• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Pyörä*Saksasta

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Tigerbalm
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Tigerbalm

New member
Pyörä*Saksasta

Olen ostamassa Gessua Etelä-Saksasta. Mihin aikaan keväästä se on ajettavissa järjellisissä olosuhteissa Via Baltican kautta Suomeen?
 
Määrittele järjelliset olosuhteet:D. Minusta jos pakkasta on alle -5 ja tiet on aurattu. Kessuhan on sellaisessa kelissä ihan omiaan:jpstyle:
 
Itse hain muutama vuosi takaperin GS:n Etelä-Saksasta maaliskuun lopulla. Puolessa välissä Saksaa päätin skipata Baltian läpi ajon ja hypätä Travemündestä lauttaan, koska sääennusteet lupasivat Balttiaan lumisadetta. Uudehkolla pyörällä ei viitsinyt kokeilla luikasajokurssia. Suomen päässä sateli hivenen lunta, muttei haitaksi asti.

~15 vuotta sitten maaliskuun lopulla lähdin Helsingistä Saksaan lautalla ja sieltä kohti etelää. Puolet Saksassa ajetusta matkasta satoi lunta, ei onneksi jäätynyt tienpintaan.

Näiden kokemusten perusteella suosittelisin huhtikuun puoliväliä, jolloin todennäköisyydet lumisateelle ovat pienemmät. Toki onhan Suomessakin satanut lunta ja reilusti vapunkin jälkeen. Aikataulustahan tuo on myös paljon kiinni. Jos on aikaa jäädä odottelemaan sateen laantumista tai ajella kolmeakymppiä, niin mikäs siinä. :)
 
Selailin kuvia puhelimesta eilen, niin kuvassa, joka oli otettu pohjanmaalla viime vuoden tammikuun 8. päivä nurmikko vihersi eikä lunta ollut missään.... tänä talvena saa oikein lapiolla kaivaa, että maa näkyy samassa kohtaa.
 
Münchenissä oli viimeviikonlopuna -5c ja lumimaassa, joka on aivan poikkeuksellinen sää siellä tähän vuodenaikaan...
Maaliskuun puolenvälin jälkeen ko reissun pitäisi onnista hyvinkin
 
Münchenissä oli viimeviikonlopuna -5c ja lumimaassa, joka on aivan poikkeuksellinen sää siellä tähän vuodenaikaan...
Maaliskuun puolenvälin jälkeen ko reissun pitäisi onnista hyvinkin


Ei ihan heti auennut.
Kumpi oli ihmeellisempi sääilmiö Münchenissä helmikuussa, pakkanen vai lumi?
 
Suomessa olen ajanut tänä talvena tuhansia kilometrejä. Gessulla en lähde Euroopassa ilman nastoja lumelle ja jäälle.


image.jpg
 
Vielä toukokuussakin saattaa oli pirun kylmä ja räntääkin. Toisaalta maaliskuussakin olen ajellut hienossa säässä.

Joskus olen melkein "ryömimällä" tullut kohti pohjoista ja pysähtynyt jokaisen kahvilan kohdalle juomaan jotain lämmintä. Hyvä kun edes kuppi pysy käsissä.

Sähkölämmitteinen liivi mukaan, niin homma onnistuu.
 
Vielä toukokuussakin saattaa oli pirun kylmä ja räntääkin. Toisaalta maaliskuussakin olen ajellut hienossa säässä.

Joskus olen melkein "ryömimällä" tullut kohti pohjoista ja pysähtynyt jokaisen kahvilan kohdalle juomaan jotain lämmintä. Hyvä kun edes kuppi pysy käsissä.

Sähkölämmitteinen liivi mukaan, niin homma onnistuu.

Lämpötila ei ole ongelma, juuri ajoin 500 km Joensuusta Vantaalle. Nykyvarusteilla pärjää erinomaisesti. Mutta Gessuntuontimatkalla teiden tulee olla sulat, kun ei ole nastoja.
 
Lämpötila ei ole ongelma, juuri ajoin 500 km Joensuusta Vantaalle. Nykyvarusteilla pärjää erinomaisesti. Mutta Gessuntuontimatkalla teiden tulee olla sulat, kun ei ole nastoja.


Miten korkealle sit oikein meinaat ? Ei siellä laaksoteillä ole lunta ja jäätä ?:blink:
 
Tarkoitus on ajella suhtkoht suoraan Baijerista Puolan ja Baltian läpi Tallinnaan. Mikä todennäköisyys noissa maissa on saada lunta ja liukkautta esim. maaliskuussa?

Onko Tallinnan ja Helsingin ilmastossa jotain erityistä eroa?

Ei ole.. Joten maaliskuussa voi Baltiassa törmätä lumipyryyn, täysin jäisiin teihin jne. Eikä Puolakaan taida paljoa siitä poiketa. Jopa Saksassa voi maaliskuussa tulla lunta oikein kunnolla.

Pari vuotta sitten oli moottoripyörän hakureissulla Saksassa maaliskuun ensimmäisellä viikolla ja Bremenissä hotellin pihalta lähdettäessä auton mittari näytti aamulla -11 astetta. Se toki oli poikkeuksellisen kylmää, mutta niin se vain oli. Onneksi olimme pakulla liikenteessä.

Jos reissu pitää toteuttaa maaliskuussa, etenkin alkupuolella, niin suosittelen ehdottomasti kaivamaan Finnlinesin hinnaston ja suunnittelemaan laivamatkaa Rostockista Helsinkiin. Sää riski on liian suuri, vallankin jos pitää jo paljon aikaisemmin lyödä reissun aikataulu lukkoon.
 
Finskilinkillä taitaa olla vielä tämän päivän 14.2. voimassa tarjous jossa Saksan matkan saa puolen hintaan ja tarjouslippu voimassa 28.2. asti mutta tänään pitää ostaa/varata. Laskin tuossa viikolla että yksi henkilö + oma B hytti + prätkä kok hinta 430-470€/ yksi suunta.
 
Back
Ylös