Nopean ryhmän kuskit

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Kriisi
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Tosiaan en tiedä iskun pituutta eli missä kohdin pohjaa. Pituus mitattu juurikin pölytiivisteen alaosasta jalkaan. Käytän nippusidettä referenssinä ja motoparkin jälkeen nippuside on 34mm etäisyydellä jalasta.

Alusta toimi tosi hyvin ja kääntyvyyttä oli paljon enemmän kuin ennen säätöjä. Alkoi vaan kädet loppumaan kesken setin, koska motoparkki on yllättävän röykkyinen kun alkaa olemaan vähän enemmän vauhtia. Ajoittan ohjaaminen oli jopa hieman hankalaa kun mopo hakkaa ja pomppii, mutta tämä on sama kaikille kuskeille. Smuutille alastarolle pääsee vasta ensi kesänä, mutta uskallan väittää että menee siellä paljon paremmin kuin ennen. Sieltähän tämä säätöoperaatio sai alkukipinän.

Eli kiitos vielä kerran kaikille, en olisi tiennyt/osannut tehdä mitään ongelmalle, jota en alunperin edes tiennyt/ymmärtänyt olevan.

Laitan vielä linkin nopeimpaan settiin, jonka sain ajettua sunnuntaina.

https://www.youtube.com/watch?v=ygk2ugSD2qk

Omaan silmään tuo näytti siistiltä menolta. Olettaisin et sulla jäi noin 10 mm keulanjoustoon varaa ennen pohjakosketusta. Toi on helppo tarkistaa ottamalla korkit auki keulaputkista ja katsomalla mihin asti keula laskee.

Hienoa että alusta alkoi toimia paremmin.

mikä tuo takaiskari on tyypiltään? Onko siinä se jousen esijännityksen vapautus ilmanpaineella? Mulla on se tossa S1000RR:ssä ja se on kyllä pirun kätevä ja varma, et tietää ettei säätö ainakaan muutu kesken ajon.
 
Voisinko laittaa jollekkin kokeneelle kuskille videon nyt viikonloppuna Motoparkissa ajetusta kierroksesta. Jos joku ystävällisesti voisi katsoa sen ja kommentoida kuskin toiminnasta. Kamera oli kiinnitetty tankin päälle, että ei siitä kuskin liikkeitä näe, mutta edes vähän ajolinjoja ja muuta käyttäytymistä mihin pitäisi kiinnittää huomiota. Poika ajoi sellaisia 1,37 kierroksia ja mietin että varmaan jotain tekee jo oikein, mutta onko esim turvallisuuden kannalta jotain mitä pitäisi korjata? Jos vaikka yv:llä saisi whats up numeron tms. Kiitos paljon! T. Antti
 
Ei tartte ujostella vaikka laitat videolinkin tänne palstalle, asiallista neuvoa tulee yleensä aina. En oo ainakaan itse törmännyt asiattomaan palautteeseen tällä palstalla, päinvastoin.
T: se keltasen gixxerin kuski
 
https://youtu.be/Q5utRwOz5iE?si=AojnJigsXtewNfNI

Ok, siinä se linkki olisi. Joku pätkä taitaa olla kamerassa pyrstökiinnityksellä kuvattunakin. Kuski sanoi itse että olisi voinut jättää jarrutuksia hieman myöhemmäksi. Sitten ajoi aika matalilla kierroksilla. Pyörävanhus on meille uusi ja pojalla aiempaa kokemusta vain 600 kuutioisista. Eli tämä oli toinen päivä tonnisella radalla. Pyörää ei ole mitenkään säädetty kuskille vaan ihan entisen omistajan jäljiltä.

Toissa kesänä joku analysoi viimeksi ajamista ja sanoi että kuski tekee kaikki mahdolliset virheet, muttei eritellyt tarkemmin. Olisiko tuon videon perusteella sanoa mikä onnistuu ja missä pitäisi petrata ja varsinkin jos on jotain hazardilta viittaavaa.

Sitten kierrosajan perusteella ilmeisesti olisi nopean ryhmän hitaammassa päässä, mutta kumpi ryhmä olisi käytännössä vielä suositeltavaa. Pitäisikö esim käydä AT5 opetustilaisuuksia tms ennen ryhmän vaihtoa.
 
Kyllä toi iha perushyvältä näyttää toi tekeminen et kyl toi mun mielestä kelpaa nopeaan ryhmään iha täysin.

Suurin ongelma on, että kuski missaa puolet apexeista. Kakkosmutkassa mennää yli metri irti kanttarista, takalenkillä montun pohjan vasurissa menee varmaan 2 metriä leveää linjaa, hevosenkenkä koko matka yli metri irti apexista, samoin seuraavat kaks oikeaa mutkaa. Et ihan ekana sanoisin että keskittyy osumaan joka mutkassa apexiin ennenku lähtee yrittää nostaa vauhtia.

Toinen huomionarvoinen seikka on se, että kuski käytännössä nojailee mutkiin vähä ku ois kauppareissulle menossa. Sitä pyörää pitää ohjata rata-ajossa iha kaksin käsin. Kun sinne mutkaan kääntää ni kunnolla sisäpuolen kahvasta vain työntöä ja pyörä kerralla reilusti vinoon. Toi "laiska" ohjaaminen tappaa kierrosajan ku linjat muuttuu pyöreäksi.

Mut noita lukuunottamatta ni iha perushyvää tekemistä. Tossa irtoo monta sekuntia pelkästään sillä ku saa linjan kuntoon joka mutkaan. Mutta ripeyttä siihe ohjaamiseen! :thumbup:
 
Kiitos paljon kommenteista!

Tuossa Esakin laittoi oman videonsa, siitä voinee kattoa linjoja ja muuta tekemistä. Samaan kierrosaikaan ei ehkä heti kannata silti pyrkiä. :)
Tuossa privateer antoikin hyviä kommentteja.
Nopeaan ryhmään vaan, ei siellä aina tartte omaa ennätysvauhtia ajaa kunhan vaan toimii ennalta-arvattavasti eikä singahtele sinne tänne.
 
Nämä oli hyvät ja tuosta videosta näkyikin eroavaisuudet ajolinjoissa varsin selkeästi. Kiitos tästä on hyvä lähteä maltilla kehittämään:thumbup:
 
Hupsista, saatana! :D

Nyt kun kroppa taipuu vasemmalle, pitää muistaa koittaa tota tiukkaa sisääntuloa hevosenkenkään ensi vuonna.

Sitä kuuden minuutin paikkeilla näkyvää linjaa ennen hevosenkenkää ei sit kannata apinoida. Se ei ollu ihan nopein mahdollinen. :D
 
Sitä kuuden minuutin paikkeilla näkyvää linjaa ennen hevosenkenkää ei sit kannata apinoida. Se ei ollu ihan nopein mahdollinen. :D

Siitä tuo hupsista :D

Edit: pitääpä ladata toi Kymin toka kisa omalta osalta kun ehtii. Hyvä video, Esa. Varmasti kaivetaan keväällä esiin.
 
Kymin Retro/ jokkis ajettiin kahdessa pätkässä punalipun takia... tässä jälkimmäinen osa. Ihan ookoo lyönti omalta osalta tuolle radalle, vaan kärki tyrkkää 1.59 SRAD:n reuhkoilla :kääk:.

Semmosta matalaa 2.03 jos pääsis olis enempi leikkikavereita. Idea matalaan neloseen on jo.

Turvallisesti saa aikaa pois:

Takasuoran jarru

Kikkamutkan sisääntulo (tällä hetkellä tuntuu luontevammalta tyrkätä keskemmältä sisään. Ulkootakin on koiteltu) Ylipäänsä jarru on niin aikaisessa ja olematon, että koko yhdistelmän ajo on aika päin persettä.

Paluusuoran jarru... samalla sais varmaan apeksia myöhäisemmäksi ja ton vikan yhdistelmän paremmaksi.

Vikan oikean jarru.

Noitten yllä olevien jälkeen kaksi lisäpaikkaa:

Tokan sokean oikean sisääntulo.

Tokan alamäkivasurin jarru.

Aikaa on toki muuallakin, kun ero luokan kärkeen on tommonen, mutta pitää mennä pala kerrallaan. Kaikki yllä oleva vaatii toki iteltä hyvää asennetta ja/ tai vähän peesiä eteen.

Kierrosajat:

1. 2.07.171 (startti)
2. 2.05.337
3. 2.05.313
4. 2.06.292 (selkä suoristui henkisesti hetkeksi kun porukka karkas)
5. 2.05.300 (ilmestyi kirittäjä)

Siitä kauden vika Motopark. Aika moni sunnuntaina klo 12 setillä ajanu kuski näkyy myös videolla. https://youtu.be/qX3EcgOAvSk

Jaha, no nyt riittää ens kaudelle linjoja kokeiltavaksi :thumbup:

Useammassa paikassa ite tähtäilen johonkin aivan muualle.

Välitkin ilmeisesti melko pitkät, useammassa paikassa kakkosella - saa kääntymään sisään paremmin?
Mikä tuossa oli kokonaisvälitys kakkosvaihteella (kampiakselilta asti)? Omassa oli nyt 9,944.

Mainiosti näkyy tuolla kamerakulmalla miten takapää kyykkää ja pyörä alkaa kääntymään kun menee pienelle kaasulle hyvissä ajoin.

Tässä muuten ihan hyödyllinen tekemäni exceli jakoon välitysten mitottamista/fiilistelyä varten jos joku siitä hyötyä saa ja innostuu nörttäilemään.
Tein tän joskus aikoinaan kun sähköhärveleiden markkinointi alkoi ottaa päähän - hehkutetaan isoja vääntöjä mutta ei koskaan kerrota mistä ne on mitattu. Laskin takarenkaan vääntömomentteja mutta laajentelin myöhemmin

https://1drv.ms/x/c/1dd8f61bc9b2cd34/EczU7Jo72edPleb6uCqZ4qkBRUJcMs0E-4OfMhAwxqp3JA?e=KOLt69

- Harmaat kentät on inputteja, nyt kentissä on oman GSX-R 1000R 2018 pyörän tiedot
- Akseliväli on teoreettinen, ei huomioida ketjun kireyttä, mutta pituuden muutos pitää kyllä paikkaansa jos vaihtaa välityksiä ja pitää ketjun samassa kireydessä
- Jotta takarenkaan nopeus täsmää, mittaa takarenkaan kehäpituus keskeltä - esim. maalarin teippi ympäri pukilla ja sitten lattialla teipin pituus mitaten
- Mitattua RPM+GPS nopeusdataa ja tuota laskentaa vertailemalla olen saanut tuon 3% vaikuttavan kehäpituuden lyhentymisen kun rengas on vähän lytyssä, nyt täsmää ainakin itsellä täysin
- HUOM. nopeuslaskenta pätee vain kun pyörä on suorassa! Pienikin kallistus muuttaa kontaktipinnan kehäpituutta radikaalisti

Nyt loppukaudesta sain ensimmäistä kertaa datankeruuvehkeet käyttöön - hitusen tekniikkaan hurahtaneena tää on kyllä mahtavaa. Ei tartte arpoa mitä tuli tehtyä.

Turvallisuus nopeammassa ajamisessa on aina kiinnostanut. Jännä. Kuinka paljon voi kallistaa ja millä kaasulla? Kuinka myöhään uskaltaa jarruttaa kalleellaan ja kuinka lujaa?

Raapasin tämmösen hassuttelun Motoparkista.
Jos jompi kumpi palkki menee tappiin niin noutaja tulee (Disclaimer - en ole empiirisesti todennut).

55deg kallistusta ja 100% kaasua = död
55deg kallistusta ja 4bar jarrupainetta = död

Ja ei tämä tietenkään noin yksinkertaista ole - mutta jotain suuntia antaa kuitenkin.

Välitkin ilmeisesti melko pitkät, useammassa paikassa kakkosella - saa kääntymään sisään paremmin?
Mikä tuossa oli kokonaisvälitys kakkosvaihteella (kampiakselilta asti)? Omassa oli nyt 9,944.]

16-44 toisiovälitys. Gearing commander osaa varmaan kertoa loput. 2016 R1. Ja tosiaan se alalenkin vasuri, hevosenkenkä ja se lammen montun pohjan oikee tiputan kakkoselle moottorijarrun takia. Shikaani ja kolmosmutka avauksen takia. Kakkosen vois ajaa kolmosellakin, mutta 1-2 välissä tulee luontevampi vaihto kuin 2-3 välissä.
 
Kymin Retro/ jokkis ajettiin kahdessa pätkässä punalipun takia... tässä jälkimmäinen osa. Ihan ookoo lyönti omalta osalta tuolle radalle, vaan kärki tyrkkää 1.59 SRAD:n reuhkoilla :kääk:.

Semmosta matalaa 2.03 jos pääsis olis enempi leikkikavereita. Idea matalaan neloseen on jo.

Turvallisesti saa aikaa pois:

Takasuoran jarru

Kikkamutkan sisääntulo (tällä hetkellä tuntuu luontevammalta tyrkätä keskemmältä sisään. Ulkootakin on koiteltu) Ylipäänsä jarru on niin aikaisessa ja olematon, että koko yhdistelmän ajo on aika päin persettä.

Paluusuoran jarru... samalla sais varmaan apeksia myöhäisemmäksi ja ton vikan yhdistelmän paremmaksi.

Vikan oikean jarru.

Noitten yllä olevien jälkeen kaksi lisäpaikkaa:

Tokan sokean oikean sisääntulo.

Tokan alamäkivasurin jarru.

Aikaa on toki muuallakin, kun ero luokan kärkeen on tommonen, mutta pitää mennä pala kerrallaan. Kaikki yllä oleva vaatii toki iteltä hyvää asennetta ja/ tai vähän peesiä eteen.

Tarkkana tossa pääsuoran jälkeisen mutkayhdistelmän vasurissa, se työntää helposti etusen alta jos kaasuttelee siitä kummun yli. t. kokemusasiantuntija Olen koittanut nyt kasuttaa sinne sisään, kääntää ja taas pieni kaasutus kun ollaan tultu kummun yli.
Tuo paluusuoraa edeltävä vasuri, en koukkaisi noin kaukaa, vähän niin kuin kahdella apeksilla ajaisin, tossa jää ainakin kisassa kilometrin aukko josta tulla ohi.
Joku oikeati nopea voi korjata, mutta näin hajanaisina huomioina

-Illu
 
Ja tuossa sama kierros "normaali" datan kanssa:
https://www.youtube.com/watch?v=Xvj1Gz1YqAw
Kokeile tehdä tuollainen g-plotti.
Niin päin että plussa on ylhäällä ja sivuttaiskihyvyys samaan suuntaan kuin kääntyy.
Raakadatasta hieman pehmennetty.
Ja häntää sen verran että toisessa näkyy pari/muutama sekuntti, ja toisessa muutama mutka.
Mitä enemmän aikaa pysyy tuolla target-zonella, eli noiden kahden vähän paksumman renkaan välissä, sitä parempi.
Alle sen; pitoa jää käyttämättä.
Yli sen; alkaa olla danger zonella.
https://www.youtube.com/watch?v=eEz28ovH8G0

Ja tuossa "sama" Nitron kommenteilla (tekstitys eli "CC" päälle):
https://www.youtube.com/watch?v=oM7O5Kv2lMg
 
Viimeksi muokattu:
https://youtu.be/Q5utRwOz5iE?si=AojnJigsXtewNfNI

Ok, siinä se linkki olisi. Joku pätkä taitaa olla kamerassa pyrstökiinnityksellä kuvattunakin. Kuski sanoi itse että olisi voinut jättää jarrutuksia hieman myöhemmäksi. Sitten ajoi aika matalilla kierroksilla. Pyörävanhus on meille uusi ja pojalla aiempaa kokemusta vain 600 kuutioisista. Eli tämä oli toinen päivä tonnisella radalla. Pyörää ei ole mitenkään säädetty kuskille vaan ihan entisen omistajan jäljiltä.

Toissa kesänä joku analysoi viimeksi ajamista ja sanoi että kuski tekee kaikki mahdolliset virheet, muttei eritellyt tarkemmin. Olisiko tuon videon perusteella sanoa mikä onnistuu ja missä pitäisi petrata ja varsinkin jos on jotain hazardilta viittaavaa.

Sitten kierrosajan perusteella ilmeisesti olisi nopean ryhmän hitaammassa päässä, mutta kumpi ryhmä olisi käytännössä vielä suositeltavaa. Pitäisikö esim käydä AT5 opetustilaisuuksia tms ennen ryhmän vaihtoa.
Oiskos tossa lähinnä sellainen ongelma, että kuski on jostain netistä nähnyt tai lukenut, että pitää olla "smooth"? Sitä mantraa kun toistellaan varsinkin jenkki- ja brittivideoissa sekä foorumeilla.
Ja toteuma on sitten se, että kaasun käyttö, kierrosten käyttö, jarrun käyttö ja ohjauksen käyttö on kaikki smooth?
Vai oliko syy se, että kun oli uusi kiulu alla, niin sen takia kaikki toiminta mopon päällä oli niin äärimmäisen varovaista?
Enihau, tuo äärimmäisen "smooth" ajotapa toimii vain silloin, kun haluaa fiilistellä ja kurvailla radalla vailla huolen häivää – eli sinänsä sopii oikein hyvin uuteen mopoon tutustuessa.

Jos taas tavoitteena olisi kehittää ajotekniikkaa, niin silloin ajon pitää olla paljon selkeämmin rytmitettyä: tehdä tietyt asiat erittäin ripeästi, ja vain joissain asioissa voi/pitää olla smooth. Ja silloinkaan smooth ei tarkoita varovaista ajamista.

Eli tässäkin nimenomaisessa tapauksessa pitäisi ensin tietää, mitä kuski oikeasti ajattelee ajamisen eri osa-alueista, ja mitä hän oikeasti yrittää tehdä (ja miksi) eri osioilla: suora, jarrumerkki, jarru, apeksi, avaus.

Videoita voi matkia, mutta videossa näkyy vain jonkun kuskin tekemä lopputulos. Video ei kerro, mitä kannattaa ajatella missäkin ja miksi.
Tai jos katselee jotain jenkki- tai brittivideoita, joissa "opetetaan", niin on ihan 50-60, onko niissä opetettavat asiat hyviä vai huonoja. Niissä kun hyvin usein huomaa, että joku on joskus kuullut jotain tai nähnyt jotain, ja sitten kertoo sitä eteenpäin, koska siitä tulee hyvä fiilis ja/tai sillä tienaa fyrkkaa.

Rata-ajo, nopeakin sellainen, on loppujen lopuksi äärimmäisen yksinkertaista hommaa, kunhan vaan tietää ja ymmärtää, mitä siellä radalla oikeasti kannattaa tehdä – jos tavoitteena on kehittyä ja parantaa kierrosaikaa.

Se, että menee vaan radalle ajamaan ja tahkoaa, ei yleensä juurikaan kehitä ymmärrystä eikä lisää tietoa. Tai jos se olisi tie onneen, niin kaikki paljon rataa ajaneet ajaisivat nopean ryhmän nopean pään aikoja. Eli kokemuksesta ei ole mitään hyötyä ilman ymmärrystä.

Se, että kuski tekee kaikki mahdolliset virheet, on ihan tavallista. Ja se tilanne ei oikeastaan muutu siitä yhtään mihinkään, vaikka kuinka paljon ajaisi. Ainoa, mikä voi muuttua, on se, kuinka isoja ne virheet ovat.

Hidas–nopea–MotoGP-kuski – kaikki tekevät aivan samoja virheitä ihan koko ajan.
Ainoa ero on se, kuinka suuria ne virheet ovat.
Ja sitten se virheiden suuruus määrää sen lopputuloksen eli kierrosajan.
 
Back
Ylös