PK-Torstai

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Masa
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Masa

New member
Tervehdys Siskot ja Veljet
smile_org.gif


Taas on torjantai edessä, sekä monta hienoa ajokokemusta keskellä valoisinta Suomen kesää. Tämän valoisuuden takia olenkin fundeerannut pienessä pääkopassani hyödyntää meidän mukavaksi povattua torstai-iltaa pyöriemme sarvissa.

Reissu tulee olemaan tyyliltään 8-BALL, tulette sen sitten joskus huomaamaan.

Nyt tässä kohtaa on pakko kertoa, ettei matka sovellu aloittelijoille sen pituuden takia, mutta silti pysytään kohtuudessa. Kukaan ei tule jäämään kylmäksi, koska matkalla on loiva, laaketa, mäkeä ja syheröä väsymiseen saakka.

Tämä reissu tullaan tekemään oikein leppoisassa hengessä, joten kaikki kireäpipoiset äidin pikku parvekepoliisit saa jäädä omille reissuilleen. Tullaan tekemään stoppeja omaksi iloksemme riittävästi, joten risteysten tulee tulla olla merkittyjä. Emme siis halua matkalle aloittelevia kavereita, jotka eivät kerkeä taukopaikoille, jos matkan teko ei kertakaikkiaan riitä edes lakien salllimissa puitteissa ajamiseen.

Allekirjoittanut haluaa tietää sen, mikä on kunkin matkaan lähtevän pyörän + kuljettajan max. toimintasäde. Itselläni pystyn ajamaan yli 350 km mutkapätkää, joten minun tankkauksistani ei kannata huolehtia.

Tehdään reissusta nautittava, ja kukaan ei ylitä omia taitojaan tai tee kusipäisiä ohituksia. Kunnioitetaan taajamia ja niissä pidetään melut konehuoneen sisällä, jottei parvekepoliisit hermostu.

Jokainen meistä kuljettajista vastaa siis omasta ajostaan. Huolehtii oman lisenssinsä antamista rajoitteista, sekä muutenkin huomioon ottaen kaiken liikenteen maantiellä. Ja kertauksen vuoksi:

1. Mopo on 100 % täyteen tankattu ja tieto maksimitoimintasäteestä allekirjoittaneelle
2. Huolehdi omista asiaankuuluvista turvavarusteistasi
3. Huolehdi pisut ja pasut ennen lähtöä
4. huolehdi omasta ajostasi, äläkä mahdollisista edellä ajavan kaverin väliin muodostuvasta raosta
5. kun ja jos eteesi alkaa jatkuvasti muodostua rakoa, ymmärrä hyvä ihminen mennä seuraavalla tauolla taaemmas tai näytät takana tulevalle, että sinut voi ohittaa
6. kukaan ei ohita toista jonossa ilman lupaa, kts. edellinen kohta
7. takana tulevia kanssa-ajajia alkaa ottamaan oikeasti koteloon, jos etummainen jääräpäisesti yritttää pitää paikkaansa.

LÄHTÖPAIKKA on Shell Lahnus

LÄHTÖAIKA on 17:00

PALUUAIKA = Who newer knows

MATKAN PITUUS on enemmän kuin 300 km

PALUUPAIKKA = en paljasta vielä

Lisänä täytyy vielä sanoa se, että jos porukkaan tulee yli 50 pyörää, lyhennän reitin noin 200 km:iin.

Torstaihin, intoa ja toivoa täyttä. Vakuutan vanhoille veljilleni ja siskoilleni, että nyt voisi seurata laulun sanoja, "mutkat on sillä sykkyrällä ja lentää se motskarilla"... jne... Kyl te tiiätte
biggrin.gif


-M
 
Jaa,

Tähän olen tähtäillyt, että pääsis PeeKoilemaan heti JunkFoodin perään. Perjantai eka kesälomapäivä ja silloin otetaan kuperkeikkalimonaatia Ruissalossa, joten mopoilua sitä ennen.

Toimintasäde: haluan tankata 300 km jälkeen.
 
MMukana. Toivottu tankkauspaikka ~200 kohdilla, päässee 230? Paree liian aikasin kun liian myöhään.
Työt häiritsee vähän joten jos tulee pidempi reissu ehkä joudun katoamaan ennen loppua, loppukaffet vähintäänkin skippaamaan.

062802moto_prv.gif
 
Jos ehdin saamaan jostain renkaan taakse niin kai sitä vois... 230 taitaa olla aika maksimi matka.
 
Hep! Mukana, jos referenssit riittää. Toimintasäde 200+, 250 paikkeilla alkaa olla jo aika tyhjää.
 
200km ehdoton maksimi, saattaisi se mennä enemmänkin jos ajaisi satasta motarilla tasakaasulla, mutta ei viitsi alkaa kikkailemaan jossain jumalanselän takana peräkorvessa. Eli tankkipaikka saisi olla 200km kohdalla.
 
Hitto että lähette aikassiin. Sain just tarakkapaikan itelleni pummattuu ja luen sitte että lähtö jo klo 17. Ei kaikki oo lomalla vielä. No katotaan saanko siirreltyy asiakkaita. Huomena se selviää.
 
Pintakaasulla ajaen näissä on pärjäilly, jolloin tankkaus noin 225 kilsan kohalla riittää.
 
Joo, iltavapaa anottu ja saatu, joten lähden verestämään muistoja sekä ulkoiluttamaan yamahaa. Koitetaanpa jos saatais muitakin ratakettuja ja -lettuja houkuteltua mukaan.

Oma toimintasäde on ihan maksimissaan 200km, voi olla jopa vähemmänkin.

//Andy
 
Hitto että lähette aikassiin. Sain just tarakkapaikan itelleni pummattuu ja luen sitte että lähtö jo klo 17. Ei kaikki oo lomalla vielä. No katotaan saanko siirreltyy asiakkaita. Huomena se selviää.
Kerätään Heli tarvittaessa oma porukka, jos aikataulut ei täsmää. Kyllä me ajelemaan päästään anyway.

//Andy
 
Lupa anottu ja saatu > mukaan tullaan tukkeeksi.

Eiköhän tuolla sen 250-270km ajele, riippuu nupin asennosta.
Tuskin meno on niin rauhallista että 300n ylettäisi.
 
Mukana matkassa mielenkiinnolla kokemassa mitä "uutta" pk ajoihin luvassa.  Tankkauksen tarve 200-250km paikkeilla
baaa.gif
 
No niin... mäki pääsen PK-ajoihin mukaan fiilistelemään muutaman vuoden tauon jälkeen. Juutanalle jo etukäteen kiitos mopedin lainasta
062802moto_prv.gif
 
Hitto .. tekis mieli kyllä tulla mut toi aloitusaika on aika aikainen.. Tosin "kapistuksella" ei noissa mutkissa pysy oikeen mukana ku "kukkalaudat " raapii maata..
Ja motoa en ole ehtinyt laittaa ajoon...
Yritän silti tulla..  
buttrock.gif


Tankilla menee reilu 300km...
 
Raksa varusteet rojahtaa nurkkaan ja fasu rojautetaan tulille klo 14.00 tykitellään shellille oikoreittiä pitkin odottelemaan
thumbs-up.gif


tankki pitäis olla noin 280km välein muuten joutuu työntö hommiin
wink.gif
 
mukana. Eiköhän mun kamelilla 350km tankillisella pääse, jos ei oo kaasu pohjassa koko matkaa. Siitä en mene takuuseen kestääkö kameli.
 
Back
Ylös