• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Pleksin kunnostus

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja janne_s
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

janne_s

New member
Moi,

Tarkoitus olisi vaihtaa originaali pleksi takaisin XX:n edellisen omistajan laittaman tuplakuplan tilalle. Pleksissä on jonkin verran "käytön jälkeä" eli tarroja ja naarmuja.

Tarrat varmaan lähtee asetonilla suht kivuttomasti, vai pitäiskö olla joku hellävaraisempi liuotin?

Mites nuo naarmut? Voiko niitä kiillotella vaikka rättilaikalla piiloon vai miten tuota voisi kiillottaa?

Janne
 
Tarrat pitäisi lähteä lämmittämällä ja tarvittaessa vaikka ruokaöljyllä avittaen. Naarmut lähtee kirkkaalle muoville tarkoitetulla hankaus/kiillotusaineella. Displex on ollut omissa kokeissa parasta, mutta menneen 10 vuoden aikana on voinut toki tulla parempiakin aineita joita en tunne. Novus ja Xerapol eivät kuulu niihin. Suunnilleen kämmenen kokoisen alueen kun kerralla duunaa puuvillarätillä niin hyvä tulee jos naarmut eivät ole liian syviä. Kai kiillotuksen voi koneellisestikin tehdä, mutta silloin voi olla syytä varoa ettei ota liikaa lämpöä.
 
Tarrat varmaan lähtee asetonilla suht kivuttomasti, vai pitäiskö olla joku hellävaraisempi liuotin?
Mites nuo naarmut?
Janne

Asetoni sulattaa pleksin muovin eli ei sitä. Tarraliima lähtee Bilteman Label off -aerosolilla.

Kunnostin asetonilla tärväämäni pleksin hiomakoneella. Ensin 600:lla läpinäkymättömän harmaaksi. Sitten 3000:lla melko sileäksi. Lopuksi hiomatahnalla ja huopalaikalla kiiltäväksi.
 
Hiustenkuivaajalla poistellut tarroja, mutta silläkään ei kannata hirveästi lämmitellä. Kuumailmapuhallinta ei kannata käyttää ollenkaan. Saa rivakkaasti sulateltua koko pleksin.
 
3M Citrus Cleaner irroittaa tarraliiman hyvin, ei vahingoita maalia eikä muoveja.
 
Asetoni sulattaa pleksin muovin eli ei sitä. Tarraliima lähtee Bilteman Label off -aerosolilla.

Kunnostin asetonilla tärväämäni pleksin hiomakoneella. Ensin 600:lla läpinäkymättömän harmaaksi. Sitten 3000:lla melko sileäksi. Lopuksi hiomatahnalla ja huopalaikalla kiiltäväksi.

Kiitos, asetoni saa jäädä pulloon. Pitää hakea jotain sopivampaa liuotinta.

naarmut varmaan lähtee parhaiten hiomalla, hiomakonetta mulla ei ole mutta porakoneeseen kiinnitettävä kangaslaikka pitäis olla hyllyssä, onko noissa hiomatahnoissa eroja?

Janne
 
Tää voi kuulostaa ylimieliseltä skeidalta, mut jos uuden plexin saa netistä tilaamalla halvimmillaan 50 egen pintaan, niin en jaksasi alkaa sohlaamaan kemikaalien ja myllyttämisten kanssa, saadakseni parsitun ruudun eteeni. Toki voi olla että olen ainut joka on niin tyhmä että laskee omalle työlleen/vapaa-ajalleen hinnan :)
 
Periaatteessa näin, tosin jos haluaa originaalin niin ainakaan Hondaan sitä ei saa kympeillä. Yksi syy miksi haluan sen alkuperäisen paikalleen on että nykyisen (Puig) reunassa oleva kuminauha repsottaa eikä suostu liimalla pysymään paikallaan. Orkkiksessa ei moista viritystä ole vaan reunan paksunnos on samaa palaa.

Ja se oman ajan hinta lienee yksilöllinen. jotkut on valmiita vaikka vähän maksamaan että pääsee tallin puolelle puuhailemaan.

janne
 
Se on varmasti juuri näin ja tarkoitukseni ei ollut knobbailla mitenkään, kunhan toin toisen ajattelumallin esille aikani kuluksi :)
 
Täällä Kouvolan seudulla maksoi vuosi sitten 40e hionta autofiksaus firmassa ja tuli kun uusi.
 
Back
Ylös