Outside the law you have to be honest
(B.Dylan)
Ajan ylinopeutta progressiivisesti. Moottoritiellä enemmän, mita pienempi rajoitus, sitä vähemmän.
Kaupungeissa kaahaaminen ei ole mun juttuni yhtään, mutta kun tie on suora ja vapaa niin kyllä sitä voi vähän hapettaa. Taajamissa ajan tosi rauhallisesti sellaisella hoh-hoijaa asenteella. Kunnioitan pääsääntöisesti lakia, mutta seuraan myöskin omaa, lain ulkopuolista arvojärjestelmääni jota yleisesti moraalisiksi tai arvoiksi kutsutaan. Tämä arvojärjestelmäni sallii minun rikkoa lakia tilanteissa, joissa muille ei aiheuteta merkittävää vaaraa. Haitan aiheuttaminen toiselle on minusta väärin vaikka laki sen sallisi, sellaisiakin tilanteita on.
Ylinopeussakkoja on tullut olisiko viisi-kuusi 30 vuodessa, joista osa autolla. Kyseessä on joka kerta ollut yli 20km/h ylitys. Kilometrejäkin tosin tuli jo työautolla yksistään satoja tuhansia.
Ennätykseni on kauan sitten Kawalla kahtasataa tutkaan. Sheriffi oli vanhan liiton miehiä ja arvosti suuresti sitä etten yrittänyt paeta vaan pysähdyin merkistä. Sanoi siinä sitten, että "eiköhän tehdä nyt niin, että laitetaan pari kilometriä kortinlähtörajan alle tämä luku?". Tehtiin niin.
Toiseksi suurin taisi olla 164 km/h Lahdentiellä firman autolla, sekin kauan sitten. Ihan tyhjä tie.
Nykyisen ikäisenä tuskin enää tulisi enää ihan noin päästeltyä. Pentuna kärähdin kaksi kertaa kortitta ajosta ennen kuin sain kortin. Splittaamista en hyväksy ollenkaan, olen liian vanhaa liittoa siihen touhuun mutta en räyhää jos joku sitä harrastaa. Toinen mitä en hyväksy, on puhelimen käyttö ajaessa.
120 km/h motarilla jolkotan yleensä sellaista 140-150 km/h virran mukaan, riippuu paljon beesistä. Jos ketään ei ole edessä, niin olen varovaisempi. Jos taas ympärillä mennään lujaa, niin lähden perään. Tärkeintä on olla sulavasti osa liikennettä, välttää kaikenlaista töks-töksiä. Kerran kauan sitten tulin tonnisella VF-Hondalla yöllä Ruisrockista kotiin Stadiin. Vedin tyhjää motaria sellaista 200 km/h matkavauhtia. Aika äkkiä oltiin kotona
Onneksi ei ollut tutkaa. Onhan noita. Nykyään enempi kaksipuolikkaat kiinnostaa
