• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Multistrada 1200

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Asseri.K
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Asensin tänään akun ladattuna takaisin paikalle ja kun laitoin virrat päälle niin jostain kuuluu sellainen sähköinen ininä/surina joka ei lopu ennen kuin katkaisee virran.

Mikähän helvetti siellä nyt yhtäkkiä on ruvennut inisemään, talven ollut akku irti ja lämpimässä tallissa. Ei tuo omaan korvaan ainakaan normaalilta kuulostanut.

Onko mitään hajua mistä tuo ääni voisi tulla?
 
Kaasuläpän servo siellä inisee. Kokeile muuttuuko soundi kun kaasua kääntää kone sammuksissa.
 
Hmm, orkkisputkistossa on servo-ohjattu läppä. Sekin vois pitää ääntä, jos se ajetaan käynnistyksen yhteydessä reunaan ja takaisin. Jos se ei tunnista reuna-asentoa, voisi sekin jäädä kitisemään.
 
EFI-koneen bensapumppu voi myös olla surinan lähde. Sehän paineistaa järjestelmän virrat päälle kytkettäessä lyhyesti surauttamalla. Jos piirissä on jokin vika niin pumppu voi jäädä päälle. ECU tuota kait käskyttää. Ehkä todennäköisempi vika kuitenkin jompi kumpi edellisissä viesteissä mainituista.
 
Kiitos vinkeistä.
Bensaa on tankissa, kaasua käänsin koneen ollessa sammuksissa, ei auttanut.
Ei ole orkkis putkisto, mutta ei tuota ääntä ole aiemmin kuulunut.
itl:n viestiin, mitäs tuolle voi tehdä jos tuo olisi syy?

Ainoa tosiaan mitä syksyn jälkeen olen tehnyt on akun irroitus, lataus ja takaisin asennus.
 
Voisiko tuossa olla nyt vaan joku taika, että akun irroituksen jälkeen pitää saada kone käyntiin tai pyörä liikkeelle jotta jokainen järjestelmä saa ”opittua” toimintatilansa…. En tiiä, mutta mun japsiruiskupyörät on kyllä pitäneet aina outoa vinkunaa myös tappokytkin päällä jos virrat kytkee. Äänen lähde ehkä imusarjan toisioläppiä ohjaava moottori tms. :paikallatuulee:
 
itl:n viestiin, mitäs tuolle voi tehdä jos tuo olisi syy?

En tunne Ducatin polttoainejärjestelmää ja en pysty täsmäohjeita antamaan. Yleensä EFI-koneissa vikakoodien luku on se ensi askel polttoainejärjestelmän vikojen selvittelyssä. Netistä löytynee ohjeita tähän. Saattaa vaatia kyllä oman softan.
 
Onko kellään tietoa tai tilastoa siitä, paljonko Multistradan 1260-malleja on Suomessa? Kieltä osaamaton työkaverini on etsinyt itselleen tämän mallin Multia, eikä masentunut kun huomautin että 2018-2020 Ducateja ensirekisteröitiin ilmeisesti luokkaa 150kpl, eikä tuo taida olla kaikista suosituin malli.

Kuulemma yksikin riittäisi, mutta enää ei huvittaisi ulkomailta hakea, se on kai koettu jo. Mutta onko jotakin luonnehdintaa, onko aivan tyhjä arpa edes etsiä moista tästä maasta?
 
Samaa tässä itsekkin olen selaillut. Pääsisi edes koeistumaan jossain niin olisin tyytyväinen. Muussa tapauksessa tulee varmaan hankittua S1000xr:ä.
 
Tuohon omaan tilanteeseen liittyen. Pyörä on nyt huollossa ja muiden muassa akun vaihtoivat kun oli tyhjentynyt taas muutamassa päivässä.
Tuosta lisä äänestä ei ole mitään lisätietoa tullut mutta täytyy kysellä kun huolto on valmis.

Melko kallis huolto kaikkinensa, mutta laskin niin että seuraavaan kolmeen vuoteen ei tarvi tehdä kuin öljyn vaihdot niin 3 vuodelle jyvitettynä ei oo lainkaan paha. :D

Kuume alkaa kyllä nousta nyt kun pyörä on kohta kunnossa ja omassa tallissa. :orgmp:
 
Tässä kelien viilennyttyä alkoi bensa omalle my2011 Multistradalle maistua. ECU on Tuneboylla lääkitty ja asiaa tutkittuani ongelma on näemmä sama liki kaikissa Ducateissa. Termostaatti aukeaa 65 asteessa joka johtaa koneen käymiseen pysyvästi alilämpöisenä maantieajossa viileämmissä keleissä, jolloin seosta rikastetaan aina kunnes lämmöt nousevat 82-asteeseen. Maantiellä ne lämmöt eivät nouse tuonne ikinä.

https://www.ducatiforum.co.uk/threads/running-temp-question-1200-s-2014.43179/page-4

Tilasin Aprilian 85-asteisen termarin 834232 Nakkilan Pyörästä ja Moposta, hintaa tuli satkun verran.

Se minkä takia asiaan heräsin oli kun käytin koneen ajoon lähtiessä flektien pyörimiseen saakka niin pyörähän laukkaa ihan eri tavalla kuin kylmiltään ajoon lähtiessä. Öljyjen kuivaamiseksi olen tuota harrastanut ja nyt viileällä +10 asteisella ero on kuin yöllä ja päivällä koneen käytöksen osalta ajoon lähtiessä.

Lisäksi öljynlauhdutin saa peitelätkän eteensä.

Liian kylmänä jatkuvasti käyvä kone pilaa öljynsä vedellä ja bensalla.
 
Vaikuttais siltä että yli 25 asteen lämpötiloissa multi vie hieman vähemmän polttoainetta ja kone käy juoheammin. Asian olin huomaavinani Italiassa ja nyt viime kuussa kotimaassa. Viime kesältä ei havaintoa mut eipä silloin hellepäiviä ollutkaan.

Onko muilla vastaavia havaintoja? Ecun pitäisi kyllä mitata ilman lämpötila ja korjata annostusta, mutta ehkä lun yksilöss anturissa on lievä vika? Mittaristo näyttää kyllä ilman lämpötilan oikein.

Vika on se tehtaan laittama 65 asteessa aukeava termostaatti täällä pohjolassa: kone käy liian kylmänä ja ECU rikastaa seosta jatkuvasti.
 
Nyt on alla scorpion trail 2:t. Ensi kilsoilla vaikuttaa soralla lupaavalta, toisin kuin trail ykköset. Tuntuma etuseen hyvä vaikka koitin ajaa ritsakivien päällä. Tiedä vaikka tästä tulis luottokumi.

Itse en enään Scorppareihin kajoa: eivät kestä metsäautoteillä olevaa sepeliä. Uusi valinta on Bridgestone Battlax Adventure A41. Nyt on toista tonnia ajettu ja takarengas ei vaikuta kuluneen yhtään. Scorppari oli ihan loppu viiden tonnin jälkeen. Tuo A41 toimii hyvin sorallakin kun muistaa että tämä ei ole nappularengas ja asfaltilla se on jo sitten ihan herkku :-)
 
Trail 2 näyttää v4:ssä kestävän reilut 12-13 tonnia, vaikka tehoa on enemmän. Sepelille koen lievää allergiaa kun yhten kesänä meni 3 takista, niistä yksikään ei ollut Scorpion. Hyllyssä on Tkc70-setti, mut taitaa allelaitto jäädä ensi kesään.

Mutta tuo termarivinkki kuulostaa viisaalta, tossa v4:ssäkään ei kone lämpene juurikaan yli 64 asteen. Merkillistä jos ecun softaa ja termaria ole sovitettu toisiinsa. Olisi kyllä hyvä jos öljyn lämpö nousisi 100 asteeseen ja vaikka vähän ylikin.
 
USAssa vaihtelevat vanhojen Multistradojen takajarruletkuja uusiin ilmatteeks. Oman pyörän VIN koodilla ei löytynyt mitään asiaan viittaavaa.

https://www.ducati.com/ww/en/service-maintenance/recall-campaign

https://www.ducati.ms/threads/dot-investigation-into-rear-brake-issues.734878/

Lieköhän tulossa eurooppaan samat talkoot ? Tosin esim. Bemarillakin taitaa olla useampi case jossa USAssa on korjattu paljon semmoista mitkä eurooppalainen omistaja on joutunut korjauttamaan omilla rahoillaan...
 
Tilasin Aprilian 85-asteisen termarin 834232 Nakkilan Pyörästä ja Moposta, hintaa tuli satkun verran.

Asentelin uuden termarin (vaatii myös pystysylinterin vesiletkun vaihtamisen sisähalk. 19mm versioon) ja kävin heittämässä koelenkin. Maantiellä toimii ihan jees eli lämmöt 88-91 astetta. Ryömittäessä ja paikallaan tyhjäkäynnillä paiskaa hetken perästä herjaa liian korkeista lämmöistä...

Aikani asiaa ihmeteltyäni havaitsin että syyläri on sökö ja sisäisesti kierron suhteen oikosulussa: oikea puoli on vain yläosastaan kuuma, alaosa taas ihan kylmä. Tehollista jäähdyttävää pinta-alaa on vain murto-osa siitä mitä pitäisi olla. Tuossahan on molemmat yhteet syylärin vasemmalla reunalla ja kiertoa on pakotettu ilmeisesti ohjurilevy(i)llä kennon sisällä. Näitä virtauksenohjureita on irtoillut näissä vanhemmissa vuosimalleissa. Uusi originaali syyläri maksaa sen reilun tonnin, Motealta Zaddoxin valmistama posteineen alta 120€. Tilasin siis Motealta.
 
Tuli ostettua tuollainen Ducati Multistrada 1200s vm 2011
Nyt kävi testerissä ja testeri ilmotti että map anturi viallinen. Onko tietoa miten tämä vaikuttaa pyörään?
Tuntuu et pätkii pienillä kierroksilla ajaessa. Oisko se tämän anturin syy?
 
Onko mitään hajua miten saisi bensatankin anturin "korjattua"? Näyttää melkein tyhjää tankkia, vaikka tankki on täynnä.
Oli talven aikana mennyt jumiin kun tankki oli melkein tyhjä ja ei korjaantunut vaikka tankkasin tankin täyteen. Mitä tuolle tankissa olevalle mittaputkelle tai anturille uskaltaa tehdä? 2011 multistrada kyseessä.
 
Back
Ylös