-RD-
New member
Joskus nuorena poikana silloin kun kesätöiden kahvihuoneessa katselin mopolehtiä ja pohdiskelin millä ajaisin sitten kun piikkinen roudi on vihdoin liian pieni, toi duunikaveri minulle motorradin. Siinä oli XJ600, ensivertailussaan, ja katselin että olisihan siinä ehkä kiva pyörä. Kulki 200 ja voitti vertailun. Toisaalta, lehden liitteenä tuli kokonaan FJ1100:n ensityypeille omistettu muutaman sivun läpyskä...alkuperäinen lehti on arkistoitunut johonkin, mutta kotoa omilleen muuton ja vielä kahden itsensäetsintämuuton jälkeenkin vaatehuoneen rinnankorkeudelle osuvalta hyllyltä sai ottaa suoraan käteensä tuon läpyskän. Tämä seurasi siitä, kun makoilin sängyssä vapaapäivänäni ja lueskelin jälleen Zen ja Moottoripyörän kunnossapitoa, pohtien ihmismieltä, maailmaa, maailmankatsomuksia, menneitä pyöriäni ja kesän jatkoa...jossain siinä tuli sitten mieleen että kun tekniikka nyt on tuntunut minut vain pettävän, niin mitäs jos...?
Minulla ei ole koskaan ollut ilmajäähdytteistä moottoripyörää, ja nopean muistelun, selailun ja pohdinnan jälkeen totesin että ehkä nytkin vielä minun ikäiseni, yksinkertainen ilmajäähdytteinen moottoripyörä voisi tarjota jotain sellaista mitä en ole osannut toivoakaan tämän kesän ajaksi. Ja nettimoton mukaan, vieläpä hintaan johon minunkin kesätyöpalkkani riittäisi mainiosti.
Voisin sanoa vain, että "siitä se ajatus sitten lähti," mutta koska nyt näemmä on hetki istua sohvalla ja kirjoittaa, jatkan sitä. Soitin lähes ennenkuin ehdin asiaa ajatella pyörän myyjälle ja tämä puhelu vain vahvisti kokoajan kasvavaa tunnetta siitä, että kohta jotain jälleen tapahtuu...tämä tunne ei ole minullekaan kovin yleinen, olen kokenut sen oikeastaan vain kolmesti aikaisemmin. GPZ600R, FZS600, ja YZF-R6 nimittäin. Mutta ne ovat historiaa, kun taas nyt tämä fiilis oli täyttä totta...eikä sitä voinut todellakaan vastustaa. Koko maailmani oli itseasiassa sitä vastaan. Kaksi ensimmäistä arkipäivää vapaata töistä hyvin pusketun kuukauden jälkeen, mukava palkka tulossa loppuviikosta eikä mitään muita painostavia menoja ihan heti odottamassa...helle painaa päälle ja kokoontumisissakin oli ollut ihan niin hauskaa kuin pitikin. Maanantaiaamu näki minut siis Nordean ovella, hullut ajatukset poukkoilemassa ympäri pään ja silmät kiiluen suun levittyä virneeseen istuin punapäisen pankkivirkailijan eteen ja esitin asian, "nyt tarvis saada moottoripyörä, ja siihen tarviis saada vähän rahaa". Ei sanatarkasti, mutta sisällöltään. Virkailijaa hymyilytti, olihan aurinkoinen maanantaiaamu ja ihanan lämmin keli, koko tilanteessa oli harmoniaa...annettuani tietoni ja toiveeni, näytti hämmentävästi siltä että laina-anomus meni suoraan läpi...kolmisen varttia panksisa istuttuani sain kävellä pois, hymyn ja hauskanväristen rahojen kanssa. Maanantaiaamuni oli todellakin matkalla jonkinlaista utopiaa...siitäkin huolimatta, että junamatka vei minut tämän jälkeen Riihimäen kautta Hyvinkäälle.
Pyörän omistaja oli minua asemalla vastassa, ja minulla reppu ja kaikki ajokamat mukana...ehkä tässä vaiheessa oli jo aika selvää miten matka jatkuu...
Muutaman kerran ehti vielä tulla sellainen outo "onko tämä totta"-olotila, mutta se liittyy aina tällaiseen tilanteeseen minulle. Talliin päästyämme en voinut kuin todeta että se on juuri niin kaunis kuin pitääkin...jokin punavalkoisissa Yamahoissa on vain aina vedonnut minuun, siitäkin huolimatta että se ensirakkaus aikoinaan oli Candy Blue...katselin ja kiertelin, istuin päälle ja ihmettelin...lähes tärinättömin käsin kaivoin kuvetta täysin vakuuttuneena, ja paperit hoidettuna lähdin tielle, virneessä jota rajoitti ehkä vain kypärä...
Menneillä matkoilla edes hivenen viisastuneena jäin kuitenkin aluksi Riihimäelle, missä sopivaan 22:n vuoden ikään ehtinyt pyörä sai hieman käyttöönottohoitoa osakseen, eli venttiilinvälysten tarkastuksen ja kaasuttimien puhdistuksen ja synkkauksen. Huollon filosofisuuden vuoksi tässä kului myös muutama olut hyvässä seurassa, ja matkan jatkumista piti odotella yön yli. Vihdoin baanalle päästessämme ei voinut kuin todeta että hyvin se on japanin poika vuoden 84 lippulaivansa koonnut, eikä suomalainen omistajakaan ole peliä kaltoin kohdellut. Säädettynä kone kävi niin kauniisti kun vain iso nelipyttyinen Laserin putkella, suuttimilla ja syttypyörällä voi, ja matka taittui kuin siivillä. Onhan myös kyseessä ensimmäinen pyöräni missä tehon lisäksi on myös jonkin verran tuota vääntöä, ja kyllähän sen huomasi...ihan asiallista vauhtia ajelin tänne, kuunnellen ja tunnustellen pyörän sielunelämää, kieltä ja mielialaa, ja koska se hänelle sopi, avasin kerran suurimmalla vaihteella kaasua ehkä 20 sekunnin ajaksi. Pyörään tutustuneet tietänevät millä numerolla nopeusmittarin lukema tuolloin alkoi, mutta koska se ei nyt ole tarkoituksenmukaista, en näitä nopeuksia sen enempiä esittele. Sen vain totesin mielihyväkseni, että lähteehän se.
Ja nyt se on tuossa. Kerrostalon sisäpihalla. Se on kaikkea mitä voisin juuri nyt toivoa ja vähän enemmän. Taivaani on sinisempi kuin pitkään, pitkään aikaan, eikä aurinkokaan paista enää piruillakseen. Maanteillä on jälleen tarkoitus, ja kaikessa on jotain hyvää. Minulla on siis jälleen Moottoripyörä, eikä todellakaan vähäisempi kuin mihin voin tyytyä.
Yamaha FJ1100
(tuo ipleksi on ilmeisesti varatankin korvike, bensan loppuessa voi seilata myötätuuleen tai luovia vastatuuleen - mikään ei voi olla täydellistä...mutta tässä on tarpeeksi)
Minulla ei ole koskaan ollut ilmajäähdytteistä moottoripyörää, ja nopean muistelun, selailun ja pohdinnan jälkeen totesin että ehkä nytkin vielä minun ikäiseni, yksinkertainen ilmajäähdytteinen moottoripyörä voisi tarjota jotain sellaista mitä en ole osannut toivoakaan tämän kesän ajaksi. Ja nettimoton mukaan, vieläpä hintaan johon minunkin kesätyöpalkkani riittäisi mainiosti.
Voisin sanoa vain, että "siitä se ajatus sitten lähti," mutta koska nyt näemmä on hetki istua sohvalla ja kirjoittaa, jatkan sitä. Soitin lähes ennenkuin ehdin asiaa ajatella pyörän myyjälle ja tämä puhelu vain vahvisti kokoajan kasvavaa tunnetta siitä, että kohta jotain jälleen tapahtuu...tämä tunne ei ole minullekaan kovin yleinen, olen kokenut sen oikeastaan vain kolmesti aikaisemmin. GPZ600R, FZS600, ja YZF-R6 nimittäin. Mutta ne ovat historiaa, kun taas nyt tämä fiilis oli täyttä totta...eikä sitä voinut todellakaan vastustaa. Koko maailmani oli itseasiassa sitä vastaan. Kaksi ensimmäistä arkipäivää vapaata töistä hyvin pusketun kuukauden jälkeen, mukava palkka tulossa loppuviikosta eikä mitään muita painostavia menoja ihan heti odottamassa...helle painaa päälle ja kokoontumisissakin oli ollut ihan niin hauskaa kuin pitikin. Maanantaiaamu näki minut siis Nordean ovella, hullut ajatukset poukkoilemassa ympäri pään ja silmät kiiluen suun levittyä virneeseen istuin punapäisen pankkivirkailijan eteen ja esitin asian, "nyt tarvis saada moottoripyörä, ja siihen tarviis saada vähän rahaa". Ei sanatarkasti, mutta sisällöltään. Virkailijaa hymyilytti, olihan aurinkoinen maanantaiaamu ja ihanan lämmin keli, koko tilanteessa oli harmoniaa...annettuani tietoni ja toiveeni, näytti hämmentävästi siltä että laina-anomus meni suoraan läpi...kolmisen varttia panksisa istuttuani sain kävellä pois, hymyn ja hauskanväristen rahojen kanssa. Maanantaiaamuni oli todellakin matkalla jonkinlaista utopiaa...siitäkin huolimatta, että junamatka vei minut tämän jälkeen Riihimäen kautta Hyvinkäälle.
Pyörän omistaja oli minua asemalla vastassa, ja minulla reppu ja kaikki ajokamat mukana...ehkä tässä vaiheessa oli jo aika selvää miten matka jatkuu...
Muutaman kerran ehti vielä tulla sellainen outo "onko tämä totta"-olotila, mutta se liittyy aina tällaiseen tilanteeseen minulle. Talliin päästyämme en voinut kuin todeta että se on juuri niin kaunis kuin pitääkin...jokin punavalkoisissa Yamahoissa on vain aina vedonnut minuun, siitäkin huolimatta että se ensirakkaus aikoinaan oli Candy Blue...katselin ja kiertelin, istuin päälle ja ihmettelin...lähes tärinättömin käsin kaivoin kuvetta täysin vakuuttuneena, ja paperit hoidettuna lähdin tielle, virneessä jota rajoitti ehkä vain kypärä...
Menneillä matkoilla edes hivenen viisastuneena jäin kuitenkin aluksi Riihimäelle, missä sopivaan 22:n vuoden ikään ehtinyt pyörä sai hieman käyttöönottohoitoa osakseen, eli venttiilinvälysten tarkastuksen ja kaasuttimien puhdistuksen ja synkkauksen. Huollon filosofisuuden vuoksi tässä kului myös muutama olut hyvässä seurassa, ja matkan jatkumista piti odotella yön yli. Vihdoin baanalle päästessämme ei voinut kuin todeta että hyvin se on japanin poika vuoden 84 lippulaivansa koonnut, eikä suomalainen omistajakaan ole peliä kaltoin kohdellut. Säädettynä kone kävi niin kauniisti kun vain iso nelipyttyinen Laserin putkella, suuttimilla ja syttypyörällä voi, ja matka taittui kuin siivillä. Onhan myös kyseessä ensimmäinen pyöräni missä tehon lisäksi on myös jonkin verran tuota vääntöä, ja kyllähän sen huomasi...ihan asiallista vauhtia ajelin tänne, kuunnellen ja tunnustellen pyörän sielunelämää, kieltä ja mielialaa, ja koska se hänelle sopi, avasin kerran suurimmalla vaihteella kaasua ehkä 20 sekunnin ajaksi. Pyörään tutustuneet tietänevät millä numerolla nopeusmittarin lukema tuolloin alkoi, mutta koska se ei nyt ole tarkoituksenmukaista, en näitä nopeuksia sen enempiä esittele. Sen vain totesin mielihyväkseni, että lähteehän se.
Ja nyt se on tuossa. Kerrostalon sisäpihalla. Se on kaikkea mitä voisin juuri nyt toivoa ja vähän enemmän. Taivaani on sinisempi kuin pitkään, pitkään aikaan, eikä aurinkokaan paista enää piruillakseen. Maanteillä on jälleen tarkoitus, ja kaikessa on jotain hyvää. Minulla on siis jälleen Moottoripyörä, eikä todellakaan vähäisempi kuin mihin voin tyytyä.
Yamaha FJ1100
(tuo ipleksi on ilmeisesti varatankin korvike, bensan loppuessa voi seilata myötätuuleen tai luovia vastatuuleen - mikään ei voi olla täydellistä...mutta tässä on tarpeeksi)
