Näkymätön moottoripyörä

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja oukkis
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

oukkis

MotOrg ry
Tapahtuipa tässä hiljattain...

Olin vaihteesta autolla liikenteessä, ja ajelin vasenta kaistaa pitkin nelikaistaisella tiellä (ei motari). Olin aiemmin jo havainnut että oikeaa kaistaa pitkin suunnillen samalla kohtaa kulkee pärrä (joka oli ihan hieno, btw). No, siinä piti sitten vaihtaa kaistaa ja rupesin katsomaan tilaa - enkä nähnyt sitä pärrää enää missään. Kieputin päätäni ja katsoin (kaikkiin) peileihin mutta pärrä oli kadonnut. No, aiemmin oli liittymä oikealle joten se oli tietysti voinut kääntyä sinne.

Pistin vilkun oikealle ja jäin kuitenkin vielä vasemmalle kaistalle - ja se pärrä ilmestyi peileihin kun sen kuski ystävällisesti antoi tilaa. Pyörä oli ilmeisesti kätkeytynyt justiinsa tarkkaan auton takapalkin ja sivupeilin katvealueelle.

Eli kyllä, olin puusilmä. Mutta siitä missä minä istuin sitä pärrää ei tosiaankaan näkynyt vaikka kuinka pää pyöri. Mitään ei onneksi sattunut kun ei ollut kiire, pistin vilkun etukäteen ja pärräkuski antoi fiksusti tilaa (olisi voinut ajaa ohikin jos olisi halunnut). Mutta otinpahan taas opiksi - sekä ratissa että tangossa ajaessa...

PS. Sori vaan sille pärräkuskille, jos aiheutin sydämentykytyksiä...
 
Noita on sattunut tänä syksynä jo pari kolme kertaa kun auto on motarilla vääntänyt kylkeen. Täsmennyksenä "opettajille" että en ole roikkunut kuolleessa kulmassa vaan "sallitulla nopeudella" ollut ohittamassa. Yksi näistä saattaa olla asennevamma,"kyllä se väistää" mutta muut varmasti sitä että olin "näkymätön". Itse olen saman onnistunut tekemään autolla mutta onneksi ei ollut pyörä vaan toinen auto. Siis oikein puusilmien kuningas
biggrin.gif
 
Toinen mitä ainakin omalle kohdalleni sattuu liian usein on, kun autoja tulee ramppia alas ja jos jonon kärjessä on sattunut olemaan rekka/henk.auto-kärry yhdistelmä ja kun molemmat kiihdytyskaistalta vaihtavat oikeanpuoleiseen ajokaistaan, ja kun itse olen ennakoiden vasemmalla kaistalla ja ohittamassa kokoletkaa niin päättää letkan välistä kiireellinen vetää suoraan vasemmalle kaistalle. Seurauksena joudun väistämään tai ohittava auto huomaa minut keskikaistalla ja jarruvalot vilkkuen ei niin hienovaraisesti omalle kaistalle.

Jos näitä näkymättömiä pyöriä liikkuu moottoritiellä tasavauhtia niin
siinä moottoritielle tulossa "hurjassa" kiihdytyksessä vieläpä jossain autoletkassa niitä liikkuu todennäköisesti useampia.
 
Olin kesällä matkalla Saksasta Suomeen, kun autobahnilla joku puusilmä oli kaistaa vaihtaessaan ajaa suoraan päälle. Kiukustuin sen verran, että räväytin spontaanisti ns kansainvälisen käsimerkin. Kaveri kyllä säpsähti sen verran, että tajusin, että vahinkohan se oli.
Takaisin tullessa kävi sama juttu, nyt oli asialla vanhempi rouvashenkilö iso jeesus - kala takakontissa. En kehdannut rouvalle keskisormea huitoa, vaikka kovasti ottikin kupoliin. Voihan sen tietysti ottaa siltäkin kannalta, että "whatever doesn't kill you, makes you a better driver"..
buttrock.gif

Aika yleisiä tollaset tuntuu kuitenkin olevan.
mad.gif

Täytyy koko ajan kytätä silmä kovana, ettei joku ole just kohdalla kaistaa vaihtamassa.
 
Noin se menee -vahinkoja sattuu.
Jos ei "osu" niin selviää säikähdyksellä

Tuota kuollutta kulmaa kannattaa kyllä tarkkailla, siis myös niin ettei aja siinä tarpeettomasti. Mielummin vaikka jättää väliä tai menee lähemmäs edellä menevää, et saa itsensä siihen viereisellä kaistalla olevan kuskin näkyville.


Disclaimer: Tää on sit eri asia ku se puusilmäisyys tai tahallinen kiilailu. Pari tämmöstäkin tullu "vastaan" jolla oli autossa kuollut kulma  A-pilareiden sekä A-ja B-pilareiden välissä, kaistaa vaihtaessa.
 
Mielummin vaikka jättää väliä tai menee lähemmäs edellä menevää, et saa itsensä siihen viereisellä kaistalla olevan kuskin näkyville.
Jeh tämäpä juuri tärkeä asia tuolla esim. aamu ruuhkassa hiippaillessa. Pyrkii olemaan päästämättä ketään vierelleensä. Onnistuu tuo kiihdyttäminen tai jarruttaminen tilanteesta riippuen varsin hyvin ainakin täällä ulkopuolella "ruuhka suomesta".
062802moto_prv.gif
sport05.gif
 
Berliiniä kohti etelästä ajellessa oli autobahnoilla enemmäinkin näitä.
Yleensä vielä rekkoja ja Puolan kilvissä.

Sakemannit katselee peileihin huomattavasti paremmin.
 
Minäkin olin sit tänään oikeen 2 kertaa puusilmä  
crazy.gif


Kun lähin autolla töistä, tulin yhteen risteykseen, missä ei näkyvyyttä ole vasemmalle (mutkasta johtuen) kun ehkä 100m.
Katoin ei tuu ketään ja läksin menee, ni samantein mun takapuskuris oli prätkä...mistä lie paukkas, vai taivaastako putos  
nixweiss.gif

Eli kovaa oli tullu (50 alueella), kun tyhjästä ilmesty..no eikun hanaa autolla minkä kerkesin alta pois, mut eipä se mopokaan tuntunu "hernettä nokkaan" ottavan- tais tajuta itekki ajavansa "vähän liian lujaa"...  
tounge.gif


Seuraavaks kotikulmilla (40 alue) oli bussi pysäkillä ja tietty sen ohi menin jotain tollasta just 40:n vauhtia, niin saatana sieltä bussin edestä paukkaa pentu fillarin kanssa tien yli eteen ja kännykkään puhuen  
mad.gif

Onneks kerkesin jarruttaa...

Jos noissa kummassakin tapauksessa olis "napsahtanu", oisin tietty automatic ollu se puusilmä...
lookaround_orig.gif
 
Kerran melkein saanut mopon keulakoristeeksi kotiloon, en tänäpäivänäkään tajua mistä se tuli...itsellä pää pyörii risteyksissä kuin pöllöllä. Villi veikkaus: siinä oli metsäpolku, sieltä se tuli.
Näin vain silmäkulmassa vilauksen, ja jarrutin, jolloin keulan edestä sujahti mopoilija
omg.gif
.

Sen verran dementia vaivaa, että omalle kohdalle tapahtuneet unohtuvat melko nopeasti.
Tänä kesänä kuitenkin kotilo lähti kerran ohittamaan kun olin jo samaa ohitusta tekemässä, melkein rinnalla. Mutta en siitä alkanut viuhtomaan sen enempää, varmaan olin kuolleessa kulmassa...ja vähän varautunutkin tilanteeseen
biggrin.gif
.
Kaikki ei katso niin usein peileihin, eivätkä ihmettele mihin se takana tulija hävisi (keskellä korpea siis).
cool.gif
 
eilen ajoi pappa 80 -alueella traktorilla suoraan alle ja jäi keskelle tietä. Itse ajoin punaisella bussilla. Se ei ollut puusilmä vaan sokea tai sitten auto piiloutui ruskan väreihin.
 
Meluisat putket mp:ssä auttavat, eli mopon myös kuulee.

Offtopic1: Uskon myös että meluputket auttaa välttymään hirvikolareilta.

Offtocic2: Miettikääpäs kuinka moni jää suojateilla auton alle jos tulevaisuudessa tehdään autoista äänettömiä...
 
Uskaltaisin väittää että pyörän näkyvyydellä ja valolla (myös päivällä) on paljon merkitystä.. vanhoilla mopoilla - etenkin Tenerellä - piti tehdä paniikkijarrutuksia harva se viikko kun joku tunki maantiellä kolmion takaa eteen. Bemarilla ei vielä kertaakaan.

Ohituksissa silloin tällöin joku änkeää samalle kaistalle, mutta kun säädin lähivalon "liian ylös" niin nämäkin ovat vähentyneet. Pyörän väri on sininen, asu musta ja kypärä hopea..
 
Uskaltaisin väittää että pyörän näkyvyydellä ja valolla (myös päivällä) on paljon merkitystä.. vanhoilla mopoilla - etenkin Tenerellä - piti tehdä paniikkijarrutuksia harva se viikko kun joku tunki maantiellä kolmion takaa eteen. Bemarilla ei vielä kertaakaan.
Ugh. Mikään ei tunnu toimivan niin hyvin kuin mahdollisimman paljon lähivaloja keulalla.

Itsellä on nyt HD:ssa iso ajovalo ja kaksi huomiovaloa valotangossa.

Eteen tulemiset ovat vähentyneet olemattomiin, kun aiemmilla yksilamppuisilla niitä oli useita kaudessa.

Toimii valoisalla ja pimeällä.

Eihän tietysti niitäkään huomaa, jos ei katso, mutta tähän asti pärjätty.

Perinteisiä keinoja en ole unohtanut, kuten kaasun löysäämistä, vaistövalistelua ja risteävällä tiellä olevan silmien etsintää.

Jos en näe kuskin silmiä, alan jo jarruttaa etukäteen, koska pakasta on villikortti tulossa.

Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, mut jos edes yrittäs.

Möykkäävämmät putket voi toimiakian hirvien suhteen. Mulla on nyt ihan stanut US-putket europutkien tilalla, mitkä jumputtaa enemmän kuin vakiot vaikka ovatkin EPA 80 dB, mutta EPA -testiä on sujuvasti kierrety noiden kanssa.

Kahteen vuoteen ei ole tullut hirveä eteen (kop kop), mutta VTX:llä vakioputkilla niitä saattoi tulla neljä 180 km matkalla (Tre-Hki 130 -tietä 2007 syyskuu). Nyt ei ole näkynyt.

Hyvä pointti, tuota pitää ihan tuumata. Varmaan jokinlainen paukutus ja jutinä voisi tehota hirviin. Pakoileehan ne pyssyn paukettakin, jos niihin sitten hiljaisempi mutta jatkuva hieman kuuluva ääni tehoisikin myös.

Valoa ihmisille ja ääntä eläimille.
 
Pyörän väri on sininen, asu musta ja kypärä hopea..
Minä muuten hankin tänään liikenteen kanssaliikkujienikin iloksi elämäni ensimmäisen täysin valkoisen kypärän (avattava Shoei Multitech tummalla visiirillä, mallia The Stig). Otin sen heti Allrightin pihalla käyttöön ja ajelin kotiin Porvoosen...

Enpä olisi muuten uskonut millainen vaikutus sillä oli, varsinkin autoilijoihin. Olinhan minä hieman ehkä varautunut parantuneeseen näkyvyyteen (huomioliiviä en tule IKINÄ käyttämään, ihan periaatteesta (ja siksi että ei edes ole kokoja minulle)), mutta en osannut aavistaa sitä lisääntynyttä venkoilua, ja yllättäen kyllä tilan antamista. Mitä ilmeisimmin luulivat skoudeksi (en ihmettele jos pitävät minua k*sipäänä). Näin myös paljon semmoista kumikaulamaista kyttäystä takana ja viereisellä kaistalla, ja sitten kun huomattiin että ihan normi läski goretextouringtavis siellä vaan ikälopulla XX:llä ajeli niin ohi mentiin, ja lujaa. Se että himassa asensin pottaan Scala Q2:sen pitkällä mikkipuomilla ei varmaankaan tule helpottamaan epäluuloja :-).

/MarcusB
 
Itse kun pakettiautoilla ajelen päivät pitkät niin varoituksen sana meille moottoripyörillä liikkuville niistä:
Varsinkin noissa joissain vanhemmissa pakuissa on hirveän huonot peilit, kun vaihdetaan kaistaa oikealle on joskus aika jännät paikat koska peilistä ei näe kuolleeseen kulmaan eikä olan yli vilkuilu auta yhtään..koska sinne ei yksinkertaisesti näe.
Siinäpä sitten ajellaan vilkku päällä pitkä tovi ja toivotaan että siellä oikealla puolella ei ketään ole, ja jos on niin hän on vilkun huomannut..
 
Itse kun pakettiautoilla ajelen päivät pitkät niin varoituksen sana meille moottoripyörillä liikkuville niistä:
Varsinkin noissa joissain vanhemmissa pakuissa on hirveän huonot peilit, kun vaihdetaan kaistaa oikealle on joskus aika jännät paikat koska peilistä ei näe kuolleeseen kulmaan eikä olan yli vilkuilu auta yhtään..koska sinne ei yksinkertaisesti näe.
Siinäpä sitten ajellaan vilkku päällä pitkä tovi ja toivotaan että siellä oikealla puolella ei ketään ole, ja jos on niin hän on vilkun huomannut..
Ja tuohon on edullinen korjaus. *kliks*
Ihan vaikka ite ostaa firman autoon, niin luulis olevan mukavampi ajella, kun näkee ne kuolleet kulmat.
 
Suosittelen varomaan W124 koppaisia mersuja, niistä ei kerta kaikkiaan näe vasemmasta peilistä kunnolla, kuolleeseen kulmaan häipyy autokin saati sitten moottoripyörä. Nimimerkillä "kokemusta on" noin 200tkm.
p.s. Ja en ketään keilannut nurin mutta pari kertaa oli lähellä kolahtaa.
 
Kyllähän se on ollut tiedossa, että autossa on noita kuolleita kulmia, mutta kertokaa miten pyörällä onnistuu tuossa samassa.

Viime kesänä ajelin kotilolla Turun ohikulkutiellä, kun liittymästä tuli joku kyykkypyörällä. Jonkin aikaa ajeli mun rinnalla kiihdytyskaistalla (n. 110 km/h), ei kiihdyttänyt, eikä hidastanut. Lopulta se puski suoraan mun kaistalle. Töötti pohjaan ja väistö, muuten olisi ollut metwurstia se kaveri  
omg.gif


Kaveri ei todellakaan huomannut, että vieressä ajaa auto. Tämän jälkeen se spede pisti hanan pohjaan ja katosi horisonttiin. Taisi koittaa jotain käsimerkkejäkin näyttää mulle. Ehkä olisi pitänyt jättää väistämättä. Että kyllä niitä spedejä kaksipyöräisistäkin löytyy.
 
Back
Ylös