Pyörän lukitus ulkomailla

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja hasselhoff
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Itse olen lukinnut moponi Abuksen ketjulla joko metalliaitaan tai kaverin hälyllä varustettuun mopoon, sekä peitellyt pressulla. Tähän mennessä on kahdesti häly lauennut, Portugalissa ja Romaniassa.
Portugalissa syyllinen taisi olla remppajamppa, joka viritteli mopon kylkeen suojaa (maalasi seinää vieressä). Romaniassa taasen epäiltiin lähistöllä olevaa kissaa jälkien perusteella. Silti, pikainen ryntäys hotellin parkkikselle vartijan kanssa herätti kummasti unilta...
mad.gif

Pyörä ollut melkein aina parkissa jossain majoituspaikan parkissa, eikä ongelmia ole ollut. Ranskassa ja Saksassa pysynyt hyvin myös kadun varressa pienemmillä paikkakunnilla. Pariisissa tai Marseillessa en kuitenkaan kokeilisi.
 
Kai se on syytä lähteä liikkeelle siitä, mihin moponsa "peittelee"
yöksi nukkumaan.

Liimiksille ja harrastelijoille kaikki hidasteet ovat tietenkin
intoa laimentavia heidän luontaisen laiskuutensa ja työtä
vieroksuvan asenteensa vuoksi
biggrin.gif
.

Ammattilaiset/tilauskeikkojen tekijät ovat taas hankalampia
kavereita..... ja näiden suhteen taas se säilytyspaikka lienee
merkittävin suoja.

Oikein "tiukka tilauskeikka" kun sattuu kohdalle, lähtee
kisakalusto kuljetusautosta sorkkaraudalla keskellä
kirkasta päivää silmien edestä
nixweiss.gif
.

Muutama vaatehuoneen kokoinen karpaasi kanget kädessä
ei innosta lähteä kyselemään...... että mitähän arvon herrat.....
lookaround_orig.gif
.

Lopulta kuitenkin.... jos kerran laivatkin seilaa tuurilla, miksi
ei pieni mopokin
wink.gif
.

Erilaisten vempeleiden kanssa, aikojen saatossa, on muodostunut väistämättä sellainen tunne että laitteillakin
on sielu ja karma
biggrin.gif
.

Toisista on jatkuvaa huolta ja murhetta ja niille sattuu
kaikenlaista kuskista riippumatonta.....

Moistesta laitteesta kannattaa hankkiutua eroon mahdollisimman nopeasti. Kaverit, joille aina joka paikassa
sattuu ja tapahtuu.... ovat hieman hankalampia tapauksia
biggrin.gif
.
 
Ja läntisen Euroopan suurkaupungeissa niitä vasta viedäänkin.
Onko ihan tutkittua tietoa vai mennäänkö mutulla vai peräti hevosmiesten tietotoimiston tiedotteella?

Millaiset rajaukset sulla tässä on? On tietysti selvää että jos on paljon pyöriä niin niitä lähtee luvattomille teillekkin enemmän mutta kait tässä haarukoidaan todennäköisyyksiä, vai?
 
Virtalukkoa ja hälyttävää jarrulevylukkoa käytän, en muuta. Paitsi Suomessa jää usein jarrulevylukkokin laittamatta.
Mopoilua aloitellessa kuljetin pari ekaa kesää ulkomailla reissatessa kaarilukkoa mukana, mutta se jäi sitten pois. Ei jaksanu värkätä.

Varkausyrityksiä ei ole sattunut, ainakaan niin että pyörästä olisi mitään huomannut. Pari kertaa on häly-lukko alkanut ulvoa. Toisella kertaa syyllinen oli majatalonpitäjän kissa (tassunjäljet istuimella). Toisella kertaa oli luultavasti kyse hälyttimen omasta sekoilusta, se kun on niin herkkä että ei kestä juuri puhaltaakaan pyörään päin. Pyörä oli ikkunan alla joten ehdin parissa sekunnissa tsekkaamaan tilanteen; ketään ei näkynyt.

Tallia tai takapihaa kysyn aina jemmauspaikaksi, ja usein sellainen löytyykin. Monesti tarjotaan jemmaa jo ennenkuin ehtii edes kysyä.

Reissaustyylini suosii pikkukyliä, jolla mahdollisesti saa varkausriskiä pienennettyä. Rosvojen määrän ainakin luulisi olevan vähäisempi kuin maalikylillä.

Spiraalille pakkautuvaa vaijeria ja munalukkoa pidän myös mukana. Niillä saa ajokamat näppärästi pyörään kiinni siksi aikaa kun käy uimassa tmv.

Lukoista sen verran vielä, että niitä pyöreällä holkinmallisella avaimella varustettujahan ei kannata ostaa. Aukeavat Bic-kuulakynän kuorella tai vastaavalla yhtä nopeasti kuin avaimellakin. Juutuupista löytyy videokin aiheesta.
Oli eräänkin liikkeen myyjä hieman ihmeissään kun demonstroin "guaranteed-super-safe" lukon aukaisua
smile_org.gif
 
Ja läntisen Euroopan suurkaupungeissa niitä vasta viedäänkin.
Onko ihan tutkittua tietoa vai mennäänkö mutulla vai peräti hevosmiesten tietotoimiston tiedotteella?
No ihan tervettä järkeäkin käyttämällä saattaa olla mahdollista päästä tällaiseen päätelmään. Missähän ihmeessä oikein parhaiten kannattaa esimerkiksi ammattimaisten liigojen operoida?

Se, mistä itse haluaisin joskus nähdä jotain tutkimuksentapaista, on juuri mp-varkauksissa itäpuolen oletettu vaarallisuus verrattuna länteen. Sekin voi toki vaikuttaa asiaan, että idässäpäin liikuttaessa ollaan varmaankin lähtökohtaisesti varovaisempia esimerkiksi mp:n yöpymispaikan valinnassa. Itse veikkaan, että kaikkein todennäköisin paikka, mistä pyörä katoaa kadunvarresta pakettiauton kyytiin, on miljoonakaupunki Länsi-Euroopassa.
 
Itse veikkaan, että kaikkein todennäköisin paikka, mistä pyörä katoaa kadunvarresta pakettiauton kyytiin, on miljoonakaupunki Länsi-Euroopassa.
Joo, Lontoossa erittain yleisia nama pyoravarkaudet.

Kadun varrelta nostetaan/tyonnetaan pakuun ja sitten Ita-Eurooppaan tai radalle. Ratapyoriksi vahemman kylla tata nykya, koska monilla radoilla tarkistetaan VINit, seka rungosta, etta moottorista.
 
Jep, voin vahvistaa tämän totuudeksi ainakin Lontoon osalta. Yleensä on ollut oma pyörä vaijerilukolla kiinni kaivonkannessa, mutta eilen oli pari autoa parkkeerattu just niin, että ei pyörä mahtunut siihen kaivon kohdalle eikä mennyt kun noin 4 tuntia ennen kuin mustalaiset kävi hakemassa pakun kyytiin.
 
Lukoista sen verran vielä, että niitä pyöreällä holkinmallisella avaimella varustettujahan ei kannata ostaa. Aukeavat Bic-kuulakynän kuorella tai vastaavalla yhtä nopeasti kuin avaimellakin. Juutuupista löytyy videokin aiheesta.
Oli eräänkin liikkeen myyjä hieman ihmeissään kun demonstroin "guaranteed-super-safe" lukon aukaisua
smile_org.gif

"Heikoin lenkki" ei tosiaankaan aina löydy ketjusta :D.

Varsin moni, äkkiseltään vakuuttavan oloinen kapine porsii koko lukkopesän pihalle ihan
"Lettermanni" välineillä :D.
Vielä huvittavampaa (vituttavampaa) on, kun keväällä hankittu "laatutuote" sylkäisee loppukesällä
sen lukkopesän ylpeän omistajansa kengille avaimella avauksen yhteydessä :D.

Karkaistu jykevä kettinki ja vanha vihattu Abuloi ei siinä vaiheessa tunnukaan niin raskaalta ja hankalalta
kun koittaa naama näkkärillä lohdutella kaiffaria..... ihmettelemässä satasen vermeen innovaatioita....
Hmm... Taisi tossa suunnittelijalle tulla kaffepaussi kun pesä on näemmä paikallaan tollasella
paperiklemmarinpätkän olosella nipukalla :grin:.

Eipä senpuoleen, kaupan olevissa lukitusketjuissakin on melkoisia eroja, eikä mitat välttämättä
takaa lujuutta leikkureita vastaan.

Muistelen katselleeni jotain Brittiohjelmaa, jossa kaksi aikapoikaa jumppasi isoilla leikkureilla
ketjuja poikki kelloa vastaan.

Osa merkkituotteistakin huokaisi kun naapurin piika heti ensimmäisellä painaisulla, mutta toiset tuotteet
kehittivät reilusti yli satakiloisille rynkyttäjille ihan kunnon hien pintaan ennen laukeamistaan.
Olis tietty pitäny raapustaa tuotemerkit talteen :paikallatuulee:.
 
aika turhaa mitään extra-lukkoja raahata mukana.

käy vaikka naamakkain vakuutusyhtiössä hakemassa opastusta. kysy että eihän mitään exra-lukkoja tarvita, mitä tarkoittaa "riittävä varovaisuus" yms. mitä korvausehdoissa saattaa lukee, mitä jos pyörä förataan niin tartteeko muuta kuin poliisille ilmotus. ja mikä on omavastuu.

olin aikasemmin melkonen pelkääjä asian suhteen. mut nyttemmin kun pyörässä ei muuta toimivaa lukkoo kuin virtalukko niin oon oppinu olemaan huolehtimatta asiasta. ja ajettu on niin italiat kuin balttiatkin.

Ei nyt ihan noinkaan.. Kaskon ehdot kannattaa tarkistaa, ne löytyy vakuutusehdoista. Pelkkä osakasko, eli suomeksi palo- ja varkausvakuutus ei yleensä ole voimassa kuin kotimaassa.
Oikean kaskon ehdoissakin saattaa olla maininta lisälukosta, vartioidusta paikasta jne.. Baltiassa yms. entisessä Itäblokissa päälle 25 % omavastuu, eli enpä nyt ihan miten vaan ja mihin vaan pyörää jättäisi.
Mitä uudempi ja arvokkaampi mopo (tai auto), sitä helpommin katoaa.
 
Kannattaa tosiaan jäädä kotiin jos kovasti pelottaa, mutta suhteellisuudentaju ei missään
yhteydessä liene pahasta.

Ihan laittamaton fakta vaan on, että turvakerroin kohenee vallan mahdottomasti jos
esim. kahdella mopolla liikuttaessa kihlaa pelit toisella ketjulla ja toisella jomman kumman
johonkin kiinteään.

Ei ketjunpätkän ja järeän riipparin kuskaaminen kummoinen riesa oikeasti ole.
Eikä niitä tosiaan joka paikassa ole tarpeen käyttääkään.

Vakuutuksista sen verran, että olivatpa miten kattavat tahansa, kyllä tähän saakka
ajatus siitä, että ajelee kotiin saakka samalla paketilla kuin lähtikin, on tuntunut
ylivoimaisesti parhaalta lähtökohdalta.... näin varmaan useimpien mielestäkin :D.
Jotenkin tuntuu vähän huonolta vaihtoehdolta myydä mopo vakuutusyhtiölle kesken
lomareissun :D. Saatan toki olla väärässäkin:dunno:
 
Jep, sama on periaate täälläkin, siksi mieluummin hieman ylivarovaisuutta kuin tuurilla. Turvallinen, tai ainakin kadunvartta turvallisempi paikka löytyy mopolle yleensä helposti.
 
Itellä kävi viime kesänä niin huono tuuri, että zx-9r lähti samana päivänä, kun sen ostin kävelemään iltasella:)
Pyörän olin parkkeerannut samaan paikkaan, kun vanha pyöräkin, kerrostalon vastakkaisella parkkipaikalla (Ikkunasta näki mukavasti pyörän olin paikan).

Tästä yllätyksestä olisin varmaan välttynyt jos olisin sen sivupihalle laittanut. Ainoa vaan, että sinne ei nää mistään ikkunastakaan, että siellä varkaat olisivat saaneet kaikessa rauhassa työskennellä. Mutta vanhasta tottumuksesta parkkeerasin sen sinne.
Ja kun omiin nimiin ei kerenny sitä laittaa niin eihän siitä mitään korvauksia saanut :jippikaijee:

Ulkomailla olisi tarkotus mopolla joku kesä lähteä käymään niin tästä oppineena kuljetan ainakin kunnon ketjua mukana, että saa köyttää sen kiinni johonkin.
Myös parkkeeraus paikkaa pittää muutamaan kertaan miettiä.
Jälkiviisaus vaan on melko perseestä...
 
- mahdollisuuksien mukaan ainakin yöksi pois kadunvarresta, ts. sellaiseen paikkaan, ettei pakettiautolla helposti pääse ajamaan ihan viereen

- jokin lisälukko, esim. tukeva levylukko käyttöön aina, kun poistuu näköetäisyydeltä

- öisin mahdollisesti myös suojapeite päälle, se on yllättävän tehokas keino vähentää pyörän herättämää mielenkiintoa

- jos kaikki nämä pettävät, pyörän tulee olla vakuutettu varkauden varalta

Siinäpä ne tärkeimmät.

Menkääpä joskus GreenCard-maiden ulkopuolelle motoilemaan, siellä ei tuo viimeksimainittu eli suomi-kaskovakuutus ole ollenkaan voimassa, joten varkaustapauksessa omavastuu 100% – pistää muuten kummasti vähän tsemppaamaan sen yöpymispaikan etsinnän suhteen :p
 
Oli sillä jotkut vakuutukset, mutta kun soittelin siitä Turva yhtiölle päin niin pahoitteli vaan tilannetta.
Heillä ainakin menee niin, että kun on allekirjoitettu nimet alle niin pyörässä on voimassa ainoastaan perus liikennevakuutus niin kauan kun käyt tekemässä vakuutuksen vaihdon.

Eli tästä oppineena pyörä aina ostopäivänä neljän seinän sisään yöpymään ja nukkumaan pyörän selkään. Jos ei ole mahdollisuutta sinä päivänä tehdä omistajanvaihdosta !
Tai jos se netti olisi ollut käytettävissä niin totta sen kautta olisi jonkinlaisen kaskon saanut voimaan !
 
Oli sillä jotkut vakuutukset, mutta kun soittelin siitä Turva yhtiölle päin niin pahoitteli vaan tilannetta.
Heillä ainakin menee niin, että kun on allekirjoitettu nimet alle niin pyörässä on voimassa ainoastaan perus liikennevakuutus niin kauan kun käyt tekemässä vakuutuksen vaihdon.

Vilkaisepa vaikka tuosta Turvan ehdoista kohta 9.1 (s.34):

http://www.turva.fi/NR/rdonlyres/E3...DE3/0/Autovakuutusehdotyksityiset01112011.pdf

Koska tuo on ihan lakiin perustuva juttu, ei Turvalla voi olla tästä mitään omia kiemuroita, joten jos olisi omat rahat kyseessä, niin selvittäisin kyllä edellisen vakuutukset.
 
Selvitin asiaa niin eihän sillä ollut kuin pelkkä liikennevakuutus siinä. Ja totta Turva olis ilmoittanut asiasta, että on korvaus mahdollisuus jos näin olisi ollut. Ainakin siinä mielessä, että pysyisin Turvan asiakkaana !
Mutta kiitos tiedosta, taas hitusen viisaampi !
 
Oon kertonu tän täällä aikaisemminkin, reissussa mukana Abussin murtamaton ketju ja lukko, matkaavat tankkilaukussa ihan hyvässä sovussa ja kun jätän pyörän parkkiin niin kiinnitän ketjun takapyörään ja pitkäksi taaksepäin, näin kielin ettei minua ole helppo viedä.Kuitenkin Riiassa hotellin tallissa pyörää oli jaksettu kantaa useampi kymmentä metriä ja sitten jätetty-eli toimii.:D
 
Näin kerran jossakin reissunpäällä fiksun lisälukitteen eräällä varttuneemmalla motoristilla. Pyörän keskiseisontatuesta oli herra havainnut kohdan, johon pystyi kiinnittämään tavallisen munalukon, joka esti pyörän laskemisen tuelta alas. Erinomainen lisähidaste, joka ei vie tilaa juuri ollenkaan. Ei toki estä pyörän kantamista paikalta, mutta yksinkertaisuudessaan nerokas oivallus.
 
Oon kertonu tän täällä aikaisemminkin, reissussa mukana Abussin murtamaton ketju ja lukko, matkaavat tankkilaukussa ihan hyvässä sovussa ja kun jätän pyörän parkkiin niin kiinnitän ketjun takapyörään ja pitkäksi taaksepäin, näin kielin ettei minua ole helppo viedä.Kuitenkin Riiassa hotellin tallissa pyörää oli jaksettu kantaa useampi kymmentä metriä ja sitten jätetty-eli toimii.:D

No, ensi kerralla rosmoilla on sakset mukana.

http://www.youtube.com/watch?v=WOoEWv_QAio
 
Back
Ylös