• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Porec, Kroatia

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja yarzaxxx
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

yarzaxxx

New member
Tervehdys matkaajat. Onko kokemuksia otsikossa mainitusta paikasta tai yleensä ottaen Kroatian meiningeistä. Ollaan muutamana vuonna käyty manner-Eurooppaa kiertelemässä, mutta vain länsi- ja eteläpuolta. "Akkaa" ei ole saanut lähtemään minnekään, mikä vähänkään on viitannut itäblokkien suuntaa. Nyt olen saanut aikaan liennytystä ja näyttääkin siltä, että normi alppi- yms. kierrosten lisäksi olisi sauma ajella Poreciin. Kaikki info on tervetullutta.
 
Porecissa 07 syyskuussa hotelli Neptunissa .Hotelli loistavalla paikalla ,hyvä sapuska ,kaunis vanhakaupunki ei kovin iso , pyörä respan ikkunan eteen neljäksi päiväksi ja kuin etelän lomalla ,lämpöä syyskuun loppupuolella 20-25c,mukavia pikku risteilyjä erittäin kaunista rannikkoa pitkin,ihmiset ystävällisiä.mikäli reitti Salzburgin suunnalta ehdoton pysähdyspaikka Bled Sloveniassa.Paluu matkalla vielä Gardan kautta niin uskon että emäntäkin nauttii
 
Tulipa tuolla Kroatian suunnalla viime kesänä pyörittyä, aluksi Rovinjissa muutama päivä. Siellä ei säät oikein suosineet joten painuttiin alaspäin, Rijekasta rantatietä etelään Zadariin ja siitä vielä hieman eteenpäin Tisnoon. Näitä pieniä viihtyisiä kyliä tuolla rannikolla piisaa, majoitusta ja muita palveluita löytyy edulliseen hintaan yllin kyllin. Kannattaa painaa samantien ohi siitä Istrian niemestä, rantatie on tosi upeaa ajettavaa (ainakin Rijeka-Zadar väli) ja maisemat paranee mitä etelämmäksi menee. Tämä siis henk.koht. mielipide

Takaisin tullessa kannattaa koukata sisämaan kautta ja käydä tarkistamassa Plitvicen järvialue, on melkoisen kaunista paikkaa.

Sitä itäblokin meininkiä on Kroatiassa turha pelätä, siitä ei ole kuin muisto vain.
 
Ok, kiitos. Neptun näyttää kuuluvan myös Valamar-hotelliketjuun. Ollaan varattu samaan ketjuun kuuluvasta hotellista viikoksi huone. Tarkoitus on ajamisen ohella myös oikeasti vaan huilata  
cool.gif
Hyvätasoisia näyttää olevan kuvien perusteella kaikki ko. ketjun hotellit. Niillä muuten aika monta hotellia pitkin tuota länsirantaa.

Garda poissuljettu vaihtoehto
biggrin.gif
. En itse suosittele käyntiä siellä heinäkuussa. Oltiin siellä -07 ja porukkaa oli "riittävästi". Pidimme Como-järvestä paljon enemmän. Ei sillä, kyllä tuo Poreckin taitaa olla melkoinen rysä noin sesonkiaikaan.
 
Viikko aika pitkä aika yhteen paikkaan, itse jakaisin sen 2 eri mestaan, siirtymään ei Istrialla kauheasti kilometrejä tule, mutta paikan vaihdos puolen viikon maissa piristää kummasti...
033102beer_1_prv.gif
smile_org.gif
 
Tulipa tuolla Kroatian suunnalla viime kesänä pyörittyä, aluksi Rovinjissa muutama päivä. Siellä ei säät oikein suosineet joten painuttiin alaspäin, Rijekasta rantatietä etelään Zadariin ja siitä vielä hieman eteenpäin Tisnoon. Näitä pieniä viihtyisiä kyliä tuolla rannikolla piisaa, majoitusta ja muita palveluita löytyy edulliseen hintaan yllin kyllin. Kannattaa painaa samantien ohi siitä Istrian niemestä, rantatie on tosi upeaa ajettavaa (ainakin Rijeka-Zadar väli) ja maisemat paranee mitä etelämmäksi menee. Tämä siis henk.koht. mielipide

Takaisin tullessa kannattaa koukata sisämaan kautta ja käydä tarkistamassa Plitvicen järvialue, on melkoisen kaunista paikkaa.

Sitä itäblokin meininkiä on Kroatiassa turha pelätä, siitä ei ole kuin muisto vain.
Kiitos infosta. Tuo mainitsemasi reitti on merkitty karttaan ihan maisemareitiksi välillä Crikvenica-Rovaniska. Harmi, että meidän aikataulu on tällä kertaa niin tiukka, et aivan tuonne asti ei ehditä mennä. Aiotaan kahden viikon reissusta maata viikko auringossa, juoda drinkkejä ja olla vaan
033102beer_1_prv.gif
 
Viikko aika pitkä aika yhteen paikkaan, itse jakaisin sen 2 eri mestaan, siirtymään ei Istrialla kauheasti kilometrejä tule, mutta paikan vaihdos puolen viikon maissa piristää kummasti...
033102beer_1_prv.gif
smile_org.gif
Totta tuokin, mutta nää kesäreissut on aina kompromisseja emännän kanssa. Ei ole varaa tehdä kesän aikana erikseen rantalomareissua pyörämatkan lisäksi, joten pakko yhdistää.
cool.gif
 
Tarkoitin että mä mieluummin jaan viikon Istrian niemellä kahden eri RANTAKOHTEEN välillä....
033102beer_1_prv.gif
 
sanoi:
Kannattaa poiketa Plitvice Lakes National Park:ssa, todella hieno paikka. Matkaa Porecista noin 250 km joten kannattaa yöpyä paikan päällä ja varata aikaa patikointiin puistossa.

http://en.wikipedia.org/wiki/Plitvice_Lakes

+ 1

On tosiaan hieno paikka! Aikaa kannattaa varata päivä. Majoitusta on tarjolla lähialueella. Hyvällä tuurilla jopa kohtalaisen kävelymatkan päästä.  

Bled on todellinen turistirysä. Gardaan verrattuna vastaa Kuusijärveä täällä Vantaalla...
 
Kannattaa poiketa Plitvice Lakes National Park:ssa, todella hieno paikka. Matkaa Porecista noin 250 km joten kannattaa yöpyä paikan päällä ja varata aikaa patikointiin puistossa.

http://en.wikipedia.org/wiki/Plitvice_Lakes
Okei, kiitos vinkistä. Saatetaan ajaa kuitenkin Porecista lähtöpäivänä suoraan Grossglocknerin kupeeseen. Ei olla ajettu Grossglocknerin hoodseja etelästä pohjoisen suuntaan. Toisin päin kyllä. Mutta pidetään mielessä.
 
Kun täällä noita Kroatian käynneitä liikkuu, niin kysyn minkälainen on retti Budapest-sarajevo-dubrovnik. Olisi aika suoranoloinen, mutta minkälaisia tiet Bosniassa. Entä oletteko yöpyneet Sarajevossa? Kiitos!

Sarajevosta muutama kommentti: Löytyy kohtuu hyviä majoituspaikkoja ihan hyvin. Netin kautta pystyy varaamaan. Tiet maassa ei ole kummosia. Tosi huono asfaltti ja jousitus pitää olla kunnossa kun tuolla liikkuu. Ajaen pääsee läpi mutta mitään ajonautintoa siitä ei saa...ellei ole jollain enduro/vast-tyyppisellä liikenteessä. Aikaa kuluu ajomatkaan johtuen vuoristoista ja siinä kulkevasta rekkaliikenteestä, joka välillä tukkii sitä kohtalaisen hyvin ja siten keskituntinopeus ei pääse nousemaan. Kroatia onkin sitten ihan oma juttu. Dubrovnikin alue on tosi hieno ja hyvä kohde pysähtyä joksikin aikaa.
 
Kun täällä noita Kroatian käynneitä liikkuu, niin kysyn minkälainen on retti Budapest-sarajevo-dubrovnik. Olisi aika suoranoloinen, mutta minkälaisia tiet Bosniassa. Entä oletteko yöpyneet Sarajevossa? Kiitos!
smile_org.gif
asfaltti ja jousitus pitää olla kunnossa kun tuolla liikkuu. Ajaen pääsee läpi mutta mitään ajonautintoa siitä ei saa...ellei ole jollain enduro/vast-tyyppisellä liikenteessä. Aikaa kuluu ajomatkaan johtuen vuoristoista ja siinä kulkevasta rekkaliikenteestä, joka välillä tukkii sitä kohtalaisen hyvin ja siten keskituntinopeus ei pääse nousemaan. Kroatia onkin sitten ihan oma juttu. Dubrovnikin alue on tosi hieno ja hyvä kohde pysähtyä joksikin aikaa.
Dubrovnik on suosittu paikka. Muutama vuosi sitten syyskuussa teki tiukkaa että mahtui pääkadulle -enkä voi väittää itseäni lihavaksi. -Ei siis tartte olla kaksin emännän kanssa.

Tällä varauksella voin suositella. Upea mesta! -Eikä se Bosnian läpiajo niin kamalaa ole, hyvinkin Unkarin sivuteiden tasoa.
 
Kiitos näistä !Tarkoitus olla Kroatiassa kaksiviikkoa kesäkuussa, majoitus jo varattu interhomen kautta. Via Baltica-Puola-, siitä alaspäin reitti vielä avoin.
smile_org.gif
 
Bosnian länsiosassa(prijedor,kozarac)viitoitus osittain vain kyyrillisillä kirjaimilla.Prijedorista ulos etsiessä tuppas tulemaan kiire suomennoksen kanssa.Siellä croatian rannikolla oli tie-infojen mukaan kovat ruuhkat(heinäkuun loppu ja sunnuntai)Italialaiset oli menossa kotiinpäin.Sloveniassa Postojna(jama)tippukiviluolat kantsii tsekata.Trieste-Ljubljana välillä,isot tippukiviluolat.Siel näkee myös sen elukan,olmin.Junalla vuoren sisään ja kävelylle.Erikielisiä opastusryhmiä,tais olla 17ecua/naama,noin 3tunnin keikka.Kukaan ei valvo kuvauskieltoa.
 
Back
Ylös