• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Pyörä kaadettu

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja ssi
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

ssi

New member
Kaadettiin tuossa kerrostalon pihalla pyörä.
Pyörä on ollut kokoajan keskiseisonta tuella ja vakuutusyhtiö väittää ettei kyseessä ole ilkivalta.
Kuinkasmonella on pyörä itsestään kaatunut keskiseisontatuella asfaltilla? Minkähän laisia asiantuntioita siellä vakuutusyhtiössä oikeen on?
confused_orig.gif
 
Kesäkuumalla voi seisontatuki painua asvalttiin siten, että pyörä lopulta kaatuu. Minulle itselleni ei ole näin tapahtunut, mutta kuoppia on syntynyt jopa tallissa, jonka lattiapinta on asvalttia. Pysäköintipaikkaa tutkimalla selviää onko kyseessä tahallinen kaataminen vaiko painumisesta johtunut tapahtuma.

-Veijo-
 
Joo pikku kuopat on mut on kyllä sen verta matalat et empä oikeen usko ja neki on tainnu tulla myöhemmin.
 
No ohopsista!!!
Nyt ssi käsket sen vakuutustarkastajan uudelleen kylään, nostat pyörän keskituelle ja käsket sen kaatamaan sen.
Katsotaan onko setä sen jälkeen sitä mieltä, että kaatuu ittekseen...
Luulen, et se sun möhkälees vaatii jonkun verran (työntävää)voimaa kaatuakseen?
 
Paskoja hommin nuo kaatumiset/kaatamiset. Meinaa aina mennä omasta pussista, ellei ole esittää "todisteita" ilkivallasta tms. Kävikö pahastikkin ??
 
Kaadettiin tuossa kerrostalon pihalla pyörä.
Pyörä on ollut kokoajan keskiseisonta tuella ja vakuutusyhtiö väittää ettei kyseessä ole ilkivalta.
Kuinkasmonella on pyörä itsestään kaatunut keskiseisontatuella asfaltilla? Minkähän laisia asiantuntioita siellä vakuutusyhtiössä oikeen on?
confused_orig.gif
Tiukka asenne päälle vaan ja soitto yhtiössä porras kerrallaan ylöspäin jollei ala tapahtua. Kyllä vakuutuksen kuuluu korvata tuollaiset asiat, jollei erikseen pystytä osoittamaan että kyseessä ei ole ilkivalta.

Älä MISSÄÄN TAPAUKSESSA hyväksy tuollaista "päätöstä".
 
Kävikö pahastikkin ??
Tämä kannattaa huomioida, sillä joissain yhtiöissä kasko-korvaus tarkoittaa aina myös bonarimenetyksiä
crazy.gif
Jos vahinko on pari hassua naarmua, maksat siitä omavastuun ja sen jälkeen 2v +10% kaskoa saadaksesi bonarit takaisin, niin kalliiksihan se tosiaan tulee. Ja mikä
mad.gif
tuossa systeemissä niin jos vahinko on aiheutettu toisella ajoneuvolla, otetaan korvaukset sun kaskosta bonarimenetyksineen kaikkineen kunnes tuo tekijä saadaan kiinni ja korvaukset "rullattua" hänen liikennevakuutukseensa
veryangry.gif

Nimim. Kerran tuohon ansaan lentäneenä
033102ass_1_prv.gif
 
On se niin väärin eka pyörä kaadetaan ja sit viel vakuutus yhtiö yrittää kusettaa.. Aika  
033102ass_1_prv.gif
 
Tankissa aikasyvä lommo ja etulokari halki.
Ei oo kaskoa vaan osakasko ilkivallalla.
En tiiä miten tommostaki vois lähtee todisteleen mutta varma on että ei ittestään voinu kaatua.
 
Kävikö pahastikkin ??
Tämä kannattaa huomioida, sillä joissain yhtiöissä kasko-korvaus tarkoittaa aina myös bonarimenetyksiä
crazy.gif
Jos vahinko on pari hassua naarmua, maksat siitä omavastuun ja sen jälkeen 2v +10% kaskoa saadaksesi bonarit takaisin, niin kalliiksihan se tosiaan tulee. Ja mikä
mad.gif
tuossa systeemissä niin jos vahinko on aiheutettu toisella ajoneuvolla, otetaan korvaukset sun kaskosta bonarimenetyksineen kaikkineen kunnes tuo tekijä saadaan kiinni ja korvaukset "rullattua" hänen liikennevakuutukseensa
veryangry.gif

Nimim. Kerran tuohon ansaan lentäneenä
033102ass_1_prv.gif
Ilkivallasta ei mee bonarit, kandee tehdä rikosilmoitus. Eri asia on, jos joku kolhii sua liikenteessä ja häippäsee, silloin se ei ole ilkivaltaa ja menee omasta kaskosta.
 
Ilkivallasta ei mee bonarit, kandee tehdä rikosilmoitus. Eri asia on, jos joku kolhii sua liikenteessä ja häippäsee, silloin se ei ole ilkivaltaa ja menee omasta kaskosta.
No tämä minun tapaukseni oli autolla. Leffaillan jälkeen oli takaovi lintassa niin pahasti että sisäpahvikin jo pullotti. Seuraavana päivänä rikkarin tekoon kyttikselle, soitto vak.yhtiöön ja eikun tarkastajan luokse. Tarkastaja tuota hetken aikaa syynättyään totesi ettei tapaus ollut ilkivaltaa, vaan toisella ajoneuvolla aiheutettu sillä ovessa oli kuulemma muutama vaakasuuntainen naarmu => häläri ei tuonut omavastuuvapautta kuten se olisi tehnyt ilkivaltatapauksessa => makselin omavastuut ja bonarit läxr
crazy.gif
Arvaas vaan onko tuo tekijä ilmottautunut vielä tänäkään päivänä
veryangry.gif
No tapauksesta on jo yli 10v ja autokin on jo aikapäiviä sitten vaihtanut omistajaa, mutta
mad.gif
se silti yhä tuollainen vak.yhtiön
033102ass_1_prv.gif
toiminta!

Tästä oppineena ensi kerralla etsin paikanpäältä pätkän kakkosnelkkua, annan hieman lisää "vauhtia" tuollasille lommoille ja otan sen parrun mukaan jotta "Tällä ne kai sen mäiski kun löyty xxx vierestä."
mad.gif
 
Vakuutusyhtiöiden säännöthän on, että ilkivaltaa ei ole koskaan aiheutettu toisella ajoneuvolla. Eli jos joku pukkaa moposi/autosi kylkeen toisella moottoripelillä (ts. vahingoista voidaan päätellä että toinen ajoneuvo on osunut, esim. vierasta maalia kyljessä), eikä tekijää saada kiinni tai ilmoittaudu itse, niin silloin menee omasta kaskosta bonareineen päivineen. Jos tekijä ilmoittautuu/saadaan kiinni niin silloin tietysti maksetaan vahingon aiheuttaneen liikennevakuutuksesta.

Sellainen kaato, vahingoittaminen jne., jonka ei voida katsoa olevan aiheutettu toisella ajoneuvolla, on ilkivaltaa, ja se korvataan kaskon ilkivaltavakuutuksesta. Joudut maksamaan omavastuun mutta bonareita siitä ei mene. Eli katopa tarkkaan onko mopossasi osumia autosta, ja jos ei ole, niin turha vakuutusyhtiön väittää ettei korvaisi ilkivaltana. Tsemppiä väittelyyn
tounge.gif
 
Veljeni henkilöautosta väännettiin sorkkaraudalla takaluukku auki viime syksynä kerrostalon parkkialueella, mitään ei kuitenkaan hävinnyt ( ei ollut mitään vietävää ). Lisäksi hanttimiehen puolen oven lukko oli rikottu, mutta ei ollut auennut. Vakuutus kyllä korvasi, mutta poliisitutkinnan mukaan kyseessä ei ollut automurto vaan ilkivalta...
omg.gif
 
Kaverilla kaatui pyörä (XR9)viime viikolla, kun jalka upposi asfalttipihaan...joten ainakin kyykyillä saa olla varovainen näillä helteillä...no onni onnettomuudessa..nyt kaveri ajelee kympillä..
 
Joo,rikosilmoitus vaan.Sittenhän sulla on poliisin todistus ilkivallasta.
Jeps, mulla kaadettiin ja muutenkin rikottiin (vilkut revitty irti, yms..) mopoa eräänä viikonloppuyönä. Tein rikosilmoituksen tuolla poliisin nettiversiolla ja sain muutaman päivän päästä postissa jonkinlaisen tutkintaraportin johon oli suoraan copypastettu se mun kirjoittama kuvaus tapahtuneesta.

Vakuutusyhtiö maksoi katteet ja peilit ihan kiltisti ettei sinänsä mitään ongelmaa, mutta jäin sitten miettimään mitä iloa tuosta rikosilmoituksesta lopulta oli.

Pienen miettimisen jälkeen totesin kuitenkin, että systeemihän on oikeastaan aika hyvä. Ihan turhaahan poliisien paikalla käynti olisi ollut ja näin saatiin tapahtunut tilastoihin mahdollisimman vähällä vaivalla ja kustannuksilla. Ja noiden tilastojen perusteellahan aina silloin tällöin jopa tehdään jotain...
 
Joo sehän on selvä että näilläkeleillä voi sivutuki painua asfaltista läpi kun on vielä yleensä aika ohut parkkipaikoilla.
Mutta tässä minun tapauksessa pyörä kaadettu klo.23.00-04.30 että ei se nyt oikeen tohon aikaan enää asfalttikaan kuuma oo eikä 13.6 ollu ees vielä ilmat kunnola lämmenneet.
kele.

Niin ja kait siihen ois autosta maalia toisellepuolen jääny jos se ois autolla pukattu. Ja sekin että auton ois tarkotuksella pitäny vekslata mopon viereen...
 
Oliko keskiseisontatuki "alhaalla", kun pyörä makasi kyljellään? Eli olivatko vihulaiset työntäneet sen nurin keskiseisontatuelta, vai ottaneet sen ensin pois ja antaneet sitten kaatua.
Tuli vain mieleen, että riittäisikö tuo merkiksi vakuutusyhtiölle ilkivallasta, siis jos keskiseisontatuki/sivutuki olisi taitettuna pois tukiasennosta, kun pyörä on kyljellään.
 
Kuten useammat ovat jo maininneetkin, ilkivalta ei vaikuta bonuksiin mitenkään. Omavastuun maksamalla selviää, ainakin Tapiolassa. Itellä kokemusta useemman kerran tollasesta.

Jos mopon jalka menee asfaltista läpi esim. taloyhtiön parkkiksella, kannattaa valittaa taloyhtiölle. Oletuksena voidaan pitää että jalka ei mene läpi asfaltista, vähän samoin kun voidaan olettaa että taloyhtiö hiekottaa talvisin oman pihansa. Jos ei ja jotain tapahtuu, niin taloyhtiön vastuuvakuutus joutuu korvaamaan vahingot. Tutulle kävi juuri näin ja kehotin valittamaan, saa nähdä miten käy.
 
Oliko keskiseisontatuki "alhaalla", kun pyörä makasi kyljellään? Eli olivatko vihulaiset työntäneet sen nurin keskiseisontatuelta, vai ottaneet sen ensin pois ja antaneet sitten kaatua.
Tuli vain mieleen, että riittäisikö tuo merkiksi vakuutusyhtiölle ilkivallasta, siis jos keskiseisontatuki/sivutuki olisi taitettuna pois tukiasennosta, kun pyörä on kyljellään.
Kyllähän se keskiseisonta tuki oli "alhaalla". Ei taija ihan vahingossa kaatuu kyllä on pitäny jo voimaaki käyttää...
 
Back
Ylös