Norjassa on tullu koluttua lyhyitä alle viikon reissuja vuodesta 2005, juuri 7:s reissu takana. Reissuista on tullu näpyteltyä joka vuosi jotain tarinaa ja nyt kun sain viimein kuvatkin, 7v viiveellä, nettiin niin laitellaan muidenkin ihmeteltäväksi.
--------------------------------------------------------------
Norja Tour 2005, Kuvat reissusta
Matkakertomus Oulu-Alta-Abisko-Oulu
Kevät-talvi 2005
Janne soitteli ja kysyi oliskos mulla kiinnostusta lähtä Hänen ja työkaverinsa kanssa pöräyttään mutka Norjassa (jonnekin pohjoiseen, ei tarkempaa suunnitelmaa vielä) mopoilla? Alustava ajankohta olis heinäkuussa ja matka-aika 2yötä ja mahdollisuus kolmanteen yöpymiseen mikäli matka alkaa liikaa painaa. Sanoin että lähen toki messiin jos saan työn puolesta aikaa järjestettyä (mun lomat alkoi vasta elokuussa).
Kesäkuu 2005
Jannen työkaveri jättäytyi pois rojektista muiden kiireiden vuoksi, mutta me päätettiin lähtä tien päälle kahella mopolla. Piti oikeen pitää suunnittelu palaveri reissun tiimoilta ja reitiksi sovittiin: 1.pv Oulu-Alta, 2.pv Alta-Abisko(Ruotsi) ja 3.pv Abisko-Oulu. Aika rajoittuu väkisellä kolmeen ajopäivään, kun en pysty oleen pois töistä kuin 3pvää.
11.7.2005
Janne kurvas meijän pihaan aamulla 7.30 ja saman tien lähettiin vedättään kohti Torniota, jossa pikainen pysähdys kun mun piti hakia kaverilta reissun ajaksi koeajoon MP-Asun gore-puku. Haaparannasta suunnattiin rajaa pitkin pohjoiseen ja jo Aavasaksan kohalla oltiin niin kypsiä Ruotsin kyläteihin (muuten ok, mutta rajoitus pääasiassa 70) että palattiin Suomen puolelle. Sitten vaan leveää maantietä Muonioon jossa tankilla koin reissun eka järkytyksen; bensa maksaa 1.38e/l! Pikainen ruokailu paikallisella nakkikopilla ja taas matka jatkui. Niin, ja oikea ranne alkoi puutumaan muutama kymmenen kilsaa ennen Muoniota.
Muonion jälkeen oli pitkä tietyö joka hidasti matkan tekoa. Palojoensuusta käännyttiin Hettaan ja taas oli hyvää pikitietä, eikä liikennettä käytännössä ollenkaan…mukavaamukavaa.
Hetassa evästeltiin taas, alkoihan tuo matkakin jo painamaan kun kumpikaan ei aikaisemmin ollut isompia matka-ajoja ajellut. Hetasta jatkettiin kohti Norjaa aika hyvää tietä ja ykstoikkosia jänkä maisemia katsellen. Muutama kymmenen kilsaa ennen Altaa maisema muuttui jylhäksi vuoristoksi ja tie kulki vuonon? reunaa pitkin. Altassa oltiin joskus 7 aikaan illalla ja jostain syystä olo oli niin teräksinen että päätettiin jatkaa vielä vajaa 100km kun kartassa oli leirintäalueen merkki. Tie muuttui todella mutkaiseksi rantatieksi jossa liikennettä paljon. Paikalliset ajaa lujaa ja oikoo mutkissa, kannattaa varoa! Päästiin vajaa 40km ja Janne alkoi huitoa hulluna ja ajoi tien sivuun. Kawasta oli kytkinvaijeri menny poikki. Hetken töllisteltyämme päätimme palata Altaan, koska se on sen verran iso "kylä" että osien saanti on siellä varmasti helpompaa kuin jossain pikkukylässä. Vähän 9 jälkeen päästiin majoittautumaan Alta River Campingiin. Matkaa tuli illan bonuslenkin kans n.800km. Ranne oli turrana sen viimeiset 300km, muuten matka meni tähän saakka hyvin.
12.7.2005
Janne kävi ed. iltana Altan keskustassa mun jopolla tarkastamassa mahdolliset varaosapuljut ja heti aamusta lähettiin metsästään uutta vaijeria Kawaan. Eka kauppa oli joku tarvike/tuning kauppa jolta ei vaijereita löytyny. Neuvoi kuitenkin että missä on Kawan merkkiliike ja suunnistimme sinne. Liike oli hyvin asutusalueen suojassa , mutta muutaman ympyrän jälkeen satuttiin sen pihalle. Kiinnihän se oli ja taas liki tunti oottelua. Ko. paikassakaan ei tietenkään ollu hyllyssä zzr:n vaijeria, mutta Janne osti jonku Vulkanin tms. vaijerin ja varalta ruuvilukon päähän. Jonkin aikaa kun tapeltiin kawan kimpussa, niin uus patentti-vaijeri oli paikallaan ja matka jatkui puoli yhen aikaan.
Melkeen heti kun päästiin tien päälle, alkoi taivas tummua ja ripsimään vettä. Parisataa km vaan ajettiin ilman mitään isompia muistikuvia (tihkua, pikkukyliä,asuntovaunun ohituksia jne…) Olderdalenissa tankattiin ja huomattiin että lautta on justiinsa lähöllään. Päätettiin kysyä että jos alle satkun per mopo pääsee kyytiin niin mennään. Hinta oli vaan 53nkr ja lautta muuten ihan täynnä, mutta pari mopoa menee justiinsa. Ei muuta kuin kyytiin vaan ja saatiin samalla puolen tunnin huili. Nyt tie jatkui pienenä kylätienä ja matkalle osui muutaman kilsan mittainen tunnelikin. Meillä oli suuntana Narvik, josta piti vähän ennen kääntyä Ruotsiin. Päätettiin oikoa vuoriston läpi pienempää tietä joka olikin mahtava veto; vaihtoehtona ois ollu isohko maantie joka menee rantaa pitkin (semmoistahan tultiin jo hyvän matkaa Altan jälkeen). Vähän ennen Narvikia käännyttiin kohti Ruotsia ja maisema vaihtuis hetkessä jylhästä vuoristosta ankeaan jänkään. Abiskossa yritettiin isolle leirintä alueelle, jonka respa oli jo kiinni ennen yheksää! Outoa toimintaa kun turistisesonki on kuumimmillaan. Onneksi kumpikin oli bongannut muutamaa kilsaa aijemmin tien poskessa kyltin, jossa mainostettiin huonetta 174skr/nuppi. Sinne siis ja iltapalaa nassuun. Käytännössä koko päivän satoi enemmän tai vähemmän, matkaa kertyi n.550km. Ranne juonitteli jonkin verran ja Jannen kytkin patentti kesti hyvin.
13.7.2005
Aamu valkeni sateisena. :-( Ennen Kirunaa tuli varmaan 10-20km vettä kuin saavista kaatamalla. Kirunassa tankilla oli pakko kaivaa allseason hanskat laukusta kun käsiä paleli niin s**tanasti. Sade onneksi hellitti hieman ja päästiin painamaan suomea kohti tihkusateessa. Sekään ei mua tosin kovin paljoa lohduttanu, kun mulla oli mukana vaan tummennettu iriduim visiiri, jolla ei hämärässä sateessa nää juuri mitään. Yhen tutkan onneksi vältin juuri sen ansiosta, kun en yhestä rekasta uskaltanu lähtä ohi huonon näkyvyyden takia (maksullinen mittauspartio ois sattunu just kohalle). ;-) Torniossa noukittiin mun vanha puku messiin ja joskus 6 aikaan olin kotona. Jannen kawasta oli takakumi loppumatkasta aika finaalissa, kun kankaita näky jo 20sentin matkalla. Viimeisen päivän saldona 650km, tylsää suoraa tietä.
Yhteensä kurvattiin siis aika tarkkaan 2000km kolmessa päivässä ja ens kesäksi jo sovittiin vastaavaa reissua, tosin varmaakin keski-Norjan suuntaan. Reissu oli fyysisesti raskas, varsinkin kun molemmat oltiin ensimmäistä kertaa pidemmässä moporeissussa. Suosittelen silti lämpimästi tämmöistä suht tiukkaa touria, jos pitkät päivämatkat ei pelota.