noi motogp kuvat antaa ehkä vähän liioitellun kuvan. ja lisäksi jousitus ei vaan toimi, jos se on painunut kaarrevoimasta syvälle.
ratarengas pitää kananmunamuotonsa puolesta hyvin kallellaan, mutta aika nopeasti pyörä on siinä 45 asteessa, joka on nähtävästi pidon kannalta paras.
juuri tuo itse harjoittelulla metsään voi käsittää myös sen, että opettelee alusta lähtien väärän tekniikan(ei roikkuva), jolloin minkään ajan tavoittelu on jo tuhoon tuomittu valmiiksi.
en kyllä itse edes mittaile aikoja, koska aika vaatii viimetingan jarrutukset ja täyskiihdytykset. tämä monesti vain pilaa mutkat ja niiden ajamisen nautinnon.
polvimaassa ajo on tietysti kysymys, että onko se itseisarvo, mutta se on hienoa, ja moni muistaa kyllä sen fiiliksen kun sen saa maahan. kova kallistus ilman polvea maassa on vähän semmoinen levoton tila, se polvi on se kolmas pyörä, joka tasapainottaa paketin. siitä tietää, että kallistus on sopiva.(ilman roikkumista se tietysti ei ole sopiva, vaan liiallinen).
ilman roikkumista tulee myös monesti vastaan jalkatapit, tai saappaat, joissain pyörissä putkisto. näiden osuminen on merkki roikkumisen puutteesta(jousitus painuu, maanvara menee), tietysti säädöilläkin merkityksensä. 600rr:llä tuskin tulee kylläkään tapit vastaan, ja jos tulee, niin ollaan jo liian pitkällä.
Miten ammatikseen ajavien huippulahjakkuuksien ajoasento, joilla on käytössään kaikki viimeisin tutkittu tieto ja taito, antaisi liioitellun kuvan? Siihenhän sitä yritetään päästä
Ihan samoilla renkailla (noh, käytännössä; harrastaja ei huomaisi eroa) ne ajavat, eikä pyörissäkään ole sellaista dramaattista eroa, että sama ajoasento ei toimisi näissä vakiokyykyissä.
Lisäksi jousituksen tulee toimia erinomaisesti myös kovassakin mutkavauhdissa, jos ei toimi, siinä on jotain vikaa. Tottakai se toimii eri tavalla kuin vaikkapa pystyssä ajettaessa mutta sen kanssa pitää vain elää.
Pidon kannalta 45 astetta saattaa olla
paras (ei tietoa tästä) mutta radalla ei kai koskaan muutenkaan ajeta optimaalisessa olosuhteessa vaan ajoasennolla, kaasulla ja säätämisellä pyritään tulemaan mahdollisimman hyvin toimeen kulloinkin vallitsevan olosuhteen kanssa (mutka, avaus, röykyt, muut kuljettajat...).
Kovasti toivoisi, että tällaiset neuvot kuten
"juuri tuo itse harjoittelulla metsään voi käsittää myös sen, että opettelee alusta lähtien väärän tekniikan(ei roikkuva), jolloin minkään ajan tavoittelu on jo tuhoon tuomittu valmiiksi."
jättäisi mieluusti kuulematta sillä juuri sellaiset maksoivat viime kesänä harrastusta aloittaessa monta sataa euroa "turhia" rengaskuluja ja yhden kaadon. Tai siis eivät tietysti ne neuvot vaan kyvyttömyys olla lähdekriittinen. Toivoisi kuitenkin että selvästikin aloittelevaa ratailijaa neuvoessa sanoisi edes että "minun mielestäni..." tai että "yksi tapa saattaisi olla että.." eikä esittäisi totuuksina asioita jotka eivät ainakaan ainoita totuuksia ole.
"en kyllä itse edes mittaile aikoja,"
Tämä varmaan selittää näkemyseromme. Mulle rata-ajon nautinto tulee jatkuvasta kehittymisestä ja halusta oppia paremmaksi rata-ajajaksi ja koska ainakaan vielä ei jaeta tyylipisteitä, ainoa objektiivinen onnistumisen mittari on kello ja/tai muut kuljettajat. Jos viimetingan jarrutus pilaa mutkasi, ajat luultavasti kertakaikkisen "väärin" mutkat yleisen rata-ajotietämyksen mukaan, jos tavoite olisi kierrosajan parantaminen. Siis et varmaankaan mene jarrulla syvälle mutkaan ja avaa suoraan jarrulta koko ajan kiristäen aina täyskaasulle asti? Neuvosi koskevat siis eri lajia, nimeltään "nautittava ratapäivillä kruisailu". Itse en ala neuvomaan ketään lajissa nimeltä "rata-ajo" koska kokemukseni siitä on olematon ja vauhtini etanasta seuraava mutta tiedän, että kun etsin neuvoja ja ohjeita ko. lajiin, kysyn niitä ihmisiltä, joilla tiedän olevan kompetenssia juuri ko. lajista. Enpä puutu myöskään antamaan vinkkejä lajiin "nautittava ratapäivillä kruisailu" kun en ole koskaan sitä harrastanut.
"kova kallistus ilman polvea maassa on vähän semmoinen levoton tila, se polvi on se kolmas pyörä, joka tasapainottaa paketin. siitä tietää, että kallistus on sopiva.(ilman roikkumista se tietysti ei ole sopiva, vaan liiallinen)."
Aikuisten oikeesti. Jos polvi on kolmas pyörä koko mutkan ajan, ajolinjat ovat väkisinkin vain "sinne päin", sillä sisäkurvissa useimmiten se kolmas pyörä leikkisi leikkuupuimuria tai kyntäisi hiekkaa radan vieressä osuakseen sitten kanttariin. Tottakai sillä polvella kokeillaan (ei tosin pakollista) pyörän asento ja missä se asfaltti menikään mutta ei sitä polvea voi eikä kannata raahata koko mutkaa siellä maassa. Tulee sitäpaitsi kalliiksi kun paloja menee. Pyörän kallistus ja ajoasento tulee tuntea muutenkin. Sitäpaitsi kun pyörä ajetaan kyljellään (ainakin uudet kyykyt) ei siellä edes mahdu roikkumaan; enemmän mulla ainakin on ongelmia vaikkapa Kemoran takalenkillä mahtua sinne asfaltin ja pyörän väliin koipineni.
"näiden osuminen on merkki roikkumisen puutteesta"
Niiden osuminen on yleensä merkki vakiojalkatapeista ja nousseista mutkavauhdeista. Korjaantuu vaihtamalla tapit ja kiinnittämällä huomiota yläkropan eikä hanurin paikkaan pyörän päällä. Sekä miljoonaan muuhun asiaan, joista kokonaisuus muodostuu. Mun mielestä.
Miettikää ihmiset oikeasti, millaisia neuvoja annatte ja millä kokemuksella. Ja tietysti myös millaisia kuuntelette ja lähdette ratailussa toteuttamaan. Harmi että oikeasti kovaa ajavien neuvoja harvemmin näillä palstoilla nähdään, suurin osa "neuvoista" on arvauksia, mielipiteitä ja netistä luettua mutta ei itse koettua.
