• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Motoristin EA-taidot?

EA 1 käytynä ammatissapätemiskortin takia mut vois kait tuota petratakkin. Täytyykin ottaa ohjelmaan käydä kakkonen ens kierroksella.
 
Mahdollisella onnettomuuspaikalla soitan apua 112 sovelluksella, kun en yleensä tiedä missä olen. Sen jälkeen varmaankin pyörryn kauhusta paikalle.
 
Omat taitoni sillä tasolla mitä aikanaan koulussa opetettiin. Eli, kiristysside laitetaan haavan ja sydämen välille, paitsi jos haava on päässä. :right:
 
Joo hyvä seikkana on juuri nuo ammattipätevyyskoulutukset joihin pääsääntöisesti kuuluu vähintäänkin hätäensiapu.

Joltain osin vois ajatella räätälöityä motoristin hätäensiapua jossa eräs oleellinen asia tulisi käsiteltyä eli kypärän irroittaminen loukkaantuneelta.

Valitettavan usein menehtymisen syynä on yksinkertaisesti tukehtumisen eli siinä suhteessa valmius ja rohkeus auttamiseen olisi ensiarvoisen tärkeää.
 
EA1 joskus sekä hätäensiapua ja alkusammutuskoulutusta käytynä useampaan kertaan mut suoritukset ei oo enää ajantasalla, ku tais olla kolmen vuoden välein käytävä.

Tarvinnu en onneksi oo, mutta varmaan enemmän avuksi kuin haitaksi olisi jos tilanteeseen joutus.
 
SA-INT melekein vuoden punainen risti hihassa ja sitten on duunin takia aina joku ensiapu voimassa.
Tähän kun lisätään vielä parikymmentä vuotta VPK:ta, niin eiköhän sitä osaa 112 soittaa:thumbsup:
 
EA1 joskus sekä hätäensiapua ja alkusammutuskoulutusta käytynä useampaan kertaan mut suoritukset ei oo enää ajantasalla, ku tais olla kolmen vuoden välein käytävä.

Tarvinnu en onneksi oo, mutta varmaan enemmän avuksi kuin haitaksi olisi jos tilanteeseen joutus.

Lähes identtinen tilanne. Aikoinaan piti työn puolesta olla aina EA2 voimassa, samoin harrastuksen. Nykyään ei ole enää voimassa, mutta töissä oli kysely eli ainakin ykkösen saa kohta taas voimaan.

Sen verran on eroa että yhden kerran olen erään, paljon monopoliyhtiön tuotetta nauttineen, puoliammattilaisen, huolehtinut ambulanssiin kun polkupyörä heittäytyi alta. Tajuihinsa se ei tullut ennen lanssia, mutta hengitys kulki normaalisti. Pääsin helpolla kun ei tarvinnut kuin purkka kaivaa suusta ja huolehtia että hengittää.

Ei siinä paniikkia tullut mutta pakko myöntää ettei tilanne mikään mukavakaan ollut. Ihan selkeä rantojen mies ja toivoin kyllä todella ettei tarvi elvyttämään alkaa. Ei kuitenkaan voinut ohikaan ajaa kun paikalla oli jo pari kauhistelijaa tekemättä mitään asialle.
 
Juuri näin, loistavaa :WAZAAP:

Tuo ensiapu ei ole mitään rakettitiedettä, mutta säännöllinen taitojen kertaus on aina hyödyksi.
On aika yksinkertaisia, mutta hengen pelastavia toimipiteitä mitä maallikko voi tehdä.

Valitettavasti on yhä olemassa varsin pinttyneitä uskomuksia mitä ei saisi tai mitä ei voisi/tarvitsisi tehdä.
 
Pakko kuitenkin todeta että tilanne oli epämiellyttävä. Tiesin että osaan ja pystyn elvyttämän jos tarve vaatii, mutta uhri ei todellakaan siihen houkutellut.

Samaan aikaan oli takaraivossa että mun on pakko tehdä se mitä tarvii ja osaa. Ei sen voi antaa kuolla sen takia että tekee pahaa. Oli kyllä ihan helvetin kova helpotus että kaveri hengitti hyvin eikä tarvinnut sen enempää tehdä. Fiilis oli kuitenkin että pakkohan se on elvyttää jos siihen pisteeseen joudutaan, muuten olis tänä päivänä vaikea katsoa peiliin.

Tilanteesta on aikaa jo lähes 20 vuotta, mutta muistan sen edelleen varsin hyvin ja tämä ketju nosti fiiliksen pintaan tosi tuoreen oloisena.
 
Noinhan se menee, että ajatuksia herättää ja mieleen jää varmasti. Samoin se kun tilanne tulee eteen täysin arvaamatta ja varoittamatta.

Noilla kursseilla opetetaan myös ennakoimaan tilanteen pahenemista ja harjoitellaan...menkää mukaan kursseille kun tilaisuus tulee.

Hyvää kehitystä asian suhteen on tapahtunut siiinä, että yleinen kiinnostus ea;ta kohtaan on kohonnut, ja ammattimiehillä tuolla tien päällä se kuuluu jo noihin pätevyysvaatimuksiin. :thumbup:
 
Vuodesta 2005 lähtien istuttu ambulanssin kyydissä.. Jottain saattanee osata.. Lähinnä Mikki laastarin laittoa jne :)
 
Pakko kuitenkin todeta että tilanne oli epämiellyttävä. Tiesin että osaan ja pystyn elvyttämän jos tarve vaatii, mutta uhri ei todellakaan siihen houkutellut.

Samaan aikaan oli takaraivossa että mun on pakko tehdä se mitä tarvii ja osaa. Ei sen voi antaa kuolla sen takia että tekee pahaa. Oli kyllä ihan helvetin kova helpotus että kaveri hengitti hyvin eikä tarvinnut sen enempää tehdä. Fiilis oli kuitenkin että pakkohan se on elvyttää jos siihen pisteeseen joudutaan, muuten olis tänä päivänä vaikea katsoa peiliin.

Tilanteesta on aikaa jo lähes 20 vuotta, mutta muistan sen edelleen varsin hyvin ja tämä ketju nosti fiiliksen pintaan tosi tuoreen oloisena.
Sain joskus ea kurssilta sellasen avaimenperä elvytysmaskin. Se kulkee lähes aina mukana avainlenkissä. Onneksi sitä en ole koskaan tarvinnut, mutta helpottaa kyllä ajatusta elvyttämisestä.
 
riittää kun painelee, ei tarvitse välttämättä puhaltaa. veressä oleva happi riittää joksikin aikaa. toki eri asia sitten jos avun tulo kestää reilusti, sitten toinen juttu ja jossain vaiheessa alkaa paikat vaatia happea. myös hapen puutostila eli esim hukuksissa olleet ja sitten pienet lapset jne eri asia, silloin myös puhallus mukaan.

puhalluksessa on vaan se hankala puoli, että se pitää osata kunnolla. muuten menee vaan ilmaa mahaan, sitten lentää jossain vaiheessa oksennus, jonka sitten tyyppi vetää keuhkoihin ja elvytys on vielä hankalampaa.. myös elvyttäjän kannalta.

ea1 tuli joskus suoritettua, kun oli pakko työn puolesta. en ole jaksanut uusia. ei siihen korttia tarvita, jos jotain sattuu. pitää soveltaa sitten.
 
Ensisiteitä etuteleskoopin stefavuotoja varten aina matkassa, ja usein käytettykkin, (jäätyvissä keliolosuhteissa menee stefat, ellei sukalla ole suojattu!)....:;):
 
riittää kun painelee, ei tarvitse välttämättä puhaltaa. veressä oleva happi riittää joksikin aikaa. toki eri asia sitten jos avun tulo kestää reilusti, sitten toinen juttu ja jossain vaiheessa alkaa paikat vaatia happea. myös hapen puutostila eli esim hukuksissa olleet ja sitten pienet lapset jne eri asia, silloin myös puhallus mukaan.

puhalluksessa on vaan se hankala puoli, että se pitää osata kunnolla. muuten menee vaan ilmaa mahaan, sitten lentää jossain vaiheessa oksennus, jonka sitten tyyppi vetää keuhkoihin ja elvytys on vielä hankalampaa.. myös elvyttäjän kannalta.

ea1 tuli joskus suoritettua, kun oli pakko työn puolesta. en ole jaksanut uusia. ei siihen korttia tarvita, jos jotain sattuu. pitää soveltaa sitten.

Kuten tuolla aikaisemmin mainitsin, aina välillä tulee jumiutuneesta käsityksiä ja uskomuksia erilaisiin näkökulmiin perustuen.. Noita yleisiä ensiapuohjeita päivitetään aina silloin tällöin ERC:n toimesta.

Ensiapukursseja järjestetään juuri sen takia, että kansalaiset saisivat ajanmukaiset ja näyttöön perustuvat ensiaputaidot. Sekä voisivat harjoitella mm. peruselvytystä.

Tuo lainauksessa mainittu käsitys "riittää kun painelee" on yleisten ensiapuohjeiden mukaisesti väärä tapa.

Säännöllinen osallistuminen ensiapukursseille antaa valmiuden toimia oikein. Kursseilla opetetaan toimimaan tiettyjen protokollien mukaisesti eri tilanteissa. Hapatuksen riittävyyden arviointi, ei kuulu ensiapuun.
 
Tuo lainauksessa mainittu käsitys "riittää kun painelee" on yleisten ensiapuohjeiden mukaisesti väärä tapa.

saa sillä kuitenkin elimistössä jäljellä olevan hapettuneen veren kiertämään ja happi liikkuu sinne minne pitääkin. ja kaikki ihmiset eivät edes halua antaa painelu-puhallus-elvytystä.

yleiset ohjeet toki edelleen opastavat antamaan painelu-puhallus-elvytystä. hätäkeskukseen jos soittaa, niin siellä opastavat painelemaan taukoamatta ellei ole juuri hapenpuutteesta johtuva tilanne kuten hukuksissa ollut henkilö tai lapsi.
 
Kuten jo aiemmin, kannattaa mennä ensiapukurssille. Ei tarvitse jokaisen keksiä omia ensiapuohjeita, omine perusteluineen kun kursseilta saa ajantasalla olevat tiedot sekä taidot.

Ja ihan näyttöön perustuen, nämä ensiapu, kuten myös elvytysohjeet muuttuvat.

https://youtu.be/7e2W8tdgzy0
 
Back
Ylös