• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Pinlock vai ei?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja designet
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Minulla oli jo ostaessa Schubertissa pinlokki valmiina. Ihmettelin että mikä on kun on aina niin tuhrun näköinen maisema. Kokeilin ja otin sisäkalvon pois. Johan kirkastui. Sisäkalvo on näemmä todella pehmeää muovia ja hankautuu naarmuille helposti. Ilman pinlokkia pitää risteyksissä kylmällä ilmalla vähän raotella visiiriä, mutta ei tuo ole haitannut. Nyt keväällä tilasin molemmat visiirikalvot uudet (visiiri+pinlock). Asentelin paikalleen, mutta ei se kalvo siellä pitkää ollut kun revin sen pois. Näkökenttään tulee kaksi valoa taittavaa pintaa lisää eikä näkymä ole riittävän selkeä. Oli kuin olisin katellut likaisten silmälasien läpi. Olisikohan Schubertissa huonompi sisäkalvo vai minkä takia te kaikki tuota pinlokkia niin kovasti kehutte?
 
Ja kun ei se huurtuminen yleensä ole edes ongelma, pinlockin kanssa visiirin puhdistaminen on monin verroin työläämpää noiden heijastushaittojen lisäksi.
 
vai minkä takia te kaikki tuota pinlokkia niin kovasti kehutte?
No, minä ainakin kehun pinlockia koska se toimii. Ja mainiosti.

Yleensä mulla on enemmän kuraa/pölyä siinä visiirin ulkopinnalla, ja silmät ovat niin lähellä visiiriä että en erota kuin suurimmat roskat kuten ötökät jotka liiskaavat itsensä siihen visiirin ulkopuolelle.
Araissa ainakaan visiiri ei heijastele sisäpuolelle ollenkaan. Minun mielestäni Arain Pinlock on mielestäni aikalailla heijastelematon.
 
Olen itse nyt kolmatta kesää vannoutunut pinlockin käyttäjä. Yhden pinlock kalvon olen onnistunut tuhoamaan.
Kypäränä on Shoei Multitech.
Olen tehnyt jopa niin, että kun olen ostellut useampia visiirejä kypärääni niin kaikissa on oma pinlock-kalvo, ettei sitä tarvitse asennuksen jälkeen irroittaa visiiristä.
 
vai minkä takia te kaikki tuota pinlokkia niin kovasti kehutte?
No, minä ainakin kehun pinlockia koska se toimii. Ja mainiosti.
.
Kyllä. Toimii. <3

Eikä tuota pinlockia juuri tarvitse putsailla, tai ei ainakaan ottaa irti. Kerran olen irti ottanut ja siitä tais olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Ne vaativammat töhnät on ulkopuolella, ei pinlockissa.

Ja joka tapauksessa usein iltamyöhään ajavana todennut hyödyt vaan on selvästi haittoja suuremmat. Ei huurru vaikka yrittäisi.

Paljon mukavampi on nähdä.
 
X-701 X-lite pinlockilla, ja on kyllä hyvä keksintö. Meinasi reunoilta alkaa huurtumaan, mutta pikku kiristys ja rock on!
 
Jos tuota Pinlockia aikoo irroitella visiiristä, kannattaa harrastaa sitä sitten aika tiuhaan. Jos harvemmin irroittelee, se silikoni tiiviste ottaa kipeetä kun ehtii tarrautua visiiriin, eli en suosittele turhia irroitteluja.

Edittii sen verran, että tuli vilkastua tarkemmin tuota Pinlockia äsken ja sehän perkele oli alareunasta irti, eli mulla tuo toinen säätö "nasta" on näköjään tosi herkkä, löystyy tuo pingotus kalvosta pois !
 
Mulla AGV Longway ja ei taija olla pinlokkeja eikä huurutu eli ei taija olla juhannuksen tekijä tuo pinlock!
 
muutaman vuoden kypäränä Arai ja pinlock käytössä ja toimii tosi hyvin. Nyt Shoei XR-1100 ja pinlock ja niin se vaan toimii tuo pinlock  
biggrin.gif
 
sanoi:
Onko kenelläkään vielä kokemusta tästä http://www.arai.brandt.fi/ajankohtaista.php?t=46  eli valoisuuden mukaan tummuusastetta muuttavasta Arain pinlockista? Kuulostaa ainakin helvetin hyvältä! Voisi jättää aurinkolasit narikkaan  
Hinta ilmeisesti 49€.. Joku löytänyt halvemmalla?

Olen käyttänyt pari vuotta Pinlockia ja ollut siihen tosi tyytyväinen. Se on oikeasti toimiva tuote. Huonoa on vain se, että kalvo on tosi herkkä naarmuuntumaan. Kannattaa siis pestä vain juoksevan veden alla ja antaa kuivua itsestään. Ei siis kestä minkäänlaista hankausta naarmuuntumatta.

Ostin eilen tuollaisen tummuvan kalvon ja kokeilin sitä samantien. Tuntuu toimivan ihan suunnitellusti. Auringossa tummuu selvästi ja pimeällä kalvo oli kirkas eikä häirinnyt näkemistä.

Se vain jäi ihmetyttämään, että itse kalvossa ja pakkauksessa on teksti: Track use only! Mitä ihmettä...?
 
Sama vika kuin useimmilla, ekan pinlock-visiirin jälkeen ei enää ilman tule visiiriä mun pottiin. Viimeksi tänään todisti toimivuutensa, oli pakko raottaa visiiriä kun rillit alkoi huurtumaan mutta pinlock pysyi auki koko ajan.
 
Minulla oli jo ostaessa Schubertissa pinlokki valmiina. Ihmettelin että mikä on kun on aina niin tuhrun näköinen maisema. Kokeilin ja otin sisäkalvon pois. Johan kirkastui. Sisäkalvo on näemmä todella pehmeää muovia ja hankautuu naarmuille helposti. Ilman pinlokkia pitää risteyksissä kylmällä ilmalla vähän raotella visiiriä, mutta ei tuo ole haitannut. Nyt keväällä tilasin molemmat visiirikalvot uudet (visiiri+pinlock). Asentelin paikalleen, mutta ei se kalvo siellä pitkää ollut kun revin sen pois. Näkökenttään tulee kaksi valoa taittavaa pintaa lisää eikä näkymä ole riittävän selkeä. Oli kuin olisin katellut likaisten silmälasien läpi. Olisikohan Schubertissa huonompi sisäkalvo vai minkä takia te kaikki tuota pinlokkia niin kovasti kehutte?
En tiedä onko näitä Pinlockeja enemmän kuin yhdeltä valmistajalta, mutta omaani ei huomaa, kuin reunoista. Siinähän oli suojakalvot muistaakseni molemmin puolin kiinni. Muistithan ne irroittaa? Mielestäni Pinlock ei tuo mitään lisäheijastuksia tms. häiriötä näkyvyyteen.
 
pinlockin kanssa on syytä muistaa, että osaa rutinoidusti: pura ja kasaa! Kun se on hanskassa, tupla on hyvä juttu. Kun ei osaa des kiristää, siitä on vaan haittaa...
 
Pinlock ilman muuta.
Tämän kevään ensimmäinen ajoreissu tuli tehtyä kakkoskypärällä, jossa ei ole pinlockia, huurussa visiiri heti kun valoihin pysähtyy, vaikka ilma oli kuiva ja aurinkoinen. Ykköskypärän visiiri pinlockilla ei ole koskaan missään olosuhteissa mennyt huuruun, vaikka kaikenlaisilla monsuunisateilla on ajeltu niin koti- kuin ulkomaassa.

Eipä tuo pinlock juurikaan omaa näkökenttää häiritse, vaikka kyllähän tuo ylimääräinen kalvo tietysti näkymiä aavistuksen verran sumentaa.

Tasan kerran olen joutunut pinlockin kiinnittämään uudestaan, kypärä tipahti pyörän päältä ja siinä rytäkässä pinlock irtosi. Ilmeisesti uudelleenkiinnitys onnistui, koska edelleenkään ei mene visiiri huurteeseen
smile_org.gif
 
Pitäisikö tuon pinlockin olla täysin 100% huurtumaton? Tänään ajelin ekaa kertaa vesisateessa ja olin havaitsevinani että visiiri meni aavistuksen huuruun alareunasta (mihin siis pinlock jo ylsi). Ei mitenkään haitannut ajoa kuin ehkä et jos halusi nopeusmittaria vilkasta niin aavistuksen sai päätä kääntää alemmas. Muuten visiiri oli täysin kirkas. Onko toi pinlock jotenkin huonosti tullut asennettua vai onko tollanen aavistuksen omainen huurtuminen tavallista?
 
Kyllä siellä rako on jos huurtuu, omaani en ole saanu huurtumaan edes tarkoituksella hönkimällä. Tuossa aiemmin oli vähän alareunasta irti ja hieman sieltä huurtui mutta uudelleen laittamisen jälkeen ei ole sitä tehnyt.
 
Kyllä se pinlockkikin jossakin vaiheessa huurtuu. Näillä plussakeleillä en ole saanut omaa (Shubert S1 Pro) vielä huurtumaan kertaakaan. Sen sijaan nollan tuntumasta alaspäin alkaa huurtuminen ja pakkasella joutuu siirtymään krossikypärän käyttöön.
 
Oletteko kuulleet itsestään tummuvasta pinlokista joka reagoi auringonvaloon.
 
Pitäisikö tuon pinlockin olla täysin 100% huurtumaton? Tänään ajelin ekaa kertaa vesisateessa ja olin havaitsevinani että visiiri meni aavistuksen huuruun alareunasta (mihin siis pinlock jo ylsi). Ei mitenkään haitannut ajoa kuin ehkä et jos halusi nopeusmittaria vilkasta niin aavistuksen sai päätä kääntää alemmas. Muuten visiiri oli täysin kirkas. Onko toi pinlock jotenkin huonosti tullut asennettua vai onko tollanen aavistuksen omainen huurtuminen tavallista?
Kyllä siellä rako on jos huurtuu, omaani en ole saanu huurtumaan edes tarkoituksella hönkimällä. Tuossa aiemmin oli vähän alareunasta irti ja hieman sieltä huurtui mutta uudelleen laittamisen jälkeen ei ole sitä tehnyt.
Kun asensin ton pinlockin niin hetken testailin sisätiloissa hikoilla kypärä päässä mutta sillon se ei huurtunut yhtään. Pitää seurata vielä tilannetta jos alkaa häiritsevästi huurtumaan... jäi sinne pinlockin alle kyllä hiukan jotain pölyhiukkasiakin mitkä vois poistaa, ei ne kypärän ollessa päässä ollenkaan näy mutta muuten visiiriä tarkastellessa kyllä.
 
Mun mielestä aika turha toi pinlock kalvo, tosin riippuu varmaan aika paljon kypärästä sen tarpeellisuus. Omassa kypärässä (Arai RX-7) pidän pääasiassa peilivisiiriä, jossa ei kyseistä kalvoa ole eikä tule. Ensinnäkin se heikentää näkymää ja eipä toi visiiri tunnu huurtuvan kuin valoissa
seistessä. Kirkkaassa visiirissä se on, mutta harvemmin tulee käytettyä kirkasta visiiriä, koska ei pahemmin tule ajeltua esim. sateella/yöaikaan.
 
Back
Ylös