Shoeiman
New member
Olen aloitteleva motoristi ja ostin kesällä ensimmäiseksi moottoripyöräksi Honda CBF 600 SA:n vuosimallia 2009. Ikää minulla jo reippaasti yli 40 ja kroppa ei ole ihan kaksikymppisen iskussa. Pituutta on 184 ja painoa pikkuisen liikaa. Olen tykännyt pyörästä kovasti, mutta ongelmaksi on muodostunut ahterin puutuminen jo alle tunnin
jälkeen. Ulkomaisia keskustelupalstoja olen lueskellut ja törmännyt dilemmaan: Toisten mielestä penkin pitää olla kovempi ja toisten mielestä pehmeämpi. Sitten on vielä geelipehmusteet, memory-foamit, erikoismuotoilut, yms. Nyt talven mittaan olisi aikaa muokkauttaa satulaa, mutta mihin suuntaan? Myös niska välillä jumittaa ja ajattelinkin ensiavuksi pistää tankoon korotuspalat. Nykyinen satula on korkeimmassa asenossaan jotta polvikulma pysyisi mahdollisimman loivana. Jollain airhawkilla tms. homma voisi korjaantua, mutta ne on vaan nin tyhmän näköisiä, eikä hintakaan ole ihan halpa. Suurin osa ajosta on muutaman tunnin cruisailua.
Olen muutamasta verhoomosta kysynyt modaushintoja, mutta sen verran ne maksaa että toivoisi lopputuloksen olevan hyvä. Onko muilla kokemuksia CBF:n (tai jonkin muun pyörän) penkin modauksesta? Onko kovempi vai pehmeämpi hyvä? Kapeampi vai leveämpi, jne? Voisi kuvitella että paras lopputulos tulee niin, että penkkiä sovittaa välillä, joka taas vaatinee että satula on pyörän päällä oikeassa asennossa. Verhoomoja voi myös suositella, erityisesti pääkaupunkiseudulla.
jälkeen. Ulkomaisia keskustelupalstoja olen lueskellut ja törmännyt dilemmaan: Toisten mielestä penkin pitää olla kovempi ja toisten mielestä pehmeämpi. Sitten on vielä geelipehmusteet, memory-foamit, erikoismuotoilut, yms. Nyt talven mittaan olisi aikaa muokkauttaa satulaa, mutta mihin suuntaan? Myös niska välillä jumittaa ja ajattelinkin ensiavuksi pistää tankoon korotuspalat. Nykyinen satula on korkeimmassa asenossaan jotta polvikulma pysyisi mahdollisimman loivana. Jollain airhawkilla tms. homma voisi korjaantua, mutta ne on vaan nin tyhmän näköisiä, eikä hintakaan ole ihan halpa. Suurin osa ajosta on muutaman tunnin cruisailua.Olen muutamasta verhoomosta kysynyt modaushintoja, mutta sen verran ne maksaa että toivoisi lopputuloksen olevan hyvä. Onko muilla kokemuksia CBF:n (tai jonkin muun pyörän) penkin modauksesta? Onko kovempi vai pehmeämpi hyvä? Kapeampi vai leveämpi, jne? Voisi kuvitella että paras lopputulos tulee niin, että penkkiä sovittaa välillä, joka taas vaatinee että satula on pyörän päällä oikeassa asennossa. Verhoomoja voi myös suositella, erityisesti pääkaupunkiseudulla.