Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Miten niin ottakaa - eikös teillä sitten vielä ole ?KAIKEN TAKANA ON VALTAVA SALALIITTO! KAIKKI SUOMEN MOTORISTIT, YHDISTYKÄÄ JA OTTAKAA KIUASKIVIÄ, JARRUNESTETTÄ JA KANANMUNIA TANKKILAUKKUUN JA HEITELKÄÄ NIILLÄ RANGAISTUKSEKSI KAIKKIA JA KAIKKIALLE!
Eikö Veturi kulje tarpeeksi, että pääsisit kotilokuskin ohi? Tuskin tuo tahallaan on kiusannut. Itse heitän ohi autoista nopeasti, niin ei sitten tarvitse miettiä, mitä autoilija ajattelee ja tekee. Kaikenlainen köröttely on perseestä.Eilisellä ajolenkillä törmäsin ensimmäistä kertaa selvästi pyörävihamieliseen kotilokuskiin. Kaikenlaisia juttuja olen kuullut mm. pissapojalla ruiskimisesta mutta tämä rouva/täti valkoisessa kotilossaan pisti vielä hiukan paremmaksi. Tilanne meni niin, että ilmestyttyäni kyseisen kuskin taustapeiliin muutti hän ajolinjaansa siten, että auto kulki puoliksi reunaviivan väärällä puolella. Sieltähän, kun saa sopivasti pöllytettyä kaikki talven kuluessa kertyneet hiekat ym. roskat pyöräkuskin silmille. Tätä jatkui reilut pari kilometriä jonka jälkeen pääsin vihdoin ohittamaan. Luonnollisesti vielä ennen ohitusta jouduin väistämään napakat suihkut tuulilasinpesimistä.
Terveisiäkyseiselle kotilokuskille.![]()
sanoi:sieltä tuli taksisuhari suunnilleen nasta laudassa Toyotan-paskalla melkein takarenkaaseen kiinni
sanoi:Täytyy antaa vähän palautetta kuskille, vaikka ei todennäköisesti sama mies olekaan
Ja mikä on mielestäsi asiallinen turvaväli ?Olinpas epäselvä kirjoituksessani...
En tosiaankaan vetänyt luukussa kiinni vaan mielestäni ihan asiallisella turvavälillä joka varmasti riittää 60km/h alueella. Kun hidastin omaa vauhtiani kotilokuski veti takaisin normaalille ajolinjalle ja lähestyessäni palasi taas reunaviivan väärälle puolelle. Reitin varrella on asutusta ja suht monta risteystä peräjälkeen jonka vuoksi en viitsinyt samointein ohi pyyhkiä. En oikein jaksa uskoa, että tien antamisesta oli kysymys... Ja kyllä se pissapoika heittää vettä kohtuullisen pitkälle taakse jos pesuri on sopivissa säädöissä.
Et ole ainut positiivisia kokemuksia omaava. Mä väittäisin jopa, että todella usein kotilokuskit (joita muuten lähes kaikki motoristitkin ovatMitä! Olenko ainut prätkäkuski, jolla meni kotiloiden kanssa homma putkeen ja yhteisymmärryksessä ...
Öhöm... jos on niin hieno auto, niin ei ne halua sen etupäätä tuhota. Minä olen kerran vastaavassa tilanteessa ajanut ihan suoraan, ensin keskisormea näyttäen, sitten kädet stongalle valmistautumaan pikaiseen väistöön, mikäli tää kaveri onkin kovempi jätkä kuin minä.Viimeksi tänään välillä Nastola - Lahti (leveäkaistatie). Teiden ritari ikää 25-30 alla musta saksalaisvalmisteinen farkkukotilo varustettuna suksiboksilla. Tarkoituksella (katsoi päin ja nauroi) kiilasi eteen vastaantullessaan (ohitti ehkä kahta näkymätöntä rekkaa). Onneksi oli tilaa väistää.
Kyllä näitä k***päitä riittää...
No, en nyt viitsi ajaa 50 km/h rajoituksella pitempiä matkoja 100 km/h kun niitä kyttiä voi olla ainakin isoissa kaupungeissa föönäämässä.sanoi:sieltä tuli taksisuhari suunnilleen nasta laudassa Toyotan-paskalla melkein takarenkaaseen kiinni
No, mitäs jäit nynnyileen siihen matkalehmälläs! Hanikat heti kaakkoon, kyllä ne renkaat lämpiää kun ei anna lepoa niille turhaan valoissa.
sanoi:Täytyy antaa vähän palautetta kuskille, vaikka ei todennäköisesti sama mies olekaan
Joo, sanot vaan että: "S..tanan Oulunkalle sähän oot sama kuski jonka muijaa ***** just eile-ehtoolla, taidankin jättää maksamati, oli niin huonot perät..."![]()
BMW, LSD, HIV..?Bomberilla on vähän liian vilkas mielikuvitus, mutta sehän on vain hauskaa.![]()
LSD, HIV, FJR...?BMW, LSD, HIV..?Bomberilla on vähän liian vilkas mielikuvitus, mutta sehän on vain hauskaa.![]()
![]()
BMW, SDP, LSD, DDR, GSM, CBR... Bingo!LSD, HIV, FJR...?BMW, LSD, HIV..?Bomberilla on vähän liian vilkas mielikuvitus, mutta sehän on vain hauskaa.![]()
![]()
![]()