• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

MotoGP 2023

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja JMH
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Vahvasti epäilen, että Marcilla on loistava tulevaisuus takanapäin. Honda myös huomannut tämän ja siksi päästi hänet pois ennenaikaisesti. Moottoriurheilussa tämä on nähty niin monesti aikaisemminkin. Kun tähti lähtee laskuun niin sieltä on todella vaikea nousta.

Mitä tulee asetelmassa satelliittitiimi vastaan tehdastiimi, niin kyllä se tehdastiimi/kuljettaja on aina kauden lopussa kerännyt enemmän pisteitä ja käynyt pokkaamassa pytyn. Vaikka olisi ns. tasavertainen kalusto alla. Kyllä kait siellä Ducatin pääkonttorilla tänäkin vuonna pyritään pitämään huoli siitä. Toivon kyllä, että Martin vie mestaruuden mutta en oikein jaksa uskoa siihen, koska satelliitti vs tehdas. Toki motorsportissa kaikki on mahdollista ja kauden viimeisissä kisoissa riittää jännittävää.
 
On jo lähes varmaa, että Ducati Lenovo Team ei tule tiimien mestaruutta voittamaan. Voi olla kolmas tila tai jopa huonompikin tulossa. Etenkin, jos Bastianinin surkea kunto jatkuu. Tämänhetkinen tilanne:

478 Prima Pramac Racing
400 Mooney VR46 Racing
354 Ducati Lenovo Team
326 Red Bull KTM Factory Racing
310 Aprilia Racing

Onko se sitten Ducatille Triple Crown, jos virallinen tiimi ei voita tiimimestaruutta? Minun mielestäni ei ole. Virallista määritelmää tästä ei taida toki olla.
 
Vahvasti epäilen, että Marcilla on loistava tulevaisuus takanapäin. Honda myös huomannut tämän ja siksi päästi hänet pois ennenaikaisesti. Moottoriurheilussa tämä on nähty niin monesti aikaisemminkin. Kun tähti lähtee laskuun niin sieltä on todella vaikea nousta.

Mitä tulee asetelmassa satelliittitiimi vastaan tehdastiimi, niin kyllä se tehdastiimi/kuljettaja on aina kauden lopussa kerännyt enemmän pisteitä ja käynyt pokkaamassa pytyn. Vaikka olisi ns. tasavertainen kalusto alla. Kyllä kait siellä Ducatin pääkonttorilla tänäkin vuonna pyritään pitämään huoli siitä. Toivon kyllä, että Martin vie mestaruuden mutta en oikein jaksa uskoa siihen, koska satelliitti vs tehdas. Toki motorsportissa kaikki on mahdollista ja kauden viimeisissä kisoissa riittää jännittävää.
Näinhän se menee…ja Pecco alkaa oleen myös fyysisesti kunnossa….:)
 
Saattaa tulla varsin jännä loppukausi kolmen parhaan kuskin paikoista. Täytyy Valenciaan lähtä vimppa kisa katsomaan, jos vaikka sinne asti pysyis tilanne herkullisena.
 
Bezzecchhi teloi solisluunsa Rossin Neverland Ranchilla, ei tietoa kaatuiko mopolla, putosiko sängystä vai avasiko ikkunan. Pahalta näyttää kuitenkin ensi viikon kisan kannalta ja sitä myöten mestaruuden osalta.

Ducati-pilotteja menee muuten sairaslomalle sitä tahtia, että ehkä Marc voisi olla 2024 Ducatin reservikuski. Kisoja riittäisi koko kaudeksi jos ja kun villin kortin osallistumisia saa olla 6 kpl ensi vuonna. Villin kortin paikkoja on jopa niin paljon, että ehkä hän voisi ajaa neljässä eri tiimissä kuusi kisaa jokaisessa. Katsoisi vaan aina rataan sopivan fillarin alle (eli ei koskaan Yamahaa).

Se olisikin komeata jos mestaruudesta voisi taistella ilman tallipaikkaa. Mikäänhän ei toistaiseksi kiellä useamman tiimin piikkiin ajamista kauden aikana (caset Zarco, Vinales).

Täytyy laittaa Dornan pääkallonpaikalle anonus tälläisestä järjestelystä vetämään. Ostaisin heti taas videopassin, jos tuollaista olisi luvassa.:grin:
 
Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan MotoGP:ssä. Tuo Marcin siirtyminen jo ensi kaudelle Ducatin puikkoihin veljensä tallikaveriksi on iso uutinen, myös Hondan tulevaisuutta ajatellen. Hondaa kun on kehitetty pitkälti Marcin ajotyyliä ajatellen ja kehitystyössä on tuonkin osalta menty jo jonkin aikaa metsään ja Hondasta on tullut vaikea pyörä viedä radalla. Onhan tuosta ollut huhuja että Honda saattaisi olla jättäytymässä pois koko sirkuksesta mikä ei tietenkään olisi hyvä asia, sarja tarvitsisi ennemmin lisää tiimejä. Suzuki ei ole tuonne toistaiseksi palaamassa eikä Kawasakiakaan ihan kauheasti taida kiinnostaa.
 
Yhdenkään uuden tiimin on turha lähteä matkaan, ennen kuin tekniset säännöt uudistuvat tarpeeksi. Tämä mahdollisti KTM:kin mukaantulon.

Takamatka on vain liian iso muuten.
 
Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan MotoGP:ssä. Tuo Marcin siirtyminen jo ensi kaudelle Ducatin puikkoihin veljensä tallikaveriksi on iso uutinen, myös Hondan tulevaisuutta ajatellen. Hondaa kun on kehitetty pitkälti Marcin ajotyyliä ajatellen ja kehitystyössä on tuonkin osalta menty jo jonkin aikaa metsään ja Hondasta on tullut vaikea pyörä viedä radalla. Onhan tuosta ollut huhuja että Honda saattaisi olla jättäytymässä pois koko sirkuksesta mikä ei tietenkään olisi hyvä asia, sarja tarvitsisi ennemmin lisää tiimejä. Suzuki ei ole tuonne toistaiseksi palaamassa eikä Kawasakiakaan ihan kauheasti taida kiinnostaa.
Eikä Hondakaan ole enää kuin moottorivalmistaja :D Runko ja swingihän on Kalexin, jonkinlainen paniikkiratkaisu sekin. Mutta onhan tuossa parissa viime kisassa Mir saanut jo itsensä tv-kuviin asti, eli pikkuhiljaa on parantamassa juoksuaan. Jännä nähdä mihin lähtevät Hondalla pyörää viemään, nyt kun on kaksi Suzukilla hyvin pärjännyttä kuskia tiimeissä. Ei se RCV varmaan kertarykäisyllä muutu Suizan kaltaiseksi ajettavaksi, mutta se lienee kuitenkin se oikea suunta.

Lisää valmistajia tuonne tosiaan sekaan sopisi, hyvästä kilvanajosta huolimatta Ducati-cup vähän menettää hohtoaan. Mutta kuten JMH tuosta sääntöuudistusten tarpeesta totesi, ei tuonne mukaan lähdetä ihan noin vaan. Sekä Kotarilla että Suzukilla meni vuosikausia että saivat mopot oikeasti kilpailukykyisiksi, vaatii siis pitkää pinnaa kyntää sijoilla ynnä muut. Kawalla loppui viime kerralla kantti kesken, ei tullut ihan voittajapyörää siitä. Suzukikin jo kaksi kertaa poistunut sarjasta. Sitten taas Ducati jaksoi kyntää kymmenen vuotta ilman mainittavaa menestystä, kunnes alkoi Dovilla pelit laukkaamaan ja mestaruus olemaan realismia.
 
Tämän aamun treeneissä oli aika paljon keskustelua siitä ketä Honda meinaa saada puikkoihin Markin tilalle.
Yksi puheissa ollut on Oliveira, tiimipäällikkö sanoi että ei mutta jos asioista (=korvauksesta) sovitaan niin sitten ehkä, Miguelilla on vielä vuosi sopparia jäljellä RNFn kanssa.
ilmeisesto ovat olleet puheissa myös Vinalesin kanssa, mutta Cragar piti kyllä Oliveiraa luonteeltaan parempana kuskina tällaiseen
 
Eikä Hondakaan ole enää kuin moottorivalmistaja :D Runko ja swingihän on Kalexin, jonkinlainen paniikkiratkaisu sekin. Mutta onhan tuossa parissa viime kisassa Mir saanut jo itsensä tv-kuviin asti, eli pikkuhiljaa on parantamassa juoksuaan. Jännä nähdä mihin lähtevät Hondalla pyörää viemään, nyt kun on kaksi Suzukilla hyvin pärjännyttä kuskia tiimeissä. Ei se RCV varmaan kertarykäisyllä muutu Suizan kaltaiseksi ajettavaksi, mutta se lienee kuitenkin se oikea suunta.

Lisää valmistajia tuonne tosiaan sekaan sopisi, hyvästä kilvanajosta huolimatta Ducati-cup vähän menettää hohtoaan. Mutta kuten JMH tuosta sääntöuudistusten tarpeesta totesi, ei tuonne mukaan lähdetä ihan noin vaan. Sekä Kotarilla että Suzukilla meni vuosikausia että saivat mopot oikeasti kilpailukykyisiksi, vaatii siis pitkää pinnaa kyntää sijoilla ynnä muut. Kawalla loppui viime kerralla kantti kesken, ei tullut ihan voittajapyörää siitä. Suzukikin jo kaksi kertaa poistunut sarjasta. Sitten taas Ducati jaksoi kyntää kymmenen vuotta ilman mainittavaa menestystä, kunnes alkoi Dovilla pelit laukkaamaan ja mestaruus olemaan realismia.

Suzukihan ei jättänyt leikkiä kesken siksi etteikö kilpailukykyistä pyörää olisivat saaneet aikaiseksi. Suzuki lähti koska MotoGP ei tuonut sitä mainosarvoa jota hakivat, Suzuki kun pyrki näkyvyydellä kasvattamaan USA:n markkinaosuutta ja tuolla MotoGP ei ole mitenkään iso juttu tai edes kovin näkyvä sarja. Samoin taitaa olla Kawasakilla ettei MotoGP ole kovin houkutteleva sarja kun suurimmalla markkina-alueella sarjaa ei "juuri kukaan" seuraa.
 
Siisti kattoo ku Jorge posottaa kohti mestaruutta.
VR miehet hienosti podiumilla sprintissä jääpussien kansa :)
Jos suli mestari viime vuonna niin nyt sulaa nykyinen mestari myös. Vitun hyvä, jännitys säilyy.
 
Joo ois kyl kiva tietää mikä tiimin sisällä tai Jorgen elämässä on muuttunut niin paljon että eestaas tuloksissa säätävä jannu joka puolet kisoista oli nurin, yhtäkkiä dominoi kärjessä ja ajaa ku robotti... upea nähdä tollasta kehitystä mut ois kiva tietää mitä sen takana on.

Jotenki tuntuu että Peccon kasetti suli aika pahasti. Kauden puolivälissä jo itki sitä ku ei saa ylivoimaista Ducatia tehtaalta ja muut on liian lähellä, ja ku ei auttanu ni nyt näyttää aika pahalta. Jos Jorge jatkaa tota tahtii ni Peccon titteli on kyl kuopattu.
 
En kirjoittais Peccoa vielä ulos……
 
Back
Ylös