisa oli silti hyvä osoitus siitä, että jopa Rossilla tulee olemaan kädet täynnä nuorempiensa kanssa tänä vuonna.

Lorenzokin todisti olevansa selkeä mestaruuskandidaatti, ei käsivammat tuntuneet haittaavan kisassa. Ohitus Doviziososta oli aika huimapäinen.

Dovizioson Honda todella lensi pääsuoralla ihan omaa vauhtiaan (mutta olikohan moottorin kestosta muistettu huolehtia - nythän on vain 6 pataa koko kaudelle?), ja hän myös kantoi Hondan lippua, kun Pedrosa feidautui kisan kestäessä. Todella äärimmäisen upea suoritus myös Haydenilta - ja oli lisäksi ainoa maaliin päässyt Ducati kaikkien muiden vedettyä pihalle.

Myös Spies on jo aikaa sitten vaientanut kaikki epäilijät, eikä ollut maalissa montaa sekuntia Rossista perässä - satelliittitiimin pyörällä. Ajan kysymys, koska alkaa hätyyttämään terävintä kärkeä.

Kallion esitys - HUOH - siitäpä ei montaa positiivista sanaa taida löytyä. Oli kuulemma ainoa kuski, joka starttasi kisaan softin renkailla, kuulostaa kyllä melko epätoivoiselta koheltamiselta.

Vaikka sinivalkoisten lasien läpi katselenkin, niin alkoi jo hieman jurppimaan, kun selityksissä ulosajo oli pyörän (tai tiimin tai minkälie vika!), ei Kallion oma vika. Perkele Stonerkin myönsi suoraan, että mokasi itse.

Oli kerran viikonlopun treeneissä ihan hyvillä sijoilla (kuudes), ja se lienee ainoa valopilkku, mitä Kalliolle Qatarista jäi. Vauhtiakin siis voi joskus löytyä. Aivan liian ailahtelevaista se vaan on sen vauhdinkin kanssa ollut.

Mikaa ei kyllä toisaalta tunnu juuri nyt onnetarkaan suosivan, ei sitten tipan tippaa, ja nytkin oli tullut startin jälkeen osumia muiden kanssa. Hieman on alkanut epäilyttää myös tuon tiimin osaamisen taso (esim. yhdet viikonlopun treenilipoista tuli siitä, kun jarruihin tuli vikaa kesken kaiken). Mutta silti, selitykset seis, nyt pitää vaan purra hammasta - ja nyt pitää alkaa tulemaan myös tasaisempia esityksiä JA parempia tuloksia. Maaliin pääsemisestä on hyvä aloittaa.
 
Kyllä tuo kisa antoi pientä toivoa, että nähtäisiin oikeasti kunnon kamppailua kärjessä. Tosin Stoner olisi ollut ilmeisen ylivoimainen ilman kaatumista, eikä mitään kilpailua ykköspaikasta olisi päässyt syntymään. Kisoja voisi tasapuolistaa antamalla kärkisijoilla oleville vähemmän löpöä tankkiin, näinhän tavallaan saatiin Rossikin kamppailemaan tasaisesti muiden kanssa viimeisiä kierroksia lukuunottamatta, kun sitä bensaa ilmeisesti säästeli.

Mikaa tuskin kärjessä tulee tällä kaudella näkymään, mutta pysyisi sen verran radalla, että kerran edes kuvaan pääsisi. Nyt kun ei edes kaadollaan sinne päässyt (vai missasinko jotain).
 
Pitää muistaa, että Stoner melkeinpä ´omistaa´ Qatarin radan. Eli nytkin olisi tosiaan mitä todennäköisimmin painellut omia menojaan, jos ei olisi lipannut.

Mutta talven testien perusteella (JOS niistä nyt mitään johtopäätöksiä voi toisaalta vetää - no ehkä pyörien osalta jotain?) vaikutti kyllä hieman siltä, että paras pyörä olisi tällä hetkellä Yamaha, ei Ducati.

Eli Qatar olisi siis ainakin jonkinasteinen poikkeus, ja todelliset voimasuhteet vielä vähän hämärän peitossa.

Raudanluja haastaja Stoner tulee kyllä olemaan, siitä ei ole mitään epäilystä, ja uskoisin että kaatuilutkin on nyt vähäksi aikaa kaatuiltu. Rossi tietää taatusti hyvin, että nyt saadut lahjapisteet kannatti ottaa, ja ne tulee vielä olemaan arvokkaita. Saa ajaa ihan tosissaan pitääkseen myös Lorenzon ojennuksessa.
 
Kyllähän tuo Haydenkin näyttäis pysyvän muiden miesten kun Stonerin vauhdissa. Ilmeisesti Ducati on saanu pyöräänsä oikeasti helpommaksi ajettavaksi.

Tuo Moto2 taitaa olla nyt kuiteski hienointa kisailua mitä on tarjota. Paska vaan kun tuo nelonen sössi nuo lähetykset tuonne maksu puolelle. Onkos kukaan löytäny vaihtoehtoista palvelua? Ei kiinnostais maksaa 95% paskasta, kun ei muuten tuu tuota telkkua kauheasti vahattua...
 
Ducati on ainakin menettänyt suoranopeutta, tai muut ovat kirineet sillä osastolla. Ennenhän D-pyörät meni aivan heittämällä ohi kaikista muista, nyt oli todella tiukkaa Yamahan kanssa ja Honda meni useaan otteeseen jopa helpon oloisesti ohi, mm. lopussa kun Hayden jätettiin tylysti neljänneksi kun ei vaan kulku riittänyt.

Olisiko uusi bigbang-kone verottanut vähän tehoja kun ajettavuutta on pyritty parantamaan?

Hyvä että pecha pisti ketjun pystyyn, ei tarvitse turista noissa "motogp ei näy" -ketjuissa. Pitäisikö täällä jutella myös 125- ja Moto2-kisoista? Moto2:lle taisi ollakin jo yksi ketju...
 
Kyllähän tuo Haydenkin näyttäis pysyvän muiden miesten kun Stonerin vauhdissa. Ilmeisesti Ducati on saanu pyöräänsä oikeasti helpommaksi ajettavaksi.

Tuo Moto2 taitaa olla nyt kuiteski hienointa kisailua mitä on tarjota. Paska vaan kun tuo nelonen sössi nuo lähetykset tuonne maksu puolelle. Onkos kukaan löytäny vaihtoehtoista palvelua? Ei kiinnostais maksaa 95% paskasta, kun ei muuten tuu tuota telkkua kauheasti vahattua...
BBC sivuilta näkee eurosportin lähetyksen ihan ok kuvanlaadulla. IP-osoitteen tulee tosin olla briteissä mutta sitä ei ole vaikea sinne välityspalvelimella kikkailla ja tähän on netti täynnä ohjeita.

Oli kyllä rossilta tasaisen varma suoritus. Taitaa mennä siihen että stoner on satunnaisesti todella nopea mutta sitten taas tulee välillä näitä ja jotain kahdeksansia sijoja kun rossi naputtaa taas koko kauden kolmen joukkoon. Lorenzosta tai pedroosasta en odota rossille kovaa vastusta mm-piste jahtiin kun sattuu heillekkin noita huonoja päiviä aika tiuhaan rossiin verrattuna.
 
Lorenzosta tai pedroosasta en odota rossille kovaa vastusta mm-piste jahtiin kun sattuu heillekkin noita huonoja päiviä aika tiuhaan rossiin verrattuna.
Pedrosa näyttäisi olevan vähän yössä - varmaan toivoo nyt että olisi vaihtanut Öhlinsin palikat jo kesken viime kauden. On ajanut koko kilpauransa Showalla, ja nyt on vaikeaa totutella. Neljän "alienin" sakkiin saattaa olla kohta paikka vapaana (... Spiesille?)

Lorenzon uskon olevan Stonerin ohella toinen Rossin kivikovista vastustajista. Rossin kannalta on sellainen vähän kökkö juttu, että jos vaikka Yamaha olisi joillakin radoilla selkeästi paras pyörä, Lorenzokin hyötyy siitä. Noh, sama se on tietty myös toisinpäin.

Ja vaikkei Fiat Yamaha-tiimissä jaeta dataa keskenään, tehtaalle sitä varmaan on pakko jakaa... ja tehtaan intresseissä on saada molemmat tehdaspyörät kulkemaan mahdollisimman kovaa. Tarkoittaa myös sitä, että poislukien juuri kyseisen kisaviikonlopun säädöt (jotka kumpikin saa nyt hakea itse) Lorenzon pyörä tulee noin kehityspalikoiden yms. osalta olemaan hyvin pitkälle sama kuin Rossilla.

Vanha mestari vs nuoret haastajat - asetelma tulee varmasti poikimaan mielenkiintoisia kisoja, Qatar oli siitä hyvä esimerkki.
 
Joku mainitsikin että Qatar on stonerin bravuuri ratoja ja niinhän se olikin kaatumiseen saakka. Muuten kisasta jäi samalla jatketaan mihin jäätiin fiilis. Spies oli mun mielestäni heti ensimmäisestä kisasta lähtien sillä tasolla missä kaverin "kuuluu" olla. Mikasta on oikastaan parempi kun ei sano mitään.
 
Jos oikein muistan sitä tv-lähetystä, niin kisan jälkeen näyttivät kuvaa hetken Spiesin pilttuusta, ja mies näytti oudon vakavalta. Oliskohan ollut pettynyt kun ei päässyt Rossin & Lorenzon kimppuun heti ekassa kisassa?

Jos tuo minun arvelu osui oikeaan, niin on kaverilla ainakin kilpailuhenki ja asenne kohdillaan.

Ja se tallikaverikin tais jäädä "vähän" jälkeen, joten ei hassumpi aloitus.

Ja voi Mikasta kuitenkin sen verran sanoa, että on se vaan kuitenkin sarjan paras suomalainen ( ja pohjoismaalainen ), ylivoimaisesti!  
bowdown.gif
 
...
Vaikka sinivalkoisten lasien läpi katselenkin, niin alkoi jo hieman jurppimaan, kun selityksissä ulosajo oli pyörän (tai tiimin tai minkälie vika!), ei Kallion oma vika. Perkele Stonerkin myönsi suoraan, että mokasi itse.
...
Jossakin Mika muistaakseni sanoi, että etunen lähti heti alta kun avasi kaasua kaarteen loppuessa. Ja Stoner taas sanoi oman kaatumisensa olleen oma virhe.

Ihan vaan näin analyysimielessä tuumailen, että kun/jos ( tai siis JOS ) Ducatissa on joku ongelma epävarman etupään pidon kanssa, niin eikös tallin kannalta ole parempi, että kuljettaja ilmoittaa missä tilanteessa pito karkasi, kuin että lakonisesti vaan toteaa että "minun moka, sori". Lähtökohta ongelman selvittämiseen ensimainitussa tilanteessa pilkun verran parempi.

Tosin jos Kallio olisi superlahjakkuus pyörän kehittäjänä, ei moista ongelmaa Pramacilla enää oliskaan...
 
...
Vaikka sinivalkoisten lasien läpi katselenkin, niin alkoi jo hieman jurppimaan, kun selityksissä ulosajo oli pyörän (tai tiimin tai minkälie vika!), ei Kallion oma vika. Perkele Stonerkin myönsi suoraan, että mokasi itse.
...
Jossakin Mika muistaakseni sanoi, että etunen lähti heti alta kun avasi kaasua kaarteen loppuessa. Ja Stoner taas sanoi oman kaatumisensa olleen oma virhe.

Ihan vaan näin analyysimielessä tuumailen, että kun/jos ( tai siis JOS ) Ducatissa on joku ongelma epävarman etupään pidon kanssa, niin eikös tallin kannalta ole parempi, että kuljettaja ilmoittaa missä tilanteessa pito karkasi, kuin että lakonisesti vaan toteaa että "minun moka, sori". Lähtökohta ongelman selvittämiseen ensimainitussa tilanteessa pilkun verran parempi.

Tosin jos Kallio olisi superlahjakkuus pyörän kehittäjänä, ei moista ongelmaa Pramacilla enää oliskaan...

"Keula luisti alta keskellä mutkaa, kun olin siirtymässä kaasulle Samanlaiseen ongelmaan törmäsimme viime kaudellakin, eikä siihen ole ratkaisua löytynyt. Vastaavaan kaatumiseen keskeyttivät Ducati-kuskeista myös Stoner ja tallikaverini Espargaro. Kun itse tekee ajovirheen, sellainen tilanne olisi helpompi käsitellä."

http://www.nelonensport.fi/sport-pro/motogp/etusivu

Seuraavia kisoja odotellessa.
 
Suuri osa tiimeistä pitää päämajaansa Euroopassa, ja jos lennoista liikkuu täällä nyt 20% normaalista, ja esim. lentorahtipuolella on melkein kaikki roina kasaantunut jo monta päivää, on melko selvää, ettei tuota sirkusta saada liikahtamaan Japaniin määräajassa. Sehän ei riitä, että rahtiboksit on rata-alueella perjantaiaamuna, vaan tiimien pitäisi päästä aloittamaan varikkofasiliteettien kasaamista jo tiistaina/keskiviikkona.

Ilmeisesti kuitenkin aikovat järjestää Motegin kisan lokakuussa.

On muuten jotenkin umpitylsä rata se Motegi, en edes tiedä, mikä siinä oikeastaan edes mättää, senhän voisi luulla olevan hieno kun on niitä tunneleitakin, mutta ainakaan töllöstä katsoen ei ole säväyttänyt. Harmi että Suzukasta ei enää saada riittävän turvallista.
 
sanoi:
Official MotoGP Live Timing Application for iPhone and iPod Touch

The App offers an unprecedented level of information to consumers, which can be immediately taken in with the unique dynamic/interactive track map which provides users with a clear illustration of all the gaps between riders.

Users are also able to access the same live timing information and in the same format as that which is used by the teams at each Grand Prix venue to track the progress of a session or particular team or rider.

Official MotoGP Live Timing Application [iPhone/iPod Touch]

Onko kukaan mennyt jo ostamaan tätä softaa iPhoneen?

Linkissä on videopätkä miten homma toimii. Vaikuttaa aika mielenkiintoiselta  
smile_org.gif
 
BBC sivuilta näkee eurosportin lähetyksen ihan ok kuvanlaadulla.
Tänx. Pitää kattella jos näkis tuolta nuo Moto2:set.

Saas nähä miten Rossin krossikönyilyt vaikuttaa ajokuntoon. Taitaa mies saada vaan vauhtia pienistä kolhuista. No mielenkiintosta katella miten nyt sitte voimasuhteet kehittyy kun päästään oikein kautta starttaamaan. Hayden taitaa ottaa suht varmanpäälle ja yrittää tuoda pyörän maaliin kaikista kisoista. Stonerin pakko ottaa pientä riskiä jos veinaa Rossille kampoihin pistää tällä kaudella. Jospa nuo Hontratki pysyis pikkuhiljaa kärkikahinoissa. Tulis vähän mielenkiintosempia kisoista kun olis useampia tiimejä kärkikahinoissa. No saapa näkkee...
 
Pedrosa tulee olemaan kova luu Jerezissä mutta ei pysty pitämään Rossia takanaan. Stoner ja Lorenzo konttaa yliyrittämisen takia.

Oma veikkaus Jerezin osalta:
1. Rossi
2. Pedrosa
3. Spies
4. Dovi
Mika 7:s.

Ja tuolta näkee kisat ilmatteeks: http://www.p2p4u.net/sports/motosport.html
 
MotoGP Qualifying results:

Jerez de la Frontera, Saturday, May 01, 2010
Pos. Num. Rider Nation Team Bike Km/h Time Gap 1st/Prev.
1 26 Dani PEDROSA SPA Repsol Honda Team Honda 278.8 1'39.202
2 99 Jorge LORENZO SPA Fiat Yamaha Team Yamaha 277.2 1'39.487 0.285 / 0.285
3 27 Casey STONER AUS Ducati Marlboro Team Ducati 276.6 1'39.511 0.309 / 0.024
4 46 Valentino ROSSI ITA Fiat Yamaha Team Yamaha 276.8 1'39.558 0.356 / 0.047
5 69 Nicky HAYDEN USA Ducati Marlboro Team Ducati 280.2 1'39.560 0.358 / 0.002
6 14 Randy DE PUNIET FRA LCR Honda MotoGP Honda 276.2 1'39.591 0.389 / 0.031
7 5 Colin EDWARDS USA Monster Yamaha Tech 3 Yamaha 277.0 1'39.970 0.768 / 0.379
8 11 Ben SPIES USA Monster Yamaha Tech 3 Yamaha 280.3 1'39.989 0.787 / 0.019
9 4 Andrea DOVIZIOSO ITA Repsol Honda Team Honda 277.5 1'40.021 0.819 / 0.032
10 33 Marco MELANDRI ITA San Carlo Honda Gresini Honda 281.0 1'40.027 0.825 / 0.006
11 65 Loris CAPIROSSI ITA Rizla Suzuki MotoGP Suzuki 275.6 1'40.206 1.004 / 0.179
12 7 Hiroshi AOYAMA JPN Interwetten Honda MotoGP Honda 275.8 1'40.322 1.120 / 0.116
13 19 Alvaro BAUTISTA SPA Rizla Suzuki MotoGP Suzuki 278.1 1'40.416 1.214 / 0.094
14 40 Hector BARBERA SPA Paginas Amarillas Aspar Ducati 275.7 1'40.482 1.280 / 0.066
15 41 Aleix ESPARGARO SPA Pramac Racing Team Ducati 271.0 1'40.555 1.353 / 0.073
16 58 Marco SIMONCELLI ITA San Carlo Honda Gresini Honda 273.4 1'40.586 1.384 / 0.031
17 36 Mika KALLIO FIN Pramac Racing Team Ducati 277.7 1'40.803 1.601 / 0.217
 
Taitaapi olla Lorenzon kisa, jollei itse munaile. Oli aamutreeneissä melkein sekunnin Rossia nopeampi, Rossilla ei taida olkapää olla 100% iskussa, Dr Costan spesiaalicocktailia naamariin, mutta ei se siitä täysin tervettä tee. Saa olla pirun tyytyväinen, jos pääsee podiumille, tai edes hyville pistesijoille.

Kallio viimeiseen ruutuun. Ei nyt suju niin ei suju, prkl...
mad.gif
 
Back
Ylös