Eikä ole, koska sinne ei saa OMAA mopoa!
Ei pidä paikkaansa. Suomeen rekisteröity pyöräni oli viime talvena Thaimaassa. Ei tosin suunnattu silloin pohjoiseen, vaan etelään, Malesiaan ja Indonesiaan.
Lentorahtina Bangkokiin uskoisin pyörän kulkevan Suomesta reilulla tonnilla per suunta, laivalla alle puolet tuosta, mutta se taas hieman kestää... eipä tuota 1-2 viikon reissua varten kannata tehdä. Mutta on se mahdollista.
2005 ja 2006 on tullut kierreltyä Thaimaan pohjoisosissa, ja allekirjoitan viestin otsikon, se tosiaankin on yksi motoristin taivaista. Alpit ja esim. Norja on ilman muuta myös, mutta ainakin ilmastoltaan ja hintatasoltaan Thaimaa pieksee ne 6-0.
Tiet on muuten Thaimaassa vähän eri tavalla tehtyjä kuin vaikkapa Alpeilla. Vuoret on vähän matalampia (mikä on sikäli hyvä, ettei tule kylmä), ja monesti tiet kulkee ihan keskellä vuoren harjannetta, näet siis laaksot vasemmalla ja oikealla. Veikkaan, että rinteessä kulkevat tiet vaativat tropiikin sadekaudella paljon enemmän ylläpitoa, ja siellä näkeekin aika usein maanvyörymiä.
Alpeilla parhaat tiet on monesti vuoristosoliin nousevia reittejä, ja vuoren ylityksen jälkeen tulee ´sirtymä´ seuraavalle solatielle. Thaimaassa voi ajaa koko päivän (tai monta päivää) yhtä silkkaa mutkapätkää.
Kaikki mainitut siis erittäin loistavia ja tutustumisen arvoisia alueita mutkatienautiskeluun. Jos on vaikka kuukauden reissu, ja saa edukkaat lennot Bangkokiin (nyt tuntuu olevan halpoja tarjolla) niin kokonaiskustannukset voi hyvinkin jäädä reilusti alle sen, mitä kuukauden Euroopanturnee omalla pyörällä maksaisi.
Vuokravehkeiden kanssa kannattaa aina (ja varsinkin Aasiassa) valmistautua siihen, että maksat ihan itse vauriot. Siksi on hyvä syynätä tarkasti se pyörä jo ennen kuin lähtee ajamaan, ettei päädy maksamaan jotain aikaisempia kaatojälkiä. Isommat vuokraamot yleensä ei moisia vedätyksiä harrasta.
Liikenne on Thaimaassa ihan ok, vasenkätisyyteen pitää tosin hetki totutella. Ja joskus leikkaavat tiukoissa kurveissa naapurikaistan puolelle, yksi hyvä syy olla kaahaamatta liikaa vuoristoteillä, varsinkaan pimeissä vasemmankäden kurveissa.