• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Nahkapuvun käsittely

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja terppak
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Yli 20 vuotta hevostouhuissa mukana pyörineenä uskallanpa tunkea lusikkani tähän soppaan (toki myös Dainesen nahkapuvun + yksittäistakin omistajana).

Hevospuolella tuppaa monesti varsinkin nahkaiset arvosatulat maksamaan helpostikin yli 2000 euroa puhumattakaan jos sitä erikseen hevoselle vielä sovitetaan ja tehdään. Hyvät esim. Kiefferit maksaa vielä käytettynäkin n. 1500 euroa. Uskonpa siis, että kun noita vanhoja n. 20 vuotta kestäneitä edelleen hyväkuntoisia heppapenkkejä katselee, niin on hoito ollut ilmeisen oikeaa. Samoja periaatteita olen siis nahkavaatteitteni kanssa soveltanut.

Ihan ensiksi sanoisin, että tuota ylenmäärin rasvaamista kannattaa välttää. Rasva voi jopa venyttää pukua pilalle. Ite on tullut nähtyä nii-iiiin monet pilalle rasvatut suitset ja satulat, että pahaa tekee. Ja näkeepä noita selkeesti pilalle rasvattuja nahkapukujakin säännöllisesti pitkin kesää.  
confused_orig.gif
Oma nahkapuku on nyt 5 vuotta vanha, se on rasvattu vain pari kertaa, sateen jälkeen. Puhdistustoimena on toki useammin käytetty nahkasaippuaa (ja juu, mars mars ostoksille ratsu- tai ravitarvikeliikkeeseen), joka sekin jo itsessään hoitaa sen lisäksi että poistaa p*skaa.

Silti viitseliäisyydellä pääsee pisimmälle, likasempien reisujen jälkeen kun pyyhkäsee HETI kotiin tultua nahkasaippuaan sipaistulla (ei siis tosiaan saippuaa vaahdoksi asti) pyyhkeellä tai sienenpalalla, niin ei tartte ikinä mitään hirmu isoja pesuoperaatioita edes suorittaa. Heppapuolella arvotavarat pyyhkäistään puhtaaksi JOKA käyttökerran jälkeen ja rasvataan n. kerran, pari kertaa vuodessa (kevyesti!!) ja esim. satulan istuinosaa ei rasvata koskaan. Ja varusteiden käyttöfrekvenssi on n. 6 krt/viikko - ympäri vuoden. Sitä voi verrata oman nahkapuvun käyttöfrekvenssiin... Ja vaikka miehet tunnetusti haisee pahalle (
033102bebe_1_prv.gif
) niin väitänpä, että hevosen hiki on kaikesta huolimatta vielä tujumpaa ainesta...  
tounge.gif
 
Oliskohan noissa hevosten satuloissa nahka lähtökohtaisesti vähän erilaatuista ja eri tavalla käsiteltyä kuin nahkapuvuissa.. vai onkos nahka aina nahkaa.
 
Oliskohan noissa hevosten satuloissa nahka lähtökohtaisesti vähän erilaatuista ja eri tavalla käsiteltyä kuin nahkapuvuissa.. vai onkos nahka aina nahkaa.
Satuloiden "siivet" (jalan alle tulevat osat) ovat ainakin paksua ja jäykkää nahkaa. Istuinosan (peffan alla) nahka taas on pehmeämpää -> voisi vastata nahkapuvun nahkaa (?). Samoin hevosta vasten tulevien villatoppaustyynyjen nahka.

Satulaahan ei periaatteessa saisi rasvata ollenkaan istuinosasta tai toppauksista, ettei se mene pilalle (veny liikaa).

Mutta heppavarusteet sikseen.. Eiköhän puvun mukana tule valmistajan antamat hoito-ohjeet (ainakin pitäisi tulla), joten niitä seuraamalla tuskin pukuaan pilaa?
 
Huomaa kyllä, et alkaa olla tekeminen vähissä mopoilijoilla..
wink.gif


Ei mulle oo tullu mieleen et ajopukuukin pitäs voidella, mut hmm....

Voishan sitä....? ehkä..?
 
Tässähän oli alunperin kyse uudesta nahkapuvusta ja miten sitä hoidetaan, sanoisin ettei ainakaan pidä uutena tunkea siihen kaikenmaailman rasvoja. Kun kerran nahka on muokattu nahkatehtaalla se on valmis käyttöä varten, näin on ainakin meidän firmassa. Puhtaanapito on tärkeää ja siihen riittää mainiosti mieto saippualiuos sieneen tai rättiin sillä saa ötökät sun muut pois. Tuuletus on tärkeää varsinkin hikisemmän reissun jälkeen, ei kun henkariin ja vaikka parvekkeelle yön yli.
Jos nahkapuku pääsee kastumaan kunnolla niin kannatta huolella oikoa se oikeaan muotoonsa kuivumaan eikä liian äkkiä liian kuumassa paikassa ettei siitä tule korppua. Usein näkee, varsinkin mustissa asuissa, kuivumisen jälkeen vaaleita rantuja tai läikkiä. Se on nahan luonnonrasvaa mikä kuivumisen yhteydessä "hikoilee" pintaan. Sen saa pois kun pistää vähän sinolia rättiin ja pyyhkii pois. Tällainen "hikoilu" on merkki osittain pieleen menneestä rasvausprosessista. Tämä nahan luonnonrasva pitää saada pestyä pois nahoista ja synteettisiä rasvoja tilalle jotka ovat ylivoimaisia ominaisuudiltaan.
Jos haluaa vedenkestoa lisätä niin scotchguard suihketta voi käyttää sekä nahkaan että kangasasuihin. On niitä varmaan paljon muitakin vastaavia valmisteita mutta tuo ainakin toimii.
Näistä nahanhoitoaineista en voi muuta sanoa kun että kohtuus kaikessa, suurin osa niistä on varmaan ok.
Asiaahan vois ajatella näinkin että meillä kaikilla on oma nahkamme, paljonko tököttejä siihen laittas.....
biggrin.gif
 
Juu, sitä nahkaa kantsi pilata ennen kuin on vähän ikääntynyt ja kovettunut, Marseillen saippua sitä oikeata nahanhoitosaippuaa on ja se on halpaa. Sitä hiukan liotetaan veteen ja pyyhitään, saippuasta irtoaa luonnollista rasvaa nahkaan pehmentäen sitä hiukan.

Jos nahkainen ajoasu kastuu, se vaan pitää kuivatella väljässä tilassa välttäen korkeata lämpötilaa eli muistaen vanhaa sanontaa, "missä voi sulaa, siinä nahka palaa".

Voihan sitä nykyään jo olla asiallisiakin aineita, mutta näin vois sanoo jonkun vuoden alalta pois olleen turkkurivaimoni mukaan...
 
Eikös ennen vanhaan nahka rasvattu ihan silavalla? Tosiaan siinä missä voi sulaa siinä nahka palaa. Ja vielä tosiaan siinä rasvapurkissa lukee "satularasva".
 
Tässähän oli alunperin kyse uudesta nahkapuvusta ja miten sitä hoidetaan, sanoisin...
Sulla kun tuntuu olevan sisäpiirin tietoa noista nahkahommista, niin kerropas, saako vähän koppuraksi menneen nahan vielä elvytettyä jollain rasva/öljysetillä? Mitä kannattais käyttää?
On mahdotonta sanoa näkemättä mitä kannattaisi tehdä sille.
Minulla ei ole juuri kokemuksia näistä hoitoaineista mutta sellainen näppituntuma on että kokeilisin noita hevospuolen rasvoja, niissä on hinnat kohdallaan ja epäilen suuresti ettei nuo paljon hintavammat erikoisaineet ole sen parempia.
Jos taas nahkapuvun pinta on kulunut ja nuhraantunut niin siihen voi pistää uutta maalia käsiruiskulla, se on tosin hankalaa jos on kyse monivärisestä asusta.
 
Juu en minäkään tarkoittanut, että uutta pukua tarvisi rasvailemaan lähteä, yritin vain antaa pidemmän aikavälin ohjeita omien kokemusten perusteella. Eikä sitä pukua alvariinsa tarvitse rasvailla, ei kai kukaan viitsikään?? Kerran vuoteen olen omaani rasvaillut. Ja jos pahasti kastunut vaikka lahkeet ja hihansuut (kun sadeasu on päästänyt vettä sisään), niin niitä olen voinut rasvailla lisää kesän mittaan.

Mulle lienee opetettu aikoinaan ravitalleilla väärin tuon satulasaippuan käyttö, kun meillä ainakin oli tapana vaahdottaa sitä sieneen, vedellä valjaat läpi, sitten puhtaalla ja kostealla sienellä liat ja loput saippuat pois ja lopuksi rasvaus.  
nixweiss.gif
Näin olen omaa nahkapukuani useita vuosia hoitanut, enkä ole ainakaan itse ymmärtänyt, että olisi pilalle mennyt. Vai onkohan näissäkin niin monta tapaa kuin on tekijöitäkin...?
 
Tässähän oli alunperin kyse uudesta nahkapuvusta ja miten sitä hoidetaan, sanoisin ettei ainakaan pidä uutena tunkea siihen kaikenmaailman rasvoja. Kun kerran nahka on muokattu nahkatehtaalla se on valmis käyttöä varten, näin on ainakin meidän firmassa.
Voi #"¤#"#¤#, meninkö ihan turhaan rasvailee sen uuden puvun? Sanokaa viel et siitä on jotai haittaa
veryangry.gif

Taidan käydä kiepaisee sen myyjän kaulan ympäri, vetää hapet kiinni sälliltä ja kysellä niitä hoito ohjeita uudestaan
mad.gif
 
Tässähän oli alunperin kyse uudesta nahkapuvusta ja miten sitä hoidetaan, sanoisin ettei ainakaan pidä uutena tunkea siihen kaikenmaailman rasvoja. Kun kerran nahka on muokattu nahkatehtaalla se on valmis käyttöä varten, näin on ainakin meidän firmassa.
Puku on alpine starin uus puku joten varmaan sitte vesisuojaus riittää? Kiitoksia kaikille vastauksista.
bowdown.gif
 
Tänään tarttu mp-messuilta alpinestarsin nahkapuku jotta mitäs nykyään suositellaan käsittelyksi vaiko ei mitään. Emäntä touhuaa hevosten kanssa ja sieltä löytyis kaikenlaisia vahoja yms. Joita täälläkin on ainakin joskus suositeltu.
 
Tänään tarttu mp-messuilta alpinestarsin nahkapuku jotta mitäs nykyään suositellaan käsittelyksi vaiko ei mitään. Emäntä touhuaa hevosten kanssa ja sieltä löytyis kaikenlaisia vahoja yms. Joita täälläkin on ainakin joskus suositeltu.

Itse ajokauden aikana putsaan takkia märällä pyyhkeellä, kauden loputtua pistän kerroksen nahkaöljyä ja kaappiin odottamaan kesää, toiminut mainiosti tähän mennessä, en itse välttämättä lähtisi rasvojen ja vahojen kanssa säätämään mutta se on vain minun mielipiteeni.
 
Mie laitoin miun reilu viis´vuotiaan nahkapuvun päälle ja sanoin kuningattarelle, että ala baby hangata.
Ensin pyyhinta kostealla (puhdistus) ja sitten rasvaus jollain heppavaljasrasvalla.
Meni muuten oikein hienosti, mutta kun se nahkapuku oli kiiltävä, rasvainen ja liukas vielä puoli vuotta käsittelyn jälkeen.
Ohjeet olin saanut internetistä...
 
Viimeksi muokattu:
Miljoona ohjetta olen nähnyt ja lukenut,mutta päätin noudattaa sitä että pyyhitään kuolleet elukat pois märällä rätillä ja siinä se. Jotain öljyä,rasvaa tms sitten kun alkaa selvästi haalistua kulua tai kuivua. Kuulemma rasvaus tekee kiiltäväksi,löysäksi ja saa repeämään helpommin.
 
Eri materiaalinen hoitamisen suhteen olisi aika olennaista
olla jollain tapaa selvillä sen perusominaisuuksista.

Tästä sitten pääasiallisten käyttöolosuhteiden kautta
"oireenmukaiseen hoitoon" :).

Ketjussa aiempana on heppahommista(kin) kummunneita,
ammoisista ajoista alkaen koeteltuja tapoja ja tarvikkeita
nahan hoitamiseen liittyen. Niillä ei voi mennä pahasti pieleen, PAITSI että:

Pieleen mennään useimmiten sen suhteen, että ei sitten kaikesta
huolimatta kyetä hahmottamaan.... mitä ollaan tekemässä ja miksi.

Elikäpä. Kun pitäisi "hoitaa", eli ylläpitää materiaalin hyviä ominaisuuksia,
toimitaankin helposti niin, että "muutetaan" niitä toivottuja ominaisuuksia.
Jopa silloinkin kun käsissä on juuri oikeat ainekset hoitotoimenpiteisiin.

Puhdistus ei nahan kanssa tarkoita "matonpesua".

Rasvaus ei tarkoita nahan "tukkoon kyllästämistä".....
jonka jälkeen sitten nautitaankin kaikista tässä ketjussakin mainituista
"rasvaamisen" haittapuolista.

"Oireenmukainen hoito" ei tarkoita jonkun vatipään exceliin naputtamaa "suorituskalenteria"
ilman ajatustakaan siitä..... mitä taas oltiinkaan tekemässä ja miksi :D.

Nyt saa taas vapaasti pahastua, mutta ei nuo perusasiat siitä miksikään muutu.
Periaatteessa "oikein" toimiminen, oikein eväin ei vaan valitettavasti johda kovinkaan
usein haettuun/hyvään lopputulokseen...…
ellei tekijällä ole selkeää ajatusta/ymmärrystä siitä, mitä on tekemässä ja miksi.

Muuten sitä sitten aamuyössä seistä tökötetään tippa nenänpäässä, yksinään jossain Vihdintien pitkällä suoralla.
Ketään muuta ei näy missään puolen kilometrin säteelläkään, mutta
silti seistään punaisissa jalankulkuvaloissa odottamassa aamun valkenemista..... kun näin on "käsketty tehdä".
Hommahan toimii taas hienosti ja tarkoituksenmukaisesti kun alueella on liikennettä....
ja mennään "oireen mukaisesti":peukutpystyyn:.
(moottoriajoneuvolla liikkuminen on sitten taas hieman toinen juttu)
 
Back
Ylös